perjantai 29. huhtikuuta 2005

Moottoripyörien rakentelusta kirjallinen kysymys

Tiedote


Pekka Vilkunalta kirjallinen kysymys moottoripyörien rakenteluharrastuksesta

Kansanedustaja Pekka Vilkuna perää hallitukselta mallin ottamista Ruotsista ja Iso-Britanniasta moottoripyörien rakentamisharrastusta koskeviin ohjeisiin. Vilkunan mukaan moottoripyörien rakenteluharrastuksen ohjeistus Suomessa on enimmäkseen harrastusta rajoittavaa. Tiukkoja säännöksiä ei voi perustella edes liikenneturvallisuudella, joskus ne päinvastoin heikentävät sitä. Ruotsissa on tutkittu, että esimerkiksi chopper-tyyppisillä omarakenteisilla pyörillä onnettomuuksia on vähemmän kuin moottoripyörillä keskimäärin.

Vilkuna perustelee kirjallista kysymystään edelleen sillä, että rakenteluharrastus on monipuolista kulttuuritoimintaa, joka vaatii tekijältään kädentaitoja sekä laajaa tietopohjaa. Suomesta on näitä käden taitajia muuttanut mm. Ruotsiin alan yrittäjiksi, koska toimintaedellytyksiä täällä ei ole ollut.

Kirjallisen kysymyksen kysymysosa kuuluu näin: "Millaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että ajoneuvojen, erityisesti moottoripyörien rakentelua koskeva ohjeistus uusittaisiin ja yhdenmukaistettaisiin esimerkiksi Ruotsin ja Iso-Britannian mallin mukaiseksi? Siten tuettaisiin suomalaista rakenteluosaamista, yrittäjyyttä ja työllisyyttä sekä kannustettaisiin nuoria kehittävän harrastuksen pariin."

Ministerin on vastattava kirjalliseen kysymykseen kolmen viikon sisällä.

Pekka Vilkunalle motoristien asia läheinen, koska hän itse on aktiivinen alan harrastaja. Hän on toiminut Eduskunnan moottoripyöräkerho MP Arkadiassa useita vuosia puheenjohtajana.

Alkuperäinen kysymys liitteenä (muotoa *.pdf). Tarvittaessa voit hakea tiedoston lukemiseen tarvittavan Acrobat Reader -ohjelman ilmaiseksi Adobelta.

Eduskunnasta painetta hallitukselle motoristien asioissa

Tiedote


Kuluvana vuonna prätkien rakentelijoita on hemmoteltu monilla positiivisilla pykäläuutisilla. Huhtikuun lopulla eduskunnassa on tehty kolme kirjallista kysymystä joihin hallituksen on vastattava kirjallisesti tietyn ajan kuluessa. Kysymykset tulevat esiin hyvään aikaan ja kun sattumalta harrastajien toivomassa muodossa.

Martti Korhosen kysymyksessä (339/2005) autoverolain uudistamisesta kysytään milloin hallitus antaa eduskunnalle sen vuonna 2002 hyväksymässä lausumassa tarkoittamia esityksiä auto- ja moottoripyöräverolainsäädännön muuttamiseksi ekologisempaa ajoneuvokantaa suosivaan suuntaan? Kysymyksen ovat allekirjoittaneet Martti Korhonen, Outi Ojala, Jukka Vihriälä, Pertti Salovaara, Markku Laukkanen ja Matti Väistö.

Myös vakuutukset saavat osansa. Risto Kuisma on kysymyksessään (327/2005) nostanut esiin moottoripyörien vakuuttamisen epäkohtia. Kannan kasvuun suhteutetut liikenneturvallisuustilastot ovat viime vuosina kehittyneet positiiviseen suuntaan. Silti liikennevakuutusmaksuja korotetaan vuosittain merkittävästi jokseenkin kaikissa vakuutusyhtiöissä, jopa 10 prosenttia vuodessa. Moottoripyöräilyä koskeva tutkimustieto jää lainsäädännössä ja sen soveltamisessa paljolti hyödyntämättä. Samoin nostetaan esiin nykyisen vakuutustarjonnan samankaltaisuus, näennäisen vapaasta kilpailusta ja kuutioihin pohjautuvan järjestelmän epäkohdista huolimatta.

SMOTO seuraa Arkadianmäen tapahtumia ja esitetyt kysymykset löytyvät kokonaisuudessaan SMOTO:n sivuilta.

Kansanedustajien on tarkoitus tulla tapaamaan harrastajia Vihdin Nummelasta alkavaan Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän paraatiin ja jälkitapahtumaan 21.5.2005.



tiistai 26. huhtikuuta 2005

Autoliiton Euroopan laajuinen AL-turva nyt myös moottoripyörille

(Tiedote)

Autoliitto on laajentanut yksityisautoilijoille tarjoamaansa AL-turvaa myös moottoripyöräilijöitä koskevaksi. AL-turva takaa matkan jatkumisen tilanteessa, missä matka keskeytyy auton tai moottoripyörän yllättävien teknisten ongelmien vuoksi. Palvelu on voimassa Suomen lisäksi 41 muussa Euroopan maassa, ja se on tarkoitettu Autoliiton jäsenille.

- Olemme saaneet tulvimalla kyselyjä siitä, milloin AL-turvaa laajennetaan koskemaan myös moottoripyörät. Kiinnostuneet ovat olleet pääasiassa ulkomaille moottoripyörällä lähtevät matkailijat. Moottoripyöräilevien määrä näyttää olevan vahvassa kasvussa, joten päätimme vastata uuteen haasteeseen, Autoliiton palvelu- ja markkinointipäällikkö Timo Orilähde kertoo.

Autoliiton palvelukeskus järjestää avun ja kattaa kustannukset muun muassa tiepalvelusta, rikkoutuneen ajoneuvon kuljettamisesta lähimpään asianmukaiseen korjaamoon ja sijaisautosta. Lisäksi palvelukeskus auttaa Autoliiton jäseniä kaikissa matkan jatkumiseen liittyvissä asioissa. Palvelu auttaa ympärivuorokautisesti vuoden kaikkina päivinä. Se tilataan aina Suomesta Autoliiton kautta, joten kieliongelmiakaan ei apua pyydettäessä tule. Palveluntuottajana ulkomailla toimivat eri maiden paikalliset autojärjestöt. Autoliitto testaa palvelua moottoripyörille vuoden loppuun saakka.

AL-turva on henkilökohtainen jäsenpalvelu, joten esimerkiksi perheenjäseniä se ei koske. AL-turva ei ole sidottu tiettyyn ennalta määriteltyyn ajoneuvoon. Palvelu on voimassa, kun AL-turvan piiriin kuuluva Autoliiton jäsen on kuljettajana tai matkustajana missä tahansa yksityiskäyttöön rekisteröidyssä alle 3500 kg painavassa henkilö-, paketti- tai matkailuautossa tai moottoripyörässä. Turvan ehtona on, että auto tai moottoripyörä ei ole yli 15-vuotias.

Turvan hinta Autoliiton jäsenille on 42 euroa vuodessa. Mikäli perheenjäsenet liittyvät Autoliittoon perhe- tai nuorisojäseniksi, pääjäsenen AL-turva laajenee koskemaan myös heitä.




Sami Penna 18. Valenciassa

(Tiedote)

Ajo Promotion –tallin MM-avaus sujui nousujohteisesti
Sami Penna suoriutui kiitettävästi uransa ensimmäisestä startista ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa sunnuntaina Espanjan Valenciassa. Penna oli 18. Supersport 600 –luokan osakilpailussa. Voittoon ajoi Ranskan Sebastien Charpentier. Tatu Lauslehto oli parhaana suomalaisena 15. Topi Haarala keskeytti.

29-vuotias Penna starttasi kisaan ruudusta 28, mutta poimi edellään ajaneita pikkuhiljaa ja nousi lopputuloksissa MM-pisteiden tuntumaan. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa 15 parasta saa pisteitä.

Kilpailutoiminnan nyt viikonloppuna Valenciassa aloittanut uusi Ajo Promotion –talli on mukana myös Superstock 600 –luokan EM-sarjassa, jonka osakilpailut ajetaan Supersport 600 –luokan MM-starttien yhteydessä. Tallin kuljettaja Henri Taipale oli Valencian osakilpailussa hienosti 11. ja sai tililleen viisi EM-pistettä.

– Oma tavoite oli 20 parhaan sakkiin ja se täyttyi. Toisaalta nälkä kasvaa syödessä, eikä pisteillekään kovin hirveästi matkaa jäänyt. Kierrosten myötä luotto pyörään parani ja muutama tiukka ohituskin onnistui. Sekunnin kun pystyn kierrosajoista puristamaan, niin ollaan jo aika tavalla korkeammalla, Penna kertoi.

– Olen tosi tyytyväinen tähän kisaan ja viime viikonlopun testijaksoon. Viisi ajopäivää ilman yhtään kaatumista tai teknistä vikaa. Meillä on hieno porukka kasassa ja tallin itseluottamus paranee päivä päivältä. Sami nosti vauhtia kierros kierrokselta juuri niin kuin pitikin. Henri Taipaleen komea nousu Superstock 600 –luokassa lämmittää mieltä aivan erityisesti. EM-pisteitä tuli heti ensimmäisessä startissa. Kova suoritus alle kaksikymppiseltä kaverilta, Esa Ajo kertoo.

– Tavoitteena oli saada kasaan mahdollisimman paljon kierroksia ja juuri niin tapahtui. Nyt kalusto viedään tehtaalle Hollantiin huollettavaksi. Kahden viikon kuluttua Monzassa olemme huomattavasti valmiimpia taistelemaan MM-pisteistä, Juha Berner kertoi.

TULOKSET

Supersport 600 –luokan MM-osakilpailu 3/12, Valencia, 23 kierrosta
1.
Sebastien Charpentier
Ranska
Honda CBR 600RR
38.27,276
2.
Katsuaki Fujiwara
Japani
Honda CBR 600RR
38.28,120
3.
Kevin Curtain
Australia
Yamaha YZF R6
38.48,658
..
15.
Tatu Lauslehto
Suomi
Honda CBR 600RR
39.20,385
18.
Sami Penna
Suomi
Honda CBR 600RR
39.48,910
..
-
Topi Haarala
Suomi
Honda CBR 600RR
keskeytti


Charpentier johtaa MM-sarjaa. Seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Italian Monzassa.




keskiviikko 20. huhtikuuta 2005

Sami Penna ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan

(Tiedote)


Ensi viikonloppuna Espanjan Valenciassa ajettavassa Supersport 600-luokan MM-osakilpailussa riittää suomalaisittain jännitettävää. Sami Penna ajaa ensimmäisen MM-starttinsa Ajo Promotion -tallin Hondalla.

Penna, 29, on Supersport 600 -luokan Suomen mestari (2003) ja EM-nelonen (2003). Ajo Promotion on Esa Ajon perustama uusi talli, joka ajattaa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa yhtä kuljettajaa. Talli aloittaa MM-sarjan kiertämisen nyt Valenciasta kauden kolmannesta osakilpailusta (3/12) ja on mukana koko loppukauden. Supersport 600 -luokan MM-sarjassa kilpailevat myös Tatu Lauslehto ja Topi Haarala. Urheilukanava näyttää kaikki MM-sarjan osakilpailut suorina lähetyksinä.

- Uran ensimmäinen MM-startti on edessä. Kun radalle menee, niin varmasti jännittää. En ole ajanut Valenciassa tätä ennen metriäkään, joten perjantain vapaat harjoitukset menevät varmasti ihan opiskellessa. Onneksi pyörä tuntui testeissä tosi hyvältä. Ensimmäiseen kisaan ei ole sijoitustavoitetta, mahdollisimman paljon kilometrejä vaan alle. Kauden mittaan on sitten tarkoitus nousta 15 parhaan joukkoon eli MM-pisteille, Sami Penna kertoo.

- Projekti polkaistiin käyntiin viime syksynä, emmekä vain ehtineet saada kaikkea valmiiksi ennen kauden alkua. Onneksi sarjan järjestäjille sopi, että aloitamme vasta nyt ensimmäisestä Euroopan osakilpailusta. Parin kisan väliin jäämisellä ei ole sinänsä väliä, sillä kyse on pidemmän tähtäimen projektista. Menestystä saa toki tulla jo tänäkin vuonna, tallipäällikkö Esa Ajo kertoo.

- Meillä on kalusto huippuluokkaa, pyöräthän tulevat suoraan Hondan tehdastiimiltä Ten Katelta. Viime viikonlopun testit Magny-Coursissa näyttivät, että kaikki pelaa. Mitään ylimääräistä jumppaa ei ollut. Kaksi ensimmäistä kisaa menevät varmasti harjoitellessa, mutta kaluston puolesta eväitä on ainakin kymmenen parhaan sakkiin, kilpailutoiminnan päällikkö Juha Berner kertoo.

Sami Penna www.samipenna.com
Syntynyt: 9.10.1975
Asuinpaikka: Tampere
Saavutukset:
2002 Supersport 600: SM 3.
2003 Supersport 600 SM 1. ja EM 4.
2004 Supersport 600 SM 5. ja EM 5.

Ajo Promotion www.ajopro.fi
Esa Ajon syksyllä 2004 perustama uusi talli. Ajattaa Sami Pennaa Supersport 600 -luokan MM-sarjassa sekä Henri Taipaletta uudessa Superstock 600 -luokan EM-sarjassa. Esa Ajo on ollut aikaisemmin rakentamassa Ajo Motorsportin nousua 125 cc -luokan MM-sarjan kärkitalliksi.

Supersport 600
Kansainvälisen moottoripyöräliiton FIM:n alaisuudessa kilpaillaan MM-tittelistä seitsemässä eri luokassa. Näitä ovat MotoGP, 250 cc, 125 cc, SuperBike 1000 cc, SuperSport 600 cc, Endurance (kestävyysajot) ja Sidecar (sivuvaunut). SuperBike 1000cc- ja SuperSport 600cc -luokissa pyörien pitää perustua katupyöriin. Valmistajille on asetettu minimivalmistusmäärä, joka vaaditaan luokituksen hyväksymiseksi.

MM-KALENTERI www.worldsbk.com
Supersport 600 ja SuperBike 1000
26.2. Qatar, Losail
3.4. Australia, Phillip Island
24.4. Espanja, Valencia
8.5. Italia, Monza
29.5. Eurooppa, Silverstone
26.6. San Marino, Misano
17.7. Tsekki, Brno
7.8. Iso-Britannia, Brands Hatch
4.9. Hollanti, Assen
11.9. Saksa, Lausitzring
2.10. Italia, Imola
9.10. Ranska, Magny-Cours



Ajo Motorsport avasi pistetilin GP-sarjassa

(Tiedote)


Suomalaistalli Ajo Motorsport osoitti road racingin GP-sarjan 125-kuutioisten toisessa osakilpailussa Portugalin Estrolissä, että Ajo-Hondilla pysytään kärkivauhdin tuntumassa.

Japanin Tomoyoshi Koyama kamppaili tehdaspyörien joukossa hienosti kuudenneksi. Tallikaveri Alexis Masbou täydensi Ajo Motorsportin menestystä Estorilissä ajaen maaliin ollen 13.

- Sain hyvän lähdön ja nousin ensimmäisellä kierroksella jo nelisen sijaa. Ajoin kuitenkin alkukierrokset varovaisesti, sillä kaasuttimen ongelmien takia perjantain ja lauantain harjoitukset jäivät vähemmälle. Talli sai vian korjattua lauantai-iltana. Kilpailussa pyörä toimi hyvin. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, kertoo Koyama kisan jälkeen.

Alexis Masbou suoriutui myös Portugalin GP:stä hyvin. Alexis ajoi pitkälti yksinään, eikä hän pystynyt hyödyntämään muiden imua Estorilin pääsuoralla.

Suomalaisriemua riitti Portugalissa muutenkin, sillä Mika Kallio taisteli ensimmäisen osakilpailuvoittonsa tässä 125-kuutioisten GP-luokassa. 125-kuutioisten yhteispisteissä Kallio on johdossa. Koyama on pistetaulukon kymmenes ja Masbou 16.

-Olemme oikealla tiellä. Teknisesti pakettimme on kilpailukykyinen. Ajajissamme on potentiaalia. Tomoyoshi on varteenotettava ehdokas 125-kuutioisten Vuoden Tulokas –titteliin jo alkunäyttöjen pohjalta, Aki Ajo kertoo.

tiistai 19. huhtikuuta 2005

Motoristeille jälleen ilmaista parkkitilaa Helsingissä 2005

(Ropsu Nummi)


Helsingin kaupunki on järjestänyt myös kuluvalle ajokaudelle motoristeille helpotusta pysäköintiongelmiin Helsingin keskusta-alueella. Motoristeille ilmaisiksi pysäköintipaikoiksi on muutettu muutamia autojen kadunvarsiruutuja edellisten vuoden tapaan. Vuodelle 2005 ei uusia paikkoja ole perustettu.

Toimittajamme uteli uusien paikkojen perustamismahdollisuudesta ja Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston Liikennetoimistosta Jari Tikkanen kertoi saaneensa kolmen vuoden aikana runsaasti ehdotuksia pysäköintipaikoiksi, mutta seula uusien paikkojen perustamiseksi on tiukka:

-Merkittyjen mp-paikkojen tulisi ensinnäkin sijaita keskeisillä paikoilla, jotta ne palvelisivat mahdollisimman suurta joukkoa moottoripyöräilijöitä ja myös matkailijoita. Pysäköintiä merkitä paikkaan, johon pääsemiseksi joudutaan käyttämään jalkakäytävää. Joskus esteenä ovat kaupunkikuvalliset seikat tai paikkojen merkitsemisongelmat.

Liikennetoimistossa tavoitteena on löytää uusia sopivia paikkoja, jotka eivät veisi autoilta pysäköintitilaa. Motoristi ei myöskään sellaisesta paikasta kovinkaan helposti löydä väärin pysäköintyä autoa, kuten valitettavan usein on tapahtuu "autoruudusta" mp-ruuduksi muutetussa paikassa.

-Vaikka uusien paikkojen kriteerit ovat tiukkoja, otan mielelläni vastaan uusia ehdotuksia mp-pysäköintiin sopivista paikoista, Tikkanen jatkaa. Suunnittelijoille on annettu ohjeeksi uutta rakennettaessa ottaa mm. korokealueilla pysäköintimahdollisuudet huomioon.

Uusien Helsingin alueen mp-pysökointipaikkojen ehdotukset voi lähettää sähköpostilla Jari Tikkaselle osoitteeseen jari.tikkanen@hel.fi.

MP-pysäköintipaikat Helsingissä 2005



Mannerheimintiellä lähellä Ruotsalaista teatteria, Mannerheimintie 2:ta vastapäätä, tilaa 4-5 pyörälle
Annankadulla Kalevankadun kulmassa, Annankatu 21, tilaa 4 pyörälle
Bulevardilla lähellä Hietalahdentoria, Bulevardi 31, tilaa 4-5 pyörälle



Kasarmikadun itäreunalla ennen Pohjoista Makasiinikatua, Kasarmikatu 19 a, tilaa 4-5 pyörälle (kuvassa sininen auto on mp-parkkiruudun päällä)
Mannerheimintiellä lähellä Kolmensepän patsasta, Mannerheimintie 3, tilaa 4-5 pyörälle
Pohjoisesplanadilla ennen Fabianinkadun liittymää, Pohjoisesplanadi 21–23, tilaa 5-6 pyörälle


Kaivokadulla Rautatieaseman edessä olevat paikat ovat käytössä ympäri vuoden, tilaa 6-7 pyörälle

AjoHanskassa - opas kokeneelle ja kokemattomalle motoristille

(Ropsu Nummi)

MP69 ry:n aktiiviset motoristikouluttajat ja kääntäjät ovat tuottaneen kaikkien saataville alunperin Norjassa julkaistun perusteellisen oppaan hengissä säilymisen tueksi. Norjassa julkaisulle löytyi sponsoriksi Harley-Davidson -maahnatuoja, mutta Suomesta ei sponsoreita saatu, joten julkaisu on saatavilla vain netistä.

AjoHanskassa on julkaistu MP69:n Motoristi Survival -sivuilla, BajaHill toimii mirrorina julkaisulle (=sama materiaali on ladattavissa kummastakin paikasta).

Alkuperäisen julkaisun ensimmäiset sivut voit käydä lukaisemassa alkuperäiskielellä norjaksi. Samasta paikasta löydät myös tiedot tekijöistä ja sponsoreista. Suosikaa heitä!

Suurimman osan käännöksestä on tehnyt Päivi Myyryläinen. Myös Esa Myyryläinen ja Tero Ahlqvist muokkasivat tekstiä yhdessä Motoristi Survival -kouluttajien kanssa. Taiton teki Risto Vainio.

Varsinainen asia on pdf-muodossa alla olevien linkkien takana:
tai suoraan yhtenä palana:

maanantai 18. huhtikuuta 2005

Kevätpäiväbileisiin on vielä lippuja jäljellä

(Tiedote)


Hymyilevän motoristin kevätpäiväparaatin ja juhlapuheiden jälkeen alkaa makasiineilla Helsingissä ankarat iltabailut. 21.5.2005 koko makasiinien alue valjastetaan bileitä varten motoristeille ja heidän seuralaisilleen. Järjestelystä vastaa LC-Entertainment ltd. Esiintyjänä on muun muassa Popeda, http://www.popeda.com.

Kevätpäivien iltabileisiin on saatavilla lippuja vielä ennakkoon. Hinta 15 €/kpl, vähintään 10 kpl erissä. Varaukset: heikki.penttila@logistep.fi.

tiistai 12. huhtikuuta 2005

Kevään tehoratsiassa tavattiin 70 ilman kypärää

Helsingin Sanomat uutisoi taannoin (Poliisin tehoisku, [julk. 11.4.2005]) poliisin kolmen päivän mittaista ja tehostettua kevätvalvontaa. Motoristien silmään osui uutisessa mainittu tilasto, jonka mukaan "Ilman suojakypärää liikennöi 17 motoristia".

Kevätkylmillä ilman kypärää ajaminen on coolia hommaa, joka ei sovellu kuin erityisen kuumapäille. Tilastotieto vajaasta kahdestakymmenestä kypärättömästä aiheuttikin paljon keskustelua motoristien palstoilla. Päätimme tutkia tilaston taustoja sillä mielellä, että mitä kaikkea tilastoidaan kypärättä ajamiseksi.

Sisäministeriön poliisitiedotuksen osastolta löytyi tilastoja tunteva Timo Alaste. Hän kertoi heti aluksi, että tuo 17 on vain Etelä-Suomen tilasto. Samalla putosi tilastopommi. Koko valtakunnassa on tämän 7-9..4 suoritetun tehovalvonnan aikana tavattu peräti 70 (seitsemänkymmentä) motoristia tai mopoilijaa ilman asianmukaista suojakypärää. Näistä Etelä-Suomessa tuo 17 ja Länsi-Suomessa 27 tapausta. Helsingissä ei tämän valvonnan aikana ole tavattu yhtään motoristia ilman kypärää.

- Oma oletukseni on se, että nämä ovat selviä tapauksia niin, että tässä on todella ajettu ilman kypärää, spekuloi Timo. On huomattava, että tilastossa on sekä moottoripyörät että mopot eli kaikki kaksipyöräiset. Merkintä tulee tapauksista joista on annettu sakko, rikesakko tai kirjallinen huomautus. Suullista huomautusta ei ole kirjattu.

Alle 15-vuotiaan kyyditettävän kohdalla sakko tai huomautus annetaan kuljettajalle, muuten merkintä kirjataan matkustajalle. Kuljetettavan ikä ei vaikuta tilastomerkintöjen lukumäärään mutta tilastoissa on siis mukana sekä kuskit että kuljetettavat. Kypärän kiinnitysremmi auki ajamisesta annetaan tyypillisesti kirjallinen huomautus, hyväksymättömän kypärän käytöstä saattaa tulla jo kovempi merkintä.

- Seuraavaan tilastoon pyrimme samaan merkinnät erikseen sekä mopoille että moottoripyörille, kertoo Timo vielä lopuksi.

Moottoripyörän onnettomuuksien riskitekijöihin viitataan yleensä "K-suoralla". Tämä tulee sanoista kovaa, kokematon, kännissä, kypärättä ja kaverin pyörällä. Valitettavasti k-suoran parametrit tuppaavat kasaantumaan, lähes kaikissa mp-onnettomuuksissa on ainakin yksi näistä k-suoran parametreista mukana.

Jos leukahihna on auki, löysällä tai muuten kiinnitetty väärin niin kypärästä ei ole paljon apua vaikka se ennen tilanteen syntyä olisi ollut päässä. Kun motoristi suorittaa vastentahtoisia aerobicliikkeitä pitkin piennarta, niin väärin kiinnitetty kypärä irtoaa tangentin suuntaan vilauksessa.

maanantai 11. huhtikuuta 2005

BajaHill vieraili Tokion moottoripyöränäyttelyssä

Tokyo Motorcycle show järjestettiin tänä vuonna jo 32. kerran. Messupaikkana toimi Tokyo international exhibition center "Tokyo Big sight". Kyseinen messukeskus sijaitsee aivan Tokion ydinkeskustan edustalla keinotekoisella saarella. Kolmessa päivässä kävijöitä oli 90 955. Nämä messut ovat Japanin suurimmat moottoripyörämessut, mutta huomattavasti kuuluisampi on Tokyo Motorshow, joka järjestetään syksyisin. Näyttelyssä ovat esillä sekä autot että moottoripyörät ja viime vuonna kävijöitä oli kuutena päivänä yhteensä 248 600.

Keinosaarelle hienoin reitti vie Rainbow bridgea myöten. Tämä riippusilta on Tokion tunnusmerkkejä. Siltaa pitkin mennään kahdessa kerroksessa, ylempi kerros on kuusikaistainen maksullinen pikatie ja alemmassa on 4 kaistaa autoille, jalkakäytävät ja kaksi junaraidetta. Maisemat Tokion keskustaan päin ovat hulppeat.

Messupäivät olivat 1.-3. huhtikuuta. Perjantain messut avautuivat kello 13:00 yleisölle ja liput maksoivat 1500 yeniä per henkilö eli noin 10 euroa kappale. Yhtä aikaa kaksipyöräisten kanssa Big Sightissa oli myös japanilaiset piirretty - eli anime-messut. Valitettavasti samalla lipulla ei päässyt molemmille messuille.

Suurin ero Suomen messuihin verrattuna on valtavat skootteriosastot. Japanin ruuhkaisissa lähiöissä nämä ovat erittäin suosittu kulkumuoto - kaupungilla näkeekin enemmän skoottereita kuin moottoripyöriä, maantiellä tilanne on sitten päinvastoin. Mika minut kuitenkin yllätti niin ainakin messujen perusteella isot skootterit ovat useammin rakentelun ja modausten kohteena kuin moottoripyörät. Erikoismaalaukset, ilma jousitukset ja hulppeat stereot omaavia skoottereita oli rivikaupalla ihasteltavana.

Moottoripyöristä oli esillä kaikki nykypäivän isot merkit normaali arsenaalillaan sisältäen sekä Moto GP -kilpurit että kaikki kaupasta saatavat tavalliset pyörät. Paikalla oli myös jokunen japanilainen talli omilla kilpalaitteillaan sekä muutaman kuuluisan virityspajan tuotteita - Ten Kate, Yoshimura, Moriyama ja Mugen muutaman mainitakseni. Suomalaisittain hienoa oli, että nähtävillä oli myös Mika Kallion KTM kilpapyörä.

Mitään muualla ennen esittelemätöntä uutuutta minun silmiini ei osunut. Myös tutkielmat ja protot loistivat poissaolollaan - näitä on Tokyo Motorshowssa yleensä esillä pilvin pimein, etenkin paikallisilta tehtailta. Messut olivat siis selvästi enemmän suunnattu tavalliselle paikallismopoilijalle kuin kansainväliselle lehdistölle.

Varustepuolella olivat näyttävästi esillä mm. Akrapovic, Moto Corse ja Öhlins. Asustepuolella esillä oli lähinnä paikalliset merkit kuten Kushitani, Arai, Shoei ja Nankai kattavilla osastoillaan.

Virvokkeissa löytyi vain pari juoma-automaattia sekä yksi pizza-paloja ja limua myyvä piste. Tänne siis selvästi tullaan katsomaan pyörät ja lähdetään pois, toisin kuin Suomessa missä MP-messuille tullaan viihtymään ja tapaamaan muita motoristihenkisiä ihmisiä - usein tuopin ylitse.

Messujen parasta antia olivat lukuisat mallitytöt jotka mielellään poseeraavat ja hymyilevät kuvaajille. Joillakin osastoilla kävikin niin, että tyttöjen ympärillä oli lauma kuvaajia - muun rekvisiitan jäädessä täysin vaille huomiota.

Kaiken kaikkiaan hyvät messut jos haluaa nähdä kaikki kaupoissa olevat pyörät ja verrata niitä yhdellä kertaa. Suuresta kävijämäärästä huolimatta missään vaiheessa ei ollut ahdasta. Osastoilla oli riittävästi tilaa kuvata pyöriä ja kuivatyypit pääsi ottamaan melkein aina jonottamatta.

Messujen virallinen sivu: http://www.motorcycleshow.org.

Big Sight messukeskus
Moottoripyorähuutokaupan mainostyttöjä - jakoivat tikkareita yleisölle

H-D messuständi - Japani on
Harleyn suurimpia markkina-alueita
- 16% viennistä suuntautuu Japaniin

Malli

Löytyy ilmaiskarit, sammutin ym. tarpeellista

Gran majesty special edition

Monia palkintoja voittanut skootteri

Mugenin virittämä Honda Fireblade

ACV:n virittämä Yamaha R1

Mika Kallion kisapyörä

Paikallista H-D tyylia

Läpileikkaus Kawasaki ZX-R 636

Ducati tytöt

Yoshimura Suzuki RM-Z450 Supermoto


perjantai 8. huhtikuuta 2005

Liikenteenohjaajia kaivataan Kevätpäiville

(Tiedote)


Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2005 tulee olemaan massiivinen tapahtuma. Lauantaina 21. 05 järjestettävään paraatiin odotetaan yli 5000 osallistujaa. Noin 40 km:n pituinen paraati lähtee Nummelasta ja saapuu Helsinkiin VR:n Makasiineille, jossa pidetään perinteinen Kevätpäiväjuhla ja illalla hulppeat motoristibileet. Tapahtumapäivä on lauantai, toukokuun loppupuolella ja sijainti vilkkaalla pääkaupunkiseudulla. Odotettavissa on siis kaikkien aikojen massiivisin moottoripyörätapahtuma, josta puhutaan vielä vuosia.

Nyt sinulla ja ajokavereillasi on ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan aitiopaikalle tapahtuman järjestelyihin. Suureen tapahtumaan tarvitaan apua liikenteenohjauksessa, pysäköinninohjauksessa ja järjestyksenvalvonnassa. Mukaan toimintaan lähteville järjestetään perehdytys ja tehtävien jako huhti-toukokuun aikana.

Pariskuntien "takapenkkiläiset" voivat osallistua tehtäviin mainiosti. Jos tiedät, että voit olla avuksi, ilmoittaudu! Toimitsijaluetteloon tarvitaan nimi, syntymäaika, puhelinnumero, sähköpostiosoite, kerhon nimi sekä mahdollinen järjestysmieskortti.

Erityisesti kaivataan järjestysmieskortin haltijoita. Huomaa, että käytännössä lähes kaikki järjestysmiehet voivat osallistua myös itse paraatiin.

Lähetä tietosi sähköpostitse anne.puuska[a]mbnet.fi tai puhelimitse (iltaisin) 040-5689406. Kerhojen toimihenkilöt voivat kerätä tiedot ja lähettää yhteisen listan.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta http://www.smoto.fi/hmkp/.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2005

Ilmoittaudu kesän EAK-kursseille

Motoristien vapaaehtoiset ajoharjoittelukurssit kesällä 2005:

23.4.2005 EAK I teoria
Järjestäjä Ducati Club Finland ry (Helsinki)
Paikka Tattarisuon liikennepuisto, Helsinki
Hinta 40 euroa jäseniltä, 55 euroa muilta. Kyytiläinen mukaan kympillä. Sisältää käytännön jakson 8.5. tai 15.5. Kahvi- ja sämpylätarjoilu.
Lisätietoja Konsta Karsisto,puh. 050 338 5838, e-mail konsta.karsisto[a]nokia.com tai Janne Tervola, puh. 040 342 4304, e-mail janne.tervola[a]bajahill.net
Ilmoittautuminen http://www.ducaticlubfinland.fi/form.htm

3.5.2005 EAK ruosteenpoisto klo 18-21
Järjestäjä Lieto MC 2000
Paikka Lieto/Turku
Hinta 5 euroa
Ilmoittautuminen http://www.lietomc.com
Lisätietoja Jyri Rosendal, puh. 050 558 2900, e-mail jyri[a]lietomc.com

5.5.2005 EAK-teoria ja ajoharjoittelu
Järjestäjä Waasa MC ry
Paikka Jurvan Botniaring
Lisätietoja Mika Korkeamäki, puh. 0400 562 171, e-mail puheenjohtaja[a]waasamc.fi

5.5.2005 EAK-teoria ja ajoharjoittelu mopo- ja kevarikuskeille
Järjestäjä Lieto MC 2000
Paikka Lieto/Turku
Lisätietoja Jyri Rosendal, puh. 050 558 2900, e-mail jyri[a]lietomc.com tai Riikka Helenius, puh. 040 544 8792, e-mail riikka.helenius[a]lieto.fi

7.5.2005 BMW peruskurssi
Järjestäjä Moto Survival Finland
Paikka Joutsa
Hinta 120 euroa
Ilmoittautuminen http://www.motosurvival.com/Ilmoittautuminen/index.html

07.-08.05.2005 Motoristi Survival 1
Järjestäjä MP69
Paikka Poliisikoulu Tampere
Hinta Viikonlopun hinta on alle 18 -vuotiaille 35 euroa ja muille 140 euroa.
MP69:n jäsenille kurssin hinta on 120 euroa. Opetuksen ja majoituksen (2 hengen huoneissa) lisäksi kurssin hintaan sisältyy 2 iltapala, 2 lounasta ja 2 aamupalaa
Ilmoittautuminen http://www.motoristisurvival.fi/ilmo/survival.php?kurssid=11
Lisätietoja Markku Ahlsten, puh. 050 67 155, e-mail koulutus[a]mp69.fi

8.5.2005 EAK I ajoharjoittelu
Järjestäjä Ducati Club Finland ry (Helsinki)
Paikka Tattarisuon liikennepuisto, Helsinki
Hinta Sisältyy teoriaosuuteen 23.4. Kahvi- ja sämpylätarjoilu.
Lisätietoja Konsta Karsisto,puh. 050 338 5838, e-mail konsta.karsisto[a]nokia.com tai Janne Tervola, puh. 040 342 4304, e-mail janne.tervola[a]bajahill.net
Ilmoittautuminen http://www.ducaticlubfinland.fi/form.htm

14.5.2005 Survival Day 1
Järjestäjä MP69
Paikka Nokia, Nokian Renkaiden testirata
Hinta 35 euroa alle 18 -vuotiaille ja muille 70 euroa. MP69 n jäsenille kurssin hinta on 60 euroa.
Ilmoittautuminen http://www.motoristisurvival.fi/ilmo/survival.php?kurssid=12
Lisätietoja Markku Ahlsten, puh. 050 67 155, e-mail koulutus[a]mp69.fi

14.5.2005 EAK-ajoharjoittelu
Järjestäjä Moosehead Bikers (Mäntsälä)
Paikka Mäntsälä (Harjoittelupaikat eivät ole vielä varmistuneet)
Hinta Jäsenille 20 euroa, muille 50 euroa.
Lisätietoja Jouko Kotilainen, puh. 050 3819 550, e-mail jouko.kotilainen[a]nic.fi

14.5.2005 1 päivän kurssi
Järjestäjä Moto Survival Finland
Paikka Poliisikoulu, Tampere
Hinta 150 euroa
Ilmoittautuminen http://www.motosurvival.com/Ilmoittautuminen/index.html

15.5.2005 Survival Day 2
Järjestäjä MP69
Paikka Nokia, Nokian Renkaiden testirata
Hinta 35 euroa alle 18 vuotiaille ja muille 70 euroa. MP69 n jäsenille kurssin hinta on 60 euroa.
Ilmoittautuminen http://www.motoristisurvival.fi/ilmo/survival.php?kurssid=13
Lisätietoja Markku Ahlsten, puh. 050 67 155, e-mail koulutus[a]mp69.fi

15.5.2005 EAK-ajoharjoittelu
Järjestäjä Moosehead Bikers (Mäntsälä)
Paikka Mäntsälä (Harjoittelupaikat eivät ole vielä varmistuneet)
Hinta Jäsenille 20 euroa, muille 50 euroa.
Lisätietoja Jouko Kotilainen, puh. 050 3819 550, e-mail jouko.kotilainen[a]nic.fi

15.5.2005 Enduro kurssi
Järjestäjä Moto Survival Finland
Paikka Joutsa
Hinta Omalla pyörällä 180 euroa, lainapyörällä 280 euroa.
Ilmoittautuminen http://www.motosurvival.com/Ilmoittautuminen/index.html

15.5.2005 EAK I ajoharjoittelu
Järjestäjä Ducati Club Finland ry (Helsinki)
Paikka Tattarisuon liikennepuisto, Helsinki
Hinta Sisältyy teoriaosuuteen 23.4. Kahvi- ja sämpylätarjoilu.
Lisätietoja Konsta Karsisto, puh. 050 338 5838, e-mail konsta.karsisto[a]nokia.com tai Janne Tervola, puh. 040 342 4304, e-mail janne.tervola[a]bajahill.net
Ilmoittautuminen http://www.ducaticlubfinland.fi/form.htm

28.5.2005 EAK-ajoharjoittelu
Järjestäjä Moosehead Bikers (Mäntsälä)
Paikka Mäntsälä (Harjoittelupaikat eivät ole vielä varmistuneet)
Hinta Jäsenille 20 euroa, muille 50 euroa.
Lisätietoja Jouko Kotilainen, puh. 050 3819 550, e-mail jouko.kotilainen[a]nic.fi

28.5.2005 klo 9-20 EAK-teoria ja ajoharjoittelu
Järjestäjä Motokööri (Iisalmi)
Paikka Iisalmi
Lisätietoja Pentti Puputti, puh. 0400 793 178, e-mail pentti.puputti[a]ysao.fi

28.-29.5.2005 EAK-kurssi naisille
Järjestäjä Moosehead Bikers (Mäntsälä)
Teoriaosuus pidetään kerholla la 28.5 9:00 - 16:00.
Ajoharjoitukset su 29.5 9 00 - 18 00, paikka ilmoitetaan myöhemmin
Hinta Jäsenille 20 euroa, muille 50 euroa.
Ilmoittautuminen http://www.mooseheadbikers.org
Lisätietoja Jouko Kotilainen, puh. 050 3819 550, e-mail jouko.kotilainen[a]nic.fi

28.-29.5.2005 EAK-teoria ja ajoharjoittelu
Järjestäjä Eläintarhan Moottoripyöräilijät – Zoo MC ry (Helsinki)
Paikka Vesivehmaan lentokenttä, yöpyminen hotelli Tallukassa.
Hinta Jäsenille 120 euroa, muille 150 euroa. Kahden päivän kurssiin sisältyy majoitus sekä ruokailut.

Kurssi on tarkoitettu jo aiemmin ennakoivan ajon kurssin suorittaneelle tai henkilölle, jolle perustiedot ja taidot ovat muuten tuttuja.
Ilmoittautuminen Nina Riutalle minamoto1[a]zoomc.fi tai puh. 040 728 9968
Lisätietoja http://www.zoomc.fi/tapahtumat.html

28.-29.5.2005 Henkiinjäämiskurssi
Järjestäjä Harley-Davidson Club Finland ry, H-DCF
Paikka JoSeMoRan harjoitusrata ja Hotelli Joutsenlampi.
Hinta Majoituksen ja sapuskat jokainen maksaa itse.
Koulutus on jäsenille ilmainen.
Ilmoittautuminen 13.5.2005 mennessä Jonekselle puh. 040 511 4582
Lisätietoja http://www.hdcf.fi/EAK2005.html

28.-29.5.2005 EAK kurssi
Järjestäjä Moto Survival Finland
Paikka Tampereen poliisikoulu
Hinta 240 euroa. Kahden päivän kurssiin sisältyy majoitus sekä ruokailut.
Ilmoittautuminen http://www.motosurvival.com/Ilmoittautuminen/index.html

29.5.2005 EAK-ajoharjoittelu
Järjestäjä Moosehead Bikers (Mäntsälä)
Paikka Mäntsälä (Harjoittelupaikat eivät ole vielä varmistuneet)
Hinta Jäsenille 20 euroa, muille 50 euroa.
Lisätietoja Jouko Kotilainen, puh. 050 3819 550, e-mail jouko.kotilainen[a]nic.fi

04.-05.06.2005 Motoristi Survival 2
Järjestäjä MP69
Paikka Poliisikoulu Tampere
Hinta Viikonlopun hinta on alle 18 vuotiaille 35 euroa ja muille 140 euroa.
MP69:n jäsenille kurssin hinta on 120 euroa. Opetuksen ja majoituksen (2 hengen huoneissa) lisäksi kurssin hintaan sisältyy 2 iltapala, 2 lounasta ja 2 aamupalaa.
Ilmoittautuminen http://www.motoristisurvival.fi/ilmo/survival.php?kurssid=14
Lisätietoja Markku Ahlsten, puh. 050 67 155, e-mail koulutus[a]mp69.fi

11.6.2005 EAK kurssi
Järjestäjä Moto Survival Finland
Paikka Kuusamon lentokenttä
Hinta 150 euroa
Ilmoittautuminen http://www.motosurvival.com/Ilmoittautuminen/index.html

28.6.2005 klo 17-20 Ennakoivan ajon kurssi II, ajoharjoittelu
Järjestäjä Ducati Club Finland ry (Helsinki)
Paikka Ahveniston moottorirata, Hämeenlinna
Hinta 25 euroa
Lisätietoja Konsta Karsisto, puh. 050 338 5838, e-mail konsta.karsisto[a]nokia.com tai Janne Tervola, puh. 040 342 4304, e-mail janne.tervola[a]bajahill.net
Ilmoittautuminen http://www.ducaticlubfinland.fi/form_eak2.htm

15.7.2005 Ratakoulutus
Järjestäjä Moto Survival Finland
Paikka Alastaro
Hinta 150 euroa
Ilmoittautuminen http://www.motosurvival.com/Ilmoittautuminen/index.html

Lähteet: www.liikenneturva.fi, www.mooseheadbikers.org, www.zoomc.fi, www.hdcf.fi, www.motoristisurvival.fi, www.ducaticlubfinland.fi, www.motosurvival.com.

Jos huomaat listassa puutteita tai haluat lisätä tapahtumasi, ilmoita siitä Chrisselle sähköpostitse.



Kurssista riippuen ohjelmaan kuuluu mm. jarruttamista, väistämistä, pyörän paikallaan kääntämistä ja hidasajoa. Tärkeä osa koulutusta on myös teoria käytännön taustalla.

maanantai 4. huhtikuuta 2005

Aprillipila aiheutti tärinää tuhansille

(Ropsu Nummi)

Bajahillin perinteinen aprillipila meni jälleen täydestä tuhansiin varomattomiin motoristeihin. Jo perinteiseksi muodostunut huhtikuun ensimmäisen päivän pilajuttu aiheutti selvän piikin sivuston normaaliin lukijamäärään verrattuna sivuston latauksissa.

Tämän vuoden aprillilpilat koskivat motoristien virilitettiä, erityisesti opiskelijaikäisten miespuolisten motoristien osalta sekä teho-painosuhteeltaan keskivertomoottoripyörästä poikkeavan prätkän ylimääräisiä “liikenneturvallisuusmaksuja”. Virilitetttiartikkeli lienee jo useammassa prätkätallissa tulostettuna, mutta liikenneturvallisuusmaksujen yhteydenottojen lukumäärä on toistaiseksi epäselvää.

Sinänsä liikenneturvallisuusmaksua käsitelleessä artikkelissa ei käsitelty mitään sellaista, mitä – niin valitettavaa kuin se onkin – ei tavallinen motoristi voisi odottaa kohtaavansa viranomaisten sääntelemässä ihmeellisessä maailmassa. Bajahill kantaakin huolta yhdessä muiden, motoristien etuja valvovien tahojen (mm. SMOTO jäsenjärjestöineen) kanssa siitä, että moottoripyöräilystä ei jonakin kauniina kesäpäivänä muodostu laitonta tai edes merkittävästi muista tavallisista harrastuksista kalliimpaa puuhailua.

Tilaa Kevätpäristin

Päivitetty 29.4.2005 (Tiedote)

Päristimen nettitilaus on päättynyt. Oman kevätpäristimen voit saada saapumalla Hymyilevän Motoristin Kevätpäivätapahtumaan Nummelaan 21.5.2005.

Kevätpäivälehti, Kevätpäristin, sisältää muun muassa ohjeita rata-ajoon. Tämän lisäksi kerromme tietoa vakuutusten korvaavuuksista, matkailusta Alpeilla. Lisäksi siinä on viimeisimmät tiedot Kevätpäivätapahtumasta ja kuinka kevätpäiväparaatissa ajetaan.

Tabloidikokoisen lehden painos on 20000 kappaletta ja sen osoitteellinen jakelu on noin 10000. Ilmestymispäivä on 2.5.2005.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2005

Ducati SS-cup Urheilukanavalla

(Tiedote)


Suomalaista road racingiä ei ole näytetty televisiosta useaan vuoteen. Tähän puutostilaan on luvassa lievitystä. Ducati-moottoripyörien maahantuoja Oy Hailac Ab on solminut tuotantosopimuksen TipArt Oy:n kanssa Ducati SS-Cupin televisiotuotannosta kaudelle 2005.

Sarjan kaikki osakilpailut tullaan kuvaamaan omiksi lähetyksikseen ja näytetään Urheilukanavalla seuraavalla viikolla parhaaseen katseluaikaan. Osakilpailut tullaan näyttämään myös Finnetin kaapeliverkon kanavilla.

Ohjelman kesto tulee olemaan noin 30 minuuttia. Ohjelmassa pyritään näyttämään katsojille mahdollisimman laajasti road racingin sisältöä.

Itse kilpailun lisäksi tulee lähetys sisältää kuljettajaesittelyjä, kolmen parhaan haastattelut aika-ajojen ja itse kisan jälkeen. Tämän lisäksi on tarjolla aina mielenkiintoisia varikkokuvia ja tunnelmia. Kilpailut juontaa Neloselta ja Eurosportilta tuttu Jukka Järvinen, joka on selostanut muun muassa MotoGP, WSBK ja WSS kilpailuja.

perjantai 1. huhtikuuta 2005

MMAF valitsi uuden hallituksen

(Tiedote)

Muunneltujen Moottoripyörien yhdistys piti kauan odotetun vuosikokouksen Pääsiäisperjantaina VR:n vanhoilla makasiineilla. Edellisestä vuosikokouksesta ehti kulua jo lähes neljä vuotta.

MMAF:n toiminta on viime vuodet painottunut viranomaistoimintaan lausuntojen muodossa sekä rakenteluharrastuksen pykäläviidakon muutosten tiedottamiseen. Tiedotuskanavana ovat toimineet yhdistyksen omien www-sivujen lisäksi myös moottoripyörärakentajien päälehdet, Bomber Magazine sekä Kopteri.

Paikalle odotettiin väkeä hieman enemmän, nyt sitä ei ollut aivan tungokseksi asti, mutta kuitenkin riittävästi. Kokous saatiin vedettyä Kopteri lehden tarjoamien kahvien voimin, oluthanat avattiin vasta vuosikokouksen jälkeen ennen uuden hallituksen järjestäytymiskokousta.

Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Santtu Ahonen, jonka lisäksi hallituksessa istuvat Jukka Räsänen (varapuheenjohtaja), Ropsu Nummi (sihteeri ja rahastonhoitaja), Tapio Haapanen, Sami Laitinen, Teemu Lindfors, Hannu Virta sekä varajäseninä Matti Tahlo ja Kai Tanninen.

Hallitukseen saatiin siis tunnettuja pitkän linjan moottoripyöräihmisiä. Hallituksen jäsenet asuvat pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Mäntsälässä sekä Jyväskylässä. Moottoripyörien rakentamisen eri tyylisuunnat ovat myös hyvin edustettuina. Edellytykset yhdistyksen toiminnan eteenpäin viemiselle koko prätkien rakentelun saralla ovat siis hyvät.

Moottoripyöräilijät muita viriilimpiä

1.4.2005, päivitetty 2.4.2005 (Aprillijuttu) 


Nyt se on todistettu. Moottoripyöräilevät opiskelijanuoret ovat viriilimpiä porukkaa kuin tavalliset opiskelijat. Näin toteaa tutkimuksessaan terveystieteiden yo Janne Muilu Tampereen yliopistosta.

Hän selvitti graduaan varten Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön YTHS:n keräämien terveystarkastuksien ja muiden kyselyjen tuloksia. YTHS:n keräämä tieto on tietokannassa josta hakujen teko on helppoa. Osoittautui, että motoristi-opiskelijoiden yhdyntätiheys ja kumppanien lukumäärä oli suurempi kuin opiskelijoilla yleensä. Sen sijaan pääaine tai opiskelupaikka ei vaikuta aktiivisuuteen merkittävästi.

- Ohjelmisto, joka kerää tietoja, hakee vain yhteyksiä, eikä ota kantaa siihen, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Tämä yhteys moottoripyöräilyn ja seksuaalisen aktiivisuuden välillä ei ollut ainoa tilastollisesti erittäin merkittävä. Myös pääaine ja yleinen terveydentila korreloivat, samoin hampaiden kunto ja lapsuusvuosien pohjaveden fluoripitoisuus, esimerkiksi.

- Tulos koskee vain opiskelijoita ja naismotoristien joukko on niin pieni, ettei siitä voi vetää luotettavia johtopäätöksiä. Enkä lähtisi yleistämään tulosta edes kaikkiin nuoriin motoristeihin ilman lisäselvityksiä, sanoo Janne Muilu.

- Olen aikeissa ostaa itsekin moottoripyörän, toteaa lopuksi Muilu virnistäen.

Asiasta lisää YTHS:n sivuilla: www.yths.fi.

Tämä artikkeli on aprillia!

Tämä artikkeli, kuten myös artikkeli jonka mukaan tehopainsuhteeltaan keskimääräistä parempiin moottoripyöriin tulee ylimääräinen "liikenneturvallisuusmaksu", on täyttä puppua. Tai puppua ainakin sen suhteen, mitä tosiasiassa on jo tehty - mutta ei välttämättä viranomaisten suunnitelmien suhteen.
BajaHill:n aprillijuttu tarjoili tänä vuonna yli 4000 lukijalle silliä ja kuravettä. Kiitämme osallistumisesta!








Tehokkaille moottoripyörille rangaistusmaksu

1.4.2005, päivitetty 2.4.2005 (Aprillijuttu)

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut Liikenneturvan, Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) sekä vakuutusyhtiöiden kanssa liikenneterveysmaksun parissa. Maksu iskee myös moottoripyöriin.

Tehokkaille, yli 85 hv sekä tehopainosuhteeltaan yli 1hv / 3 kg pyörille astuu kesäkuun alussa voimaan uusi liikenneterveysmaksu. Kaavailuiden mukaan vuosittainen maksu on vähintään 2 % mutta enintään 5% verotusarvosta eli virallisesta markkinahinnasta. Tarkka prosenttiarvo riippuu tehosta tai tehopainosuhteesta.

BajaHill tutki vuosittaisen veron arvoa tullin arvonmääritystaulukoiden avulla. Esimerkiksi tehokas ja siten kovimpaan maksuluokkaan kuuluva Yamaha XJ 900 vuosimallia 1994 arvostetaan markkina-arvoltaan 9400 euron arvoiseksi. Vuosittainen liikenneterveysmaksu tälle pyörälle olisi siis 490 euroa.

Maksun idea perustuu vahinkotilastoihin

Vahinkotilastot kaudelta 2004 ovat karua luettavaa. Ministeriö on kiinnittänyt huomiotaan siihen, että tehokkailla pyörillä ajetaan pääsääntöisesti vahinkoja, joissa tulee sairaalakäyntejä vaativia hoitoja.

Varsinkin 600-kuutioiset moottoripyörät ovat listan kärjessä, kertoo nimettömänä pysytellyt virkamies. Asian arkaluonteisuuden takia yksikään virkamies ei suostunut kommentoimaan asiaa omalla nimellään.

Kanta-Häme vahinkojen ykkönen

Ministeriö on kiinnittänyt huomiotaan myös siihen tilastolliseen tosiseikkaan, että jostain syystä Hämeenlinnassa ajetaan hyvin usein niin kovaa, että menetetään moottoripyörän hallinta. Löysimme Pasilan poliisitalon pihalta MP-poliisin, joka suostui kommentoimaa asiaa.

- Olemme tutkineet vahinkoilmoituksia ja hämmästelleet tuota onnettomuuksien määrää, siis Hämeenlinnassa, kertoo vanhempi Konstaapeli Kjel Gee Salo-Tolppa.
- Emme myös ole voineet jättää huomioimatta vahinkoilmoituksien ristiriitaisuuksia, koskien osoitteita joissa vahingot on sattuneet. Omituisinta tässä on se, että emme ole onnistuneet löytämään Hämeenlinnasta esimerkiksi osoitetta "Tarunmutka 1". Tämä ihmetyttää meitä suuresti koska tuossa osoitteessa sattui viime kesänä useita ulosajoja.

BajaHillin mielestä tällainen maksu on järjetön ja perusteeton sillä se ajaa ihmisiä hankkimaan halvempia ja vanhempia eli siten turvattomampia moottoripyöriä. Maksun perusteluissa esitetty liikenneturvallisuusnäkökohta ei siten voi olla voimassa. Yritimme etsiä asian taustoja, mutta saimme vastaukseksi lähinnä muminaa.

- Teiltä pitkätukkasmotolaisia juoksee täällä yhtenään selittämässä, tilitti eräskin turhautunut virkamies.

Tämä artikkeli on aprillia!

Tämä artikkeli, kuten myös artikkeli jonka mukaan erityisesti miespuoliset opiskelijamotoristit ovat seksuaalisesti aktiivisempia kuin muut opiskelijat, on täyttä puppua. Mukavankuuloisten ja itsetuntoa hivelevien uutisten lukemisessa on luonnollisestikin omat riskinsä..
BajaHill:n aprillijuttu tarjoili tänä vuonna yli 4000 lukijalle silliä ja kuravettä. Kiitämme osallistumisesta!