keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Mika Ahola siirtyy enduron 1-luokkaan


Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan viime kauden nopein kuljettaja Mika Ahola vaihtaa luokkaa. Pitkän uran ensimmäisen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden E2-luokassa voittanut Ahola siirtyy jahtaamaan uutta titteliä MM-sarjan pienimpään, eli 1-luokkaan.

- Arpa on heitetty. Olen ilmoittautunut sitovasti E1-luokkaan, Ahola vahvisti sunnuntaina.
Italialaisessa Honda HM Zanardo-tiimissä jatkava Ahola puntaroi pitkään ja hartaasti 1- ja 2-luokkien välillä. Hondan 250-kuutioisella nelitahtipyörällä viime viikolla Suomessa ajetut testit kallistivat vaakakupin pienemmän luokan puolelle.

- Lisäksi myös aika tuli jo vastaan, eli minun oli tehtävä päätös sitovan ilmoittautumisen osalta. Pidän kyllä tästä uudesta pyörästä ja testit ovat olleet ihan lupaavia, kertoo Ahola.

Ahola ajaa ensi viikonloppuna testimielessä halliendurokisan Lyonissa. 

Ranskasta matka jatkuu Espanjan Gironaan, jossa on luvassa lisää tärkeää testiä viikon verran.
- Suomessa lumessa ja loskassa testattu pyörä ei ole suinkaan vielä valmis. En ole ajanut sillä vielä metriäkään MM-olosuhteissa, joten sen käyttäytyminen on vielä itsellenikin täysi arvoitus kuivalla ja kovalla alustalla.

Espanjan testijakson jälkeen Ahola pääsee kokeilemaan 1-luokan Hondan kulkua myös kisaolosuhteissa Siennassa ajettavan Italian mestaruusosakilpailun merkeissä. Aholan alkukausi sujuu vaihtelevissa keliolosuhteissa.

- Lennän heti Siennan kisan jälkeen Suomeen, jossa ehdin testata vielä lumella ennen MM-sarjan käynnistymistä, viittaa Ahola 15.-16. maaliskuuta Ruotsin Östersundissa ajettavaan avausosakilpailuun.

Aholan tallikaveri Mattila 2-luokkaan
Aholan päätös merkitsee samalla sitä, että hänen uusi tallikaverinsa Jari Mattila ajaa alkavalla kaudella E2-luokassa, jossa muista suomalaisista ovat mukana KTM:n Juha Salminen, Husabergilla kilpaileva Valtteri Salonen ja BMW:llä sarjaan tuleva Simo Kirssi. Salminen voitti viime kaudella pienen luokan mestaruuden.

Muista KTM-kuljettajista Marko Tarkkala ja Samuli Aro kilpailevat 3- ja Eero Remes 1-luokassa.
- Minut oli ilmoitettu alustavasti 1-luokkaan, mutta olin varautunut tähän odottaessani Mikan (Ahola) lopullista päätöstä. Oikeastaan ihan hyvä homma minulle. Ehdin jo testata viime viikolla Italiassa 450-kuutioista pyörää, kertoo Mattila.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti