tiistai 21. elokuuta 2018

IRRC-sarja: Kostamo ja Kallio epäonnisia Tsekeissä

Kansainvälinen moottoripyörien katuratakilpasarja IRRC jatkui viime viikonloppuna Tsekin Horicessa. Vaikka Markka Racingin kuljettajakaksikko Erno Kostamo ja Juha Kallio jäivät tulostavoitteistaan, suoriutuivat he silti kilpailuviikonlopusta tilanteisiin nähden hyvin.

Erno Kostamo lähtee kauden päättävään osakilpailuun sarjapisteissä takaa-ajajana.

Juha Kallio paransi ajoaan koko viikonlopun ajan. Kuva: Milan Kubin
IRRC Superbike -sarjan kakkospaikasta kamppailevan Kostamon tuloksena oli neljäs sija molemmissa kilpailulähdöissä.

– Viikonloppu lähti hyvin käyntiin. Olin toisessa aika-ajossa koko joukon nopein ja aika-ajojen yhteistuloksissa kakkonen puolisen sekuntia Didier Gramsin perässä, joten odotukset kilpailuun olivat korkealla, Kostamo kuvailee.

Ensimmäinen kilpailu oli alusta loppuun tiukkaa kamppailua ja lopputuloksissa neljän kärki mahtui neljän sekunnin sisään. Lähdössä Kostamo putosi yhden sijan, kun Danny Webb pääsi kuittaamaan hänet.

–Marek Cerveny puolestaan ohitti minut ehkä viidennellä kierroksella. Kun kilpailu keskeytettiin punaisilla lipuilla seitsemännellä kierroksella, loppuikin taistelu siihen, Kostamo toteaa.
Toisessa kilpailussa Kostamo kärsi ajoa haittaavasta teknisestä viasta, kun pyörästä katosivat anturivian vuoksi ensimmäisen kierroksen jälkeen shifter ja luistonesto.

– Ilman niitä ei ole mitään järkeä yrittää puristaa kärkivauhtia, joten paljoa ei ollut tehtävissä, ja kärkikolmikkoon oli maalissa eroa reilusti. Tämä viikonloppu oli meille aika heikko. Kauteen on osunut paljon sellaisia kilpailuja, joissa toisena päivänä kaikki toimii, mutta toisena päivänä on ongelmia. Nyt on analysoitava, missä vika on – ehkä se liittyy tiimin kokemattomuuteen ja ensi vuonna olemmekin viisaampia, Kostamo pohtii.

Ennen IRRC-sarjan viimeistä kilpailua Kostamo on Superbike-luokan pisteissä kolmantena, kolme pistettä Didier Gramsia perässä. Sarjapisteissä neljäntenä olevaan Marek Cervenyyn eroa on puolestaan 15 pistettä. Sarjakärki Danny Webb varmisti Horicessa mestaruutensa.

– Piste-ero Gramsiin ei ole suuri, joten eipä muuta kuin uutta matoa koukkuun ja katse kohti Frohburgin päätöskilpailua, toteaa Kostamo.

Tiimikaveri Juha Kallion kilpailuviikonloppu käynnistyi hieman Kostamoa hitaammin.

Kallio sijoittui ensimmäisessä kilpailulähdössä kolmanneksitoista ja toisessa kilpailulähdössä imatralaisen sijoitus oli 11.

– Radan kanssa sinuiksi pääsemisessä kesti jonkin aikaa. Kun sain ajamisen rennoksi ja turhan puristamisen pois, alkoi kellokin tykkäämään. Kilpailulähdöissä ajo sujui jo oikein hyvin. Horicessa ajaessa tulee päästä eräänlaiseen flow-tilaan, jotta saa pidettyä keskituntinopeuden korkealla, Kallio kuvailee.

Vaikka vauhtia Kalliolta löytyykin, hän joutui kuitenkin huomaamaan, että haastavalla Horicen radalla ohituspaikkojen löytäminen ei ole helppoa.

– Molemmissa starteissa jäin hitaampien taakse pussiin, enkä meinannut päästä millään ohi. Pyörässäkin oli vähän lämpöongelmia, lämmöt olivat koko ajan yli sadan asteen, eikä radalla ole juuri suoria, joilla moottori olisi saanut kunnolla jäähdytysilmaa, Kallio kertoo.
Vaikka tuloksellisesti Kallio ei saavuttanut tavoitteitaan, hän kokonaisuutena hän arvioi viikonlopun silti positiiviseksi.

– Sain parannettua aikaani koko viikonlopun ajan. Jos olisin pystynyt aika-ajossa parempaan suoritukseen, olisi se helpottanut kilpailu-urakkaa huomattavasti, mutta tällä kertaa tulos oli tämä, Kallio toteaa.

IRRC-sarjan päätösosakilpailu ajetaan Saksassa, Frohburgin radalla 22.-23. syyskuuta.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Sivuvaunujen MM: Päivärinta/Veräväinen kaksikko toiseksi Assenissa

Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen kaksikko oli ottaa takaisin sen, mikä heiltä sääntörikkomuksen vuoksi vietiin. Suomalaispari kaasutteli kakkoseksi ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-sarjan jatkuessa Hollannin Assenissa.

Päivärinta/Veräväinen on tällä hetkellä sarjassa kolmantena. kuva: Mark Walthers.
Sijoituksellaan Päivärinnan pyöräkunta kutisti eron kakkoseksi nousseeseen hallitsevaan mestaripariin Ben ja Tom Birchaliin yhteen pisteeseen. Toisaalta duon kamppailu maailmanmestaruudesta vaikeutui, sillä Assenin Gold Racen ykköseksi kaasutteli sarjakärki Tim Reeves, kyydissään maanmies Mark Wilkes.

Hopeatila sunnuntaisessa kilpailussa ei tullut suomalaiskaksikolle helpolla. Kakkosruudusta matkaan startannut pari tipahti alkukierroksilla kolmanneksi ja ero kärkipaikasta kamppaileviin Tim Reeves/Mark Wilkes kaksikkoon ja hallitsevaan mestaripariin Birchallin veljeksiin venähti pahimmillaan neljään sekuntiin.

Brittiparien kamppaillessa kärkipaikasta kisan puolivälissä Päivärinnan pyöräkunta nipisti eroa kierros kierrokselta ja saavutti karkulaiset. Päivärinta ohitti Birchalit 11. kierroksella ja nipisti Reevesin edun alle sekuntiin.

Kilpailun lopulla Reeves karkasi paremman suoranopeutensa turvin ja voitti kilpailun 2,5 sekunnin erolla suomalaisiin. Teknisiin murheisiin vauhtinsa menettänyt Ben ja Tom Birchall jäi Päivärinnan pyöräkunnasta reilut kolme sekuntia. Loput kilpailuun startanneista pareista jäivät kärkitriolle puolisen minuuttia.

Pekka Päivärinta teki sen, mihin kaksikon ajopeli, LCR-Honda antoi mahdollisuudet.
- Reeves oli nopeampi suorilla. Ei meillä ollut eväitä heitä haastamaan. Mutkaosuuksilla mentiin yhtä kovaa, mutta suorilla jäätiin, mietiskeli Päivärinta kilpailun jälkeen.

- Nyt pitää taas miettiä, millä ero saadaan pienemmäksi. No seuraava kisa ajetaan Rijekassa ja siellä on kaksi kisaa.

Sivuvaunujen Superside-sarja jatkuu syyskuun alussa Kroatian Rijekan Grobnik-radalla kahdella kilpailulla. Sarjan finaali ajetaan lokakuun alussa Saksan Osvherslebenissä.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM-sarja 5/7 osakilpailu, Assen Hollanti:

1. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso-Britannia, Adolf RS-Yamaha 17 kierrosta 29:59.042
2. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suomi, LCR-Honda +2.634
3. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Yamaha +6.622
4. Bennie Streuer/Kevin Rousseau, Hollanti/Ranska, LCR-Kawasak  + 34.968i
5. John Holden/Lee Cain, Iso-Britannia, LCR-Kawasaki +35.107

Tilanne sarjassa:
1. Reeves/Wilkes 171
2. Birchall/Birchall 120
3. Päivärinta/Veräväinen 119
4. Streuer/Reusseau 90

Road Racingin Suomen mestaruudet ratkesivat Virtasalmella - Valtonen ja Takala mestareiksi

Sunnuntaina saatiin päätökseen kauden Road Racingin SM-sarja. Viimeinen kisapäivä oli kilpa-ajoa parhaimmillaan ja lähtökohdat mitaleiden jakamiselle jännittävät.

Superbiken Suomen mestari Ville Valtonen (13) kaartaa päätöserän voittoon.

















Ennen tänään ajettua kauden viimeistä kisalähtöä oli Superstock 600 –luokassa SM-pistetaulukossa äärimmäisen tiukka tilanne. Eroa oli vain yksi piste Vertti Takalan ja Peter Palorannan välillä.

Kisa ajettiin wet racena, eli matkaan lähdettiin sadekelin renkailla, mutta rata oli kuivumassa vauhdilla. Kisa ratkesi oikeastaan jo rengasvalintoihin. Suurin osa kuljettajista lähti kuivan kelin renkailla. Muutamat ottivat riskin ja lähtivät sadekelin renkailla. Jos rata ei olisikaan kuivunut nopeasti, olisi sadekelin kumivalinta ollut voitokas.

Suomen mestaruudesta taistellut Peter Paloranta oli yksi niistä, jotka starttasivat sadekelin renkailla. Tämä oli suuri virhe. Kuivuvalla radalla pehmeät sadekelin renkaat eivät kestäneet alkuunkaan kisavauhdin ylläpitämistä ja Paloranta ajoi maaliin vasta sijalla yhdeksän.

Koko kauden vahvasti ajanut ja sarjassa ykköspaikkaa pitkään pitänyt Paloranta kuittasi kaudesta SM-hopean. Se saattoi tuntua pettymykseltä, mutta luokan kova taso huomioiden SM-mitali on arvokas väristä riippumatta.

Usein tinkimättömällä tyylillä ajava Vertti Takala ajoi tällä kertaa varmistellen ja oli maalissa kolmantena. Sillä hän varmisti mestaruuden talvella ajetun jääratamestaruuden seuraksi.

– Lähdin kisaan taktiikalla, että tärkein on pitää Paloranta takana ja varmistaa mestaruus. Kyllä nyt on hieno fiilis, Takala tuore Suomen mestari kertoi.

Päivän tähti oli kuitenkin Sami Penna, joka johti kisaa ylivoimaisesti lähdöstä maaliin.
– Jo yöllä heräsin positiiviseen painajaiseen, jossa vedin Virtasalmella hirmu kyytiä, naureskeli Penna.
Kokenut kisakettu sanoi silloin tietäneensä, että kisa menee hyvin.
– Ja kun mekaanikotkin saivat entrattua pyörän jousitusta, niin kyllä tänään oli hieno ajaa, hehkutti Penna.

Päivän toinen positiivinen yllättäjä oli nuori Peetu Paavilainen, joka jäi kyllä selvästi Pennalle, mutta piti muut takanaan.
Mestaruuden vei siis Vertti Takala, hopeaa Peter Paloranta, pronssia Jani Sulin.

Superbike-luokassa mestaruuteen mahdollisuus oli Jani Rätöllä, Ville Valtosella ja Mika Hautalalla. Sarjan kärkikolmikko mahtui muutaman pisteen sisään kauden viimeiseen kisaerään lähdettäessä.

Kisassa Ville Valtonen otti koko lailla ylivoimaisen voiton ja sillä mies varmisti itselleen Suomen mestaruuden.

Sitä vastoin Jani Rättö ja Mika Hautala kävivät tiukan kisan, kuten heillä on tällä kaudella ollut tapana. Tänään taistelu ratkesi viimeisessä mutkassa Hautalan tuikattua hiuksen hienosti Rätön edelle. Jani Rätölle kuitenkin SM hopea ja Mika Hautalalle pronssi.

Yleensä hillitysti esiintyvästä Ville Valtosesta näkyi, että mestaruus ilahdutti kovasti.
Hän sanoikin, että vaikka tämä kisa oli suht helppo, pitää muistaa, että takana on vuosien työ ja paljon vastoinkäymisiäkin.

– Niitten jälkeen tämä ensimmäinen Suomen mestaruus tuntuu tosi hyvältä, sanoi Valtonen.
Hänen kautensa jatkuu vielä pitkälle syksyyn. Tiistaina hän matkustaa Keski-Eurooppaan, jossa on useita kisoja ajettavana.

Jani Rättö oli myös ilmiselvän tyytyväinen.

– Yritin alkuun haastaa Villeä, mutta totesin ettei se onnistu. Lopulta kisa oli jännittävä ja vähän raskaskin, kun Mika (Hautala) painosti jatkuvasti.

– Ihan hyvältä maistui tämän päivän kolmas sija ja SM hopea. Enhän minä ajamista tee sen takia, että aina täytyis voittaa, vaan siksi että se on kivaa!

Kilpakumppani Hautala oli samoilla linjoilla.
– Kivaa se on ja kivaa sen täytyy ollakin. Tärkeintä on, että kisan jälkeen pystyy itse pakkaamaan pyörän autoon ja lähtemään kotiin. SM pronssi on urani paras saavutus ja olen hyvin tyytyväinen siitä'.

Kisaviikonlopun aikana ajettiin SM-luokkien lisäksi Suomen Cup –pisteistä ja kansallisia lähtöjä.
Viikonlopun kaikki tulokset osoitteessa http://www.race-monitor.com/Results/Race/73462