maanantai 23. kesäkuuta 2003

Vaatimustenmukaisuustodistuksille hintakatto


Erävoitto europyörille - Toisesta EU-maasta ostetun ajoneuvon vaatimuksenmukaisuustodistuksille 100 euron hintakatto ja toimitusajaksi enintään kolme viikkoa.
Suomen Motoristit ry:n eli SMOTO:n europyöräprojekti tuottaa tulosta. EU:n komission avustuksella on saatu liikenne- ja viestintäministeriö suosittelemaan, että toisesta EU-maasta tuotavan moottoripyörän vaatimuksenmukaisuustodistus saa maksaa tämän jälkeen enintään 100 euroa. Samalla säädettiin, että todistuksen saaminen saa kestää enintään kolme viikkoa.

Nyt saavutettu tulos on merkittävä, sillä se koskee paitsi kaikkia toisesta EU-maasta tuotavia moottoripyöriä niin myös autoja. Pahimmillaan vaatimuksenmukaisuustodistuksesta on peritty jopa 500 euroa ja toimitusajat ovat venyneet yli puoleen vuoteen.

Europyöräprojektia jo yli neljä vuotta
SMOTOn europyöräprojekti käynnistyi jo 1999 kun vaatimuksenmukaisuustodistusten hinnat alkoivat nousta. Samalla luettiin EU:n pykäliä ja direktiivejä ja todettiin, että vaatimustenmukaisuustodistuksen vaatiminen toisesta EU-maasta tuotavalle ajoneuvolle on itseasiassa rajamuodollisuus ja siten syrjivää. Europyöräprojekti tähtääkin kotimaassa rekisteröintikäytäntöjen yhtenäistämiseen, oli pyörä sitten ostettu Tohmajärveltä, Brysselistä tai mistä osasta EU:ta tahansa.

Europyöräprojktissa todettiin, että jos vaatimustenmukaisuustodistuksista ei päästä eroon niin ainakin niiden hinnat ja toimitusajat pitää saada kohtuullisiksi. Valitettavasti neuvottelut suomalaisten sidosryhmien kanssa eivät tuottaneet tulosta joten SMOTO teki tammikuussa 2001 EU-komissiolle kantelun vapaan kaupan rajoituksista. Komissio otti asian lopulliseen käsittelyyn tänä keväänä. 10.6.2003 pidettiin komission edustajien, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön edustajien välillä asiaa käsittelevä kokous.

Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti 16.6.2003 kirjeen, jossa tunnustetaan SMOTOn vaatimus ja kehotetaan maahantuojia noudattamaan komission tulkitsevaa tiedonantoa 96/C143/04. Tiedonannon mukaan valmistajan edustajan on toimitettava pyydetty vaatimuksenmukaisuustodistus kohtuullisin kuluin ja kohtuullisessa ajassa. Kohtuullisena pidetään tässä enintään noin 100 euron kustannuksia ja kolmen viikon toimitusaikaa.

- Liikenne- ja viestintäministeriön kirjeessä kehotetaan nyt maahantuojia noudattamaan kyseistä hintakattoa. Siinä kuitenkin unohdetaan, että myös katsastuskonttorit myyvät vastaavia todistuksia tällä hetkellä 150 euron hintaan. SMOTOn näkemyksen mukaan komission ohjeet koskevat myös katsastusasemia, toteaa Suomen Motoristit ry:n puheenjohtaja Hannu Virta.

Perityt ylihinnat palautukseen?
SMOTO ehdottaa myös, että v-todistuksista perittyjä ylisuuria maksuja pitäisi palauttaa ostajille. Komission ohje on annettu jo vuonna 1996 ja siitä on useaan otteeseen huomautettu, paitsi SMOTOn niin myös muiden tahojen toimesta, sekä viranomaisia että sidosryhmiä. SMOTO käynnistää asiaa koskevat neuvottelut sidosryhmien kanssa.

Lisätietoa: http://www.smoto.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti