tiistai 23. syyskuuta 2014

Lauslehto joutuu jättämään viimeiset IDM-kisat väliin

Ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto kolaroi rajusti neljä viikkoa sitten Saksan Oscherslebenin radalla. Hän joutuu jättämään tulevana viikonloppuna ajettavat kauden kaksi viimeistä IDM-sarjan kisaa ajamatta.

Kilpailuonnettomuuden jälkeen Suomessa jatkotutkimukset paljastivat ongelmia Lauslehdon selässä ja rantessa.

- Jouduin olemaan neljä päivää sairaalassa, kunnes fyysinen kuntoni kohentui. Selkä on vihoitellut kolarista saakka, mutta se menee päivä päivältä parempaan suuntaan. Ranteesta löytyi magneettikuvissa pieni murtuma, mutta se ei onneksi vaatinut operaatiota, Lauslehto kertoi.

- Alkuviikolla sain lääkäreiltä vihreää valoa siitä, että mies palautuu kyllä kaikista vammoista täysin ennalleen.

Järvenpääläinen Suzuki-kuljettaja matkustaa nyt viikonloppuna kisapaikalle Saksan Hockenheimiin seuraamaan kisatapahtumia ja neuvottelemaan tulevan kauden sopimusasioista.

- Nykyinen tallini on hyvä vaihtoehto myös ensi kaudeksi, mutta täytyy käydä läpi myös muut mahdolliset tiimit, toteaa neljäntenä IDM-sarjan Supersport-luokan pistetaulukossa oleva Lauslehto.

Team Suzuki Mayer -tiimiin suomalaiskuskin korvaajaksi kauden päätöskisaan on hankittu nimekäs tshekkikuski Lukas Pesek, jolla on useamman vuoden kokemus myös MotoGP-sarjasta.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Päivärinta toinen viimeisessä MM-osakilpailussa

Kaksikko Pekka Päivärinta ja Timo Karttiala ajoi kakkoseksi ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan viimeisessä MM-osakilpailussa Ranskan Le Mansissa.

Päivärinta oli mukana kilpailun voittokamppailussa kahden englantilaisparin ja yhden ranskalaiskaksikon kanssa. Haaveet voitosta hupenivat, kun LCR-BMW.n ohjauslaitteistoon tuli kilpailun puolivälissä vika. Etupyörä ei kääntynyt vasempaan kuin muutaman asteen. Onneksi Bugatti-radalla on etupäässä oikealle kääntyviä kaarteita, mutta haitta oli silti suuri.

-Vauhtia oli tiputettava, sillä en voinut ajaa mutkia sladissa, kun ei voinut ohjauksella vastata luisuihin, selvitti keravalainen kilpailun jälkeen.

-Tiukkaa oli kisa kärjessä siihen asti, kun vika ilmeni. Birchallit meni menojaan, mutta ranskalaispari jätettiin taakse. Täytyy kyllä tunnustaa, että voittaja meni niin kovaa, ettei me sille mitään voitu. Sekunnin verran olisi pitänyt vielä nipistää kierrosajoista.

Brittiveljekset Ben ja Tom Birchall voittivat päätöskilpailun kymmenen sekunnin marginaalilla suomalaispariin. Ranskalaiskaksikko Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau peesasi Päivärintaa ruutulipulle puolen sekunnin päässä. Suomen mestaripari Eero Pärm/Mairon Meius oli kilpailussa kymmenes.

Maailmanmestariksi kruunattu Tim Reeves/Gregory Cluze duo joutui keskeyttämään kilpailun, mutta brittiläis-ranskalaisen parin piste-etumatka riitti mestaruuteen. Birchalin veljekset ottivat MM-hopeaa. Himmein mitali meni Le Mansissa kahdeksanneksi sijoittuneelle saksalaisparille Uwe Gurck/Manfred Wechselberger. Päivärinta sijoittuu sarjassa yhdenneksitoista kahdesta kilpailusta ansaitsemillaan 29 pisteellään.

MM-sarja on tältä vuodelta ajettu, mutta Päivärinnan kalenterissa on vielä yksi kilpailu. Keravalainen kutsuttiin mukaan Hollannin sarjan kilpailuun, joka ajetaan Assenissa lokakuun puolivälissä. Samalla mies testaa toista purkkiorjaa, sillä Kirsi Kainulainen tuuraa Timo Karttialaa Hollannissa.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut 8/8 MM-osakilpailu Le Mans Ranska:

1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Suzuki 31:14.118
2. Pekka Päivärinta/Timo Karttiala, Suomi, LCR-BMW + 10.354
3. Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau, Ranska, LCR-Suzuki +10.834.

Sarjan lopputulokset:

1. Tim Reeves/Gregory Cluze, Iso-Britannia/Ranska, LCR-Kawasaki 201
2. Birchall/Birchall 185
3. Uwe Gurkc/Manfred Wechselberger, Saksa, LCR-BMW 112
...7. Petri Makkula/Harri Asumaniemi, Suomi, LCR-BMW 78
...11. Päivärinta/Karttiala 29.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Vesijärven enduron reitti juhlistaa 100 vuotta vanhaa reittiä

Salpausselän Moottorikerho ry järjestää yhteistyössä Asikkalan Moottorikerhon kanssa Vesijärvenajon 100-vuotisjuhlakilpailun tulevana lauantaina 13.9.

Tämän vuoden 100-vuotisjuhlakilpailuun osallistuvat nykypyörien lisäksi myös classic-enduropyörät. Kilpailuun on ilmoittautunut 258 kuljettajaa. 

Kilpailun reitti kiertää Vesijärven ympäri mukaillen 100 vuotta sitten ajettua reittiä. Alkuperäisen reittikuvauksen mukaisesti kilpailu eteni Kalliolan, Paimelan, Vesivehmaan, Vääksyn, Hillilän, Kurhilan, Putulan, Etolan, Kosken kirkonkylän, Huljalan, Kastarilan, Sairakkalan ja Vesalan kylien kautta maaliin Hevosystäväinseuran kilpa-ajoradalle, eli Lahden vanhalle raviradalle.

Kilpailureitin parhaat katselupaikat ovat ajojärjestyksessä seuraavat: lähtö, maali ja kilpailukeskus, Lahden suurhallin parkkipaikka, kiihdytys- ja jarrutustesti Moottoripyörämuseolla, käsittelykoe Hotelli Tallukan paikoitusalueella, noin 10 kilometrin mittainen erikoiskoe Hälvälän lentokentän alueella ja kilpailun päättävä yleisöerikoiskoe Lahden vanhalla raviradalla. Reitin kokonaispituus on noin 165 km.

Ensimmäiseen Vesijärvenajoon starttasi kahdessa kilpailuluokassa kuusi ajajaa, joista neljä onnistui kiertämään reitin ympäri. Kilpailuluokat määriteltiin tuolloin pyörien valmistajien ilmoittamien moottoreiden hevosvoimamäärien mukaan. Luokkia oli kaksi: Yli neljä hevosvoimaa ja alle neljä hevosvoimaa.

Vesijärvenajo on kokenut monet muodonmuutokset. Kilpailureitti on kautta vuosikymmenten onnistuttu sommittelemaan Lahteen ja sen ympäristökuntiin, tosin edellisen kerran kilpailureitti on kiertänyt Vesijärven alkuperäisen kilpailun tavoin vuonna 1990. 

Tietoa kilpailusta, sen kulusta ja aikataulusta löytyy Salpausselän Moottorikerho ry:n kotisivuilta osoitteesta www.salpausselanmoottorikerho.fi

maanantai 8. syyskuuta 2014

Päivärinta ja Karttiala hakivat tuntumaa Ison-Britannian mestaruussarjasta

Sivuvaunuluokan Pekka Päivärinta kyydissään Timo Karttiala teki onnistuneen vierailun Ison-Britannian mestaruussarjaan. Tuloksellisesti kahden kilpailun turnee ei hätkähdyttänyt, mutta kilpailukaluston ja ajajakaksikon kehityksen kannalta Donington Parkin radalla ajetut kilpailut onnistuivat odotusten mukaan.



Päivärinta/Karttiala duo kiidättivät LCR-BMW:n lauantaisessa 12 kierroksen kilpailussa neljänneksi ja paransivat sunnuntain lyhyemmässä startissa pykälällä.

Lauantaina voittajapari, Tom ja Ben Birchall kerkesi ruutulipulle 18 sekuntia ennen suomalaisparia, joka hävisi pronssin 0,017 sekunnin erolla. Sunnuntaina Päivärinta pusersi Birchallin veljesten voittomarginaalin kahdeksaan sekuntiin ja hopea sijakin pakeni vajaan kahden sekunnin päähän.

Päivärinta haki oudolta radalta ehjää ajoa ja kaksikolle tehokkaita kisakilometrejä.
- Treeninä tämä turnee oli hyvä. Täällä ei helpolla pääse, niin kovaa kaverit menee. Ihan ok meillä meni, saatiin mitalitkin kaulaan, tuumaili Päivärinta sunnuntaisen kilpailun jälkeen.

Doningtonin kilpailu vankisti keravalaisen näkemyksiä ensi kauden MM-sarjan tasosta.
- Vakoiltiin kilpakumppanien pyöriä ja nyt tiedetään millä keinoin mekin kutitellaan pyörästä lisää huippuja. Huippunopeudessa me vähän jäätiin. Pitää talvella rakennella pyörä ja äijät parempaan kuntoon, muuten ei Birchallin veljeksiä haasteta, eikä MM-sarjassa pärjätä, arveli suomalaispilotti.

Seuraavan kerran suomalaiskaksikko starttaa radalle kilpailumielellä kahden viikon kuluttua Ranskan LeMansin kuuluisalla Bugatti-radalla. Kyseessä on MM-sarjan päätöskilpailu ja kaksikko hakee ensimmäistä palkintopallipaikkaa tämän vuotisessa sarjassa.


Eastern Airways sidecar Brittish Championship Donington Park, Iso-Britannia:

Lauantai 12 kierrosta:
1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Suzuki 19:09.190
2. Sean Hegarty/James Neave, Iso-Britannia LCR-BMW +8.200
3. Andy Peach/Charlie Richardson, Iso-Britannia, LCR-BMW, +18.521
4. Pekka Päivärinta/Timo Karttiala, Suomi, LCR-BMW +18.538

Sunnuntai 8 kierrosta:
1. Birchall/Birchall
2. Hegarty/Neave
3. Päivärinta/Karttiala

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mäkipää vaativan Kreikan Serres Rallyn seitsemäs

Vantaalainen aavikkoralleja kiertävä Jori Mäkipää ajoi luokkansa seitsemänneksi viikon kestäneessä Serres Rally -endurokilpailussa.  Kilometrejä 1.-6.9. ajetussa kilpailussa kertyi yhteensä yli 1500.

Mäkipää oli kokonaiskilpailun 13. Moottoripyöräluokissa kilpailuun starttasi 59 kuljettajaa.


Mäkipää neljännen päivän maastokokeella.

Kreikan kilpailu on muiden aavikkorallien tapaan rally raid -tyyppinen, eli suunnistaminen tehdään tiekirjan ja trippimittarin avulla. Gps:n käyttö suunnistamiseen on kielletty. Tunnetuin tällainen kilpailu on Paris-Dakar ralli.

Vaikka Mäkipää on maalissa tyytyväinen, menoa hidasti heti alkupäässä tapahtuneet kaksi kaatumista.

- Ensimmäisenä pitkänä päivänä kaaduin kovasta vauhdista. Siinä meni kylkiluu ja vasen peukalo turposi niin, ettei hanskaa meinannut saada käteen, Mäkipää kertoo.

Vaikka Mäkipäällä on kokemusta Päijänteen ympäriajosta ja kahdesta aikaisemmasta aavikkorallista, on Serres Rally vaativuudessaan omaa luokkaansa.


Mäkipää huoltaa Aprilia RXV 450 Merriman Replicaa. Pyörään on asennettu 15,5 litraa vetävä polttoainetankki ja rallien vaatima mittarivarustus: trippimittarit ja roadbookin teline.
- Tähän mennessä rankin ja vaikein mopohomma mihin olen ikinä osaa ottanut. Reiteistä olisi suomalainen endurokisan järjestäjä kateudesta vihreä. Kuudentena kilpailupäivänä oli 80 kilometriä mutaspooria. Pari kilpakumppania tippui 12 metriä syvään, veden syömään mutarailoon.


12 kertaa Kärme Kustaan mäki
Erityisesti kilpailun viimeinen päivä jäi reittinä mieleen. Se sisälsi 45-asteisia kallionousuja ja kivikkoalamäkiä.

- Reitillä oli viisi kappaletta Kärme Kustaan mäen tasoista ylämäkeä. Pisin niistä oli 12 kertaa pidempi ja lisävaikeutena se kasvoi puita. Kone keitti jo alkumäestä. Ykkösellä oli mentävä, koska kakkosella ei olisi jaksanut, Mäkipää kertoo.

Myös purojen ja jokien ylityksiä paljon. Sekä meno että paluu olivat jyrkkiä.

- Jos ei olisi tarvinnut ajaa kelloa vastaan, olisi ajamisesta nauttinut eri tavalla. Niin opettavaista maasto oli.

Rally Raid Team Finlandin riveissä starttasi kilpailuun CV-luokassa Suomen aavikkorallitoiminnan puuhamies, Sakke Häyrinen. Viidentenä päivänä hän joutui keskeyttämään, kun vanha polvivaiva ärtyi rynkytyksestä. Polvi keräsi nestettä ja ajamisesta tuli mahdotonta.

Sakke Häyrinen tauolla.
Suurin edustus Suomella oli edellisessä aavikkorallissa, Albania rallyssa. Tuolloin mukana oli seitsemän kuljettajaa. Mäkipää oli tuolloin M1-luokan kymmenes ja kokonaiskilpailun 14. Sauli Saksman ajoi samassa luokassa sijalle 20.

Jukka Ristiluoma M2-luokan seitsemäs, Samuli Sallinen saman luokan kahdestoista ja Erik Kunnas sijalla 13. Häyrinen loukkaantui ja Miki Timonen joutui keskeyttämään fyysisten vaivojen takia.

Raly Raid Team Finland kiertää säännölisesti aavikkoralleja. Keräämällä suuremman joukkueen osalistumiskulut per kuljettaja saadaan pidettyä kohtuullisina.

Pienempien aavikkorallien osallistumismaksut ovat murto-osa Paris-Dakarin kymppitonnista. Ensi vuoden Dakariin on lähdössä yhden hengen tiimiä pyörittävä Ralf Molander.