lauantai 29. syyskuuta 2012

Suomi viidenneksi Sixillä


Suomen miesten enduromaajoukkue putosi viimeisenä kilpailupäivänä neljänneltä sijalta viidenneksi. USA:n joukkue pääsi ohittamaan Suomen joukkueen kahden sekunnin turvin kilpailun viimeisen päivän päättävässä loppucrossissa.

Miesten maajoukkue vasemmalta Marko Tarkkala, Jari Mattila, Juha Salminen, Roni Nikander ja Antti Hellsten. 
Kuva: Tarja Kärkkäinen.

Ranska oli tämän vuoden kilpailussa ylivoimainen. Se korjasi maailmanmestaruudet miesten, nuorten ja  naisten luokissa.

E1-luokassa ajavat Eero Remes ja Antti Hellsten jäivät ensimmäisessä kaarteessa pussiin sillä seurauksella, että miesten pyörät jäivät jumiin toisiinsa ja tästä irrottautuminen vei kauan aikaa.

Myös E3-luokan finaalilähdössä nähtiin kommelluksia kun matkaan päästiin vasta toisella yrityksellä ruotsalaiskuljettaja Joakim Ljunggrenin otettua varaslähdön. 

- Siinä sitä sitten mentiin kiltisti jonossa maaliin asti. Ohituspaikkoja ei juurikaan ollut, itse pystyin ohittamaan ehkä viisi kuljettajaa erän aikana, Tarkkala kertoo.

Tarkkalalle jäi päällimmäiseksi epäonnistumisen maku Saksan kilpailusta.
- Emme pystyneet olemaan niin kilpailukykyisiä kuin olisimme voineet olla, parhaimmillamme olisimme voineet haastaa Ranskankin. Toki meillä oli matkassamme myös rutkasti epäonnea, mikä tavallaan kuuluukin "sixin" henkeen. Henkilökohtaiseen panokseeni en ole tyytyväinen, paljon jäi hampaan koloon. 

Lopputuloksissa, 1300 ajokilometrin jälkeen Eero Remes oli E1-luokan toiseksi nopein, Antti Hellsten kuudenneksi nopein ja Roni Nikander seitsemästoista. 

E2-luokan ainoa suomalaiskuljettaja, Juha Salminen joutui jättämään leikin kesken kolmantena kilpailupäivänä. E3-luokassa Marko Tarkkala oli kymmenes, Jari Mattila kolmastoista.

Suomen juniorijoukkue oli lopputuloksissa seitsemäs ja naisten joukkue viides. Naisten kilpailussa Ranskan ylivoima oli murskaava. Eroa kakkossijaan oli lähes kaksi tuntia. Suomen joukkue jäi voittajalle 8 tuntia 46 minuuttia.

World Trophy 6/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 27:57:45.30
2. Australia +37:40.67
3. Italia +47:54.09
..5. Suomi +58:29.20

Junior World Trophy 6/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 17:23:17.05
2. Iso-Britannia +2:43.68
3. USA +15:06.02
..7. Suomi +50:59.21

Women World Trophy 6/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 13:52:48.17
2. Saksa +1:52:40.95
3. Australia +1:58:18.91
..5. Suomi +8:46:16.09

perjantai 28. syyskuuta 2012

Suomi Six Daysin viimeiseen ajopäivään neljäntenä


Suomen miesten enduromaajoukkue ei onnistunut kuromaan kärkimaiden eroa kiinni toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä Saksan Saxonyssa. Suomen joukkueen ero kolmantena olevaan Italiaan on kahdeksan ja puoli minuuttia.

Ranskalaiskuljettajat jatkoivat dominointiaan vallaten yleiskilpailun neljä ensimmäistä sijaa. Suomalaiskuljettajista nopein oli yleiskilpailun viidenneksi vauhdikkain Eero Remes, sekä sijalle 20. ajanut Antti Hellsten. 

Kaksikon takana Marko Tarkkala oli yleiskilpailun 32., Jari Mattila 41. ja Roni Nikander 57.

World Trophy 5/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 26:39:21.04
2. Australia +35:03.20
3. Italia +45:40.30
4. Suomi +54:09.28

Junior World Trophy 5/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 16:35:12.08
2. Iso-Britannia +2:41.88
3. USA +14:37.78
..6. Suomi +45:02.40

Women World Trophy 5/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska  13:18:03.14
2. Saksa +1:49:49.57
3. Australia +1:58:06.87
..5. Suomi +6:01:58.66

Katsastuspakosta kuuleminen liikennevaliokunnassa

Komission ehdotus moottoripyörien pakollisesta määräaikaiskatsastuksesta etenee argumenttien ontumisesta huolimatta. SMOTOn edustajat kävivät kuultavana eduskunnan liikennevaliokunnassa. Liikennevaliokunta määrittelee Suomen kannan jota liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) ja TraFin virkahenkilöiden tulee ajaa EU:ssa.

SMOTOn edustaja kävi asiantuntijana kuultavana eduskunnan liikennevaliokunnassa torstaina. Liikenevaliokunta kuulee asian tässä vaiheessa eri tahoja ja muodostaa sitten Suomen virallisen kannan koskien komission hanketta.

SMOTOn mukaan moottoripyörien määräaikaiskatsastuksesta ei ole hyötyä turvallisuudelle, ympäristölle tai omaisuuden valvonnalle. Kansallisella tasolla katsastuksesta tulisi vuodessa noin 30 milj. euron kustannukset kun taas hyödyt jäisivät millä tahansa laskutavalla alle 7 miljoonan euron.

Lauantain katsastusmielenosoitus keräsi satoja motoristeja

SMOTO:n järjestämä mielenilmaus moottoripyörien määräaikaiskatsastusta vastaan Helsingissä lauantaina 22.9.2012 toteutui kauniissa säässä. Lyhestä varoitusajasta huolimatta paraatiin ja Eduskuntatalon eteen kokoontui noin 300 pyöräkuntaa.

Moottoripyöräilijöiden viestin otti vastaan MP-Arkadian puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Niikko (PS). Niikko lupasi myös omalta osaltaan viedä katsastuspakon vastustusviestiä eteenpäin.

Tähän asti tapahtunutta

Hanke moottoripyörien pakollisesta vuosikatsastuksesta on viimeisen 15 vuoden aikana käyty kaatamassa eduskunnassa ja liikennevaliokunnassa jo kuusi kertaa, edellisen kerran vuonna 2009. Hanketta on vuosien varrella ajettu useilla eri argumenteilla ja lopulta se on joka kerta kaatunut ympäristö- ja turvallisuusfaktoihin. Vuonna 2009 eduskunnan liikennevaliokunta linjasi Suomen viralliseksi kannaksi EU:n suuntaan, että Suomi vastustaa moottoripyörien määräaikaisia katsastuksia.

Uusin hanke tulee tällä kertaa komissiolta. Sen tiimoilta asia on edennyt seuraavasti:
  • 13.7.2012 Komission direktiiviehdotus Euroopanlaajuisesta moottoripyörien pakollisesta vuosikatsastuksesta  (BH: Komissio ehdottaa moottoripyörille katsastuspakkoa 12.7.2012)
  • 27.7.2012 SMOTOn kommentti Trafille ja liikenne- ja viestintäministeriölle U-kirjeen koostamiseen.
  • 22.9.2012 Mielenosoituksia Euroopassa katsastuspakkoa vastaan, FEMA. Mielenosoitus eduskuntatalolla katsastuspakkoa vastaan, SMOTO. (BH: Liity vastustamaan määräaikaiskatsastuksia 18.9.2012)
  • 26.9.2012 SMOTOn edustaja MP Arkadian johtoryhmän kokouksessa
  • 27.9.2012 SMOTOn edustaja liikenne- ja viestintäministeriön koolle kutsumassa komission liikennekelpoisuuspaketin EU-käsittelyn seurantapalaverissa
  • 27.9.2012 SMOTOn edustaja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kuultavana

Seuraavaksi tapahtuvaa

Eduskunnan liikennevaliokunta rustaa oman vastineensa muutaman viikon sisällä. LVM:n ja TraFin edustajien on jatkossa noudatettava tätä linjausta käytävissä neuvotteluissa. Direktiiviehdostusta käsitellään ns. ministerineuvostossa. Aikaa tähän kuluu muutamia kuukausia sekä useita vaiheita.

Kansalliset kannanotot tulevat koosteena joskus loppuvuodesta. Tästä voi sitten lukea kuka kannattaa, kuka vastustaa ja millä argumenteilla asiaa Euroopassa polemoidaan. Tämän jälkeen seuraa sarja vaiheita jotka ovat toimittajalle epäselviä, mutta odotettavissa on vuoden tai parin jakso eri tasoista säätämistä.

Suomi nousi neljäneksi Sixin neljäntenä päivänä


Suomen miesten enduromaajoukkue paransi sijoitustaan Six Days Endurossa ja nousi kuudennelta sijalta neljänneksi. Eroa kolmantena olevaan Italiaan on kuusi ja puoli minuuttia kun ajamatta on kaksi päivää.

Suomalaisjoukkueesta Eero Remes ja Antti Hellsten jatkoivat neljäntenäkin kilpailupäivänä vahvaa ajoaan. Remes nousi yleiskilpailun sijalle 5. ja Antti Hellsten sijalle 19. 

Marko Tarkkalan ja Jari Mattilan piristyneet ajosuoritukset edesauttoivat joukkueen nousua kohti mitalikamppailua, Tarkkala ajoi kilpailun parhaan päivänsä nousten yleiskilpailun sijalle 29, Mattila nousi sijalle 37. ja Roni Nikander sijalle 52.

Tarkkalan parantuneen ajovauhdin salaisuutena oli vesisade.
- Minulla on ollut ongelmia pyörän keulan kanssa. Nyt kun olosuhteet olivat kuraiset ja liukkaat, keula toimi hieman paremmin ja ajotuntuma oli kohtuullinen. Joukkueena pystyimme petraamaan hienosti muutaman sijan ylöspäin, torstaina pitäisi pystyä puristamaan Italian ero mahdollisimman pieneksi, sillä viimeinen ajopäivä on loppucrossi, jossa ei enää kovin suuria eroja synny.

Junioreissa vahvasti ajanut Lauri Pohjonen joutui keskeyttämään, mutta juniorijoukkue jatkaa sijalla kuusi. Suomen kolmihenkinen naisjoukkue nousi viidenneksi.

World Trophy 4/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 22:04:08,90
2. Australia +32:12,60
3. Italia +38:52,33
4. Suomi +45:24,69

Junior World Trophy 4/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 13:46:30,32
2. Iso-Britannia +1:52,03
3. USA +12:32,79
..6. Suomi +34:30,99

Women World Trophy 4/6 kilpailupäivän jälkeen:
1.Ranska  11:08:19,02
2. Saksa +1:38:28,06
3. Australia +1:54:59,50
..5. Suomi +3:55:33,12

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Suomi tippui kuudenneksi Sixin kolmantena ajopäivänä

Suomen miesten enduromaajoukkueen sijoitus laski kolmantena kilpailupäivänä Juha Salmisen joutuessa keskeyttämään pyörän rikkoutumisen vuoksi.

Kuusihenkisen joukkueen tulokseen lasketaan kuitenkin viiden kuljettajan tulos, joten Suomi on edelleen mukana kilpailussa, vaikka putosikin neljänneltä sijalta kuudenneksi. Palkintopallisijoitus on tällä hetkellä jo kuuden ja puolen minuutin päässä. Kilpailua johtava Ranska on karannut jo yli puolen tunnin päähän.

Ensimmäisten kilpailupäivien tavoin Suomen joukkueen nopein oli E1-luokassa ajava Eero Remes, joka oli yleiskilpailun kuudes, myös Antti Hellsten jatkoi tasaisesti, tuloksena yleiskilpailun sija 22.

Marko Tarkkala oli joukkueen kolmanneksi vauhdikkain, mutta kärsi takkuilevan ajon lisäksi kymmenen sekunnin aikasakosta, jonka myötä tuloksena oli yleiskilpailun sija 37. Tarkkalan takana Mattila oli yleiskilpailun 49. ja Roni Nikander 63.

- Vaihdoin aamulla kytkimen ja aika tiukoillehan sen ajan kanssa meni. Menin kuitenkin aikatarkastusasemalle muutamaa sekuntia ennen oman aikani umpeutumista ja yleisökin siinä vielä taputti, niin tiukalle se meni. Tästä huolimatta olin saanut kymmenen sekuntia sakkoa päivän päätteeksi, Tarkkala harmittelee.

Tarkkala on pahoillaan Salmisen keskeytyksestä mutta on vakuuttunut jäljellä olevan miehistön vahvuudesta.
- Epäonnea saattaa sattua muillekin joukkueille. Emme me lyö hanskoja tiskiin ennen kuin kuusi päivää on ajettu.

Suomen joukkue lähtee neljänteen kilpailupäivään sijalta kuusi, edellään Espanjan ja USA:n joukkueet. Neljännellä sijalla olevaan Espanjaan on matkaa kolme minuuttia, yksitoista sekuntia ja USA:n joukkueeseen kaksi minuuttia, viisitoista sekuntia. Myös Suomen juniorijoukkue jatkaa Lauri Pohjosen johdolla kolmen ajopäivän jälkeen sijalta kuusi.

World Trophy 3/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 16:40:42,24
2. Australia 16:59:42,16
3. Italia 17:07:39,33
..6. Suomi 17:14:14,65

Junior World Trophy 3/6 kilpailupäivän jälkeen:
1. Ranska 10:24:32,33
2. Iso-Britannia 10:26:01,17
3. USA 10:34:54,65
..6. Suomi 10:45:15,54

Salminen keskeytti Sixillä tekniseen vikaan

Juha Salmisen ISDE-kilpailu päättyi kolmannen ajopäivän alussa tekniseen vikaan. Pyörä sammui ensimmäisen maastokokeen puolivälissä.

- En tiedä, olivatko taustalla pyörää jo aiemin täällä vaivanneet ongelmat. Jos näin on, tiistain kova uurastus käyntihäiriöiden kuntoon saattamiseksi menivät tavallaan hukaan, Salminen kertoi.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Sixin toinen päivä tiputti Suomen neljänneksi

Suomen enduromiehistö joutui antamaan periksi yhden sijan Six Days MM-joukkuekilpailun toisena päivänä.

Mestaruutta puolustava Suomi lähtee kolmanteen kisapäivään neljänneltä sijalta 18 minuuttia ja 31 sekuntia kärjessä jyräävän Ranskan takana.
Suomen joukkueen epäonnen kuljettaja oli Salminen, joka kärsi pyöränsä tekniikkamurheista tiistain kolmella ensimmäisellä maastokokeella.

Maanantaina koko joukon viidenneksi parasta vauhtia pitäneen Salmisen ongelmat maksoivat hänelle lähes kuusi minuuttia.

- Pyörässä ilmeni käyntihäiriöitä jo maanantaina ja ne jatkuivat edelleen tänään. Etsimme vikaa ja vaihdoimme aamun mittaan ensimmäisestä huollosta lähtien lukusia osia, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Päinvastoin, pyörä meni ajoittain vain huonommaksi.

Tuppi nurin keskiviikkona!

Hetken jo keskeytystä pelännyt Salminen sai huokaista helpotuksesta vasta päivän puolivälissä.

- Päätimme vaihtaa vielä ruiskurungon ja se osoittautui vihdoin oikeaksi ratkaisuksi ongelmaan. Sen jälkeen alkoi taas pelittää. Viimeiset kolme pätkää tulivat ihan hyvin, kun pyörä toimi taas normaalisti. Sijoitus putosi melkoisesti, mutta pääasia tietenkin on, että olen yhä kisassa mukana ja homma jatkuu.

Suomen nopeimpana kuljettajana jatkaa Eero Remes, joka on yleiskilpailussa kuudentena ranskalaisesta kärkimiehestä Pierre Renetista 1.44 minuuttia jääneenä. Sijalle 37 pudonneen Salmisen ero kärkeen on 6.30 minuuttia. Yleiskilpailussa Hellsten on 21:s, Tarkkala 33:s, Nikander 39:s ja Mattila 52:s.

- Keskiviikon taktiikkaa ei tarvitse suuremmin miettiä. Ei muuta kuin tuppi nurin ja yritetään poimia lähtöpaikasta huolimatta kiinni ja ohittaa niin monta kuljettajaa kuin mahdollista, kertoi Salminen.

Marko Tarkkala oli E3-luokan sijalla 11, eikä hänkään ollut tyytyväinen päivään.

- Endurotestillä pystyn ajamaan hyviä aikoja, mutta kuten monesti ennenkin tällä kaudella, minulla oli ongelmia crossitestillä. Tuntuu etten saa pyörää kääntymään. Olen kokeillut ajaa eri linjoja, enemmän ja vähemmän kaasua, vaihtanut ajoasentoa, mikään ei näytä auttavan. Onneksi keskiviikkona ajamme taas uusia erikoiskokeita, jospa niillä pystyisi olemaan hieman kilpailukykyisempi, Tarkkala kertoi.

Viime vuonna Suomessa järjestetyltä ISDE:ltä poissaolollaan loistanut Ranska lähti selkeänä suosikkina järjestyksessään jo 87. joukkuekisaan. Lajin mahtimaaksi noussut Ranska on pitänyt pintansa pontevasti, sillä se johtaa Sixiä jo 12 minuutin erolla toisena tulevaan Australiaan.

Kolmantena ja reilut puolitoista minuuttia Suomen edellä oleva Italia on hyytynyt Ranskasta 16.58,73. Renetin ohella Ranskan nimivahvassa nipussa ajavat Antoine Meo, Rodrig Thain, Johnny Aubert, Christophe Nambotin ja Sebastien Guillaume. Ranskalaisilla on henkilökohtaisessa kisassa neloisjohto Renetin, Meon, Nambotinin ja Aubertin ansiosta.

Juniorit ja naiset kuudennella sijalla

Asemiaan kahdella pykälällä nostanut Suomen juniorijoukkue Lauri Pohjonen, Aleksi Jukola, Kimmo Hurri, Mika Tamminen on kahden ajopäivän jäljiltä kuudentena.

Iso-Britannia ajoi niukasti Ranskan ohi ykköseksi. Briteillä on 14 minuutin etu suomalaisiin nähden. Suomen kvartetin parhaasta vauhdista on vastannut yleiskilpailussa hienosti sijalla 31 kiirehtivä Pohjonen.

Naisten joukkueen kolmikko Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen, Hanna Mertsalmi löytyy kuudennelta sijalta. Matkaa kärkeentäysin ylivoimaiseen Ranskaan on reilut 37 minuuttia. Nyqvist on henkilökohtaisessa kisassa neljäs.

Sachsenringia keskuspaikkanaan pitävä Sixi siirtyy kahden ajopäivän jälkeen uudelle reitille, joka vie kuljettajat keskiviikoksi ja torstaiksi itäisen Saksan perinteisiin enduromaastoihin Zschopaun suunnalle.

- Luvassa on kuljettajan kannalta mielenkiintoista ja varmasti samalla myös haastavampaa maastoa kuin kahtena ensimmäisenä ajopäivänä, ennakoi Salminen.

Sachsenring, Saksa.
Enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailu. Tilanne 2/6 ajopäivän jälkeen:
1) Ranska 11.10.46,60, 2) Australia + 12.00,08 jäljessä, 3) Italia + 16.58,73, 4) Suomi (Juha Salminen, Marko Tarkkala, Jari Mattila, Eero Remes, Antti Hellsten, Roni Nikander) + 18.31,00, 5) Espanja + 18.51,17, 6) USA + 19.25,59.

Juniorit:
1) Iso-Britannia 6.59.44,45, 2) Ranska + 38,95, 3) USA + 6.38,96, 4) Australia + 7.51,66, 5) Portugali + 11.27,48, 6) Suomi (Lauri Pohjonen, Aleksi Jukola, Kimmo Hurri, Mika Tamminen) + 14.04,41.

Naiset:
1) Ranska 5.29.22,73, 2) Australia + 13.54,89, 3) Saksa + 22.13,10, 4) Ruotsi + 22.48,30, 5) USA 31.06,07, 6) Suomi (Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen, Hanna Mertsalmi) + 37.16,61.

Täydelliset tulokset:

Lisätietoja:

maanantai 24. syyskuuta 2012

Suomi kolmas Sixin ensimmäisenä päivänä

Enduromoottoripyöräilyn kuuden päivän mittaisen MM-joukkuekilpailun ensimmäisen päivä on ajettu. Suomi on kolmantena 5.34 minuuttia kärjestä ennakkosuosikki Ranskalle jääneenä.

Toisena ajaa Australia 4.13 kärjestä. Espanja on neljäs ja kärkkyy Suomesta vain kolmen sekunnin päässä.

Mestaruutta puolustavaan Suomen joukkueeseen kuuluvat Juha Salminen, Marko Tarkkala, Jari Mattila, Eero Remes, Antti Hellsten ja Roni Nikander. 

- Tämä vasta oli vasta alkusoittoa ja hyvinhän tässä joukkueena tullaan, kertoi Salminen.

E2-luokassa kilpaileva Salminen oli maanantain viidenneksi nopein kuljettaja. Eero Remes ajoi E1-luokan pyörällään kaksi pykälää korkeammalle 18 sekuntia Salmisen edellä. Sixin henkilökohtaiseen kärkeen karautti Salmisen kanssa samassa luokassa kilpaileva Ranskan Pierre Renet 23 sekuntia Remestä nopeampana.

- Aamu kulki ihan hyvin, mutta myöhemmin pyörän kanssa oli vähän ongelmaa. Se ei käynyt ihan puhtaasti hävittäen ylhäällä tehoa. Vaihdan tiistaiaamuna pyörään virtalaitteet ja sitä operaatiota tässä nyt harjoitellaan. Kyllä se tästä, kun saadaan laitteet jälleen jammaamaan. Ajollisesti avauspäivä kulki ongelmitta.

Salminen on kuin kotonaan saksalaismaastoissa.
- Pätkät ovat pitkiä, mutta pidän niistä. Mittavalla enskatestillä riittää tosiaankin juurakkoa ja pellolla ajettavalla crossitestillä kääntyillään urakalla sinne ja tänne. Haastavuutta löytyy kaikkialta sopivasti.

Italia johtaa junnuissa

Suomen junioreiden kvartetti Lauri Pohjonen, Aleksi Jukola, Kimmo Hurri, Mika Tamminen lähtee toiseen ajopäivään kahdeksannelta sijalta. Junior Trophyn kärkipaikkaa pitää hallussaan Italia kahdeksan minuutin erolla Suomeen.

- Varsinkin Pohjonen ajoi tänään tosi hyvin. Hurrilla ilmeni pyörässään ongelmia. Hän kaatui pätkällä ja menetti aikaa minuutin verran käynnistäessään pyörää. Sen jälkeen vastaavaa ongelmaa ei onneksi enää ilmennyt, kertoi moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.

Naiset kuudentena, siirtymiltä AT:ta lähes puoli tuntia

Miesten tavoin mestaruuden tavoitteekseen asettanut naisten trio Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen, Hanna Mertsalmi jatkaa urakkaansa kuudennelta sijalta. Kärjessä ajaa Ranska jo reilun 24 minuutin erolla Suomeen.

Kärkkäisen ja Mertsalmen sijoituksia rasittivat AT-minuutit: 15 ja 14.

- Molempien ajo kulki hyvin, mutta ongelmia ilmeni lähinnä pitkän endurotestin jälkeisen siirtymän todella pahassa mäessä. Sieltä nuo AT-minuutit pitkälti tulivat, totesi Konttinen.


Enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailu, 1/6 ajopäivä, Sachsenring, Saksa

1) Ranska 5.37.01,50, 2) Australia + 4.13,29 jäljessä, 3) Suomi (Juha Salminen, Marko Tarkkala, Jari Mattila, Eero Remes, Antti Hellsten, Roni Nikander) + 5.34,42, 4) Espanja + 5.37,31, 5) Italia + 7.49,05, 6) USA + 8.15,13.

Juniorit:
1) Italia 3.29.27,45, 2) Iso-Britannia + 1.10,46, 3) Australia + 2.55,98, 4) Ranska + 4.11,68, 5) USA + 4.31,03, 6) Portugali + 6.09,61, …8) Suomi (Lauri Pohjonen, Aleksi Jukola, Kimmo Hurri, Mika Tamminen) + 8.04,37.

Naiset:
1) Ranska 2.43.19,76, 2) Australia + 7.44,07, 3) Saksa + 8.52,77, 4) Ruotsi + 12.50,61, 5) USA + 16.56,12, 6) Suomi (Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen, Hanna Mertsalmi) + 24.23,14.

Täydelliset tulokset:

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Six Days alkaa maanantaina


Suomi lähtee hallitsevana mestarina enduromoottoripyöräilyn kuuden päivän mittaiseen MM-joukkuekilpailuun. ISDE ajetaan jo 87. kertaa. 

Itäisessä Saksassa Sachsenringin radalta maanantaina käynnistyvässä kisassa ennakkosuosikki on viime vuonna Suomessa ajetulta Sixiltä puuttunut Ranska.

Suomen joukkueen kokeneimmat kuljettajat Jari Mattila (vas.), Marko Tarkkala ja Juha Salminen viime vuoden International Six Days Endurossa Kotkassa.

- Ranska saa kantaa suosiolla ennakkosuosikin paineet harteillaan. Sen verran näitä Sixejä on kuitenkin jo tullut ajettua, että pitkän kisan luonne ja sen arvaamattomuus on kyllä hyvin tiedossa, tähdentää Salminen.

- Kuuden päivän aikana voi tapahtua ja tapahtuukin kaikenlaista puolin ja toisin. Tämä on nimenomaan joukkuekilpailu. Ei muuta kuin kaikki pistämään hyvällä fiiliksellä parastaan ja taistelemaan koko porukan voimin.

Ranska on kova jengi - ainakin paperilla

Suomen kautta aikojen kahdeksasta miesten joukkuemestaruudesta kuutta voittamassa olleen Salmisen rinnalla viime vuoden mestarijoukkueen Marko Tarkkala, Eero Remes ja Jari Mattila saavat  nuoremman polven kuljettajat Antti Hellstenin ja Roni Nikanderin joukkueeseen. 

Ranskan joukkue voitti vuosina 2008-10 kolme mestaruutta putkeen Kreikassa, Portugalissa ja Meksikossa. Jpukkueeseen kuuluvat Christophe Nambotin, Antoine Meo, Pierre Renet, Johnny Aubert, Rodrig Thain ja Sebastien Guillaume.

Heistä Nambotin on jo ehtinyt varmistaa henkilökohtaisen maailmanmestaruuden E3- ja Meo E1-luokassa. Renet johtaa puolestaan E2-luokan MM-sarjaa ennen kauden kahta viimeistä ajopäivää. Husqvarnaa käskyttävä Salminen on saman luokan pisteissä kolmantena.

- Onhan tuo Ranska tottakai tosi kova jengi ainakin paperilla, eihän siitä mihinkään pääse. Suomen lisäksi nostan kärkiporukoihin edelleen myös Espanjan ja Italian. Unohtaa ei tietenkään sovi Australiaa eikä USA:takaan, arvioi Salminen.

- Nyt pitää ottaa toki huomioon myös se, että maastot ovat tällä kertaa aika paljonkin erilaiset kuin esimerkiksi viime vuonna Suomessa.

Savimaata ja siksakkia peltopätkillä

Salminen kiteyttää Sixin maaston luonteen kahteen sanaan: hyvinkin saksalaista.
- Savimaata, juurta ja kiveä. Savimaa on tietenkin  MM-sarjaa kiertäville tuttua, mutta meilläkin on täällä mukana sellaisia kuljettajia, joille se on vähän vieraampi alusta.
Salminen jakaa myös viiden maastopäivän pätkät kahteen kategoriaan.

- Joko mennään pellolla tuhannen siksaksia tai sitten ajetaan ihan puhtaasti metsä-ek:ta. Jokaiseen päivään mahtuu ainakin yksi metsäpätkä. Kaiken kaikkiaan yhdeksästä eri pätkästä kaksi on vähän pitempää, mutta ainakaan minä en tekisi niistä siltä osin mitään suurempaa numeroa, luonnehtii Salminen.

Salminen näkee kuljettajan kantilta mielenkiintoisimpina päivinä keskiviikon ja torstain, jolloin reitti kulkee Zschopaun suunnalla.

- Se on sitä legendaarisinta saksalaista enduroseutua. Molemmat päivät ovat pitkiä ja ne pitää ajaa fiksusti. Viimeistään siellä nähdään, kenellä pysyy ajatus mukana ajamisessa, vinkkaa Salminen.
Lauantain loppucrossi kurvaillaan MotoGP-sarjastakin tutulla Sachsenringin radalla, joten luvassa on myös tuhti annos asfalttiosuutta.

- En usko sillä olevan silti sen kovempaa painoarvoa kuin aiemmillakaan loppucrosseilla. Kyllähän Sixillä kaikki päivät ovat ratkaisevia heti ensimmäisestä lähtien, korostaa Salminen.

Tiimihenki korkealla

Suomen kuusihenkisessä joukkueessa yhteishenkeä on luotu muun muassa tutustumalla kilpailun erikoiskokeisiin yhdessä: 

- Suomen joukkueessa on aina syntynyt tiimihenki kuin itsestään! Kunhan saamme muutamilla kuljettajilla olevan flunssan nujerrettua, niin uskon meidän olevan valmiita haastamaan Ranskan, jolla eittämättä on kasassa todella kova joukkue. Kuusi päivää kuitenkin ajetaan ja kaikkea voi tapahtua. Me saamme joka jätkä pistää parastamme jotta voisimme lyödä heidät, mutta se on täysin mahdollista, kahtenatoista vuonna Suomea edustanut Tarkkala kertoo.

Suomen naisten kolmihenkinen joukkue lähtee mitalijahtiin mielenkiintoisista asemista: hallitsevana hopeamitalistina haastamaan Ranskan kokenutta naiskolmikkoa. Suomen naistenjoukkueessa ajavat Sanna Kärkkäinen, Marita Nyqvist ja Hanna Mertsalmi.

Myös Suomen juniorijoukkueella on paljon näytettävää jäätyään viime vuoden kilpailussa ilman tulosta kahden kuljettajan jouduttua keskeyttämään. Suomen juniorijoukkueessa ajavat Mika Tamminen, Lauri Pohjonen, Aleksi Jukola ja Kimmo Hurri. Suomen edellinen junioreiden maailmanmestaruus on vuodelta 2004.

International Six Days Enduro Saksan Saxonyssa 24.-29.9. 

Lisätietoja:


Kilpailun livetulosseuranta osoitteessa: http://www.fim-isde-live.info


Hermuselle Supermoton MM-hopeaa


Mauno Hermunen saavutti uransa toisen supermoton MM-mitalin. Kauden viimeinen osakilpailu ajettiin Ranskassa Carolen radalla sunnuntaina.

- Tietenkin sitä haluaa aina voittaa, mutta kyllä minulla on todella hyvät fiilikset tästä MM-hopeastakin, joka on urani toistaiseksi paras. Se on jo tässä vaiheessa täysin selviö, että mitalia lähdetään kirkastamaan ensi vuonna, julisti Hermunen, 24.


MM-mitali oli Hermuselle uran toinen. Hermunen ylsi pronssille vuonna 2010 ja viime kaudella hän oli neljäs. Tämä kausi käynnistyi vantaalaiskuljettajan osalta harmittavasti, kun hänen suorituksensa hylättiin hieman kyseenalaisesti Italian Ottobianossa.

- Tuo kauden avannut pisteetön erä osoittautui loppupeleissä ratkaisevaksi ja samoin Palermon kisan kolmannen erän 16. sija. Ilman niitä olisin taistellut tällä tahdilla mestaruudesta. Mutta turha niitä on enää jossitella. Tilanne on kuuden osakilpailun sekä 18 erän jälkeen nyt tämä ja sellaisena se pysyy.

Särkylääkettä, teippiä ja erävoitto oli siinä!

Maailmanmestariksi kruunattiin Hermusen tavoin TM:n tehdaspyörällä kilpaileva Ranskan Thomas Chareyre, joka kukisti suomalaisen 15 pisteellä. Hermunen kuroi koko kauden ongelmitta ajaneen Chareyren etumatkaa umpeen viidellä pisteellä Carolessa.

Hermunen käynnisti MM-finaalipäivän vahvasti Pariisin kupeessa sijaitsevalla radalla viemällä nimiinsä Superpole aika-ajon. Hän ajoi paalupaikalta ensimmäisessä kisaerässä kolmanneksi, toisessa voittoon ja kolmannessa kakkoseksi.

Carolen kaksi muuta erävoittoa kuittasi nimiinsä hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt ranskalainen Aprilia-kuljettaja Adrien Chareyre. Hän sijoittui sarjassa kolmanneksi 35 pistettä Hermusen takana.

- Johdin avauserää, mutta loukkasin oikeaa jalkaani yhdessä liukkaassa kohdassa. Otin jalalla vastaan ja se tökkäsi aika pahasti. En pystynyt ajamaan enää sen jälkeen kunnolla hiekkaosuuksilla. Toiseen erään otettiin sitten särkylääkettä, teipattiin jalkaa ja erävoitto oli siinä.

Hermunen oli varmistanut hopean päätöserään lähdettäessä.

- Johdin sitäkin jonkin aikaa, mutta Adrien tuli todella lujaa takaa ja päätin rauhoittaa tilanteen. Keulittelin sitten yleisön iloksi kakkosena maaliin, rennonoloinen Hermunen virnisti tuttuun tyyliinsä.

Kymmenen erävoittoa

Hermunen voitti kauden 18 MM-erästä kymmenen. Carolessa kaikissa erissä kärkikolmikosta paikkansa ottanut maailmanmestari Chareyre ylsi kuuteen ykkössijaan.

- Jos mukaan lasketaan edelleen Italian mestaruussarja, niin erät menivät minulle malliin 18-8 Thomasiin nähden. Olin siinä mielessä kauden nopein kuljettaja.

Hermunen varmisti Italian mestaruuden kaksi viikkoa sitten Castelletto di Branduzzossa.
- Italian sarjassa oli mukana koko MM:n parhaimmisto. Tietenkin olisi ollut toivottavaa, että loppusijoitukseni olisivat menneet toisin näissä kahdessa sarjassa, mutta hyvä näinkin. Olen ihan tyytyväinen.

Hermusella riittää paljon panosta vielä MM-kauden jälkeenkin. Belgiassa sijaitseva Mettet kerää 19.-21. lokakuuta jälleen lajin koko kerman, eikä palkintorahoissakaan ole valittamista.

- Sen kisan kun voittaa, niin on melkein kuin maailmanmestari, innostui Hermunen suunnittelemaan MM-hopeamitali kaulassaan jo tulevaa.

Supermoton S1-luokan MM-osakilpailu 6/6, Carole, Ranska.

Erä 1:
1. Adrien Chareyre Ranska, Aprilia 19.14,623
2. Thomas Chareyre Ranska, TM + 1,976
3. Mauno Hermunen Suomi, TM + 12,483
4. Pavel Kejmar Tshekki, KTM + 13,650
5. Max Verderosa Italia, Honda + 13,896
6. Petr Vorlicek Tshekki, TM + 18,851

Erä 2:
1. Hermunen 19.07,019
2. A. Chareyre + 2,670
3. T. Chareyre + 5,220
4. Verderosa + 8,149
5. Vorlicek + 16,363
6. Tomas Travnicek Tshekki, Honda + 18,388

Erä 3:
1. A. Chareyre 19.04,377
2. Hermunen + 8,346
3. T. Chareyre + 13,118
4. Vorlicek + 18,428
5. Ivan Lazzarini Italia, Honda + 21,606
6. Verderosa + 23,437

Kilpailun yhteispisteet:
1. A. Chareyre 72
2. Hermunen 67
3. T. Chareyre 62
4. Vorlicek 49
5. Verderosa 49
6. Kejmar 43

MM-loppupisteet:
1. T. Chareyre 398
2. Hermunen 383
3. A. Chareyre 348
4. Lazzarini 309
5. Christian Ravaglia Italia, KTM 242
6. Matthew Winstanley Iso-Britannia, TM 203

Täydelliset tulokset:

Lisätietoja:

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Tee-se-itse: Ajohanska joka toimii kosketusnäytön kanssa

Ajohanskasta voi tehdä kännyköille ja navigaattoreille toimivan osoittimen helpolla pikkumuutoksella. Näin syksyn kylmillä keleillä tästä on suoraa iloa - Ei tarvitse riisua hanskoja.

Hanskasormen päähän on ommeltu sähköä johtavalla langalla pieni alue. Kuva (c) VelluK / mp.org
Moottoripyörä.org palstaa selatessani törmäsin nimimerkki VelluK:n tekemään yksinkertaiseen hanskojen modifikaatioon. Tällä helpolla muutoksella kosketusnäyttöinen laite saadaan tottelemaan ajohanskan peittämää sormea.

Kosketusnäyttöjen tekniikka perustuu lähes kaikissa markkinoilla olevissa laitteissa kapasitansin muutokseen. Suomeksi tämä tarkoittaa sormen sähkönjohtavuutta. Koska hanska ei johda sähköä se ei sellaisenaan siis kelpaa osoittimeksi.

Looginen ratkaisu on yhdistää sähköisesti hanskan ulkopinta sen aidon sormenpään kanssa. Tämä voidaan tehdä millä tahansa sähköä johtavalla aineella tai tahnalla. Sähköä johtava neulelanka lienee siistein mahdollinen ratkaisu, naula tai nasta taas kivuliain. Tuota lankaa voi muutaman euron hintaan tilailla netistä, ja jos siihen ei ole varaa niin vanhasta autorata-auton sähkömoottorista voi purkaa käämilankaa joka ajaa saman asian.

Tämä esimerkki todistaa myös aukottomasti, että netissä on tyttökuvien lisäksi myös muuta mielenkiintoista sisältöä. Keskustelu: http://www.moottoripyora.org/

Antti Kortesuo on vuoden MP-kouluttaja

Suomen moottoripyöräkouluttajat ry (SMOK) on valinnut vuoden 2011 moottoripyöräkouluttajaksi juupajokelaisen Antti Kortesuon.

Yhdettätoista kertaa myönnetty palkinto myönnetään vuosittain koulutustyössä ansioituneelle SMOKin kouluttajalle.

Tekniikan lisensiaatti Kortesuo on suomalaisen moottoripyöräilyn ajomekaniikan isä, joka teki jo lopputyönään tutkimusta moottoripyörän ajodynamiikasta. Syvä ymmärrys moottoripyörän käyttäytymisestä on mahdollistanut monimutkaisten ilmiöiden selittämisen kansanomaisesti.

Kortesuo käytti ensimmäisenä kouluttajana demopyöriä hyrrävoimien havainnollistamiseksi. Hän on ollut 1990-luvulla mukana kouluttamassa liikenneopettajia ja toiminut myös MP69:n puheenjohtajana sekä kerhokouluttajana.

Kortesuo on tuonut ulkomailta Suomeen koulutusmetodeita, jotka ovat vieläkin käytössä. Hän on myös ollut kehittämässä SMOKin kouluttajatestejä ja on ollut aktiivisesti yhdistyksen koulutuksissa ja testeissä mukana.

Suomen moottoripyöräkouluttajat ry perustettiin 1994 Virtasalmen Motoparkissa. Yhdistyksen tehtävänä on moottoripyöräkoulutuksen edistäminen ja moottoripyöräkouluttajien ammattitaidon ja kouluttajavalmiuksien kehittäminen.

SMOK toimii yhteistyössä muiden järjestöjen kuten Liikenneturvan, Autokoululiiton, Suomen Motoristit ry:n ja MP69:n kanssa. Vuoden moottoripyöräkouluttaja valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2001.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Liity vastustamaan määräaikaiskatsastuksia 22.9.2012

Lauantaina 22.9 järjestetään Helsingissä mielenilmaus komission suunnittelmaa moottoripyörien määräaikaiskatsastusta vastaan. Paikalle toivotaan mahdolisimman paljon motoristeja.

Lauantaina on aika kokoontua yhteisen asian puolesta, mielenilmaukseen Euroopan Unionin kaavailemaa moottoripyörien määräaikaiskatsastusta vastaan.

Mikäli moottoripyörien ja mopojen katsastus toteutuu, se tulee vaikuttamaan meidän kaikkien moottoripyöräilijöiden kukkaroon ja hankaloittamaan muutoinkin elämäämme.

On siis aika koota voimamme ja ajaa eduskuntatalolle kertomaan mitä mieltä olemme katsastusasiasta!

AIKATAULU 22.9.2012 - Letkan lähtö kello 13:00 Hernesaarentieltä

Kuva (c) Google Inc
Kello 12:00 kokoontuminen kulkueeksi, lähtö noin kello 13:00 Helsingissä Hernesaarentieltä. Tule paikalle ajoissa. Letka kulkee reittiä Hernesaarentie → Laivakatu → Telakkakatu → Hietalahdenranta → Mechelininkatu → Rautatienkatu ja Eduskuntatalo. Mukaan letkaan voi liittyä myös Bulevardilta, Runeberginkadulta tai ajaa suoraan Eduskuntatalolle.

Aktiivisimmat voivat kokoontua jo aikaisemmin, kello 11:00 jälkeen, Hernesaaren katsastusaseman pihalle (os. Hernematalankatu 3). Myös katsastusasemilla on iso rooli, kuinka lakialoitetta tullaan käsittelemään.

Eduskuntatalolla tulee olemaan paikalla kansanedustajien ja median edustajia. Myös virkavalta osallistuu tapahtuman järjestelyihin, joten huolehdithan, että pyöräsi on laillisessa kunnossa. Mielenilmauksen järjestävänä tahona on SMOTO ja kaikki me motoristit yhdessä.

Mielenilmauksia muualla Euroopassa

Samaan aikaan suomalaisen mielenilmauksen kanssa järjestetään eri puolilla Eurooppaa vastaavanlaisia tapahtumia, sekä yhteiseurooppalainen mielenosoitus Brysselissä. Euroopan tasolla näihin ensi lauantain tapahtumiin kokoontuu kymmeniä tuhansia motoristeja.



Taustat ja edelliset jutut

<edit>Lisätty tapahtumalogoja ja reittikartta</edit>
<edit>Lähtöaikaa tarkennettu järjestäjän ilmoituksen mukaan</edit>

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kaistapujottelu sallitaan Ranskassa?

Ranskassa tutkitaan vakavasti kaistapujottelun (lane splitting) sallimista moottoripyörille. Ranskan valtiollinen tutkimuslaitos on tehnyt Ranskan tieturvallisuusviranomaisen tilauksesta tutkimuksen “Spontaani ajokäytös moottorikäyttöisellä kaksipyöräisellä” (CSC2RM)


Tutkija Simon Aupetit Ranskan valtiollisesta tutkimuslaitoksesta  (IFFSTTAR) tiivistää tuloksen: “Kokeneet ajajat havainnoivat ympäristön riskit liikenteessä ja kokemattomat kohtaavat todellisia vaaroja.”

Tutkimuksessa seurattiin 11 kuljettajan (10 miestä ja 1 nainen) käyttöstä heidän päivittäisillä matkoillaan Pariisin alueella. Nämä vapaaehtoiset eivät ajaneet omilla pyörillään, vaan tutkimuslaitoksen (Honda CBF 1000 ja VFR 800) erikoisvarusteisilla pyörillä, joissa oli antureita ja kameroita. 
“Jokaisen matkan jälkeen analysoimme ajoympäristön ja ajajan käyttäytymisen ja kyselimme myös vapaaehtoisilta ymmmärtääksemme heidän aikomuksiaan ja kohtaamiaan vaikeuksia. Huomasimme jälkeenpäin että 70% matka-ajasta oli käytetty kaistapujotteluun ja keskitimme analyysimme tähän tapaan.” Aupetit kertoo.

Aupetitin mukaan tutkimuksen johtopäätökset olivat seuraavat:
  • Kun liikenne on pysähtynyt, motoristit pujottelevat kaistojen välillä 38-40 kmh keskimääräisellä nopeudella. He ovat sitä mieltä että tämä on suhteellisen turvallista.
  • Jos liikenne alkaa kulkea uudelleen nopeudella 10- 40 kmh, autot voivat vaihtaa kaistaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Motoristit sanovat että nopeusero autojen ja moottoripyörien välillä ei saa nousta yli 10 kmh.
  • Kun liikenne alkaa kulkea yli 50 kmh myös motoristit lopettavat kaistapujottelun tai sanovat pitävänsä 20-30 kmh nopeuseron henkilöautoihin.

Lisäksi tulosten mukaan, kokenut, “hengissäsäilyvä” kuljettaja on vainoharhainen. Hän rakentaa olettamuksia onnettomuusskenaarioista, jotka hän on saanut ajokokemuksestaan ja soveltaa niitä päivittäiseen ajamiseensa. Kokenut motoristi keskittyy omaan haavoittuvuuteensa. Hän huolehtii omasta turvallisuudestaan ja muiden käytöksestä. 
Kokematon kuljettaja ei tiedä kuinka toimia samalla tavalla. Kokemattomat  kuljettajat kohtaavat tyyppillisesti ongelmia ruuhkaliikenteessä ja liikenteen ennakoimisessa sekä erityisesti kaistapujottelussa. Heillä ei ole kokemusta, josta seuraa pelkoa. He tekevät vaarallisia liikkeitä eivätkä osaa ennakoida. Kokemattomat kuljettajat, jotka harjoittavat kaistapujottelua tunnustavat olevansa rasittuneita kun tulevat kotiin.

Muuttaisiko kaistapujottelun lailistaminen mitään?
Aupetit: ”Yksi hyödyistä voisi olla huomion kohdistaminen ajoharjoituksissa kaistapujotteluun kontrolloiduissa olosuhteissa. Tämä olisi motoristien valmistamista harjoittelemalla kohtaamaan liikenteessä tämänkaltaisia tilanteita. Kouluttajille se voisi olla mahdollisuus muistuttaa koulutettavia taidoista, joita pitää kehittää ja vakuuttaa liikenteen lukemisen tärkeydestä, riskitekijöistä ja ennakoinnista.”

Miten tätä voi opettaa? Tuskin oikeassa liikenteessä?
Aupetit: ”Ei ole välttämätöntä oppia kaistapujottelua oikeissa olosuhteissa, mutta sen sijaan voimme käyttää simulointivälineitä tai videoita ja luottaa kouluttajan taitoihin. Tämä saa opettelevan kuljettajan ajattelemaan käyttäytymistä näissä tilanteissa sekä opettaa tietämään kaistapujottelun ansoista. Olemme tarjonneet liikennturvallissuusviranomaiselle tämän osion liittämistä ajo-oppilaiden koulutussisältöön.”

Näin Ranskassa, mutta miten meillä? 
TLA 33§  ”Jatkuva ajaminen ajokaistaviivan päällä on kielletty” on selkeä lähtökohta. Omasta kokemuksesta tiedän että Ranskassa ja Italiassa on totuttu kaistapujotteluun ja sitä suorastaan odotetaan. Meillä taas ovat vallalla jäykät omista oikeuksista kiinnipitävät asenteet. Liikennekään ei ruuhkaudu täällä samalla tavalla kuin esim. Pariisissa. Taitaa olla vielä pitkä matka siihen kun esim. TraFi pyytää Liikenneturvaa tekemään vastaavan tutkimuksen. Asenneilmasto Suomessa ei helposti muutu.

Alkuperäinen juttu http://www.fema-online.eu/

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hermunen Italian mestariksi

Mauno Hermunen ajoi supermoton Italian sarjan voittoon Castelletto di Branduzzossa kauden päätösosakilpailussa. Suomalaissuorituksen arvoa nostaa edelleen se, että Italiassa kilpaili MM-sarjan koko kärkikaarti. Hermusen MM-mitalin väri ratkeaa ensi viikonloppuna.



- Kyllähän tällainen titteli mieltä lämmittää. Italian mestis oli tasoltaan täysin rinnastettavissa MM-sarjaan. Ei tämän kovempaa kansallista sarjaa ajeta meidän lajissamme missään muualla, painotti Hermunen.

Hermunen hallitsi Italian sarjan tapahtumia TM-pyörällään kauden alusta lähtien. Hän lähti viimeiseen kuudenteen osakilpailuun 18 pisteen johdossa vastaavalla pyörällä ajavaan ranskalaiseen Thomas Chareyreen nähden.

Hermunen ei jättänyt mitään sattuman varaan Castelletto di Branduzzossa. Hän teki täysosumatyötä pauhaamalla paalupaikalle ja voittamalla molemmat erät.

- Ei paljon paremmin olisi voinut muutenkaan mennä. Voitin Italian sarjan 12 kisaerästä kymmenen.

Hermunen peittosi Chareyren loppujen lopuksi 24 pisteellä.

- Ajoin tämän viimeisen osakilpailun avauserän kärjessä lähdöstä maaliin. Toisessa erässä ohitin Chareyren tutun radan ensimmäisen kierroksen lopussa ja pidin johtopaikan loppuun asti. Erä oli siinä mielessä vaikea, että Thomas roikkui koko ajan kannassa, mutta siinä mielessä helppo, ettei minulla ollut enää mitään paineita mestaruuden osalta.

MM-mitalin väri ratkeaa Ranskassa

Hermusen uran tähän mennessä tärkein tapahtuma ajoittuu ensi viikonvaihteessa Ranskan Caroleen, jossa ajetaan MM-sarjan viimeinen osakilpailu.

Mitali on käytännössä varma, mutta sen väri on vielä avoin. Hermunen on S1-luokan MM-sarjassa toisena 20 pistettä Chareyrea jäljessä. Kaikki on mahdollista, sillä Carolessa on jaossa kolmen kisaerän myötä yhä 75 pistettä.

- Ajamalla mestaruutta on enää vaikea saavuttaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ei muuta kuin yritetään voittaa kaikki erät ja ties vaikka Chareyrella ilmenisi vihdoin jotain vastaavaa epäonnea, kuten minulla alkukaudella, tuumii Hermunen.

Lisätietoja:

lauantai 15. syyskuuta 2012

Lauslehto varmisti IDM-sarjan mestaruuden


Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto varmisti lauantaina Saksan avoimen mestaruussarjan, IDM:n Supersport-luokan mestaruuden.



Lauslehto ajoi varmistellen kuudenneksi viikonlopun avauskilpailussa. Se riitti suomalaiselle Yamaha-kuljettajalle mestaruuteen, kun ainoa uhkaaja, kolmanneksi ajanut sveitsiläinen Daniel Sutter ei enää pysty Lauslehdon piste-etumatkaa saavuttamaan.

- Kilpailu oli vaikea, koska tiedostin sarjatilanteen ja minun piti välttää kaikki riskit. Juutuin kisan alussa yhden kilpakumppanin taakse, mutta tunsin olevani häntä nopeampi. En silti halunnut väkisin tunkea ohi, Lauslehto kertasi taktiikkaansa.

- Kisan lopulla pystyin ajamaan kärkiporukan kanssa samaa vauhtia, mutta kiinni en heitä saanut. Tunnelma kohosi huippuunsa, kun tajusin sijoitukseni riittävän mestaruuden varmistamiseen.

Sunnuntaina ajetaan kauden viimeinen osakilpailu.

- Sinne voin lähteä vailla paineita, joten voitosta lähden ajamaan, tuore mestari lupasi.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Enduroajoleiri naisille syyskuun lopussa

Riihimäellä järjestetään vain naisille tarkoitettu enduro/mx-leiri. Sunnuntaina 30.9. käydään kattavasti läpi enduron ja motocrossin ajotekniikkaa. Leirillä on monipuolisia rastiharjoituksia pienryhmissä sekä enduroreittien kiertoa. Voit osallistua omalla tai vuokrapyörällä.

Harjoitukset ajetaan kovalla peltomaisella alustalla ja hiekalla. Kouluttajina toimivat Taru Koskinen ja kokeneet MotoJyskyn endurokoulujen vetäjät.

Leirin ohjelma
9.00 ilmoittautuminen osoitteessa Kinturinkuja 2, Riihimäki
9.30 leirin aloitus
10.00 - 12.00 tekniikkaharjoituksia rasteilla + juomataukoja
12.00 - 12.45 ruokatauko
12.45 - 14.45 tekniikkaharjoituksia rasteilla + juomataukoja
14.45 - 15.00 tauko
15.00 - 17.00 enduroreittien kiertoa ja harjoittelua niillä

Huom! Rekisteröimättömällä pyörällä tulijat joutuvat siirtämään pyörät kerran päivän aikana toiselle harjoituspaikalle eivätkä välttämättä pysty kiertämään niitä enduroreittejä, joilla on siirtymää maantietä pitkin.

Hinnat:
Aikuinen 40 €
Äiti + lapsi (juniori-ikäinen) 60 €
Alle 18-v. tai opiskelija 30 €
Pyörän vuokraus 180 € (rekisteröity enduropyörä koko leirin ajaksi)
Ajovarustevarustesetin vuokra 40 €

Tiedustelut ja ilmottautumiset taru.koskinen (at) iki.fi

torstai 13. syyskuuta 2012

Pyrhönen lopettaa kilpauransa


Antti Pyrhönen, 34, on päättänyt lopettaa pitkän ja menestyksekkään motocrossuransa. Lopettamispäätös syntyi vajaa kuukausi sitten Englannin MX3-luokan MM-osakilpailussa sattuneiden luokkaantumisten jälkeen.

- Loukkasin Englannissa ensin polveni ja sitten toisessa erässä vielä olkapääni. En olisi missään tapauksessa kuntoutunut täyteen iskuun kauden viimeiseen MM-osakilpailuun Saksaan, enkä maajoukkueiden MM-kisaan Belgian Lommeliin. Keskenkuntoisena sinne on aivan turha lähteä, niinpä lopettamispäätös oli nyt ajankohtainen. Helppo se päätös ei ollut, eikä tule olemaan, mutta nyt on suunnattava katseet uusiin haasteisiin, kertoo Pyrhönen.

Pyrhösen 20 vuotta kestäneen kilpailu-uran tähtihetki oli MX3-luokan henkilökohtainen MM-pronssi kaudella 2009. Hänellä on taskussaan myös kaksi maajoukkueiden MM-pronssia (v.2002 ja 2003), sekä 125-kuutioistan Euroopan mestaruus (v. 2000). Yksi merkittävä saavutus on myös Hollannin avoimen luokan mestaruus (v.2002). Pyrhösellä on myös viisi Suomen mestaruutta.

- Motocross on aina ollut suurin intohimoni. Olen antanut sille kaikkeni. Kaikki saavutukset ovat hienoja muistoja, mutta tietenkin se suurin on henkilökohtainen MM-pronssi. Se oli unelmien täyttymys. Olen saanut motocrossilta paljon. Toki se on myös ottanut veronsa loukkaantumisten ja epäonnien myötä. 

Pyrhönen loukkaantui erittäin vakavasti syksyllä 2009 ajetussa joukkueiden MM-kisassa Italiassa ja uran loppuminen oli jo silloin enemmän kuin lähellä.

- Sen 2009 loukkaantumisen jälkeen tilanne ei ollut enää minun käsissäni. Vasen jalkani oli niin huonossa kunnossa, että ehdin jo tehdä päätöksen uran lopettamisesta. Jalka saatiin kuitenkin kuntoon, kiitos loistavan ortopedi Antti Helmisen. Jalan kuntoutuessa vauhdilla, motocrossura jatkui taas yhden totaalisen välivuoden (2010) jälkeen.

Pyrhösen paluu MM-sarjaan kaudelle 2011 oli onnistunut.
- Paluun eteen tehtiin todella paljon työtä ja se kannatti. Olin MM-sarjan loppupisteissä neljäs ja voitin supercrossin Suomen mestaruuden. Pystyin myös hyvään suoritukseen viime syksyn maajoukkueiden MM-kisassa Ranskassa, jossa oli mukana kaikki maailman parhaat kuljettajat, sanoo Pyrhönen, joka on ajanut 12 viime vuotta ammattilaisena.

Syyskuun lopussa Pyrhösellä olisi ollut edessä uran jo kymmenes maajoukkueiden MM-kisa, mutta nyt hyvinkääläistä ei siellä nähdä, ainakaan motocrosspyörän selässä.
- Olin suunnitellut, että tämän kauden joukkueiden MM-kisa on kymmenes ja viimeinen joukkuekisani, mutta nyt se jää ajamatta. Nyt alkaa totutteleminen ”tavallisen” ihmisen elämään, naurahtaa Pyrhönen.

Pyrhönen lopettaa suoraan huipulta. Ilman Englannin toisen erän kaatumista ja loukkaantumista hän olisi taistellut vahvasti MM-mitalista, mutta ne vajaat neljä kierrosta Englannin MM-kisan toisen erän ruutulippua muuttivat kaiken.

- Olin juuri nousemassa erässä toiskesi, kun kaaduin. Jos olisin ollut erässä toinen tai kolmas, niin taistelisin MM-mitalista. Nyt kävi kuitenkin näin. Tähän tavallaan hyvä lopettaa aktiiviura. Pitkän urani aikana minulla on ollut paljon ihmisiä tukemassa ja kannustamassa minua, niin hyvinä kuin vaikeinakin hetkinä. Haluan sanoa heille kaikille ison kiitoksen.

Uran lopettamishetkellä hän on MM-pisteissä vielä viidentenä ja johtaa supercrossin SM-sarjaa.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Alastaron jatkolle puoltava päätös

Alastaron radan kehityssuunnitelma 7.3.2012. Rataan on tulossa puolentoista kilometrin mittainen boonuslenkki.
Alastaron moottoriradalle vihdoinkin ympäristölupa. Toistakymmentä vuotta vellonut epämäärinen ja jatkuviin valituksiin kaatunut tilanne rata-alueen jatkon ja laajentamisen kannalta positiiviseen päätökseen.

Alastaron moottoriradan saama positiivinen ympäristölupapäätös turvaa toiminna jatkumisen. Tämä on motoristeille hyvä uutinen. Radalla saa jatkossa ajaa moottoripyörillä, henkilöautoilla ja kiihdytysajoneuvoilla, mutta kuorma-autojen kisat ovat loppu. Lupa sallii radalla myös viisi kaksipäiväistä kiihdytyskilpailua sekä muutamia harjoittelupäiviä.

Ratoja saa käyttää maanantaista lauantaihin klo 08.00–20.00 ja sunnuntaisin klo 10.00–20.00 välisenä aikana sekä toimintakalenteriin merkittyinä kilpailupäivinä klo 08.00–20.00. Toiminta-aikaa voidaan pidentää yhtenä päivänä vuodessa elo-syyskuussa klo 24.00 asti.

Vastaselvitysten lisävastineiden kautta voittoon

Myönnetty ympäristolupa on todella mukavaa luettavaa. Luvasta löytyvä historiaosuus lupaprosessista vastaavasti sitten karmeaa luettavaa. Muutama valittaja voi vetkuttaa toiminnan lupa-asioita vuosikymmeniä. Mm. loma-asukas perustelee vastustustaan näin: "Golfosakkeen omistajana vieraamme kuuntelevat melua päivin ja myös illalla saunalla".

Rata on ollut paikallaan jo vuodesta 1990 lähtien, lähin mökkialue on rakennettu vasta 2000-luvulla. Nyt päättynyt ympäristölupa-asia on lähtenyt vireille jo toukokuussa 1996 jonka jälkeen se on ehtinyt seilata eri virastoissa ja hallintoelimissä korkeinta oikeutta myöten. Matkan varrella on ehditty jo lakkauttaa ja perustaa uusia virastoja, sekä muuttaa asiaa säätäviä lakeja useaankin otteeseen.

Nyt myönnetty ympäristölupa on vaatinut radan omistajilta aivan käsittämättömän pitkää pinnaa sekä paljon rahaa, aikaa, vaivaa, huolta, murhetta sekä tuhansia ja tuhansia sivuja selvityksiä ja vastaselvitysten selvityksiä. Ei voi kuin nostaa hattua sitkeydelle ja sisukkuudelle.

AVI päätös 136/2012/1, dnro:t ESAVI/470/04.08/2010 ESAVI/408/04.08/2010 10.9.2012: http://www.avi.fi/

maanantai 10. syyskuuta 2012

Jesse James mp-näytelyyn ensi helmikuussa

West Coast Choppersin perustaja, televisiosta tuttu Jesse James saapuu Helsinkiin MP 13 Moottoripyöränäyttelyyn 31.1. – 3.2.2013. Jesse James on yksi maailman tunnetuimmista moottoripyörärakentajista ja rakentanut huippukalliita moottoripyöriä usealle Hollywood-tähdelle. Jesse James on isännöinyt mm. yhdysvaltalaista kustomointi-ohjelmaa, Discovery-kanavan Monster Garagea. MP-messuilla Jesse Jameksen voi tavata päivittäin rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Motorcycle Show’ssa.

Nykyisin Texasissa asuva Jesse James tulee Suomeen kertomaan työskentelystään uusimmassa yrityksessään, Austin Speed Shopissa. Hanke keskittyy autojen ja moottoripyörien kustmointiin. Tähän perustuu myös uusi TV-sarja, Outlaw Garage, joka on alkanut huhtikuussa Discovery-kanavalla. Petrol Circuksen järjestäjät Flying Choppersista kuvaavat Jesse Jamesta kaikessa suorapuheisuudessaan viihteelliseksi hahmoksi, joka on omistautunut asialleen. Odotukset ovat siis korkealla.

Pohjois-Euroopan suurin moottoripyöränäyttely MP 13 laajentaa erikoismoottoripyörien näyttelyaluetta. Flying Choppers järjestää yhteistyössä Suomen Messujen kanssa Petrol Circus Custom Motorcycle Show’n, joka täyttää yhden Messukeskuksen isoista halleista. Petrol Circus tuo MP-messuille lisää elämyksiä ja sisältöä. Odotettavissa on huikeita show-moottoripyöriä parhaimmilta rakentajilta, työnäytöksiä, kilpailuja sekä muuta huippuohjelmaa – tähtivieraana mm. Jesse James.

Lisätietoja: Andy Niemi, Flying Choppers, puh 040 504 8435, andy@flyingchoppers.com
Suomen Messut, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@finnexpo.fi

maanantai 3. syyskuuta 2012

Lauslehto vahvisti johtoaan IDM-sarjassa


Järvenpääläinen ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto ajoi viikonvaihteessa voiton ja nelossijan IDM-sarjan Sachsenringin osakilpailussa Saksassa. Sijoitukset vahvistivat Lauslehdon Supersport-luokan sarjajohtoa.

Aika-ajossa kolmannen lähtöruudun vallannut Yamaha-kuljettaja ajoi viikonlopun avauskilpailussa pitkään kolmannella sijalla, kunnes kisan lopulla onnistui saavuttamaan kärkikaksikon.

- Kisan puolivälissä olin sellaiset kuutisen sekuntia kärkeä perässä. Tuntui, että alkukierroksilla ei ollut mitään saumoja roikkua kahden edellä ajaneen perässä. Sitten kisan lopulla voimasuhteet muuttuivat, Lauslehto raportoi.

- Huomasin saavuttavani karkulaisia ja sitten viimeisellä kierroksella pääsin tekemään ohituksen ja ajoin ruutulipulle ensimmäisenä.

Toisessa lähdössä suomalaiskuski ajoi sijoilla 3-5. Harvinainen ongelma renkaan kanssa vei kisan lopussa parhaan vauhdin ja tuloksena oli neljäs sija.

- Minulla oli kilpailun aikana tarkoitus yrittää vastaavaa temppua kuin edellisessä lähdössä eli kärjen tavoittamista. Tällä kertaa se jäi haaveeksi, kun takarengas pyörähti vanteella ja se aiheutti melkoisen tärinän koko pyörään. Lopussa sai tehdä kovasti töitä, että sain pidettyä sijoitukseni.

Lauslehto johtaa nyt IDM-sarjaa 30 pisteen turvin ennen sveitsiläistä Daniel Sutteria. Ajamatta on vielä kaksi kilpailua.

Kauden päätöskisat koittavat kahden viikon kuluttua, jolloin jaossa on vielä 50 pistettä kahden kisalähdön voittajalle.

- Mitään ei ole siis vielä ratkaistu, mutta oikein hyvin onnistuessani minulla on saumat mestaruuden varmistamiseen jo kauden toiseksi viimeisessä kisalähdössä, Lauslehto kertoo.

Päivärinta Saksan mestariksi


Ratamoottoripyöräilyn avoimen Saksan mestaruussarjan, IDM:n, sivuvaunuluokan hallitseva mestaripari Pekka Päivärinta/Adolf Hänni uudisti sarjan mestaruuden viikonloppuna. Suomalais-sveitsiläsen kaksikon mestaruus varmistui kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Sachsenringin radalla Saksassa.

Kaksikko Päivärinta/Hänni ei piti kiinni koko kauden kestäneestä voittoputkestaan ja kukisti arkkivastustajansa Kurt Hockin kuljettaman kaksikon 0,299 sekunnin erolla. Päivärinnan pistesaldo kirjoitetaan maksimiluvuin 175, eikä kakkosena majaileva Hock sitä enää pysty saavuttamaan, sillä eroa on 35 pistettä ennen Hockenheimissa ajettavaa IDM-finaalia.

Sachsenringin kilpailu palveli myös tulevaa, sillä ensi viikonloppuna ajetaan MM-sarjan päätösosakilpailu LeMansin radalla. Voitto Hockista ja kisan nopein kierrosaika antavan vastustajille ajateltavaa.

- Ajettiin ensimmäisen kerran tällä radalla alle 1:28 ja käytetyillä renkailla. Se kertoo, että vauhti on kohdallaan. Sitä paitsi voitettiin Hock ensimmäistä kertaa täällä.

Voitto ei tullut kuitenkaan ilman taistelua.

- Kisa oli tiukka. Hock ohitti meidät viimeisellä kierroksella, kun jäätiin varvattavan taakse jumiin. Kuittasin kaverin toiseksi viimeisessä mutkassa. Käänsin tylysti sisälle ja päästiin ohi.

IDM-sarja, sivuvaunut 7/8 osakilpailu, Sachsenring:

1. Pekka Päivärinta/Adolf Hänni, Suomi/Sveitsi, LCR-Suzuki 25:12.073
2. Kurt Hock/Enrico Becker, Saksa, LCR-Suzuki +0.299
3. Michael Grabmuller/Axel Kölsch, Itävalta, LCR-Kawasaki +39.329
4. Andre Kretzer/Enrico Roick, Saksa, LCR-Suzuki +52.906
5. Mike Roscher/Uwe Neubert, Saksa, LCR-BMW +53.581.

Tilanne sarjassa:
1. Päivärinta/Hänni 175, 2. Hock/Becker 140, 3. Kretzer/Roick 94

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Salminen kolmas molempina MM-enduron päivinä

Kauden toiseksi viimeinen enduron MM-osakilpailuviikonloppu ajettiin Heinolassa. Suomalaiskuskien kannalta viimeinen kilpailupäivä ei ollut lauantain veroinen. Sunnuntaina palkintopallille ajoi vain E2-luokan Juha Salminen, joka oli kolmas molempina kilpailupäivinä.

Juha Salminen lauantaina endurotestillä. Kuva: Urheilukuvat.net 

E2-luokkaa johtava ranskalainen Husaberg-kuljettaja Pierre Renet voitti molempina päivinä. Salminen jäi sateisena sunnuntaina 45,39 sekuntia voittajalle. Toiseksi ajoi KTM:n puikoissa espanjalainen Cristobal Guerrero 14,32 sekuntia voittajasta.

- Kaaduin aamun avanneella extreme-testillä ja menetin siinä tuollaiset 15 sekuntia. Löin reiden ohjaustankoon ja kärsin nyt melkoisesta puujalasta. Ei se kuitenkaan ajamista haitannut, kertoo Salminen.

Salminen oli tyytyväinen siihen, miten ratkaisut tuonut endurotesti sujui ensimmäisen kierroksen osalta.

- Ne kaksi seuraavaa kertaa enskatestillä eivät sitten enää jostain syystä sujuneet. Minulla oli päällä paikoittain varsin hyvä vauhti, mutta ei sittenkään sellaisissa paikoissa, jossa sen olisi pitänyt olla parhaimmillaan.

- Lähdin tietenkin hakemaan enemmän, mutta en näe näitä kahta kolmatta sijaa suinkaan minään katastrofina. Ei tässä ole sen suurempaa dramatiikkaa. Nyt tehdään tarkka analysointi ja katsotaan, missä pystytään parantamaan, jatkoi Salminen.

Voittoon ajanella Renetilla on tukeva ote mestaruuteen, kun kaudesta on jäljellä enää kaksi ajopäivää. Hänellä on 24 pisteen etu kolmantena olevaan Salmiseen. Guerrero on puolestaan 13 pistettä Salmisen edellä.

- Mahdollisuudet mestaruuteen ovat teoreettiset, jos me kaikki kolme ajamme normaalilla tasolla Ranskassa. Mutta kuka sitä tietää. On tämä enduro sen verran vekkuli laji, heitti Salminen.

Endurotesti vei Seistolan palkintopallilta

Lauantaina toiseksi ajanut Matti Seistola taisteli jopa E1-luokan voitosta. Sunnuntaina hän putosi kärkikamppailuista ensimmäisen kierroksen päättäneellä endurotestillä, jossa hän jäi pohja-ajasta 56 sekuntia. Seistolan sijoitus sunnuntaina oli seitsemäs 3,93 sekuntia Eero Remesetä edellä.

KTM-kuljettaja Roni Nikander oli E1-luokan nopein suomalaiskuljettaja. Hän oli vakuuttavasti viides jääden 1.18 minuuttia voittajalle.  Toni Peltonen oli Yamahalla 12. ja Juha-Pekka Tirkkonen Hondalla 13.

Lauantaina voittanut Antoine Meo ja hänen tiimikaverinsa, Eero Remes pitivät toisen kierroksen loppuun asti jännitysnäytelmää yllä Heinolan E1-luokan osakilpailun voitosta.

Molempina päivinä kilpailun ratkaisijaksi osoittautunut endurotesti koitui Remeksen kohtaloksi hänen jäätyään maastokokeella luokkapohjista 46,52 sekuntia. Remes lähti vielä päivän päättäneelle endurotestille kolmannelta sijalta. Testin kirous iski kuitenkin uudelleen minuutin tappion muodossa.

Remes päätyi kahdeksanneksi 1.33 minuuttia voittajasta. Simone Albergoni tuikkasi Hondallaan päätöspätkällä ykköseksi ainoastaan 0,22 sekunnin turvin Meoon.
Lauantaina Husqvarnallaan toiseksi ajanut ja silloin voiton vieneestä Meosta vain reilut kolme sekuntia jäänyt Matti Seistola käynnisti hänkin sateisen sunnuntaiaamun väkevästi.

E1-luokan muista suomalaisista MM-sarjan vakiokiertäjistä TM-kulettaja Antti Hellstenin matkanteko päättyi keskeytykseen ensimmäisellä endurotestillä.

Tarkkala ajoi kauden parhaan viikonlopun

Marko Tarkkala ajoi suurimmassa E3-luokassa neljänneksi. Kauden tähän mennessä parastaan Betallaan pistänyt Tarkkala jäi ainoastaan 2,43 sekuntia podiumsijoituksesta, kolmanneksi ajaneelle ruotsalaiselle  Husaberg-kuljettajalle Joakim Ljunggreninlle. Tarkkalan ero voittajaan oli 28,44 sekuntia.

Lauantaina Tarkkalan pudotti kakkossijalta  minuutin aikasakko, joka tuli liian kovista äänistä.

KTM-kuljettajat Jari Mattila ja Toni Eriksson päätyivät sijoille seitsemän ja yhdeksän. Erot voittajaan kirjattiin lukemin 2.22,15 ja 4.29,43.
Tarkkala on pisteissä kuudentena. Ljunggren ja Leok ratkaisevat Ranskan päätöskilpailussa hopeamitalin. Ljunggrenilla on Suomen MM-osakilpailuviikonvaihteen jäljiltä kahden pisteen etu puolellaan.

E1 ja E3 -luokkien mestaruudet varmistuivat

Ranskalaisten maailmanmestaruusjuhlat jatkuivat KTM:n tehdastiimin pilttuussa Heinolan jälkimmäisenä ajopäivänä. Christophe Nambotin juhli lauantaina E3-luokan mestaruutta ja Antoine Meo sunnuntaina E1:n mestaruutta. Nambotinille mestaruus oli ensimmäinen, Meolle titteli oli jo kolmas peräkkäinen.

Pienen luokan hopea- ja pronssimitalit pistetään jakoon päätösviikonvaihteena. Ranskalainen Honda-kuljettaja Rodrig Thain siirtyy kotiyleisönsä eteen kakkossijalla pistein 174. Remeksellä ja Seistolalla on molemmilla koossa 162 pistettä. Suomalaiskaksikon edellä on myös italialainen KTM-kuljettaja Thomas Oldrati neljän pisteen turvin.

Katso kuvakoosteet Urheilukuvat.netistä. Kuvia on  perjantain supertestiltä, lauantain kilpailusta ja sunnuntailta.

Heinola, Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 14/16 osakilpailu

Luokka E1
1) Simone Albergoni Italia, Honda 56.25,96, 2) Antoine Meo Ranska, KTM + 0,22, 3) Thomas Oldrati Italia, KTM + 1.02,17, 4) Fabien Planet Ranska, Sherco + 1.17,85, 5) Roni Nikander Suomi, KTM + 1.18,10, 6) Rodrig Thain Ranska, Honda + 1.20,82, 7) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 1.29,34, 8) Eero Remes Suomi, KTM + 1.33,27, …12) Toni Peltonen Suomi, Yamaha + 6.38,25, 13) Juha-Pekka Tirkkonen Suomi, Honda + 6,48,25.
Antti Hellsten Suomi, TM: keskeytys.

MM-pistetilanne:
1) Meo 237, 2) Thain 174, 3) Oldrati 166, 4) Remes 162, 5) Seistola 162, 6) Albergoni 149, …12)Hellsten 58, 15) Nikander 36.

Luokka E2
1) Pierre Renet Ranska, Husaberg 55.38,46, 2) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 14,32 sekuntia jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 45,39, 4) Luis Correia Portugali, Yamaha + 2.39,28, 5) Antoine Bosset Ranska, Yamaha + 2.51,78, 6) Ivan Cervantes Espanja, GasGas + 2.55,34, …12) Kjell Söderström Suomi, KTM + 8.24,79, 13) Riku Rouhiainen Suomi, Yamaha + 8.51,13.
Henri Himmanen Suomi, Beta: keskeytys.

MM-pistetilanne:
1) Renet 228, 2) Guerrero 217, 3) Salminen 204, 4) Cervantes 148, 5) Johnny Aubert Ranska, KTM 122, 6) Alex Salvini Italia, Husqvarna 116.

Luokka E3
1) Aigar Leok Viro, TM 56.28,19, 2) Christophe Nambotin Ranska, KTM + 25,08, 3) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 26,01, 4) Marko Tarkkala Suomi, Beta + 28,44, 5) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 1.47,42, 6) Manuel Monni Italia KTM + 2.17,02, 7) Jari Mattila Suomi, KTM + 2.22,15, …9) Toni Eriksson Suomi, KTM 4.29,43.

MM-pistetilanne:
1) Nambotin 274, 2) Ljunggren 204, 3) Leo 202, 4) Mena 167, 5) David Knight Iso-Britannia, KTM 162, 6) Tarkkala 126.

Täydelliset tulokset:

Viimeinen osakilpailuviikonloppu: 20.-21.10. Brignoles, Ranska.

Niki Tuuli voitti Saksan Yamaha Cupin


Toisen polven ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli kruunattiin avoimen Saksan sarjan merkkiluokan, Yamaha R6-Dunlop Cupin mestariksi. 16-vuotias imatralainen varmisti tittelin kohtalon jo viimeistä edellisessä osakilpailussa Sachsenringillä sunnuntaina.



Tuuli kaasutteli luokan 15 kierroksen kilpailussa toiseksi ja karkasi sarjan yhteispisteissä tavoittamattomiin. Sarjan ajetuista seitsemästä osakilpailusta neljä päättyi Tuulen voittoon ja ykköstila oli tälläkin kertaa lähellä. Pieni varmistelu toiseksi viimeisessä mutkassa kostautui ja sarjassa toisena majaileva saksalaispilotti Marco Nekvasil pääsi lujahtamaan 0,123 sekunnin erolla voittoon.

Vaikkei Tuuli päässytkään juhlimaan sarjavoittoa korkeimmalla pallilla seisten, oli Sachsenringin kilpailu imatralaisen näytös. 14. lähtöruudusta startanneen Tuulen nousu mukaan voittokamppailuun ei jättänyt ketään kylmäksi.

Tuuli kaatui aika-ajoissa, mikä selittää huonon lähtöruudun.

- Kisaan sain hyvän startin ja jo neljän kierroksen jälkeen olin kärkiryhmässä. Viimeiselle kierrokselle lähdin keulilla, mutta tein virheen siinä samassa mutkassa, missä kippasin aika-ajossa. Ajoin vähän ulos, enkä päässyt kiihdyttämään suoralle kunnolla. Siinä kaveri pääsi kuittaamaan, summasi 16-kesäinen kilpailunsa.

Niki Tuuli on ensimmäinen suomalaisvoittaja vuodesta 1978 lähtien ajetussa merkkiluokassa.

IDM-sarjan ja Yamaha R6-Dunlop Cupin viimeinen osakilpailu ajetaan Hockenheimringillä kahden viikon kuluttua.

IDM-sarja Yamaha R6-Dunlop Cup 7/8 osakilpailu Sachsenring tulokset:
1. Marco Nekvasil, Saksa, Yamaha 22:30.763, 2. Niki Tuuli, Suomi, Yamaha +0.153, 3. Philippe von Gunten, Sveistsi, Yamaha +0.321, 4. Toni Riedel, Saksa, Yamaha +0.850, 5. Andreas Klambauer, Itävalta, Yamaha +2.554,…11. Ville Valtonen, Suomi, Yamaha +11.422.

Tilanne sarjassa:
1. Tuuli 149, 2. Nekvasil 109, 3. von Gunten 89, 4. Marc Buchner, Saksa 88, 5. Manou Antweiler, Saksa 71,…10. Valtonen 45.