Kun motoristi kulkee prätkällä töihin päivittäin, viestittää se Teknisen Kaupan ja Palveluoden yhdistyksen mielestä moottoripyöräharrastuksen hauskuudesta.
Moottoripyörällä työmatkat tuntuvat mukavammilta ja matka taittuu nopeammin.
- Tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran. Viime vuoden Prätkällä Töihin -päivä oli onnistunut ja osoitti että tällaisilla tempauksilla voidaan edistää moottoripyöräharrastusta. Päivä järjestetään jatkossakin aina kesäkuun ensimmäisenä perjantaina, kertoo Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdityksen moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Marco Färm.
Moottoripyöräharrastus on edellen voimakasta mutta kuluttajien luottamus yleiseen taloustilanteeseen on viime aikoina ollut heikkoa.
- Maaliskuussa myyntikäyrät näyttivät hyviltä ja teimme kauppaa hyvin, kertoo Juha Harju Yamahalta.
- Ero viime vuoteen oli selvä parannus mutta myyntipiikki johtui aikaisesta keväästä ja kaupat tehtiin etuajassa, Harju lisää.
Tuoreimpien myyntitilastojen mukaan mopojen myynti on -11% viime vuodesta jäljessä ja MP -myynti -13,5%.
- Uskon että kesän myynnit vauhdittuvat aurinkoisten kelien myötä, Marco Färm linjaa.
- Toukouun lopulla MP-myyntikin osoitti piristymisen merkkejä ja uskommekin että alkukesän luvut tulevat olemaan edellisvuoden tasolla, Färm ennustaa.