lauantai 30. elokuuta 2014

Bike of Helsinki ja PrätkäPaja yhdistyivät

Helsingin alueella toimivat moottoripyöräkorjaamot yhdistivät toimintonsa. Bike of Helsingin kaikki toiminnot siirrettiin PrätkäPajalle. Toiminnolla yritykset pyrkivät pavelemaan asiakkaitaan entistä paremmin. Esimerkiksi talvisäilytystiloja on varattu ensi talvelle enemmän kuin aiemmin molemmat yritykset pystyivät yhdessä tarjoamaan.

tiistai 26. elokuuta 2014

Tatu Lauslehto selvisi rajusta kolarista

Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto oli sunnuntaina osallisena kolarissa Saksan Oscherslebenin radalla, jossa kolme kuljettajaa loukkaantui. Hän pääsi maanantaina pois paikallisesta sairaalasta ja matkusti koti-Suomeen.

Kansainvälisen IDM-sarjan Oscherslebenin kisaviikonloppu käynnistyi Lauslehdon osalta vauhdikkaissa merkeissä, kun Team Suzuki Mayer -kuljettaja sijoittui Supersport-luokan ensimmäisessä kilpailussa viidenneksi.

- Jos aloitetaan positiivisista asioista, niin vauhtini oli jälleen hyvällä tasolla. Pystyin pitämään sarjapisteissä edelläni kolmantena olevan kilpakumppanin takanani kisan lopussa, Lauslehto raportoi.

Sen jälkeen epäonni astui peliin toisessa kisalähdössä, kun ensimmäistä kertaa maalisuoralle saavuttaessa suomalaisen edessä ajanut kuski kaatui ja Lauslehto törmäsi häneen.

- En ehtinyt väistää edellä kaatunutta, joka sai törmäyksen johdosta olkapäävamman. Kolariin saakka minulla on muistikuvia, mutta sitten filmi katkesi. Olin lentänyt ilmassa ja takanani ajaneen kilpakumppanin pyörä oli vielä osunut minuun. Palasin tajuihini, kun minua vietiin ratasairaalaan. Siitä matka jatkui helikopterilla sairaalaan.

- Vietin yön tarkkailussa ja maanantaina sain paikallisilta lääkäreiltä luvan lähteä kotimatkalle. Hyvää tuuria oli matkassa, kun kuvissa ei näkynyt mitään vakavaa vammaa. Paikat ovat nyt kipeänä, mutta rauhallinen kävely luonnistuu, tiistaina Helsinkiin tutulle urheilulääkärille jatkotutkimuksiin suunnannut Lauslehto kertasi.
Toisen polven kilpakuljettaja on kääntänyt katseensa jo tulevaan: Lauslehto toivoo olevansa täydessä kisakunnossa, kun IDM-sarjan kaksi viimeistä kilpailua ajetaan 19.-21. syyskuuta Hockenheimin radalla.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Päivärinta/Karttiala keskeytti kolmospaikalta

Pikkuvika polttoaineletkustossa tiputti Pekka Päivärinnan ja Timo Karttialan palkintopallilta Saksan Oscherslebenissä sunnuntaina. 

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan hallitseva mestari joutui keskeyttämään MM-sarjan seitsemännen osakilpailuviikonlopun pitkässä kisassa kilpailun kahdeksannella kierroksella ajaessaan kolmantena. Tässäkin ajassa keravalainen kellotti kilpailun kolmanneksi nopeimman kierrosajan.

- Ero oli selvä molempiin suuntiin ja valmistauduin jo varmistelemaan, sillä kärkipari pakeni meiltä ja muut jäi tasaisesti. Nyt päästiin kierrosajoissa jo lähes sekunnin päähän kärkiukoista, muisteli Päivärinta sunnuntaista kilpailua.

MM-startti Oscherslebenissä oli Päivärinta/Karttiala kaksikon kauden avaus huipputasolla, eikä duolla ollut kilpailusta isompia tulosodotuksia. Pääasia oli ajaa uutta ajopeliä ja kuskia sekä purkkiorjaa sisään maailman huipputason vauhtiin.

- Pyörässä oli pikkuvikaa koko viikonlopun. Se oli odotettua, mutta saatiin kaikki paikat säädettyä kohdilleen BMW.n miesten kanssa. Keskeytyksen aiheuttanut vika oli oikeastaan minun oma moka, ja nyt sekin on laitettu kunnolla kuntoon”, kuvaili Päivärinta viikonlopun antia.

Oscherslebenin kisaviikonlopun haka oli brittipari Ben ja Tom Birchall voittaen sekä lauantaisen sprintin, että sunnuntain pitkän kilpailun. Veljekset majailevan sarjassa kakkosena ennen syyskuun lopulla ajettavaa sarjan päätöskilpailua Ranskan LeMansissa. Sarjakärkipari Brittiläis-ranskalainen kaksikko Tim Reeves/Gregory Cluze oli kummassakin kilpailussa toinen.

Pekka Päivärinta/Timo Karttiala duo jatkaa MM-sarjaan totuttelua LeMansissa. Kaksikon tavoite on asetettu ensi vuodelle, jolloin Päivärinta hakee viidettä ja Karttiala toista maailmanmestaruuttaan.

Ratamoottoripyöräily luokka sivuvaunut 7/8 Mm-osakilpailu Oschersleben:

1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Suzuki 32:05.873
2. Time Reeves/Gregory Cluze, Iso-Britannia/Ranska, LCR-Kawasaki -10.174
3. Benny Streuer/Geert Koerts, Hollanti, LCR-Suzuki -51.997
…7. Petri Makkula/Harri Asumaniemi, Suomi, LCR-BMW -1 kierros
…Pekka Päivärinta/Timo Karttiala, Suomi, LCR-BMW kesk.
Tilanne sarjassa:

1. Reeves/Gluze 176, 2. Birchall/Birchall 140, 3. Gürch/Wechselsberger 93,…7. Makkula/Asumaniemi 69.

Suomi neljäs maaradan MM-joukkuekilpailussa

Maaradan joukkue MM-finaali ajettiin lauantai-iltana Forssan Pilvenmäellä. Jo ennakkoon kilpailusta odotettiin tasaista. Mitalit ratkaistiin vasta viimeisissä erissä.

Kuvagalleria osoitteessa http://www.urheilukuvat.net/Moottoriurheilu/Speedway-Maarata/201408-Forssan-Maarata-MM-Finaal/i-vHc27MX

Suomi lähti kilpailuun haastajana, mutta jo heti avauserässä kävi selväksi, että kotijoukkue on valmis mitalitaistoon. Hallitseva mestari Hollanti nimittäin hävisi erän Suomelle pistein 9-6. Jesse Mustonen ja Kauko Nieminen ajoivat upean kaksoisvoiton pitäen MM-sarjan kärkimiehen Jannick de Jongin takanaan. 

Toisessa erässä vastaan asettui Tsekki. Jälleen kerran kaksikko Nieminen ja Mustonen ajoivat hienosti ja pitivät kivikovan Josef Francin aisoissa. Kun vielä Aarni Heikkilä ehti maaliin ennen Jan Klatovskia, vei Suomi erän 10-5. Kuuden ajetun erän jälkeen Suomi oli kilpailussa toisena. 

Kolmannessa erässä Suomi sai vastaansa kokeneen Iso-Britannian. Jesse Mustonen otti todellisen huippustartin ja painoi kärkeen. Seuraavat sijat olivat kuitenkin Brittien hallussa aina maalisuoran alkuun asti. Siinä Nieminen lähti ohittamaan Richard Hallia. Hall yritti estää suomalaisen aikeet ja leikkasi eteen, jolloin pyörät ottivat yhteen. Rytäkässä Hallin pyörästä tipahtivat ketjut päältä ja tämä liukui maaliin viimeisenä. Erä kääntyi tämän episodin myötä Suomelle pistein 9-6. 

Kun kilpailusta oli tämän jälkeen ajettu yhdeksän erää, oli Suomi edelleen mitalissa kiinni. 

Neljännessä erässään Suomi sai vastaansa Saksan. Kauko Nieminen jatkoi mahtiotteitaan ja kukisti kilpailun kovimman tykin Erik Rissin aiheuttaen tälle ainoan pistemenetyksen. Mutta kun Jörg Tebbe tuli maaliin ennen Jesse Mustosta ja Stephan Katt pesi Markku Aution, vei Saksa erän 8-7. 

Ennen kolmea viimeistä erää tilanne oli jännittävä, sillä Saksa johti 36 pisteellä ja Suomi ja Hollanti jakoivat toisen sijan vain pisteen Saksan perässä. Eikä Ranskakaan vielä toivottoman kaukana ollut. 

Viimeisessä erässään Suomi sai vastaansa Ranskan. Suomelle riittäisi seitsemän pistettä mitalin varmistamiseen. 

Mathieu ja Stephane Tresarrieu ajoivat kuitenkin erästä kaksoisvoiton Ranskalle ja pisteet heille 9-6. Näin Ranska nousi Suomen kanssa tasapisteisiin 41. 

Kilpailun viimeinen eli 15. erä oli ennakkon tiukin, vastakkain Saksa ja Hollanti. Saksan Riss ja Jörg Tebbe ajoivat erästä tyylikkään kaksoisvoiton ja varmistivat samalla mestaruuden Saksalle vuoden tauon jälkeen. 

Hollanti päätyi myös 41 pisteeseen ja edessä oli kolmen maan uusinta hopeasta. Suomen edustajana erään lähti Kauko Nieminen. Vastaansa hän sai Hollannin Jannick de Jongin ja Ranskan Mathieu Tresarrieun. 

Nieminen joutui starttaamaan ulkoradalta, joka oli erittäin liukas eikä hän sieltä ehtinyt Tresarrieun ja de Jongin kyytiin. Kovassa taistelussa de Jong kukisti Tresarrieun ja näin hopea matkasi Hollantiin. Suomi jäi mahtavasta taistelusta huolimatta harmittavasti neljänneksi. 

Joukkueenjohtaja Jouni Seppänen oli tyytyväinen suojattiensa taistoon. 

- Tästä joukkueesta voi olla ylpeä, upeasti äijät taisteli. Toki harmittaa, kun mitali oli niin lähellä. Mutta ei saatu sitä yhtä pistettä puristettua, ei voi mitään, toteaa Seppänen. 

Maarata, joukkue MM-finaali Forssa 23.8. 
1. Saksa 45: Erik Riss 24, Jörg Tebbe 11, Stephan Katt 6, Enrico Janoschka 4 
2. Hollanti 41+5: Theo Pijper 19, Jannick de Jong 12, Dirk Fabriek 10 
3. Ranska 41+4: Mathieu Tresarrieu 20, Stephane Tresarrieu 19, Theo di Palma 2 
4. Suomi 41+3: Kauko Nieminen 20, Jesse Mustonen 18, Markku Autio 2, Aarni Heikkilä 1 
5. Iso-Britannia 34: David Howe 13, Richard Hall 9, Andrew Appleton 6, Glen Phillips 6 
6. Tsekki 23: Josef Franc 13, Richard Wolff 10, Jan Klatovski 0 


Teksti: Tomi Nevanperä

Felix Nässi Moto 3 -luokan mestariksi

Felix Nässi koppasi viimeisen jaossa olleen Suomen mestaruuden ratamoottoripyöräilyn viimeisessä SM-osakilpailussa sunnuntaina Virtasalmen Motoparkissa. Nässi voitti Moto3-luokan kilpailun ja otti aiemmin tänä vuonna voittamiensa Ruotsin- ja pohjoismaiden mestaruuden lisäksi myös pikkuluokan SM-tittelin. Muissa luokissa selviteltiin sunnuntaina hiemmeämpien mitaleiden kohtalo.

Moto 3 -luokan Suomen mestari Felix Nässi takanaan hopealle ajanut Peter Paloranta.


Moto3-luokan sunnuntainen kilpailu huipentui viimeisille kierroksille. Ensimmäisellä kierroksella kärkeen ampaissut Nässi piti pintansa maaliin asti. Tasatulokseen sarjan loppupisteissä päätynyt Peter Paloranta hiillosti mestari loppuun asti, mutta ohitukseen ei varkautelaisen kiri riittänyt. Nässi vei mestaruuden voitettuaan useamman osakilpailun kuin Paloranta. Pronssinen mitali pujotettiin nuoren, päätösstartissa neljänneksi ajaneen Vili Virtasen kaulaan.

Kuussatasten ykköseksi päräytti toista SM-kisaansa ajanut Ville Valtonen. Saksan IDM-sarjassa vaikuttava karhulalainen onnistui kahdesti keskeytetyssä kilpailussa kuromaan 0,056 sekunnin eron Joel Vinnikaiseen. Kolmas päivän kilpailussa oli Aki Valkila varmistaen samalla itselleen SM-hopeaa. Vinnikainen jätettiin pronssille. Nordic Superstock 600-luokan mestaruuden lauantaina varmistanut Ville Kandelin koki kilpailussa kovia. Turkulainen kaatui toiseksi viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa ja loukkaantui lievästi.

Kuussatasten B-luokan voitti Cup-mestari Henri Ukonaho. Kakkoseksi kaasutteli Suomen Cupissa kolmanneksi jätetty Marko Vuorio ja kolmas oli Cup-hopeamitalisti Mikko Uski.

Lauantaina uransa 22. mestaruuden varmistanut Kari Vehniäinen kruunasi hyvin sujuneen kautensa voitolla Nordic Superbike-luokan sunnuntaisessa kilpailussa. 12 kierroksen startissa kakkoseksi jäänyt Sami Penna otti kauden hopean ja kolmanneksi ajanut Tapio Pirilä pronssia. SM-pronssista päätösstartissa kamppaillut Mika Hautala johti kilpailua, mutta menetti otteen mitalin syrjästä ajettuaan pitkäksi paluusuoran jarrussa.

Superbiken B-luokassakin kauden ykkönen kipusi päätöksessä ykköspallille. Cup mestari Olli Immosen jälkeen hopeaa otti päivän kakkonen Teemu Koskinen. Kuudenneksi sunnuntain startissa jäänyt Sami Vieltojärvi otti pronssia pisteen erolla päivän kolmoseen, Jere Lipposeen. 

Ratamoottoripyöräily 6/6 SM-osakilpailu Virtasalmi:

Luokka Moto 3, 8 kierrosta.
1. Felix Nässi, HelRC, Honda 12:35.373, 2. Peter Paloranta, VRT, Honda -0.500, 3. Peetu Paavilainen, KarMK, Moriwaki -22.759, 4. Vili Virtanen, HelRC, Moriwaki -26.875, 5. Mikko Jeminen, HelRC, Honda -44.019.
Sarjan lopputulokset:
1. Nässi 250, 2. Paloranta 250, 3. Virtanen 119.

Luokka Nordic Superstock 600, 8 kierrosta:
1. Ville Valtonen, KarMK, Yamaha 12:02.223, 2. Joel Vinnikainen, FMS, Yamaha -0.056, 3. Aki Valkila, HelRC, Kawasaki -7.712, 4. Ilari Nieminen, PeiMK, Triumph -9.686, 5. Aatu Valkeinen, WCRC, Honda -15.619.
Sarjan lopputulokset:
1. Ville Kandelin, WCRC, Triumph 175, 2. Valkila 165, 3. Vinnikainen 159.

Luokka Nordic Superstock 600 B, 8 kierrosta:
1. Henri Ukonaho, MP-Tuki, Kawasaki 12:12.605, 2. Marko Vuorio, MP-Tuki, Yamaha -9.430, 3. Mikko Uski, IMK, Honda -21.645.
Sarjan lopputulokset:
1. Ukonaho 232, 2. Uski 199, 3. Vuorio 139.

Luokka Nordic Superbike, 12 kierrosta
1. Kari Vehniäinen, KonnMK, BMW 17:21.647, 2. sami Penna MC-Muoviluoti, BMW -1.605, 3. Tapio Pirilä, MC-Muoviluoti, BMW -5.812, 4. Mika Hautala, HelRC, Suzuki -10.214, 5. Jan Kopponen, HelRC, BMW -30.637.
Sarjan lopputulokset:
1. Vehniäinen 256, 2. Penna 225, 3. Pirilä 179, 4. Hautala 158.

Luokka Nordic Superbike B, 12 kierrosta:
1. Olli Immonen, MC-Huhmari, BMW 17:58.678, 2. Teemu Koskinen, WCRC, Suzuki -1.187, 3. Jere Lipponen, HelRC, Honda -6.863.
Sarjan lopputulokset:
1. Immonen 228, 2. Koskinen 166, 3. Sami Vieltojärvi, MP-Tuki, BMW 142.

Luokka sivuvaunut, 8 kierrosta:
1. Markku Artiola/Joonas Salu, ASR-Yamaha, IMK  12:54.501, 2. Pasi Vepsä/Pasi Ruponen, KiteeMC, Yamaha -28.023, 3. Tero Tomppo/Aksel Oksanen, ECR/RCK  LCR-Yamaha -33.545.
Sarjan lopputulokset:

1. Eero Pärm/Mairon Meius, Eesti, LCR-Suzuki 255, 2. Artiola/Salu 229, 3. Vepsä/Ruponen 170.

Motoparkissa ratkaistiin RR:n mitaleita jo lauantaina

Road racingin Suomenmestaruudet ratkesivat Virtasalmella lauantain sprint-kilpailussa Moto 3 -luokkaa lukuun ottamatta. Kari Vehniäinen ajoi Superbike-luokan mestariksi. Ville Kandelin teki saman kuussatasissa ja Eero Pärm/Mairon Meius sivuvaunuissa.

Superstock-lähdön toinen Juha Kallio (171), voittaja Ville Kandelin (8) ja neljänneksi ajanut Ville Valtonen.

Virtasalmen Motopark-radalla lauantaina jaetut lyhyet sprinttilähdöt olivat kotimaista ratamoottoripyöräilyä parhaimmillaan. Jokaisen SM-luokan, sivuvaunuja lukuun ottamatta, ratkaisu nähtiin viimeisellä kierroksella ja Superbikessä vasta maaliviivalla.

Nordic Superbiken lauantainen sprintti ratkesi kalkkiviivoilla Sami Pennan hyväksi, kun maalisuoralle etummaisena tullut Kari Vehniäinen tyylitteli ruutulipulle etupyörä ilmassa. 0.03 sekunnin voitto ei kuitenkaan Pennallle riittänyt ja Vehniäinen kruunasi uransa 22. Suomen mestaruuden jo ennen sunnuntaista päätösstarttia. Penna voitti SM-hopeaa ja pronssista kamppailee huomisessa startissa lauantaina neloseksi jätetty Tapio Pirilä ja päivän kolmonen Mika Hautala.

Superbike B-luokan Suomen Cup mestariksi kukitettiin lauantaina luokan kolmoseksi jätetty Olli Immonen. Muista mitaleista kamppailee sprintissä luokan kakkoseksi ajanut Teemu Koskinen, päivän kuutonen Sami Vieltojärvi ja viisi viimeisintä starttia voittanut Jere Lipponen.

Nordic Superstock 600-luokassa turkulainen Triumph-pilotti Ville Kandelin varmisti uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden kirimällä sprintissä ykköseksi 0.09 sekunnin turvin ennen tämän vuoden ensimmäistä SM-kisaansa ajanutta Juha Kalliota. Lauantain viitonen Aki Valkila ja kolmoseksi kiilannut Joel Vinnikainen jakavat sunnuntaina hopean ja pronssin.

Kuussatasten B-luokan Suomen Cup mestaruuden varmisti itselleen sprintin ykkönen Henri Ukonaho, joka kiilasi A-luokan kuskien joukossa seitsemänneksi. Cupin hopeinen mitali pujotettiin lauantain kolmosen, Mikko Uskin kaulaan. Pronssisen lätkän kohtalo ratkeaa sunnuntaina Marko Vuorion ja Markku Romppaisen kesken.

Ruotsin ja pohjoismaiden mestaruuden tänä suvena Moto3-luokassa kahminut Felix Nässi voitti luokkansa lauantaisen sprintin. Sarjakärki Peter Paloranta tarjosi Nässille kunnon vastuksen, mutta taipui lopulta 0.490 sekunnilla. Mestaruus on Nässin, mikäli hän voittaa sunnuntaina. Sprintissä neljänneksi jätetty Vili Virtanen saa kauden palkaksi SM-pronssia. Lauantain kilpailussa kärkiparia alussa kiusannut Peetu Paavilainen oli sprintin kolmonen, mutta mitaleille ei nuorukainen sarjassa yllä.

Sivuvaunujen sprinttikilpailu, joka jäi aiottua lyhyemmäksi kaksi kierrosta ennen ruutulippua sattuneen kolarin vuoksi, selvitti mitalikolmikon järjestyksen. Mestariksi kruunattiin luokan hallitseva mestaripari Eero Pärm/Mairon Meius. Virolaiskaksikko oli sprintissä ylivoimainen. Hopeaa saalisti Markku Artiola/Joonas Salu ja pronssia Pasit Vepsä ja Ruponen.

Ratamoottoripyöräily SM-sarja 6/6 osakilpailu sprint-tulokset:

Luokka Superstock 600 8 kierrosta:
1. Ville Kandelin, WCRC, Triumph 11:54.481, 2. Juha Kallio, IMK, Suzuki -0.096, 3. Joel Vinnikainen, FMS, Yamaha -2.346, 4. Ville Valtonen, KarMK, Kawasaki -5.777, 5. Aki Valkila, HelRC, Kawasaki -6.553.
Tilanne sarjassa:
1. Kandelin 175, 2. Valkila 149, 3. Vinnikainen 139.

Luokka Superstock 600 B 8 kierrosta:
1. Henri Ukonaho, MP-tuki, Kawasaki 12:19138, 2. Marko Vuorio, MP-tuki, Yamaha -2.859, 3. Mikko Uski, IMK, Honda -3.716.
Tilanne sarjassa:
1. Ukonaho 207, 2. Uski 179, 3. Vuorio 123

Luokka Nordic Superbike 8 kierrosta:
1. Sami Penna, MC Muoviluoti, BMW 11:32.796, 2. Kari Vehniäinen, KonnMK, BMW -0.031, 3. Mika Hautala, HelRC, Suzuki -7.377, 4. Tapio Pirilä, MC Muoviluoti, BMW -7.463, 5. Marko Rättö, HelRC, BMW -14.657.
Tilanne sarjassa:
1. Vehniäinen 231, 2. Penna 205, 3. Pirilä 163.

Luokka Nordic Superbike B 8 kierrosta:
1. Jere Lipponen, HelRC, Honda 12:01.209, 2. Teemu Koskinen, WCRC, Suzuki -7.700, 3. Olli Immonen, MC-Huhmari, BMW -7.705.
Tilanne sarjassa:
1. Immonen 203, 2. Koskinen 146, 3. Sami Vieltojärvi, MP-tuki, 
BMW 132.

Luokka Moto3 8 kierrosta:
1. Felix Nässi, HelRC, Honda 12:40.765, 2. Peter Paloranta, VRT, Honda -0.495, 3. Peetu Paavilainen, KarMK, Moriwaki -7.955, 4. Vili Virtanen, HelRC, Moriwaki -27.581.
Tilanne sarjassa:
1. Paloranta 230, 2. Nässi 225, 3. Virtanen 106.

Luokka Sivuvaunut 6 kierrosta:
1. Eero Pärm/Mairon Meius, Viro, LCR-Suzuki 9:26.240, 2. Markku Artiola/Joonas Salu, IMK, ATR-Yamaha -38.241, 3. Pasi Vepsä/Pasi Ruponen, KiteeMC, -42.724.
Tilanne sarjassa:

1. Pärm/Meius 255, 2. Artiola/Salu 204, 3. Vepsä/Ruponen 150.  

Sähkövika tiputti Päivärinnan MM-kärjestä

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunu-luokan hallitsevan maailmanmestarin Pekka Päivärinnan MM-avaus lauantaina ei sujunut suunnitelmien mukaan. Päivärinta, kyydissään Timo Karttiala sijoittui seitsemänneksi Saksan Oscherlebenissä ajetussa kauden seitsemännen MM-kisaviikonlopun sprintissä.

Uuden BMW:n sähköviat hidastivat Päivärinnan menoa ratkaisevasti. Kolmannesta lähtörivistä matkaan ampaissut suomalaiskaksikko nousi lähtökiihdytyksessä neloseksi, mutta viidennessä mutkassa peli sammui. Pyörä käynnistyi, mutta vika uusi muutama mutka myöhemmin. 

- Mystinen sähkövika iski. Aina kun peli sammui, sain sen käyntiin vääntämällä virrat pääkytkimestä pois ja taas päälle, Päivärinta kertoo.

Sama tahti jatkui ja Päivärinta/Karttiala löytyi lopulta kilpailijajoukon hänniltä. Ajotyylin muutos mahdollisti kaksikolle kisan jatkamisen, mutta pyörän huipputehot olivat kadoksissa. 

- Jätin käyttämättä huippukierroksia ja sifteriä. Sillä tavoin pystyttiin nilkuttamaan maaliin ilman varikkopysähdystä.

Viasta huolimatta keravalainen takoi taululle kilpailun kolmanneksi nopeimman kierrosajan ja ohitteli lopulta seitsemänneksi.

- Arvelen tietäväni, missä vika piilee. Ne on nämä sähköviat yleensä ihan pikkujuttuja, kun ne vaan paikallistaa. Käydään BMW:n kaverin kanssa pyörä läpi. Eiköhän se parane. Huomenna on uusi kisa ja uudet mahdollisuudet, ennakoi Päivärinta.

Oscherslebenin sprintin voitti englantilaisveljespari Ben ja Tom Birchall. Maanmies, sarjakärki Tim Reeves kyydissään ranskalainen Gregory Cluze oli kakkonen. Saksalaisradalla ajetaan sunnuntaina 21 kierroksinen pitkä kilpailu.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut 7/8 MM-osakilpailu Oschersleben Sprint:

1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Suzuki
2. Tim Reeves/Gregory Cluze Iso-Britannia/Ranska, LCR-Kawasaki -14,426
3. Uwe Gürch/Manfred Wechselberger, Saksa/Itävalta, LCR-BMW -24.826
4. Benny Streuer/Geert Koerts, Hollanti, LCR-Suzuki -25.627
5. Andre Kretzer/Jens Lehnertz, Saksa, LCR-Suzuki -27.627
6. Petri Makkula/Harri Asumaniemi, Suomi, LCR-BMW -30.640
7. Pekka Päivärinta/Timo Karttiala, Suomi, LCR-BMW -49.256.

lauantai 16. elokuuta 2014

Nikander yleiskilpailun voittoon Riihimäellä

Helander, Hellsten, Nikander ja Tarkkala ajoivat luokkavoittoihin enduron SM-sarjan toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä 16.8. Riihimäellä. Viimeinen osakilpailu ajetaan huomenna sunnuntaina.

Roni Nikander MK6:lla. Kuva: Urheilukuvat.net / Janne Tervola.


E2-luokan ja koko kilpailun nopein oli Roni Nikander Nummelan Moottorikerhosta. Luokan kakkoseksi ajoi Jari Mattila Riihimäen Kahvakoplasta ja kolmanneksi samaa kerhoa edustava Kai Estola. 

Nikander lähtee SM-pistejohdossa suomenmestaruuden ratkaisevaan sunnuntain kilpailuun. 

E1-luokan voittoon ajoi  Antti Hellsten Vantaan Moottorikerhosta. Luokan kakkoseksi saman kerhonKimmo Hurri. Luokan kolmanneksi oli Miko Mellin Mäntsälän Moottorikerhosta. Antti Hellsten lähtee E1-luokan pistejohdossa SM-sarjan päättävään kilpailupäivään sunnuntaina Riihimäellä.

Ennakkoon E1-luokan voittajaksi veikattu Eero Remes keskeytti johtopaikalta moottorivikaan mutta on mukana sunnuntain kisassa. E1-luokan SM-pistejohdossa kilpailuun startannut Joni Kaivolainen keskeytti kolmannelta sijalta nilkkavamman vuoksi.

Tarkkala suurimman luokan nopein

E3-luokan ja yleiskilpailun kakkossijan vei nimiinsä järjestävän kerhon, Kahvakoplan Marko Tarkkala. Toiseksi ajoi viime vuoden suomenmestari Toni Eriksson Helsingin Moottorikerhosta. Kolmanneksi ehti Henri Himmanen myöskin HMK:sta.

E3-luokan SM-pistejohdossa sunnutaihin starttaa Marko Tarkkala.  

Nuorten SM-luokan U20 voittoon ajoi Eemil Helander Salpausselän Moottorikerhosta ennen saman kerhon kakkoseksi ajanutta Antti Hännistä ja kolmanneksi ajanutta ME-Racingin Antti Kujanpäätä.

U20-luokan lauantain kolmikko lähtee mestaruudet ratkaisevaan sunnuntain kisaan tasapistein luokan kärjessä.

Suomenmestaruudet ratkaistaan kaikkien luokkien osalta sunnuntaina

SM Aamuposti Enduron toinen päivä huomenna sunnuntaina päättää SM-sarjan. Sunnuntain tulosten selvittyä on tiedossa vuoden 2014 suomenmestarit kaikkien neljän henkilökohtaisen luokan osalta. Kerhojoukkueiden suomenmestaruus ratkeaa sekin sunnuntaina Riihimäen kisan molempien päivien yhteistulosten perusteella.

SM Aamuposti Enduro starttaa sunnuntaina klo 9.00


Tulokset SM Aamuposti Enduro 16.8.2014:

E1-luokka:
1. Antti Hellsten, VMK, HVA, 1:47:34,72
2. Kimmo Hurri, VMK, KTM, 1:49:02,80
3. Miko Mellin, MäntsMK, Honda, 1:51:01,93

E2-luokka:
1. Roni NIkander, NMK, KTM, 1:43:27,48
2. Jari Mattila, RiMPKK, Honda, 1:45:49,13
3. Kai Estola, RiMPKK, Beta, 1:47:47,54 

E3-luokka:
1. Marko Tarkkala, RiMPKK, Beta, 1:45:48,14
2. Toni Eriksson, HMK, KTM, 1:46:30,80
3. Henri Himmanen, HMK, Beta, 1:49:32,81

U20-luokka:
1. Eemil Helander, SsMK, KTM, 1:48:50,48
2. Antti Hänninen, SsMK, KTM, 1:49:08,10
3. Antti Kujanpää, ME-Racing, KTM, 1:53:29,11


Kaikki tulokset:

Enduro SM sarjataulukot päivittyvät tänne myöhemmin:

perjantai 15. elokuuta 2014

Heinolassa ajetaan Classic Motocrossia lauantaina

Yli 90 kilpailijaa on ilmoittautunut lauantaina ajettavaan Classic Motocross Cupin päätöskilpailuun. Heinolan Komostenkylän motocrossradalla lauantaina 16 elokuuta kello 12.00.

Classic-luokan meno on näyttävää. Kuva viime vuoden Hyvinkään Scramble&Trial -tapahtumasta Erkylän Lukoilta. Kuva: Urheilukuvat.net / Janne Tervola. Lisää kuvia kuvapankissa http://www.urheilukuvat.net/Moottoriurheilu/Motocross/20128-Hyvink%C3%A4%C3%A4-Scramble/


Heinolan osakilpailun seitsemään kilpaluokkaan on ilmoittautunut yhteensä 92 kilpailijaa. Monet kuljettajat ajavat useammassa luokassa, Aikaisempien osakilpailujen tulosten perusteella Classic Motocross Cup-sarjan päätöskilpailussa Heinolan Komostenkylän radalla käydään armotonta taistoa monessa luokassa.

A-, eli  1968 ja vanhempien kilpapyörien luokassa Toni Paakkinen on hallinnut suvereenisti samoin kuin E-luokassa. Molemmista luokista hänellä on täydet 100 pistettä.

A-luokassa Alpo Viitanen on ollut joka erässä toisena, joten pisteitä on kertynyt 88. Alpo johtaa myös "epävirallista" Classic Motocross Cup 100+ luokkaa. Tässä "kilpaluokassa" kuljettajan ja kilpapyörän ikä ylittää 100 vuotta.

A-luokassa tullaan kuitenkin käymään kovaa taistoa sillä Paakkisen ja Viitasen takana yhteensä kuusi kuljettajaa on 16 pisteen sisällä. Kun jaossa on pisteitä kahdesta erästä, on taisto varmasti sen mukaista.

Ulkomaista väriä A-luokkaan tuo Espanjassa asuva suomalainen Jakke Valtonen (no: 195). Tämä 69-vuotias crossiveteraani tapaa ajaa veteraaniluokan crossikisoja eri puolilla Eurooppaa.

B-luokan, eli 1969-74 kilpapyörät, selvässä johdossa on ennen Heinolaa 94 pistettä napsinut Jukka "Jana" Penttilä. Penttilän takana olevalla kolmikolla, Ari Lahti, Jussi Jortikka ja Juha Monto, on kaikilla 65 pistettä. Luokan seitsemäntenä olevalla Timo Hanskilla on hänelläkin 53 pistettä, eli tasaista on. Lisäksi kauden kilpailuissa epäonninen Jyrki Lahti saattaa yllättää ja laittaa pakan täysin uusiksi.

Tasaväkistä ja kovaa taistoa tullaan näkemään myös 1975-79 kilpapyörien C-luokan erissä. Luokan kärkikaksikko Jani Kaukiainen ja Anssi Myllymaa ovat tasapisteissä (94 p.), mutta heidän takana vaaniva Eestin Teet Vare (80 p.) ei ole Heinolaan ilmoittautuneiden joukossa. Seuraavina olevat Jukka Salminen (58p.), Jarmo Juvonen (57 p.) ja Juha Partanen (53p.) ovat kuitenkin vain viiden pisteen sisällä, joten luvassa on tasaväkistä kilvanajoa.

Alle 250 cc D1-luokassa Jani Laaksonen on hallinnut lähes suvereeniin tyyliin. Silti on varmaa, että pisteissä seuraavina olevat Ari Vajavaara ja Mikko Pasanen eivät hevillä luovuta. Samoin isommassa, yli 250 cc D2-luokassa johdossa oleva Sami Backman saa taatusti tehdä töitä. Takana vaanivat Marko Partanen, Antti Isomäki ja Sami Lahti. Kansainvälistä väriä luokkaan tuo ruotsalainen Claes Elmgren.

Vuosimallia 1987 ja vanhempien kilpapyörien E-luokassa johdossa olevan Toni Paakkisen takana muista sijoista taistelevat taatusti viimeiseen asti Mika-Petteri Pio, Kari Laaksonen ja Teemu Nurmi. Pakkaa saattaa sekoittaa myös pikkuluokan, eli 125 cc kilpapyörällä ajava Jarkko Tallqvist.

Sivuvaunuluokissa on historian havinaa, kun 1960- ja 70-luvun kilparatoja hallinneet Christer Lindgren ja Matti Satukangas matkustajineen nähdään samalla lähtöpuomilla. Vaikka nämä veteraanit ajavat eri sivuvaunuluokissa, Lindgren SV1- ja Satukangas SV2-luokassa, on aina ilo seurata näiden kahden kokeneen rataketun edesottamuksia.

Sivuvaunullisten SV1 luokan (1986 ja vanhemmat) johdossa on kaikki eränsä voittanut pari Erkki Salo-Mika Hietala. Heidän takanaan seuraavista sijoista mittelöivät erikoisella Ural-sivuvaunullisella ajavat Pasi Takalo-Kari Malmi ja perinteisellä brittiläisellä Wasp-Nortonilla kilpailevat Christer Lindgren-Jussi Koponen.

Uudempien, 1989 ja vanhempien, sivuvaunullisten SV2-luokassa Jari Hätönen-Jarmo Jalonen ovat hallinneet kauden kilpailuja. Pisteitä heillä on tasan sata. Luokan kakkosena olevat Matti Satukangas-Antti Kankkunen ovat kerännet 82 pistettä. Heidän takanaan ovatkin sitten lähes tasapisteissä Kalle Salo-Juha Pesonen (65 p.) ja Onni Järvinen-Kari Henttonen (62 p.). 

Classic Motocross Cup 2014 pistetilanne ennen Heinolan osakilpailua:

Classic Motocross "100+" pistetilanne

Kilpailuun osallistuvat kaikki soolopyöräluokkien ajajat joiden kuljettajan ja pyörän yhteenlaskettu ikä on yli sata vuotta. Lähtöpisteinä jokaisella on se määrä mikä ylittää sata vuotta. Kaikki ajetut pisteet luokasta riippumatta lasketaan mukaan, tasapisteitten sattuessa vanhempi kuski voittaa.

                nimi               luokka   lähtöpist.  Tuusula  Kouvola  yht.
1. Alpo Viitanen               A            10           44            44       98
2. Timo Lahti                   A            14           40            24       78
3. Pertti Kasper               A            28            26           22       76
4. Kaarlo Salonen            A            17            32           25       74
5. Juhani Himmanen        A              7            36           27       70
6. Ari Lahti                      B              1            23           42       66
7. Ilkka Tryqq                  B              1            28            29       58
8. Heikki Nurminen          A            17              0           40       57
9. Teijo Makkonen           A              6            29           20       55
10. Ville Rintala               A              5            29           21       55
11. Kyösti Hartikainen      A            18              0           36       54
12. Timo Hanski               B              1            28           25       54
13. Juhani Ollikainen        A            22            23             0       45
14. Veijo Autjoki               A              9              0           31       40
15. Jukka Monto               A            15            23             0       38
16. Risto Kuisma              A            21               0          16        37
17. Leo Uro                       B              3             21          10        34
18. Jukka Ahola                B              2            13             7       22
19. Erkki Hämäläinen         A            14              0            7        21
20. Jukka Lahti                  A              7           10             0        17
21. Kari Nenonen               A              1             0              0         1
  

Classic Motocross luokat

Soolopyörät
Luokka A (valkoinen pohja / mustat numerot): Moottoripyörän vuosimalli 1968 tai vanhempi.
Luokka B (keltainen pohja / mustat numerot): Moottoripyörän vuosimalli 1969 - 1974.
Luokka C (musta pohja / valkoiset numerot): Moottoripyörän vuosimalli 1975 - 1979.
Luokka D1 ja D2: Vuosimalli on vapaa. Moottoripyörässä oltava ilmajäähdytys, rumpujarrut, stereo- tai monoperä, mutta ei linkkusysteemiä. Luokkaan saa osallistua myös B- ja C-luokan pyörällä.
Luokka D1 (vihreä pohja / valkoiset numerot) = alle 250cc
Luokka D2 (keltainen pohja / mustat numerot) = yli 250cc
Luokka E (punainen pohja, valkoiset numerot): Vuosimalli 1987 ja vanhemmat pyörät, joissa saa olla monoperä ja edessä levyjarru, takana täytyy olla alkuperäisasenteinen rumpujarru, etuhaarukka voi olla perinteinen tai alkuperäisasenteinen up-side-down.

Sivuvaunulliset
Luokka SV1 (keltainen pohja / mustat numerot):
Alkuperäisesti ilmajäähdytteinen moottori. Etujousitus keinuhaarukkamallinen kahdella iskunvaimentajalla, takana stereoperä. 1986 tai aiemmin valmistetut tehdasvalmisteiset monoperäiset ok. Runko valmistettu 1986 tai aiemmin. Alkuperäisiä vastaavat uustuotantorungot sallitaan. Ajoneuvon paino min. 180 kg. Kuljettaja on tarvittaessa velvollinen todistamaan pyöränsä vuosimallin.
Luokka SV2 (musta pohja / valkoiset numerot):
Vuosimalli 1989 tai vanhempi. Vesijäähdytys sallittu.

Lisätietoja: www.classicmx.fi