keskiviikko 5. lokakuuta 2011

MP 12 Moottoripyöränäyttely tuo supercrossin Helsinkiin

Tiedote 5.10.2011
MP 12 Moottoripyöränäyttely käynnistää ajokauden Helsingin Messukeskuksessa 2.-5.2.2012. Tapahtuman yhteydessä nähdään ensi kertaa supercrossin kansainvälinen osakilpailu.

Tanskalainen Moto Event järjestää kansainvälisen supercrossin osakilpailun Helsingin Messukeskuksessa 3.-4.2.2012. Sarjan toinen osakilpailu ajetaan viikkoa myöhemmin Tanskan Herningissä. Suomen osakilpailu ajetaan kahdessa osassa, perjantaina 3.2. ja lauantaina 4.2. illalla MP-messujen jälkeen. Lipunmyynti kilpailuun alkaa joulukuun alussa. Varsinaisen kisan lisäksi kilpailuareenalla nähdään monipuolista ohjelmaa jokaisena messupäivänä messulipun hinnalla.

Joka motoristille jotain?

MP 11 Moottoripyöränäyttelyyn helmikuussa 2011 osallistui yli 140 näytteilleasettajaa. Myös MP 12:n näyttelytilan myynti on käynnistynyt hyvin. Tapahtuma levittäytyy Messukeskuksen halleihin 1,2,3 ja 6 sekä uuteen halliin 7.

- Yritämme ottaa huomioon mahdollisimman monipuolisesti erilaiset motoristit ja heidän kiinnostuksenkohteensa, kertoo tapahtuman myyntipäällikkö Heidi Sonkkila.

- Perinteisten Matkailukorttelin, Varikon ja Rakennettujen pyörien alueen lisäksi uutta on suunnitteilla niin nuorille kuin iäkkäämmillekin harrastajille. Nuoret ovat itse mukana suunnittelemassa entistä suurempaa ja monipuolisempaa nuorisoaluetta. Historian havinaa tarjoilee puolestaan Nostalgia-alue, jossa nähdään mm. Jarno Saarinen -erikoisnäyttely, kun maailmanmestaruudesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta, Sonkkila jatkaa.

MP-messut myös verkossa

MP Moottoripyöränäyttely ja MP Maailma -lehteä kustantava JMS Nordic Oy ovat sopineet uudenlaisesta verkkoyhteistyöstä, jossa messu-uutisia julkaistaan aktiivisesti verkossa pitkin syksyä, huipentuen helmikuun messuviikonloppuun. Uutisia voi lukea MP Maailman verkkosivuilta sekä Facebookissa MP Maailman, MP-messujen ja Motokuumeen sivuilta.

MP 12 toteutetaan Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n moottoripyöräjaoksen kutsunäyttelynä. Tapahtuman toteutuksesta vastaa Suomen Messut.

Lisätiedot:
tiedottaja Sanna Salovuori, puh. 050 522 2188, sanna.salovuori@finnexpo.fi
myyntipäällikkö Heidi Sonkkila, puh. 050 911 6069, heidi.sonkkila@finnexpo.fi

MP 12 Moottoripyöränäyttely Helsingin Messukeskuksessa 2.-5.2.2012
Avoinna: to 2.2. klo 14–20, pe 3.2. klo 10–20, la 4.2. klo 9–18, su 5.2. klo 10–17
Paikka: Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1, 00520, Helsinki
Sisäänpaääsy: Aikuiset 15 €, lapset (7–15 v.), opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset 10 €. Perhelippu (2 aikuista ja perheen alle 16 v. lapset) 35 €. Ryhmälippu (väh.10 hlöä) 10 €/hlö. Pääsyliput tapahtuman aukioloaikoina Messukeskuksen ovelta tai ennakkoon Lippupalvelusta.
Järjestäjä: Suomen Messut toimeksiantajanaan Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n moottoripyöräjaos

http://www.mpmessut.fi