|
Päijänteen ympäriajon syntymästä 80 Vuotta (21.12.2006)
Helsingin moottoripyöränäyttelyn jatkot Messukeskuksessa (14.12.2006)
Tatu Lauslehto MM-sarjaan tsekkitallissa (5.12.2006)
21.12.2006 (Tiedote)
Päijänteen ympäriajon syntymästä 80 Vuotta
Järjestyksessään 72. Päijänteen ympäriajo ajetaan jälleen maalis-
huhtikuun vaihteessa
30.03 - 01.04.2007. Kilpailun historia ulottuu vuoteen 1927, jolloin
Päijänne kierrettiin ensimmäisen
kerran, 1940 luvulla kilpailun järjstämisessä oli sodan vuoksi
useamman vuoden tauko. Kyseessä on siis
yksi maailman vanhimmista moottoriurheilutapahtumista, vertailussa
jopa legendaarinen Monte Carlon jää
Päijänteen Ympäriajon taa.
Päijänteen Ympäriajon kokonaismitta on tänäkin vuonna noin 900 km,
reitti kiertää edellisvuotten
tapaan Helsinki-Lahti-Jyväskylä-Lahti-Helsinki reitillä, alkaen
perjantaina kello 16.01 Vantaan Vauhtikeskuksesta
Lavangosta jatkuen Lahteen yötauolle. Kilpailun rankin osuus ajetaan
lauantaina, jolloin edessä on Päijänteen varsinainen
ympäriajo,reitti kulkee Päijänteen itäpuolta ylös Jyväskylään palaten
länsipuolta vielä saman päivän aikana
takaisin Lahteen yötauolle. Sunnuntaina matka jatkuu Lahdesta kohden
maalia Lavankoon, jonne ensimmäisiä kilpailijoita
odotellan kello 15 aikoihin.
Viimevuonna lunta reitillä riitti ja jopa huippukuljettajia putosi
kisasta rankan kelin vuoksi. Päijänteen Ympäriajon ratamestari
Pertti Kärhä odottaakin mielenkiinnolla millaisessa säässä tänävuonna
ajetaan, ainakin järjestäjien puolesta reitti tulee olemaan
kunnossa. Kovaa kuntoa tarvitaan Päitsin kiertämisessä nytkin, toki
suurelle osalle kilpailijoista Päitsi on seikkailu jossa ei aikaa
mitata.
Reitin läpi kiertänyt on jo voittanut itsensä, sitähän arvostettiin
jo 80 vuotta sitten...
Kuvia vuoden 2006 Päijänteen Ympäriajosta saatavissa veloituksetta
kilpailun tiedottajalta.
Lisätiedot:
Ratamestari Pertti Kärhä 0400-317416
Tiedottaja Jukka Järvinen 046-810 3470
Lisää kuvia:: www.urheilukuvat.net
14.12.2006 (Tiedote, Kuvat Bajahill.net)
Helsingin moottoripyöränäyttelyn jatkot Messukeskuksessa
| |
 |
| |
 |
| |
Kuvat (c) TiMu |
Vuoden 2006 moottoripyöränäyttelyssä ensimmäistä kertaa järjestetty MP Night saa jatkoa. Lauantain mp-messupäivä jatkuu suoraan MP Night 07 –bileillä, joka järjestetään Messukeskuksessa. Lavalle nousevat muun muassa The Flaming Sideburns ja Hanoi Rocks.
MP Night ’07 -bileet järjestetään lauantaina 3.2.2007 Helsingin Messukeskuksen halleissa 4 ja 5. Tilaa on varattu 5 000 nopeimmalle.
Halli 4 on varattu konserttikäyttöön ja halliin 5 rakennetaan jättimäinen pub ruoka- ja juomamyyntipisteineen. MP07 -näyttelystä pääsee bilehalleihin suoraan sisätiloista alkaen kello 17.30. Messujen ulkopuoliset bilevieraat pääsevät sisään klo 18.Iltabileissä kaikki motoristit ja motoristihenkiset tuntevat olonsa kotoisaksi.
MP Night ’07 on vahvasti live-musiikkipainotteinen. Hanoi Rocksin ja The Flaming Sideburnsin lisäksin lisäksi House Bändinä toimii The Wall Street Band. Suomalaisia konkarimuusikot ja erikoisvieraat esittävät cover-musiikkia laidasta laitaan koko illan ajan. Lisäksi ohjelmassa on monenlaista hauskaa ja interaktiivista sisältöä kokoontumisajotyyliin.
MP Night '07
la 3.2. klo 18 – 02 (ikäraja 18 v.)
Helsingin Messukeskus
Messuaukio 1
00520 Helsinki
Liput 4.12. alkaen:
ennakkoon Lippupalvelusta 20€, ovelta 25€.
Lisätiedot:
Leo Laurell, LEQ Oy
gsm: 0405 422 620
5.12.2006 (Tiedote)
Tatu Lauslehto MM-sarjaan tsekkitallissa
23-vuotias Tatu Lauslehto ajaa ensi kautena Supersportin MM-sarjassa tsekkiläisessä Intermoto Czech -tallissa. Talli on vakiinnuttanut asemansa MM-sarjassa.
Lauslehto teki tsekkiläistallin kanssa yksivuotisen sopimuksen, joka kattaa kaikki Supersportin MM-sarjan osakilpailut kaudella 2007.
Lauslehdolle tulee kaksi uutta vuoden 2007 -mallista Hondan CBR 600RR -kilpapyörää. Pyörien virittämisestä vastaa Mikael Jansberg, joka on vastannut myös kahtena edellisenä vuotena pyörien tekniikasta.
- Viime kauden epäonni on nyt pois mielestä. Intermoto Czech -talli luottaa edelleen ajotaitooni.
Saan käyttööni kaksi omaa mekaanikkoa. Lisäksi toisen ajajan kanssa minulla on yhteinen IT-puolen insinööri. Samoin tallilla on iskunvaimennusasiantuntija, joka tukee molempia ajajia. Intermoto vaihtaa ensi vuodeksi iskunvaimentimet Öhlins -merkkiin, joten siltäkin osin tekniikan paketti on huipputasoa, sanoo Lauslehto tyytyväisenä.
Viime kautena Tatu ajoi ruotsalaisessa Stiggy Motorsport -tallissa ja loppupisteissä Lauslehto oli sijalla 30.
Viime kautta leimasivat jatkuvat tekniset ongelmat, jotka murensivat myös Tatun itsetuntoa. Tulokaskautenaan vuonna 2005 Tatu oli Supersportin MM-sarjassa loppupisteissä kymmenes.
Lauslehdon tallikaverina on italialainen William de Angelis, joka ajoi Intermoto -tallissa myös viime kautena. Hän sijoittui loppupisteissä sijalle 20. Supersportin MM-sarja alkaa Qatarin Losailissa ensi helmikuun lopulla. MM-sarjan lopullista kalenteria ei ole vielä vahvistettu.
- Ennen kauden alkua minulla on sovittu tallin kanssa yhden viikon tiivis testijakso Espanjassa. Saan riittävästi testikilometrejä ennen kauden avausta, uskoo Tatu..
|