maanantai 13. elokuuta 2007

Suomen joukkueelle trialin PM-hopeaa

Viikonvaihteessa sateisessa Norjan Trogstadissa ajetussa trialin joukkueiden PM-kilpailussa Suomi sijoittui toiseksi. Joukkueessa ajoi Henri Himmanen, Jussi Haapanen, Jussi Jokinen ja Mika Kivelä. 
Pohjoismaiden mestaruuden nappasi nimiinsä Ruotsi, joka valloitti kaksi kärkisijaa myös lauantain henkilökohtaisessa kisassa. Voiton vei Anders Nilsson ja toiseksi sijoittui hänen kanssaan tasapistein Adam Thiger. 
Henkilökohtaisessa kisassa paras suomalainen oli Haapanen, joka taiteili PM-pronssia viisi pistettä ruotsalaiskaksikon takana. Himmanen oli kisassa neljäs, Jokinen yhdeksäs ja Kivelä 13. 
Joukkuekilpailu sujui Himmaselta ajollisesti suunnitelmien mukaan, mutta henkikohtainen kisa jäi painamaan syystäkin miehen mieltä. 
- Sain yhdeltä jaksolta 20 lisäpistettä, kun olin jättänyt merkkaamatta jaksokortin. Lauantai ei ollut muutenkaan minun päiväni. Varsinkin ensimmäinen kierros oli aivan hirveä, myönsi myös MM- ja EM-tasolla kilpaileva Himmanen. 
Yölliset sateet olivat piiskanneet Norjan PM-maastot pahaan kuntoon. 
- Liukasta, vetistä ja mutaista, summasi Himmanen vaativat olosuhteet. 
Suomella olisi ollut joukkuekisassa ainekset parempaankin, mutta tällä kertaa ei onnikaan ollut mukana matkassa. 
- Joukkueemme kuljettajien virheet sattuivat harmittavasti pääosin samoille jaksoille ja Ruotsi pääsi karkuun, kertoi Himmanen, jonka kiertue jatkuu edelleen vuonojen maassa. 
- Ensi viikonloppuna Norjassa ajetaan EM-osakilpailu, jonka jälkeen palaan Suomeen ja jatkan kauttani SM-kisojen merkeissä. 

Trialin PM-kisa, Norja. 
Henkilökohtaiset tulokset: 
1. Anders Nilsson Ruotsi, Montesa 48 pistettä 
2. Adam Thiger Ruosi, GasGas 48 
3. Jussi Haapanen Suomi, Sherco 53 
4. Henri Himmanen Suomi, Sherco 66 
…9. Jussi Jokinen Suomi, Sherco 86 
…13. Mika Kivelä Suomi, GasGas 104 

Joukkuetulokset: 
1. Ruotsi 
2. Suomi (Haapanen, Himmanen, Jokinen, Kivelä) 
3. Norja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti