torstai 28. toukokuuta 2009

Riihimäen MM-enduroon 32 suomalaiskuljettajaa


(28.05.2009 Janne Tervola)

Kansainvälinen moottoriliitto FIM on vahvistanut Riihimäellä 12.-14. kesäkuuta ajettavan enduron Suomen MM-osakilpailun osallistujalistan.

Kauden neljännen MM-osakilpailun starttilistoilta löytyy yhteensä 111 kuljettajan nimet. Heistä suomalaisten osuus on 32. Enduro 1-luokassa on mukana 23, 2-luokassa 28, 3-luokassa 15 ja junioreissa 45 kuljettajaa.

Suomalaiskuljettajista Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan järjestämään kotikisaan lähtee parhaista asemista pienimmän luokan hallitseva maailmanmestari Mika Ahola. Ahola johtaa 1-luokkaa ajettuaan Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa yhteensä viisi päivävoittoa ja yhden kakkossijan. Eero Remes on pisteissä kuudentena ja kuluvalla kaudella vasta yhden, eli Italian osakilpailun ajanut Jari Mattila 18:s.

Kakkosluokan kiistattomana kärkimiehenä Suomeen rantautuu ranskalainen Johnny Aubert. Voitosta voittoon koko alkukauden ajanut Aubert johtaa luokkaa MM-sarjan ainoana kuljettajana maksimipistein.

Vauhtiaan kauden vanhetessa kisa kisalta nostanut Juha Salminen tulee 2-luokassa kuudentena, Simo Kirssi kahdeksantena, Valtteri Salonen yhdeksäntenä ja tulevana viikonvaihteena motocrossin MM-sarjan MX1-luokan merkeissä Mallory Parkissa vauhtiaan virittelevä Matti Seistola sijalla 13.

Suurimman luokan kärkipaikkaa pitää kolmen osakilpailuviikonvaihteen jäljiltä hallussaan espanjalainen Ivan Cervantes. Mestaruutta puolustava Samuli Aro on neljäntenä ja Marko Tarkkala seitsemäntenä.

Junioreissa espanjalainen Oriol Mena on takonut alkukaudella "aholamaista" jälkeä: viisi voittoa ja yksi kakkossija. Suomalaisjunioreiden osalta MM-kauden avaus osuu Riihimäelle.

Suomalaiset kuljettajat luokittain kilpailunumeroineen:

E1 
1 Mika Ahola
29 Jari Pulkkinen
30 Petri Koli
31 Jari Mattila
32 Mika Karma
33 Mika Rämö
38 Eero Remes

E2
2 Juha Salminen
11 Valtteri Salonen
17 Simo Kirssi
21 Matti Seistola
44 Petri Pohjamo
45 Oskari Kantonen
46 Jani Lajunen

E3
1 Samuli Aro
2 Marko Tarkkala
24 Roni Nikander
26 Antti Lehtonen EJ
41 Antti Hellsten
42 Lauri Salonen
43 Olli Turma
44 Joonas heinonen
47 Kai Estola
49 Henri Rissanen
50 Lauri Pohjonen
51 Toni Eriksson
52 Kimmo Hurri
53 Markus Michelsson
54 Miko Mellin
62 Joonas Leander
63 Mikael Miettinen
64 Miika Oinonen