Hiekkaa tiellä ja nurin - Kuka korvaa?

Näin ajokauden alussa teillä on kaikenlaista motoristien terveyttä ja henkeä vaarantavaa: Hiekkaa ja lipeää sen sitomiseen, öljyä, mustaa jäätä, routavaurioita, niiden bitumipaikkauksia ja kaikenlaista muuta. Ongelmista ilmoittaminen kannattaa.

Hiekkaa keskellä asfalttiristeystä. Huhtikuussa odotettavaa, kesäkuussa täysin yllättävää ja odottamatonta. Kuva (c).

 

Bitumipaikkauksia joista varsinkin sateella lähtee pyörä helposti tangentin suuntaan. Tästä pitäisi varoittaa liikennemerkein. Kuva (c).

Motoristi ajaa yleensä keskellä kaistaa, autojen kulutusurien välissä. Tässä asfaltti on sileintä eivätkä autot 'putsaa' osuutta. Erityisesti mutkassa yllättäen muuttuva tien kitkakerroin on motoristille vaarallinen, pyörä lähtee nopeasti tangentin suuntaan.

Pölyn sidontaa suolalla

Joitakin vuosia sitten tiehallinnolla oli vielä ohjeena sitoa keväinen tiepöly lipeän ja veden seoksella. Siis saippuavedelä. Tästä aiheutui kaikenlaisia ongelmia motoristeille.

Sittemmin tiehallinto on ottanut mooristeilta tullen palautteen tosissaan. Ohjeistuksessa (ks tiehallinnon ohje sorateiden hoidosta pölynsidonta kappaleessa 4.6) lipeästä on luovuttu ja pöly sidotaan suolaliuoksella joka ei muuta tien kitkaa juuri vettä enempää.

Tienpitäjän vastuu

Tienkäyttäjä voi saada korvauksia jos tienhoito on ollut virheellistä ja huolimatonta. Ehkäpä tämä oli ainakin osasyynä lipeän käytön loppumisessa. Korvauksia voi hakea myös jos tienhoitoon liittyviä tehtäviä on laiminlyöty. Pelkkä tien huono kunto tai väliaikainen, odottamaton ja äkillinen häiriö ei riitä korvausten syyksi.

Tiellä oleva hiekka näin keväällä ei ole odottamatonta. Sensijaan jos sitä ei useista ilmoituksista huolimatta siivota pois kohtuullisessa ajassa, tai asiasta ei esimerkiksi varoiteta liikennemerkein ongelmasta tulee tuottamuksellista ja tienpitäjän vastuu kasvaa.

Tienkäyttäjän linja 0200 2100

Tienkäyttäjän linjalle voi ilmoittaa teiden ongelmista. Se kannattaa vaikka itse et kaatuisi ja satuttaisi kyseisessä kohdassa. Jollakulla toisella voi näes olla huonompi tuuri.

Jos kyseessä on tienpidollinen ongelma ja kukaan ei ole siitä tienpitäjälle ilmoittanut on korvausvastuu on heikompi kuin jos ongelmasta on soittanut jo viikon aikana vaikkapa 20 motoristia. Ongelmasta riippuen joudutaan aina arvioimaan onko kyseessä huolimattomuus tai laiminlyönti.

Tallenna Tienkäyttäjän linjan numero 0200 2100 puhelimeesi jo etukäteen. Tarvitset sitä nyt keväällä. Korvauksia mm. rikki menneistä katteista voi hakea paikalliselta Ely-keskukselta.

Ajokortittomien ‘ei-motoristien’ törkykäytös osasyy moottoripyöräonnettomuuksissa

Jatkoa juttun "Ruotsissa motoristit ajavat muuta liikennettä hitaammin"

Ruotsin motoristit (SMC) on julkaissut uuden tutkimuksen moottoripyöräonnettomuuksista. Tutkimus osoittaa että useissa tapauksissa onnettomuuden syynä on ollut ajokortittomien ajajien “törkykäytös”.

Ruotsin hallituksen ‘Motoristi ja mopedi -strategia’ vuodelta 2010, jossa SMC edusti käyttäjiä, tunnistaa viisi osa-aluetta, joissa kuolemia voitaisiin vähentää vuoteen 2020 mennessä. Nämä alueet ovat: moottoripyörien ABS, nopeuden vähentäminen, näkymisen ja tarkkaavaisuuden lisääminen, turvalliset ja sopivat tiet motoristeille sekä törkeän käyttäytymisen vähentäminen.

Ns. ‘törkykäytös’ on ollut osallisena 50-60%:ssa motoristikuolemia viimeisen viiden vuoden aikana. Käytöksellä tarkoitetaan nopeusrajoitusten rikkomista, ajamista ilman ajokorttia, hyökkäävää ajotapaa tai ajamista alkoholin tai muiden huumeiden alaisena.

Kuitenkin, kun SMC ja Ruotsin liikennevirasto tutkivat tarkemmin fataaleja moottoripyöräonnettomuuksia, havaittiin että suuri joukko onnettomuuksiin joutuneista ei ollut tavallisia motoristeja. 25% vuosina 2005-2010 kuolleista motoristeista ei omistanut MP-ajokorttia. Kun tätä ajokortitonta ryhmää tutkittiin lähemmin, ilmeni että he rikkoivat lakia myös muullakin tavalla. 60% oli kännissä tai huumeissa. 66% ei omistanut kolaroimaansa moottoripyörää ja yli 50% pyöristä ei soveltunut maantiekäyttöön.

SMC:n mielestä Ruotsin motoristien koulutusjärjestelmän, josta sanotaan että se on monimutkainen ja kallis, pitää ottaa huomioon maaseututeillä ajavien ajokortittomien määrä.

SMC sanoo että se haluaa ajokorttijärjestelmän, jossa painopiste on varhaisen ajajakoulutuksen sisällössä. Nykyinen kallis ja monimutkainen koulutus kokeineen, kyseenalaisine hallinnollisine tieturvallisuusetuineen rajoittaa ajokortin saantia negatiivisella tavalla.

Tee-se-itse: Ajohanska joka toimii kosketusnäytön kanssa

Ajohanskasta voi tehdä kännyköille ja navigaattoreille toimivan osoittimen helpolla pikkumuutoksella. Näin syksyn kylmillä keleillä tästä on suoraa iloa - Ei tarvitse riisua hanskoja.

Hanskasormen päähän on ommeltu sähköä johtavalla langalla pieni alue. Kuva (c) VelluK / mp.org

Moottoripyörä.org palstaa selatessani törmäsin nimimerkki VelluK:n tekemään yksinkertaiseen hanskojen modifikaatioon. Tällä helpolla muutoksella kosketusnäyttöinen laite saadaan tottelemaan ajohanskan peittämää sormea.

Kosketusnäyttöjen tekniikka perustuu lähes kaikissa markkinoilla olevissa laitteissa kapasitansin muutokseen. Suomeksi tämä tarkoittaa sormen sähkönjohtavuutta. Koska hanska ei johda sähköä se ei sellaisenaan siis kelpaa osoittimeksi.

Looginen ratkaisu on yhdistää sähköisesti hanskan ulkopinta sen aidon sormenpään kanssa. Tämä voidaan tehdä millä tahansa sähköä johtavalla aineella tai tahnalla. Sähköä johtava neulelanka lienee siistein mahdollinen ratkaisu, naula tai nasta taas kivuliain. Tuota lankaa voi muutaman euron hintaan tilailla netistä, ja jos siihen ei ole varaa niin vanhasta autorata-auton sähkömoottorista voi purkaa käämilankaa joka ajaa saman asian.

Tämä esimerkki todistaa myös aukottomasti, että netissä on tyttökuvien lisäksi myös muuta mielenkiintoista sisältöä. Keskustelu: http://www.moottoripyora.org/

Katsastuspakkoa kaatamaan - Nyt on oikea aika vaikuttaa

Voit vaikuttaa! Lataa tästä flyeri jonka avulla juuri sinä voit helposti ja yhtenäisen sanoman avulla lähestyä mediaa ja päättäjiä: Määräaikaiskatsastus Flyer.pdf SMOTO selvitti määräaikaiskatsastuksen toimivuutta ja tehokkuutta jo aikaisemman määräaikaikaiskatsastusesityksen yhteydessä. Sen jälkeen julkaistut aihepiirin tutkimukset vahvistavat edelleen aikaisemmat päätelmät: Artikkeli määräaikaiskatsastuksen tarpeellisuudesta.pdf

Liikenneministeriö (LVM) tiedotti tänään hallituksen antaneen kirjelmän eduskunnalle moottoripyörien pakollisesta vuosikatsastuksesta. LVM:n tiedotteessa puhutaan ajoneuvoista ja moottoripyörät ja mopot mainitaan vasta lopussa ikään kuin sivuasiana, vaikka komission ehdotus koskee nimenomaan L-luokan ajoneuvoja.

Koska asia on nyt menossa eduskuntaan on tämä oikea hetki vaikuttaa omaan kansaedustajaan. Eduskunnassa muodostetaan asiasta Suomen virallinen kanta jota virkamiesten tulee noudattaa ja joka luo pohjan myöhemmin tapahtuvalle meppien käsittelylle Euroopan parlamentissa.

Tapahtui syyskuussa 2009...

LVM kysyi edellisen kerran eduskunnan liikenevaliokunnalta ohjetta syskuussa 2009. Tuolloin liikennevaliokunta "...ei pitänyt tässä vaiheessa perusteltuna esitettyä määräaikaiskatsastusvelvollisuuden ulottamista moottoripyöriin, mopoihin ja kevyisiin jarruttomiin perävaunuihin". Annetun määräyksen mukaisesti virkahenkilöt ovat tietenkin pontevasti vastustaneet komission ajamaa ehdotusta välittämättä mahdollisista henkilökohtaisista mielipiteistä.

Linkit ja taustat

• LVM: Komissio haluaa tiukentaa ajoneuvojen tarkastuksia (23.8.2012)
• Moottoripyörien määräaikaiskatsastus ei ole aiheellinen (15.8.2012)
• Komissio ehdottaa moottoripyörille katsastuspakkoa (12.8.2012)
• Eduskunnan liikennevaliokunta: Valtioneuvoston selvitys katsastusdirektiivin 96/96/EY muuttaminen - uusien ajoneuvoluokkien katsastus (29.9.2009)

Metelin mittauksia tien päällä

Poliisi on mediasta ja kentältä kantautuneiden tietojen mukaan aktivoitunut moottoripyörien metelin mittaamisessa. Vuoden 2010 alusta voimaan tullut kopterilaki määrittelee käytönaikaiset rajat paikallaan tehtävälle eli staattiselle mittaukselle.Tätä aikaisemmin staattiselle mittaukselle ei ollut pykäliä joten valvonta puskarysissä oli käytännössä mahdotonta. Viimeiset pari vuotta on odoteltu lain vaikutuksia ja levitetty informaatiota, aktiivinen valvonta tien päällä on nyt siis alkanut.

Hayabusa 2005 tyyppikilpi jonka mukaan metelin raja on 95 dB(A) 4900 kierroksella mitattuna. Valvontarajana on kopterilain säätämä +5 dB(A) ja poliisin puuttumiskynnys tähän vielä +3 dB(A), eli sakko napsahtaa tälle pyörälle 103 dB(A) @ 4900 rpm. Kierrosluku on oltava tarkka, jo muutaman sadan kierroksen heitto voi vaikuttaa tulokseen reilusti. Kuva (c) MMAF.

Lain valmisteluvaiheessa viime vuosikymmenellä motoristien edustajat ehdottivat pykäliin toteutuneita hiukan väljempiä valvontarajoja. Esimerkiksi uuden Ducatin tai Harrikan pelkät mekaaniset moottorin äänet ylittävät nyt säädetyt rajat jos äänet mitataan kytkimen kohdalta. Äänenvaimentimien vaimennuskyky myös heikkenee niiden vanhetessa. Pelkona oli, että valvonnassa tulee ongelmia jopa täysin vakioiden ja uudehkojen pyörien kanssa. Nyt näyttää siltä, että pelko on osittain toteutumassa.

Meteli mitataan tien varressa kierrättämällä konetta tyyppikilpeen merkityllä kierrosnopeudella tai puolella huipputehon kierrosluvusta. Pyöräkohtainen mölyraja löytyy joko tuosta mainitusta tyyppikilvestä tai se määräytyy käyttöönottoajankohdan mukaan.

Kaaviokuva staattisesta äänenmittauksesta. Jos tyyppikilvessä on mainittu oikea kierrosluku mittaukselle käytetään sitä, muuten mitataan puolella huipputehon kierroksista. Kuva (c) MMAF.

Kiista kilpien viennistä pelkän metelin perusteella

Harrastajien ja poliisin välejä hiertää tulkintaero ajoneuvolain pykälistöstä. Toisinsanoen siitä, missä tapauksessa rekisterikilvet voidaan pelkän meluvalvonnnan yhteydessä poistaa moottoripyörästä. Sakottaminen ja kilpien vienti ovat eriasioita. Kilpien vienti tarkoittaa ajoneuvon käytön välitöntä estämistä poistamalla siitä rekisterikilvet, takaisin kotiin tai korjaamolle usein sentään saa ajaa. Harrastajalle koituu isohkoja lisäkuluja ja vaivaa katsastuskonttorilla ramppaamisen takia, ja pahimmillaan kilvet saa sitten konttorilta takaisin toteamuksella 'ei tässä ollutkaan mitään vikaa'.

Harrastajien mukaan kilpien poisto on hallinnollinen turvaamistoimenpide jota ei milloinkaan saa käyttää 'lisärangaistuksena' ja joka tulee ajoneuvolain 10. luvun (84 § ja 85 §) mukaan rajata vain ja ainoastaan tapauksiin, joissa ajoneuvosta koituu vakavaa vaaraa liikenteelle tai ympäristölle. Muutoskatsastamaton äänenvaimennin tai pakoputki ei yksinään ole tällainen vaaraa tai vakavaa haittaa aiheuttava asia. Siitä pitää selvitä huomautuksella ja törkeässä tapauksessa myös sakolla, jos alla ei ole muita ongelmia. Kilpien vienti tulee kysymykseen esimerkiksi vasta, jos jo aikaisemmin saatua mölyhuomautusta ei ole noudatettu.

Poliisin mielestä pelkkä muutoskatsastuksen puute (ajoneuvolaki 8 §) riittää kilpien viennin perusteeksi. Tässä kannattaa muistaa, että äänenvaimentajan vaihtamista tarkoituksenmukaiseen e-hyväksyttyyn äänenvaimentajaan ei edes tarvitse muutoskatsastaa (kopterilaki 3 §). Jo aikaisemmin totesimme, että ihan vakiopalikoilla voi olla hankaluuksia päästä melurajoihin. Poliisilta pitää siis edellyttää tarkkuutta siitä, milloin liiallista meteliä tuottava putkimuutos ylipäätään kuuluu muutoskatsastusvelvollisuuden piiriin, ja milloin ei.

Tämän Daytonan vaimentajassa lukee E-merkinnän sijaan ”NOT FOR ROAD USE”. Meluja ei tarvitse edes mitata. Kuva (c) MMAF.

MMAF:n saaman tiedon mukaan poliisilla ei ole käytössään luotettavia ja siirrettäviä kierrolukumitareita. Tämän takia poliisi on ohjeistanut, että mittaus tulee suorittaa  'huomattavan matalilla mittauskierroksilla'. Tiedossa kuitenkin on, että ohjetta ei ole noudatettu ja on tullut tapauksia joissa konttorilla kilvet on saatu takaisin ilman, että ajoneuvoon on tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Harrastaja on siis maksanut viranomaisen opettelukuluja rahoittamalla kansainvälistä katsastuskonsortiota.

Kauppiaan vastuu ja kuluttanjasuoja?

Kalapbaliikki kilpien viennistä ja sakoista nostanee tapetille myös kysymyksen kuluttajansuojasta ja kauppiaan vastuusta tilanteessa, jossa kuluttaja on hankkinut pyöränsä valmiiksi muunneltuna kaupasta ja kauppakirjaan ei ole kirjattu mitään pyörän vaatimustenmukaisuudesta tai sen puutteesta.

Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettaja on vastuussa ajoneuvon vaatimustenmukaisuudesta. Tältä osin asia on päivänselvä. Sensijaan kuluttajansuojalaki ja -asetus edellyttää, että kuluttaja voi ostaessaan tuotteen ammattilaiselta vakuuttua siitä, että tuote on lainmukainen ja soveltuu siihen tarkoitukseen mihin se on hankittu.

Asiasta ei saatane selvyyttä ennen kuin joku vie tämänkin asian kuluttajasuoja-asiamiehelle tai jopa raastupaan. Arvaan kuitenkin, että kauppiailla tulee piakkoin kiire lisäillä kauppakirjojen ja -kuittien pieneen pränttiin muutamia pakoputkia koskevia lisälauseita, ihan varmuden vuoksi...

Linkit ja taustat

• Kopterilaki eli asetus L-luokan ajoneuvon korjaamisesta ja rakenteen muuttamisesta (1078/2009).
• Ajoneuvolaki (1090/2002)
• MMAF: Moottorin ja pakoputkiston muutokset kopterilaissa (16.12.2009) sekä keskustelut Mukana metelissä! (11.4.2012) ja Lisää meteliä metelistä (10.5.2012)

Melumittauksia lähiaikoina:

• Lauantaina 12.5.2012 äänten mittausta Seinäjoella
• Maanantaina 14.5.2012 .Org! melumittausilta
• Edellisten lisäksi poliisi järjestää ei-niin-vapaaehtoisia mittauksia ympäri maata, melkein lähes joka päivä.

Sormet kuumiksi - Rakenna kahvojen lämmittimet

Suomen ajokeleissä kahvojen lämppärit ovat tarpeen. Varsinkin sateella ja kesäöisin niitä tulee kaivanneeksi. Lämmittimiin tottuneen onkin vaikea kuvitella ajavansa ilman niitä.

Kaikkiin pyöriin voi asentaa lämpökahvat, vaikka maahantuojan merkkihinnastosta sellaisia ei löytyisikään.

Valmiita kahvasarjoja tai niiden komponentteja voi kysellä moottoripyörätarvikkeita myyvistä liikkeistä. Myös moottorikelkkaliikkeissä on yleensä tarjolla melko laaja valikoima erilaisia vaihtoehtoja.

Markkinoilla on valmiita lämpökahvapaketteja, joiden mukana tulevat kahvakumit. Näiden asennus on lähes yhtä vaivatonta kuin kahvakumien vaihto. Ne lisäävät ohjaustangon paksuutta ja usein niissä käytettävä kumimateriaali on liukasta. Hyvä puoli valmiissa sarjoissa on, että niiden mukana tulee yleensä kaikki tarvittavat sähkötarvikkeet mukaan lukien moniasentoinen lämmönsäätöelektroniikka.

Filmi tupen alle

Wanha lämmityselementti purettuna edellisestä pyörästä.

Tässä artikkelissa rakennamme ajotuntumaltaan paremman version. Käytämme erikseen hankittavia filmimallisia lämmityselementtejä, jotka asennetaan alkuperäisten kahvakumien alle.

Lämmityselementtejä saa myös uppokuumennin-mallisina jolloin ne sijoitetaan ohjaustangon sisään. Ohjaustangon sisään asennettavat elementit vievät enemmän sähköä kuin kahvakumin alle asetettavat. Kaasukapula on yleisimmin muovia, ja tuolloin kaasukäsi lämpiää hitaasti.

Pellepeloton tietenkin purkaa vastuslankaa vanhasta auton istuimesta ja tekee lämppärit siitä. Vastuslankaa käyttämällä se todistettavasti onnistuu, kuten Matkaenduroiden keskustelupalstalla todetaan.

Erilliselementeistä rakennettavien ratkaisujen ongelmana on yleensä suurehko lämpöhukka, koska lämmityselementti on kytkinkäden puolella kontaktissa metallisen ohjaustangon kanssa. Tämä hukkaa osan lämmitystehosta. Kaasukapula taas on yleensä valmistettu muovista, joka toimii lämmöneristeenä. Kapuloihin tulee lämpöeroa, ellei sitä kompensoida eristämällä kytkinkäden puolta, erikokoisilla esivastuksilla tai hankkimalla suoraan eri tehoiset lämpöelementit.

Lämpöelementtien yleisimmät tehot ovat 15W ja 20W. Duellin ohjelmassa on valmis 15/30W lämmitinsarja tuotenumerolla 92-180. Muussa tapauksessa on ostettava kaksi sarjaa tai rukoiltava kauppiasta purkamaan kaksi pakettia ja ottamaan parinkymmenen euron taloudellinen riski myymättömästä tuotteesta.

Kytkinpuolen tankoa kannattaa joka tapauksessa eristää eristysnauhalla ennen lämpöelementin asentamista.

Alkuperäisten kahvakumien alle asennettavien lämpöelementtien asentaminen on melko yksinkertaista: Vanhat kumit stongasta irti, lämpöelementit alle, uudet kumit päälle ja sähköt kiinni. Lämppäreiden asentaminen onnistuu perustyökalujen avulla, mutta muutamasta lisätyökalusta ja paineilmasta on apua.

Huolellisuutta sähkötöissä

Sähkökytkentöjen tekeminen luotettavasti on urakan vaativin osuus. Yleismittari on tässä suureksi avuksi. Jos ainoa asia, mitä tiedät pyörän sähköistä on että se tulee töpselistä, kannattaa kytkeminen jättää kaverille, joka erottaa yleismittarin henkilövaa’asta.

Uusien lämpökahvojen hankinnassa tulee ulkonäön lisäksi huomioida kolme asiaa:

1) Nykypyörien ohjaustangoissa on pääasiassa kahta paksuutta: 22-millisiä sekä tuuma-mittaisia (reilut 24 mm). Väärän kokoinen tuppi ei toimi oikeankokoisessa tangossa.

2) Lämmittimet syövät paljon sähköä ja ne on syytä kytkeä oman sulakkeen ja releen taakse. Kaikissa lämmitinpaketeissa näitä komponentteja ei ole mukana, joten sulakekotelo, rele, kytkin, johdot ja johtosukat pitää mahdollisesti hankkia erikseen. Kaikkia näitä saa suurimmista automarketeista tai elektroniikkaliikkeistä myös erikseen.

3) Selvitä pyörän oman kaasukapulan rakenne sekä siihen saatavien kädensijakumien, kahvan osien ja alle menevien lämmityselementtien saatavuus. Lämmityselementin on sovittava kaasukapulaan, sillä elementtiä ei voi pienentää. Asia on helpointa ratkaista irrottamalla vanha kaasukahva ennen ostosta.

Vanhojen kahvojen irrottaminen

	Kahvan osat irtoavat tangosta ja toisistaan paineilmalla, joskus avuksi tarvitaan myös lämpöä. Suurin osa itse kahvoista ei tosin ole purettavissa.

Jos pyörässä on erilliset kahvapainot tai tangonpäävilkut, työ aloitetaan näiden irrottamisella. Joissain pyörissä kahva on kiinni sähkökytkinten kotelon kauluksen alla. Kotelo on yleensä kiinni pohjaan piilotettujen ruuvien avulla ja avaaminen saattaa vaatia myös kytkinkahvan kiinnitysten löysäämistä. Vaihtoehtoisesti kytkinkahva alustoineen irtoaa samalla. Useissa tapauksessa tämä sähkökytkinten kotelo pitää avata tai löysätä niin, että saadaan työtilaa.

Kahvakumin alle on päästävä painamaan paineilmaa, jolloin kahva liukuu paikaltaan kuin laakereilla.

Aina homma ei onnistu heti ensimmäisellä yrittämällä. Tällöin ei ensimmäiseksi kannata ottaa esiin isompaa vasaraa jolla voi hajottaa lyöntikohdan vierestä ne arvokkaat osat. Tuumailutauko ja yksityiskohtien tarkastelu ennen raakaa voimaa voi säästää monilta harmeilta ja kuluilta.

Joissakin pyörissä vasemman puoleinen kahva on liimattu kiinni siten, että paineilmalla ei tule kuin korvat kipeiksi. Tässä tapauksessa kannattaa kahvakumi ensin halkaista mattopuukolla ja koittaa vetää se sitten irti. Joskus kumi on vuoltava irti puukolla. Oikeanpuoleinen kaasukahva lähtee yleisimmin irti näppäryydellä ja ilman voimankäyttöä. Jos kahvakumin saa irti helposti, ei kaasukapulaa tarvitse edes irrottaa.

Kaasukapulan purkaminen

Kaasukahvan osat purettuina. Näiden osien rakenteessa on paljonkin vaihtelua eri pyörien välillä. Tässä mallissa vasemmalta oikealle: Pinta-'nahka', pehmuste, oikean kahvan tuppi, päätykromit sekä vasemman eli kaasukahvan tuppi.

Purkamalla ohjaustangossa oleva sähkökytkimien kotelo saadaan kahvaa paikallaan pitävä kaulus auki ja päästään käsiksi kaasuvaijereihin. Sporttipyörissä kaasukapulan kotelo on yleensä erillinen osa. Joissain pyörissä jarrukahva sekä jarrunestesäiliö ovat kiinteä osa tätä painonappien koteloa. Jos jarrunestesäiliö irtoaa samalla kannattaa huomata, että säiliössä on yläosassa huohotusreikä josta voi tihkua maalit irrottavaa jarrunestettä tankin tai lokasuojan päälle.

Yleensä kaasuvaijerin päässä on kiinteä nippa, joka tulee suoraan kaasukahvan koloihin. Toisissa pyörissä nippa on pienempi ja vaijerin päässä on erillinen sovitepala. Sovitepalan tarkoitus on vieriä hämärän talin kaappien alle siihen pölyiseen kohtaan, mistä se ei mitenkään inhimillisesti ole löydettävissä. Joskus vaijerin irrottaminen kaasukahvasta vaatii vaijerin löysäämistä. Useimmissa pyörissä tämä onnistuu löysäämällä mutterit jommastakummasta päästä.

Lämpökahvojen rakentaminen ja sähköjen kytkentä

Lämpöelementti kahvan rakenteissa. Huomaa tukevat johdot jotka on vielä vedetty erilliseen johtosukkaan. Erityisesti kaasukahvan puolella tähän johtojen vetoon kannattaa kiinnittää huomiota niin, että johdot eivät mene sitten poikki jatkuvan samasta kohtaa taipumisen takia. Itse mietin pienen kierrejousen käyttämistä tässä johtojen tukena. Se ei kuitenkaan osoittautunut tarpeelliseksi.

Vasen kahva jonka maadotin suoraan stongaan kahvan läpi. Huomaa myös pieni koverrus johtojen reitille, tällä puolella johdot tulevat kokonaan piiloon.

Kuvasarjassa käytetään purettavia kahvaelementtejä ja erikseen ostettavia ja filmimallisia lämpöelementtejä. Johdot, rele, kytkin, sulakerasia ja muu tarpeellinen löytyi autotallista valmiina. Tällä ratkaisulla tallitontulle saatiin puuhaa, ulkonäkö juuri halutuksi sekä voitiin optimoida tasainen lämmitysteho ja minimoida sähkönkulutus.

Erikseen ostettuna komponenteille tulee hintaa muutamia kymppejä. Itse tekeminen siis kannattaa, jos ei laske omaa käytettyä aikaa sekä mahdollisesti palaneita sulakkeita.

Valmiiden lämppäripakettien kanssa elämä on helpompaa, parhaimmillaan jopa johdotukset käyvät suoraan pyörän omiin liittimiin. Tällöin asentamisen hankalin osa on kytkinkäden puoleisen kahvakumin irrottaminen ja uuden kahvan sujauttaminen paikalleen. Valmiissa paketeissa on usein myös hienostuneempaa tekniikkaa kuten esimerkiksi portaaton lämmönsäätö termostaatin avulla. Nämä voi tietenkin toteuttaa myös omassa projektissa, mutta se vaatii jo johtojen kytkentää enemmän omaa sähköosaamista.

Muista sulake

Sulake on hyvä sijoittaa mahdollisimman lähelle akkua. Koska lämmittäminen syö sähköä, kannattaa sulake mitoittaa virrankulutuksen mukaan. Yhteensä 40 W tehoiset lämmittimet tarvitsevat 40W/12V = 3,33 A sulakkeen. Viiden ampeerin sulakkeen pitäisi siis riittää. Jos sulake palaa jatkuvasti, on yleensä kytkennöissä vikaa. Suuren sähkönkulutuksen takia myös kytkin kannattaa sijoittaa releen taakse tai kytkennästä voi tulla lyhytikäinen.

	Melkein valmis asennus kaasukahvan alapuolelta kuvattuna; kahvalämppärin johdot keskellä kiemurtelevassa verkkosukassa, kaasuvaijereiden kromiset lähtökäyrät keskellä alhaalla ja itse kaasukahva oikeassa alakulmassa. Koversin jarrukahvan kiinnikkeeseen lämppärin johdolle kulkureitin koska tässä pyörässä kaikki kahvojen johdot vedettiin samalla stongan sisään.

Virta kannattaa ottaa suoraan akun plusnavasta ja käyttää välissä relettä, joka saa ohjausvirtaa silloin, kun pyörän sytytysvirta on kytkettynä. Näin akku ei pääse tyhjentymään, vaikka lämmitin olisi jäänyt päälle. Virranryöstäjien käyttö on lyhytikäinen ratkaisu, koska ryöstäjän rikkoman eristekuoren alle pääsee kosteutta, joka vähitellen tuhoaa sekä liitoksen että alkuperäisen johdon.

Johdot on syytä vetää johtosukan sisään niin, että tärinä ja hiertymät eivät heti riko vetoja. Ohjausakselin lähellä on paikka, jossa johdot usein vähitellen katkeavat ohjauksen kääntelyn seurauksena. Tämän välttämiseksi johdot kannattaa vetää niin, että niihin ei tule tiukkoja taitoskohtia. Helpointa onkin seurata alkuperäisten johtojen linjaa.

Koska lämpöelementit tulivat esimerkissämme kahvan pintaan ja hyvin lähelle lämmitettävää kohdetta sekä hyvin eristetyksi lämpöä johtavasta ohjaustangosta, virtaa ei tarvita kovin paljoa. Tämä tarkoittaa sitä, että rinnan kytkentää ei tarvita, vaan lämpöelementit kytketään sarjaan. Virtajohto siis vedetään releeltä oikeaan kahvaan ja sieltä vasempaan kahvaan jossa on maadoitus. Jos kahvat jäisivät kylmiksi, kytkennän voi tästä helposti muuttaa kahvojen välijohdosta rinnan kytkennäksi.

Toinen tapa kytkeä lämmityselementit on käyttää muutamaa relettä ja vaihtavaa kytkintä jolloin lämmitystehoja saadaan kaksi: Puoliteho, jolloin lämppärit ovat sarjassa sekä täysi teho jolloin lämmittimet ovat rinnan.

Hienostunein ratkaisu on käyttää hakkuriperiaatteella toimivaa säädintä, joka ei hukkaa virtaa. 26 euron hintainen säädin 180 W tehonkestolla löytyy osoitteesta http://www.enduro-stammtisch.de

Jos ei halua vetää johtoja piiloon ohjaustangon sisään ja sähkökytkinten koteloiden alle voi tässä vaiheessa ruuvata kotelot ja loput hallintalaitteet takaisin paikalleen.

Ennen kahvakumien asennusta kannattaa muuten kokeilla lämmitinelementtien toimivuus.

Kahvakumit on saatava paikalleen niin, että ne istuvat tiiviisti eivätkä pyöri omia aikojaan. Tässä on avuksi WC:n kaapin tunnistamattomien purkkien seasta löytyvä tuote jossa lukee ”hiuslakka”. Lakka toimii paikalleen laiton yhteydessä liukasteena mutta jämähtää pian liimaksi. Ensitöiksi siis suihkautetaan paljaan ja putsatun ohjaustangon päähän hiuslakkaa ja sitten sujautetaan kahva paikalleen paineilman avulla.

RR- ja enduromiehet viimeistelevät kahvakumien kiinnitykset varmistuslangalla.

Mopojen virittäminen suurennuslasin alla

Vuonna 2007 jäi mopon virittämisestä kiinni 1179 mopoilijaa. Tämä on lähes tuplasti enemmän kuin yleensä. Kiinnijäämisestä seuraa useiden satojen eurojen lasku.

Mopo on ajoneuvo jonka kuutiotilavuus on enintään 50 cm3 ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on enintään 45 km/h. Jos peli ei näihin raameihin mahdu, on kyseessä moottoripyörä jonka kohtelu on vakuutuksien, teknisten vaatimusten ja verotuksen osalta erilaista kuin mopolle. Käytännössä kuutiotilavuuden nostoa on vaikea todentaa tien päällä, mutta sen sijaan kasvanut huippunopeus ja vääntö ovat helposti havaittavissa.

Mopoja voi myös rakentaa laillisesti. Mopojen osalta tekniset määräykset ovat moottoripyöriä kevyempiä ja niiden noudattamista ei valvota niin tiukasti, kunhan jarrut ja valot ovat kunnossa ja pysytään mopon määritteiden sisällä. Pitkä keula, karvapenkki, maalaukset ja monenlaiset ulkoiset muutokset ovat tervetulleita tuulia myös mopojen rakentelurintamalla.

AKE:n tiedote

Keväällä tiet taas liukkaina

Kevät tuo tullessaan samat ongelmat joka vuosi. Autoilijat eivät ole tottuneet liikenteen seassa pyöriviin kaksipyöräisiin, teillä on hiekkaa, pölyä, uusia routavaurioita ja muita talven yllätyksiä. Samalla motoristit ovat itse kuin laitumelle päässeitä varsoja.

Tähän yhtälöön kun lisätään tienpidon tapa sitoa tiepölyä suolaliuoksella, niin paketti on valmis. Liuoksen levittäminen on halvempaa kuin hidas pesu ja harjaus. Sopivan paksulla liuoksella ja asfalttilaadulla jo jalankulkijoilla on vaikeuksia pysyä pystyssä. Tällainen jäänliukas pinta yllättävästi poikkikadulla on ansa, joka odottaa onnetonta motoristia.

Motoristeja menee nurin joka kevät myös tällaisen yllättävän liukkauden takia. Katteita murtuu sekä kromia naarmuuntuu. Palkkiona on inhimillistä kärsimystä tai pahimmassa tapauksessa saadaan lisää vakavia tilastomerkintöjä. Vakuutusmaksuissa on taas "korotuspaineita". Ongelma on kuitenkin tienpidossa ja sen asenteissa, ei moottoripyöräilyssä.

Stadissa useita pyöriä nurin

Helsingissä suolaliuosta levitettiin keskustan teille alkuviikosta. Tämä johti useisiin motoristien kaatumisiin. Myös virkavalta sai maistaa samaa lääkettä, ainakin yksi poliisimoottoripyörä meni nurin. Taidon puutteesta tai osaamattomuudesta ei siis voi olla kyse. Tietojemme mukaan vakavilta motoristien loukkaantumisilta on toistaiseksi vältytty.

Helsingin Sanomista saimme lukea, että kaupungin katuosaston vastaavan Seppo Iivosen mukaan liuoksen käyttö ei aiheuta vaaratilanteita. Motoristien kannattaakin valistaa katuosaston vastaavia, kyseessähän on ilmiselvä tiedon puute joka voidaan helposti korjata asiallisen palautteen avulla (seppo.iivonen (at) hel.fi).

Palautetta kannattaa antaa myös suoraan tiehallinnon ylläpitämälle Tienkäyttäjän Linjalle:

Tienkäyttäjän Linja
Puhelin: 0200 2100 (paikallispuhelun hinnalla, talleta numero kännykään)
Web: http://www.tiehallinto.fi

Tienpidon vastuu ja korvaukset?

Tienpidon vastuisiin kuuluu (laki tiehallinnosta 16.6.2000/568, 2 § sekä valtioneuvoston asetus tiehallinnosta 29.6.2000/659, 4 §), että teiden on oltava turvallisia niiden käyttäjille. Esimerkiksi liukkaudesta on ilmoitettava liikennemerkillä ja aina sekään ei riitä.

On absurdia, että samaan aikaan, kun teille joka kevät levitellään liukasteita, liikenneturvallisuussuunnitelmassa etsitään mitä kummallisimpia keinoja myös motoristien turvallisuuden parantamiseksi. Kuinka monen pitää luovuttaa EMPY:n jäsenkortti ennen kuin tähän käytäntöön saadaan parannus?

Jos tienpidon puutteiden tai muun toiminnan takia sattuu onnettomuuksia, on tienpitäjä vastuussa kustannuksista ja korvauksista. Edes se, että tienpitäjä ei ole tietoinen ongelmasta (esimerkiksi öljystä) ei täysin vapauta tienpitäjää vastuusta. Tästä on myös useita ennakkotapauksia.

BajaHill:n wanha ja pidempi juttu samasta aiheesta Motoristin ulkonaliikkumiskielto (6.5.2003).

Moottoripyörällä Alpeille

"Vielä viimeinen mutka ja sitten... avautuu eteeni henkeäsalpaava maisema - vuorenhuippu, jyrkät rinteet ja kaunis turkoosivetinen järvi..." Untako? Ei! Vaan totta jossain Alpeilla mutkatien päässä.
 

Passo Dello Stelvio on ehkä kuuluisin alppisolista. Siihen sopivat kaikki superlatiivit. Kuva (c) Jukka Vehkaoja

Kuulin kavereilta jo ammoin '70 -luvulla ensimmäisen moottoripyöräni aikoihin huhuja alppiteistä ja kuinka mahtavia mutkia niissä on. Olen unelmoinut niistä siitä lähtien. Enkä vain unelmoinut, vaan kiertänyt niitä jokaisena kertana kun siellä päin olen liikkunut viimeisen 10 vuoden aikana.

Miksi Alpeille? Ne ovat vastakohtiensa huikaiseva kokonaisuus -lunta ja jäätä, aurinkoa ja lämpöä, kinttupolusta mahtavaan vuorten läpi jyräävään moottoritiehen. Ja ennen kaikkea lähes määrätön joukko solia valloitettavaksi ja kerättäväksi.

Maantietoa
 
Alpit ovat muodostuneet Afrikan ja Euroopan mannerlaattojen yhteentörmäyksessä. Vielä nytkin mannerlaatat hierovat toisiaan ja Alpit nousevat joitain millejä vuodessa. Eroosio pitää huolen etteivät huiput nouse taivaisiin. Alpit alkavat Wienin takaisilta tasangoilta ja jatkuvat 1300 km pituisena vuorijonona Nizzan lähelle. Alppien alue on n. 160 000 km2 ja ne levittäytyvät kahdeksan valtion alueelle, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Italia, Saksa, Slovenia, Lichtenstein ja Tsekinmaa.

Alpien raja on jyrkkä. Itävallan ja Saksan rajamailla Bodenseen itäpäässä vuoret nousevat aivan järven rannasta. Italiassa esim. Garda -järven toinen pää on Pon tasangolla ja toinen Alppien sylissä.

Alppien korkein kohta on Mont Blanc (Monte Bianco, yli 4700 metriä) ja muutenkin Alppien korkein alue on tällä seudulla. Alpit jakavat Eurooppaa - ei vain maantieteellisesti, vaan myös ilmastollisesti. Mont Blancista itään kulkee Alppien pääharjanne, jossa on monia n. 4000 metriä korkeita huippuja. Harjanne jakaa ilmaston pohjoiseen ja eteläiseen. Etelässä ovat lämpimät välimeren ilmamassat ja pohjoispuolella kylmemmät alppi-ilmat. Ilmamassojen kohdatessa syntyy mm. kuuluisa Föhn -tuuli. Pääharjanne toimii joskus kielimuurinakin tai kulttuurirajana. Saksaa tosin puhutaan kaikissa alppimaissa virallisen kielen lisäksi.

Alppien raja on jyrkkä ja ensimmäiset vuoret kohoavat kohtisuoraan kohti taivasta (vasemmalla). Galibier- Lautaretin välillä mutkat on kuin tehty prätkille (keskellä). Motoristeja kokoontuu kesäaikaan sankoin joukoin Passo dello Stelviolle (oikealla). Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

Alpeilla vuorten muodot ja mallit vaihtelevat runsaasti. Italian Dolomiitit ovat ehkä jyrkkäseinäisyydessään ja korkeudessaan koko alueen parasta ja kauneinta. Itävallan Tiroli on myös kaunista selvine muhkeine rinteineen ja laaksoineen. Esim. Lechin ympäristö kuuluu näihin tai Hohe Tauern lukuisine jäätikköineen. Sveitsin alueella on taas kaunista "perinteistä" vuoristomaisemaa yltäkyllin. Zermattin pohjoispuolella on turkoosia järvimaisemia ja korkeita jäätikköhuippuja (monet yli 4000m). Ranskan Alpit ovat kauttaaltaan rosoisempaa ja vähän karumpaa. Mutta ei sieltäkään kauneutta puutu. Korkeimmat solat ovat Ranskassa ja Italiassa. (Tässä tarkoitetaan korkeimmilla solilla sellaisia mitkä voi saavuttaa kuka tahansa ja joihin tiet ovat hyväpintaisia. Eri lukunsa ovat ne solat ja reitit joille pääsee vain Offroadeilla ja hyvän ajotaidon turvin.)

Solat

 

Solatiet ovat muotoutuneet niihin kohtiin, josta vuorijonon yli pääsee kätevimmin. No se on suhteellinen käsite. Ihmettelin ensimmäistä kertaa kiivetessäni Passo dello Stelvioon, että mikä voima on saanut ihmiset tekemään kulkutiensä juuri tästä kohdasta eikä muualta. Panoraamakartasta vilkaisemalla asia selviää. Kiertotie pisteiden välillä olisi ollut liian pitkä. Siksi on etsitty vaihtoehto eli sola, josta pääsee yli vaikka se olisi liki 2800 metrin korkeudessa. Stelvionkin (valm. v. 1826) ympäristössä Ortler -massiivilla on monta pitkälti yli 3000 metrin huippua.

Jotkut solareitit ovat syntyneet puhtaasti sotatarpeisiin. Monin paikoin on vieläkin näkyvillä 1. maailmansodan aikaisia rakennelmia ja vanhemmista linnoitustöistä puhumattakaan. Korkeimmalla on Ranskassa Col de la Bonnette. Se sijaitsee yli 2800 metrin korkeudessa. Niissä korkeuksissa ilmakin on niin ohutta että kone käy kuumana ja tehot laskevat monta kymmentä prosenttia. Toiseksi korkein on myös Ranskassa eikä kovin kaukana edellisestä. Col de l'Iseran on 2770 metrin korkeudessa. Kolmantena tulee Passo dello Stelvio (Stilffersjoch) Italian ja Sveitsin rajan tuntumassa lähellä Bormiota 2760 metrillään.

Stelviossa Ortles -Haus (vasemmalla) sijaitsee yli 2800 metrin korkeudessa. Niissä korkeuksissa ilma on niin ohutta, että kone käy kuumana ja tehot laskevat. Timmelsjoch (keskellä) ja Iseren laaksossa (Val d'Isere) Bourg St. Martin (oikealla). Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

 

Reittisuunnittelu

Paras opas suunnitteluun on Denzel: "Grosser Alpen Strassen Führer".Alppien yli pohjoisesta etelään pääsee "helposti" vain tiettyjä pääreittejä pitkin. Mutta muitakin vaihtoehtoja löytyy. Saksan Berchtesgadenista (täältä löytyy mm. Kotkanpesä) Zella am Seen ja kauniin GrossGlocknerin solatien kautta Italiaan, Saksasta Innsbruckiin ja sieltä Brennerin solan kautta Italiaan, Itävallasta Rechsenpassin kautta Italiaan. Sveitsistä pääsee mm. St. Moritzista Italiaan Bernina Passin ja Falzaregon kautta, Splügen Passin kautta Italiaan, Berhardin solan kautta Italian Aostaan. Ranskan Grenoblesta pääsee Merialppien yli Nizzaan ja Monacoon.

Ranskassa on noin 680 km pitkä "Route des Grandes Alpes" (suuri alppitie). Tämä ns. kesäreitti kulkee Genevestä Nizzaan. Reittiä alettiin rakentaa vuonna 1912. Se kulkee kaikkien merkittävien solien kautta. Sen varrella ovat mm. Mont Blanc, Col du Galibier, Col du Lautaret, Col l'Iseran. Siis jäätiköiltä merialppien kautta lämpöön. Siellä on myös "Route Napoleon", jota kyseinen keisari käytti palatessaan Elbalta vankeudesta takaisin Pariisiin. Hänen matkansa Alppien alueella alkoi Cannesista ja päättyi Grenobleen. Tapauksen muistoksi on pystytetty reitin varrelle Lac de Leffrey -järven rannalle pronssinen Napon ratsastajapatsas.

Alppien tiet ovat kaikkien käytössä (vasemmalla). Italialaiseen Cortina d'Ampezzoon (keskellä) pääsee upeaa solatietä pitkin Bolzanosta Canazein kautta. Ns. "Suuri Alppitie" Ranskassa kulkee mm. Col du Lautaretin kautta (oikealla). Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

Monacon lähellä on eräs Monte Carlon rallista kuuluisa reitti, josta mutkia ei puutu. Col de Turinin pikataivalta kutsutaan rallimaailmassa pitkien puukkojen yöksi sen kilpailulle ratkaisevan merkityksensä vuoksi. Kannattaa tutustua. Reitti kulkee Menton-Sospel-Turini-St. Martin, jossa yhtyy "Route des Grandes Alpesiin". Lisäksi Ranskasta löytyy eri vaikeusasteisia teitä ja paljon vanhoja, hyvä- ja huonokuntoisia, sotateitä.

Italian tieverkosto on ehkä paras Alppien alueella. Italialaiset ovat rakentaneet tiestönsä rungon jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Moni nykyinen hieno solatie on rakennettu sotatoimia varten. Esim. reitti Bolzanosta Canazein kautta Cortina d'Ampezzoon on eräs tällainen tie.

	Passo di Sella, Dolomiiteilla jyrkkien seinämien välissä. Kuva (c) Jukka Vehkaoja

Offroadeille löytyy erityisesti soveltuvia reittejä. Italian Liguriassa oleva rajatie on Mussolinin rakennuttama maailmansotien välillä. Tie kulkee lähellä Ranskan rajaa sellaisissa korkeuksissa (pääsääntöisesti yli 2000m) että päätä huimaa. Osa reitistä on päällystämätöntä ja pinta on nyrkin kokoista kiveä ja irtosoraa.

Ajaminen
 
Se on yhtä juhlaa. Omien kokemusteni mukaan ylösmentäessä on vauhtia pidettävä yllä oikealla kaasun ja kytkimen käytöllä. Jos pyörä pääsee pysähtymään tiukassa mutkassa vastaantulevan liikenteen takia, on kippaaminen enemmän kuin mahdollista. Monesti näissä kohdissa juuri tukijalan puolella tie viettää jyrkästi alaspäin ja jos jalka on lyhyt… Siksi on tarkkailtava ylhäältä vastaantulevaa liikennettä kurkistelemalla mutkan taakse mahdollisimman ajoissa. Ajolinjan voi sitten valita ulkoa-sisään metodilla. Helpompi mutka on vasen, koska vasemmalta alas tulevan tien näkee paremmin eikä kurvassakaan tarvitse leikata sisään niin paljon. Oikea kurva onkin sitten aloitettava aika vasemmalta, siis keskeltä tietä, että pystyy leikkaamaan heti mutkaan sisään. Hankalaa on ellei pääse hakemaan tarpeeksi ulkoa koska silloin ajautuu väkisin vastaantulijan kaistalle.

Alppitiet ovat näissä kurveissa, "sherpoissa", varsin kapeita ja jyrkkiäkin. Kurvat on kallistettu melkein joka suuntaan. Jos pystyy ajamaan kohtuullisesti ajolinjoja noudattaen, vauhti pysyy sopivana ja nautittavana.
Liika vauhti taas on vaarallista. Siitä ei voi nauttia kunnolla koska tuntemattomat mutkat estävät näkyvyyttä ja tien pinta saattaa olla huono ja esim. päänkokoisia vuorelta pudonneita irtokiviä täynnä. Kaikki alppimutkat eivät ole jyrkkiä, vaan kauniisti sveeppaileviakin on paljon.

Passo Pennes, kaikenkarvaisia matkailijoita, myös nelivedolla (vasemmalla). Dello Stelviolle (keskellä) nousu etelästä tuntuu roikkuvan vuoren paljaalla seinällä, sola keskellä ylhäällä. Iseren (Val d'Isere) kaunista laaksoa (oikealla). Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

Ohittaminen on turvallista silloin kun se sitä on. Motolla tosin pääsee ohi autosta helposti ylöspäinkin mentäessä. Monesti tiet ovat niin kapeita ettei tilaa yksinkertaisesti ole. Siis malttia ja varovaisuutta. Sveitsissä ja Itävallassa täytyy antaa tilaa erityisillä postiteillä postibusseille. Näillä teillä on usein ohituspaikkoja, mutta autot enemminkin joutuvat niitä käyttämään.


Alaspäin tultaessa kannattaa pitää yhtä pykälää suurempaa vaihdetta kuin ylösmennessä. Ne joilla on kunnon koneet, esim. iso V2, käyttävät moottorijarrutusta. Muut joutuvat luottamaan vain jarruihinsa ;). Varovaisuutta kannattaa noudattaa yhtäkaikki.

Useilla reiteillä on myös tunneleita. Monet niistä on rakennettu suojaamaan lumi- ja maavyöryiltä. Tunnelit ovat mutkaisia ja usein liukkaita rinteeltä virtaavasta vedestä. Myöskin meno suoraan kirkkaasta auringosta pimeään tunneliin sokaisee kummasti.

Mitä voi sattua?

 
Kaikkea! Kerran GrossGlocknerilla Hochtorin solassa parempi puoliskoni nousi parkkipaikan vieressä olevalle lumivallille (heinäkuun alussa) katsellakseen maisemia ja horjahti pettävän lumipenkan mukana. Lähellä oli lähes päättymätön pehvamäki yli 200 metriä alemmas. Tai kerran mahtavassa sumussa eli siis pilvessä meinasin kaataa pyörän erään tunnelin jälkeen kun tiellä oli yllättäen sohjoa ja jäätä. Matkan jatkaminenkin oli siinä ja siinä koska taivaalta tuli räntää, visiiri ja silmälasit olivat huurussa enkä ilman lasejaan näe.

...optimistisena ajattelin ettei se mopoja koske ja jatkoin aidan sivusta ja pientä siltaa pitkin ohi kivikasan... Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

Tai tiesulku, joka oli syntynyt rankkasateiden jälkeen vuoren seinältä romahtaneista mahtavista kivenjärkäleistä. Ajelimme Ranskan Alpeilla erästä jokilaaksoa pitkin emmekä osanneet kiinnittää huomiota joihinkin kyltteihin tien varrella "Route barree… 5 km" kunnes tulimme kohtaan, josta ei voinut erehtyä - verkkoaita oli edessä. Optimistisena ajattelin ettei se mopoja koske ja jatkoin aidan sivusta ja pientä siltaa pitkin ohi kivikasan. Siitä tie jatkui normaalisti kunnes tulimme paikalle, jossa oli mieletön määrä kivenlohkareita tiellä ja sen sivussa. Paikkaa oli jo sen verran korjattu että motolla pääsi ohi. Tulimme sitten toisen aidan luo eli sen suljetun kohdan toiseen päähän. Tässä paikassa oli juuri muutama motoristi työntämässä jotain amerikkalaista pyörää rakentamaansa siltaa pitkin yli betoninorsujen. Ei muuta kuin laukut irti ja jonon jatkoksi. Pyörä heilahti betoninorsujen yli kevyesti. Herrat saksalaiset rakennusinsinöörit purkivat aidasta rakentamansa sillan pikavauhtia runsaan autoilijajoukon ihmetellessä tapahtumaa.

Ilmasto
  
Alpit ovat paikoin kahden säävyöhykkeen rajamailla, siellä sää saattaa muuttua aivan yhtäkkiä. Sade ja sumu (siis pilvet) voivat yllättää koska tahansa lähes kirkkaalta taivaalta. Parasta aikaa on alkukesä eli kesä- ja heinäkuu. Useimmat solat ovat lumen takia suljettuja suurimman osan vuodesta ja avautuvat vasta toukokuussa. Poikkeuksiakin on. Tärkeimmät pidetään auki talvellakin. Elokuussa sataa usein. Sateella alppiteillä ajamisesta ei tule mitään.

Sade ja sumu (siis pilvet) voivat yllättää koska tahansa. Edelweisswand (vasemmalla), Hochtor (keskellä) ja Col de La Bonnette (oikealla). Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

 

Varusteet ja kuormaus

 

Mitään alppivarusteita kuten hakkuja tai reppuja ei tarvita! Normaalit matkavarusteet, mitä muutenkin käyttää matkalla, ovat riittäviä. Varaosia voi pitää mukana, kuten kytkin- ja kaasuvaijerit, paikka-ainepullo sekä varatulpat ja ylimääräisiä työkaluja. Tosin yleensä puuttuu juuri se varuste tai työkalu, jota tarvitsisi kipeimmin.


Tarvikkeiden kuormaus ei täällä edellytä mitään normaalista poikkeavaa. Pääsääntö on tietenkin se ettei ylitetä pyörän valmistajan suosituksia painoista. Painavat tavarat kannattaa joka tapauksessa sijoittaa mahdollisimman alas painopisteen saamiseksi matalalle. Alpeilla painopisteellä on merkitystä. Kiikkerällä pyörällä on vaikea ajaa tiukoissa ja hiljaa ajettavissa mutkissa.

Kustannukset

	Tiellä voi olla kaikenlaisia yllättäviä esteitä... Kuva (c) Jukka Vehkaoja

Moottoritietullit ovat käytössä Sveitsissä, Itävallassa ja Italiassa. Itävallassa on erikoisteissä lisäksi käytössä erillinen maksu "Maut". Esim. Brennerin solatiestä joutuu maksamaan n. 7 € maksun suuntaan. 9 € menee Timmelsjochin ylitykseen ja saman verran Gross Glocknerin ajamiseen. Ko. reitit ovat "luonnonsuojelualueella" ja maksu menee herkän alppiluonnon suojeluun. Muuallakin on maksuja ja lisätietoa löytyy oheisesta solalistasta.


Tiemaksut ovat sekä Sveitsissä että Itävallassa moottori- tai moottoriliikenneteille ja maksu maksetaan lunastamalla erillinen tarra. Alppien pisimmät tunnelit ovat myöskin maksullisia. Italiassa pelkästään moottoritiet maksavat ja maksu peritään ajettujen kilometrien mukaan erillisillä tietulliasemilla.

Luonto
 
Alppien luonto on monimuotoista. Yhtäällä on jäätä ja lunta ja toisaalla auringon lämpö hellii niittyjä ja laaksoja. Alpeilla on runsaasti kauniita vesiputouksia, jokilaaksoja, puroja ja kirkasvetisiä järviä. Viimeisen 20-30 vuoden aikana luonnonsuojeluväki on saanut aikaan paljon rohkaisevia tuloksia . Monet lähes sukupuuttoon hävitetyt eläimet ovat palanneet tai palaamassa asuinsijoilleen. Tänne on jo kotiutunut mm. maakotka, susi, maakarhu, ilves, alppikauris, gemssi, visentti ja alppimurmeli.

Näissä maisemissa lepää silmä ja monet Alppien eläimet. Vasemmalla tienvarren alppikukkia, keskellä Tiroli Lech ja oikealla Col du Gd St Berbard. Kuvat (c) Jukka Vehkaoja

 

Epilogi

 

Tämä juttu on kirjoitettu omien kokemusten ja eri lähteistä kerättyjen tietojen pohjalta. Mukana on paljon itsestään selvyyksiä, mutta ehkä mukaan mahtuu jotain uuttakin. Lähdeluettelo ei ole täydellinen koska esim. nettisaitteja tulee lisää ja jotkut sulkeutuvat. Mutta luultavimmin mukana on kuitenkin tämän hetken tilanne hiukan toimitettuna. Valitettavasti kieli saiteilla on useimmiten saksa. Puhutaanhan saksan kieltä valtakielenä lähes koko Alppien alueella.

Jukka Vehkaoja
Ducati ST2, '01

Reittikuvauksia:
 
Ohessa on kuvauksia yhdistelmäreiteistä, jotka kulkevat useamman solan kautta. Osa niistä on myös merkitty maastoon erityisin kilvin. Myöhempänä on linkki solatietokantaan, jossa on kuvaukset 100:sta kauneimmasta solasta.

Ranska:	Suuri Alppireitti (Route des Grandes Alpes): Kokonaan päällystetty hyväpintainen reitti. Pituus n. 690 km. Ajoaika 2-3 vrk tarpeista riippuen. Yöpaikkoja kämppäreiden lisäksi kesäaikaan löytyy hyvin mm. hiihtokeskuksista, joita reitillä useita.	Geneve - Bonneville - Cluses - Sallanches - Albertville - Moutiers - Bg. St. Martin - Val d'Isere - Col d'Iseran - Lanslebourg - Modane - St. Michel - Col du Galibier - Col du Lautaret - Briancon - Col d'Izoard - Guillestre - Col de Vars - Jausiers - Barcelonette - Col de la Cayolle - Guillaumes - Villars - Nizza.
	Napoleonin reitti (Route Napoleon): Pituus n. 320 km. Ajoaika 1-2 vrk. Majoituksia kämppäreillä sekä tienvarsihotelleista.	Cannes - Digne - Sisteron - Gap - La Mure - Grenoble.
	Urheilullinen ja vaikeahko ylämaanreitistö parhaasta päästä: Reitti koostuu monesta todella haastavasta osuudesta, joiden läpäisyyn tarvitaan Offroad -pyörää ja kokemusta. Osa on sekä sora ja kivipintaista että yksikaistaista tietä. Pituus: 250-300 km yhdistämistavoista riippuen. Ajoaikaa ehkä mahdoton määritellä.. Majoituksia tienvarsihotelleissa.	Col des Rochilles - Col De Fréjus - Col du Glandon - Col de Valbelle - Col de Parpaillon - Valmasque - Baisse de Peyrefique - Baisse d'Urne.
Italia:	Ligurian rajatie: Tämä reitti on vain Enduroille. Reitti kulkee pääosin 1900 - 2000 metrin korkeudessa ja se on lähes pelkästään kapeata irtosorapintaista ja kivistä. Colle Tendan läheisyydessä löytyy linnoitus Fort Tabourde. Pituus n. 110 km. Ajoaikaa ehkä mahdoton määritellä tarkasti.	(Ventimiglia) Pigna - Colla di Langan - Colla Melosa - Colla di Sanson (yhteys Ranskaan Col Linaireen)- Passo di Collardente - Passo di Tanarello - Colle delle Vechie - Col des Seigneurs - Colle Malaberghe - Col de la Boaire - Colle di Perla - Colle di Tenda, josta yhteys Cuneoon tai Ranskan Tendeen.
	Dolomiittien vanhin tie: Pituus 109 km, ajoaika n. 1 vrk. Yöpyä voi mm. Moenan, Canazein ja Cortinan hiihtokeskuksissa.	Bolzano - Passo di Costalunga - Canazei - Passo Pordoi - Passo di Falzarego (täältä pääsee köysiradalla Sella Gruppelle) - Cortina d'Ampezzo.
	Dolomiittien ympäri: Reitti on osa vanhaa sotilasreittiä ja se kulkee monen kauniin solan kautta. Pituus n. 170 km, ajoaika 1-2 vrk. Yöpyminen hiihtokeskuksissa.	Bolzano - Passo Nigra - Passo di Costalunga - Canazei - Passo Pordoi - Passo di Falzarego - Cortina d'Ampezzo - Passo Tre Croci - Dobbiaco - Brunico.
	Karnis -Alppien rengasreitti: Reitti koostuu oikeastaan kahdesta renkaasta. Läntinen kiertää lähempänä Cortinaa ja itäisempi lähempänä Sloveniaa. Pituus: 1 rengas n.180 km, ajoaika 1-2 vrk. 2. rengas n. 200 km, ajoaika 1-2 vrk. Majoituksia runsaasti kämppäreillä ja tienvarsihotelleissa.	1. rengas: Dobbiaco - Passo di M. Croce di Comélico - S.Stefano - Cima Sappada - Mieli - Passo di M. Croce - Kötschach - Untertillach - Dobbiaco 2. rengas: Tolmezzo - Pontebba - Sella di Camporosso - Arnoldstein - Hermagor - Kötschach - Passo di M. Croce - Tolmezzo.
Sveitsi:	Sveitsi on ehkä solien kantaäiti ja täällä on muutama todella viehättävä rengasreitti klassisista solista ja keskeisellä alueella. Tämä reitti koostuu paria poikkeusta lukuun ottamatta yli 2000 metriä korkeista solista. Pituus n. 700 km riippuen yhdistämistavoista. Ajoaika 4-6 vrk. Majoituksia löytyy hyvin kämppäreiltä sekä useista "bikers welcome" tienvarsihotelleista.	Flüela - Ofen - Albula - Julier - Bernina - Splügen - San Bernardino - St.Gotthard - Furka - Grimsel -Susten - Simplon - Iso St. Bernhard.
	Kolmen solan reitti: Pituus n. 110 km. Ajoaika 1-2 vrk. Majoitus ks. yllä.	Susten - Grimsel - Furka.

Lähteet ja linkit
 
Solat:

100 kauneimman solan lista kuvauksineen (http://www.bajahill.net/documents/mpmatka-alpit-soladb.htm). Mukana on runsaasti kauniita ja hyväkuntoisia reittejä. Kaikki reitit eivät sovellu tavallisille matkapyörille. Osa reiteistä kulkee lähes tiettömillä taipaleilla. Tiet ovat todella kapeita, vain pelkkiä polkuja ja irtosora- ja/tai -kivipintaisia. Matkaa näille erikoisreiteille kannattaa harkita vain Offroad -pyörillä.

Tiet, tullit ja nettisivut:

http://www.alpineroads.com/
http://www.dolomiti.it/dx.htm?f=s
http://www.val-gardena.com/virtual-sella/AB/de.htm
http://www.motorbike-pals.com/alpenpaesse/
http://www.eisacktal.com/en/bike/
http://www.tourenland.de/sonstigs/frame.htm
http://home.t-online.de/home/anwibu/alpen.htm
http://www.grossglockner.at/index_en.php?browser_id=ie
http://www.grossglockner.at/main/glockner3d/Pages/index_en.htm
http://www.oeamtc.co.at/
http://www.felbertauernstrasse.at/
http://www.vignette.at/
http://www.autostrade.it/pagine_1/homep.html
http://www.eda.admin.ch/geneva_miss/e/home/guide/voit/vign.html

Kirjallisuus:

Denzel: "Grosser Alpen Strassen Führer" (ISBN 3-85047-763-0)
RV Verlag: Motorrad Reisenkarten - Alpen
Michelin kartat
Reise Motorrad
Das Motorrad: Edition Unterwegs


Artikkelin kirjoittanut jukka.vehkaoja@mtv3.fi. BajaHill ei ota mitään vastuuta neuvojen järkevyydestä, oikeellisuudesta tai laillisuudesta. Kukin ajakoon turvallisesti ja maalaisjärjellä, myös moottoripyörällä ajoa voi harkita. Kaikki (oikeudet) kuitenkin pidätetään. BajaHill haluaa toivottaa ikimuistoisia mp-matkailikokemuksia kaikille lukijoille!

Yhteenveto eri kaupunkien mp-parkkitilanteesta ja -paikoista

SMOTO eli Suomen Motoristit r.y. on julkaissut yhteenvedon eri kaupunkien ja kylien moottoripyöräparkkitilanteesta ja -paikoista. Käytännöt moottoripyörien pysäköinnin suhteen vaihtelevat erittäin myönteisestä suhtautumisesta ahtaaseen ja kielteiseen.

Yhteenveto löytyy osoitteesta http://www.smoto.fi/uutiset/mpparkit.htm

Käytetyn moottoripyörän hankinta

Jos olet ensikertaa tekemisissä moottoripyöräilyn kanssa etkä ole syntynyt jakoavain kourassa saattaa seuraava lista tuntua ylitsepääsemättömältä ja jopa tarpeettomalta. 

Tämä dokumentti onkin tehty avuksi ja muistin tueksi kun olet pyöräostoksilla. Kaikkien kohtien orjallinen noudattaminen ei aina edes ole järkevää, liikkeistä ostettaessa kuluttajansuojalaki suojaa sinua suoranaiselta huijaamiselta. Muista kuitenkin, että ostaja on aina vastuussa kaupan kohteen kunnon tarkistamisesta.

Mikäli et ole valmis kuluttamaan paljon aikaa ja vaivaa varaosien etsiskelyyn ja nikkaroimiseen älä osta pyörää joka on 10 vuotta vanhempi. 

Ota aina mukaasi joku tuttu jolla on jonkinmoinen käsitys moottoripyöristä. Teet mitä teet, älä rakastu kaupan kohteeseen vaan pidä pää kylmänä! Rakkaus on sokea ja kaveri auttaa pitämään jalat maassa, sitäpaitsi neljä silmää näkee paremmin kuin kaksi... 

Niin tai näin, voit menettää hyvän kaupan jahkailemalla liian kauan saadaksesi vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Toisaalta, kiirehtimällä saatat ostaa jotain mitä et lopulta olisi halunnutkaan hankkia, ainakaan maksamallasi hinnalla. 

---

Myyjän kanssa selvitettävää jo ennen kuin näet koko pyörää...

Käyttö: Ota selvää miten edellinen omistaja on pyöräänsä käyttänyt. Jos pyörää on käytetty lyhyisiin matkoihin tavanomaisissa oloissa on todennäköistä, ettei kone ole koskaan lämmennyt tarpeeksi haihduttaakseen kosteutta pois koneen sisältä tai pakoputkistosta. Kosteus aiheuttaa tietenkin ruostumista ja voitelujärjestelmän likaantumista. Jos pyörällä on ajettu paljon nykivää kaupunkiajoa saattaa koneesta löytyä ylikuumenemisen aiheuttamia vaurioita. 

Huoltokirja: Pyydä nähdä omistajan käsi- tai huoltokirjaa. Jos omistajalla ei ole manuaalia, huoltoja ei mahdollisesti ole tehty niin kuin pitäisi. 

Tee-se-itse-tyypit: Tiedustele onko omistaja tehnyt huoltoja itse. Utele hienovaraisesti omistajan teknistä osaamista, kysy vaikka onko hän säätänyt venttiilivälykset itse tai onko hänellä momenttiavainta? Jos edes momenttiavain ei ole tuttu tee-se-itse-huoltajan taitoihin ei ole luottamista. Ylikiristettyjen pulttien ja jengojen kanssa ei ole kiva leikkiä. 

Säilytys: Ota selvää miten ja missä pyörää on säilytetty ajamattomien kausien (talvi) yli. Ohjeita oikeasta talvisäilytyksestä löytyy esimerkiksi MP Talvetus-sivulta. Huono talvisäilötys saattaa johtaa ongelmiin korroosion, sähköjen, muovi- sekä kumiosien kestävyyden kanssa. 

Laillisuus: Kirjoita muistiin rungon ja koneen numerot ja tarkasta poliisilaitokselta onko pyörä varastettu. Varmistu myyjän henkilöllisyydestä, vain rekisteriotteeseen merkityllä omistajalla (ei siis haltijalla) on oikeus myydä pyörä. Reksiteriotteessa on myös otteensarjanumero, voimassaolevan otteen numeron saat Ajoneuvohallintokeskukselta rekisterinumeron perusteella. 

Prosentit ja verot: Jos kyseessä on vanha tai rakennettu (eli ei-vakio) pyörä pyydä myyjältä lista kantapyörään nähden vaihdetuista osista ja selvitä kunkin osan alkuperä. Myöskin käytettynä maahantuodun pyörän (esim. muuttopyörä) kanssa saa olla tarkkana. Suomessa rajoitetaan ajoneuvojen rakentelua ja osien vaihtamista ns. prosenttisäännösten mukaisesti ja viimekädessä omistaja maksaa kymmenien tuhansien ajoneuvoveron jos ns. prosenttiraja menee rikki. Hommaa säätelee Ajoneuvohallintokeskus ja lisätietoa saa katsastusasemilta sekä alan harrastajajärjestöiltä, esimerkiksi MMAF:lta tai VMPK:lta. 

---

Pyörän tutkiminen kylmänä ennen käynnistämistä  
 

Varusteet, paperit, laitteet 

 

Rekisteriote: Vertaa rekisteriotteen tietoja pyörään. Jos ne eivät täsmää etsi toinen pyörä. 

Työkalut: Löytyykö pyörän työkalusarja ja onko siinä kaikki osat tallella. Jos ei muuta niin tämä kertoo omistajan huolellisuudesta tai mahdollisien aikaisempien omistajien huolellisuudesta. 

Sähköt, johdot, vaijerit 

 

Vaijerit: Tarkista onko vaijereiden suojissa kovettumia ja/tai hankautumia. Tarkista että vaijerit ovat oikein vedetyt ja säädetyt. 

Johtojen kunto: Tarkasta sähköjohtojen ja eristeiden kunto. Tarkista onko johdoissa murtumia, tarkasta onko liittimissä merkkejä korroosiosta. Jos huomaat asiattomia teippikorjauksia johdoissa etsi toinen pyörä. 

Akku: Tarkista akun nestepinta. Jos akussa on läpinäkyvät seinät, tarkasta näkyykö nukkamaista "kasvustoa" levyjen pinnalla (sulfanoitumista). Tarkista akkukotelo ja akun kengät ja liittimet (korroosio). Akun kotelosta näkee onko joku edellinen akku mahdollisesti vuotanut happoja pitkin pyörää. 

Nesteet 

 

Jarrunesteet: Ota selvää onko jarrunestettä koskaan vaihdettu. Jarrunesteeseen kondensoituu ajan kanssa vettä ja neste tulisi vaihtaa uuteen vähintään joka toinen vuosi. Vesi jarrunesteessä aiheuttaa paitsi korroosiota niin myös jarrujen toimimattomuutta tuklalissa paikoissa. 

Bensatankki: Tarkasta onko bensatankissa ruostetta. Tarkista, että bensansuodatin (jos sellainen on) on puhdas. 

Moottoriöljyt: Katso öljyä. Jos se on likaista (eli ei tasaisen mustaa), unohda pyörä. Löydät varmasti monta uutta kohdetta joihin on tehty öljynvaihto ajallaan. 

Peräöljyt: Kardaanipyörien peräöljyjen on oltava kirkasta ts. läpinäkyvää jos peräöljyinä ei käytetä MolyKote pohjaisia / lisäaineistettuja litkuja jolloin neste on pikimustaa. 

Jäähdytysneste: Jäähdytysnesteen on oltava kirkasta. Kermainen tai läpinäkymätön neste kielii koneen sisäisestä öljyvuodosta. 

Jarrut, alusta, mittarit, hallintalaitteet

Jarrujen kumit: Tiedustele omistajalta onko jarrusylintereiden kumiosia koskaan vaihdettu, kumitiivisteet eli stefat kun tuppaavat haperoitumaan ajan kanssa. Esimerkiksi Yamaha suosittelee kumiosien vaihtoa joka toinen vuosi mutta harva motoristi vaihtaa niitä todellisuudessa edes kerran vuosikymmenessä. 

Jarrulevyt ja -palat: Tarkasta jarrulevyjen sileys ja minimipaksuus. Tarkista jarrupalojen tai -kenkien paksuus, useimmissa paloissa on minimimerkintä joka kertoo koska palat pitäisi vaihtaa. 

Etuiskunvaimentimet: Tarkista löytyykö etuiskareista naarmuja, kulumia tai öljyvuotoja. Sisäputkien pitää olla naarmuttoman sileät. Ota selvää onko etuiskarien öljyjä tai etupään stefoja eli iskunvaimentimien tiivisteitä vaihdettu koskaan. Etupään stefat tuppaavat uusimaan itsensä muutaman vuoden välein. 

Ohjauslaakeri: Aseta pyörä keskiseisontatuelle ja tarkista etupään toiminta. Tartu renkaaseen ja yritä liikuttaa sitä eteen ja taakse sekä sivusuunnassa. Minkäänlaista klappia ei pitäisi löytyä mikäli ohjauslaakeri on kunnossa. Kääntele rengasta hitaasti. Mikäli tunnet pykäliä tai liike takeltelee, on todennäköistä että ohjauslaakeri on kulunut. 

Takaswingin laakeri: Tarkista takasvingin laakereiden kunto vastaavasti kuten ohjauslaakerin kunto tarkistettiin. 

Pyörien laakerit: Varmistu, että pyörät pyörivät tasaisesti ilman kitinää. Tarkista samalla, että vanne ei ole kiero. 

Toisioveto: Tarkasta ketjujen kireys ja voitelu. Tarkasta rattaat. Puhdista muutama hammas ja tutki onko kulumia. Hampaan tulee olla symmetrinen. Tarkasta ketjun kunto tai anna jonkun tarkastaa se. (hyvissä liikkeissä on ketjujen tarkastus mittari, tai sillä pystytään tarkastamaan ketju silmämääräisesti melko tarkkaan).  

Kardaanipyörissä tarkasta onko kardaanissa klappia. Isommissa pyörissä on normaalia pieni klappi. 

Renkaat: Tarkista renkaiden kunto, kulumisen tasaisuus ja urasyvyys. Muista tarkistaa rengaspaineet ja renkaiden kunto ennen koeajoa! Uusia renkaitahan saa kaupasta, kumien hinta ja kunto kannattaa ottaa kauppahetkellä huomioon. 

Matkamittari: Vanhempien (yli 5v) pyörien matkamittarissa saattaa olla jo mitä tahansa (2000km - 20000km vuodessa), kuuntele myyjän selitystä kilometrimääristä... Pyörällä ajetaan suunnilleen puolet siitä mitä samanikäisellä autolla. Jos mittarissa näkyy väkivallan merkkejä tai pyörän muu kunto ei vastaa mittarin lukemaa mittaria on mitä ilmeisemmin rukattu. Tämä taas viittaa muihin mahdollisiin ongelmiin pyörän kanssa. 

Kunto, ilme, ulkonäkö 

 

Kaadettu: Vaikka myyjä väittäisi ettei pyörällä ole kaaduttu tarkasta moottorin alaosat, kytkin- ja jarrukahvat, ohjaustangon päät, jalkatapit, pakoputket ja kaatumaraudat. mahdolliset naarmut ja hankautumat kertovat kaatuilusta. Varmistu että ohjaustanko on suorassa. Kaikilla pyörillä kaadutaan joskus, aina ei jää edes jälkiä.... 

Lukot: Tarkista kypärä-, virta- ja ohjauslukon kunto. Tarkista ohjauslukon lukitustappi, murrettu tappi, rikkinäiset, kolhiintuneet tai naarmuiset lukot kielivät varastamisista tai yrityksistä. 

Letkut ja putket: Etsi irtonaisia putkia ja letkuja jotka eivät johda mihinkään. Varmistu että huohotusputki on paikallaan eikä ole tukossa. 

Yleisilme: Tarkista löytyykö puuttuvia pultteja, ruuveja, suojuksia, jne jne. Tarkasta ruuvit joilla takavalo ja vilkut ovat kiinnitetty mikäli korroosiota löytyy huomaat sen tummana alueena ja pehmeytenä ruuvien ympärillä. 

Moottori, sekalaista 

 

Ilmansuodatin: Älä osta pyörää jota on ajettu ilman suodatinta. Tarkista suodattimen kotelo, suosittu keino vähentää imuilman vastusta (ja "nostaa" tehoa) on porata koteloon reikiä. Jos reiät ovat suodattimen jälkeen on suodatin hyödytön. Jos pyörään on jälkeenpäin vaihdettu matalavastus suodattimet varmistu että ne ovat öljytyt. 

Tulpat: Avaa itse sytytystulpat (huomaa oikea kireys) ja tutki onko niiden väri oikea (puhdas, tasainen vaalean harmaa). Tarkista onko tulpat joskus ylikiristetty (eli löytyykö jengankorjaus osia, esim. HeliCoil). 

Puristukset: Jos mahdollista mittaa/mittauta sylinterien puristukset (oikeat arvot löytyvät pyörän huoltokirjasta). 

Sytytys: Ota auki sytytyksen säädön kansi ja katso onko sinne tehty hämäriä virityksiä. Uudemmissa pyörissä on tosin sytytys ja muu älykkyys tehty hartsiin tms. valetuilla mustilla laatikoilla. 

---

Kuivatyypit ennen käynnistämistä

Hallintalaitteiden toiminta: Tarkista että kaikki halintalaitteet, katkaisimet sekä kytkin ja jarrukahvat toimivat pehmeästi ja täsmällisesti. 

Iskunvaimentimet: Jos pyörässä on säädettävät iskunvaimentimet, säädä niitä eri voimakkuuksille ja varmistu viimeistään koeajolla, että eri säädöt tuntuvat erilaisilta. Monojousen vaihto on erittäin kallista lystiä. Jos pyörässä on ilmaiskunvaimentimet, tarkista ilmanpaine mittarilla. varmistu että voit pumpata niihin maksimi paineen ja se että tämä paine pysyy sisällä. 

Jarrut: Tarkasta miltä jarrut tuntuvat. Jos pyörä on yli 5 vuotta vanha, jarruletkut voi joutua vaihtamaan. Tutki löytyykö vuotoja jarrusylintereistä tai -letkuista kun pumppaat jarruja. Pidä jarrua tarpeeksi kauan pohjassa mahdollisten paineenalenemisien huomaamiseksi. 

---

Masiina käyntiin ja koeajo

 

Ennen liikkeelle lähtöä 

 

Käynnistäminen: Varmistu että pyörä käynnistetään kylmänä (näin tiedät sen todella käynnistyvän kylmänä). Kuuntele samalla starttimoottorista mahdollisia ylimääräisiä ääniä ja korahduksia. Tarkista, että starttimoottori ei ylikuumene käynnistyksen yhteydessä, kuuma (kestää juuri ja juuri koskettaa) startti kielii mahdollisesta oikosulusta ja tulevista ongelmista. Koneen lämmettyä sammuta moottori tappokatkaisijasta ja starttaa muutama kerta tappokatkaisin päällä (ei onnistu kaikissa pyörissä). Näin toteat onko akussa voimaa ja kuulet startin kolinat uudelleen. 

Lataus: Mittaa akun napojen jännite ennen käynnistämistä ja sen jälkeen, jännitteen pitäisi käynnistämisen jälkeen nousta muutamalla pykälällä ja pysyä vakiona. 

Sähkölaitteet: Tarkista toimivatko valot, torvet mittarit jne. Jännitteen tasaajan toiminnan voit tarkastaa kaasuttelemalla moottoria ja tarkkailemalla etuvalon kirkkautta (jos kirkastuu kierrosten mukana säädin on sökö, vanhemmissa pyörissä valon kirkastuminen on normaalia). 

Käyntiäänet: Kuuntele kuuluuko normaalilämpöisestä koneesta ylimääräisiä ääniä, kytkinääniä tai vaihteiston ääniä. 

Tyhjäkäynti: Varmistu että kone käy normaalilla tyhjäkäyntikierroksilla niin kylmänä kuin lämpimänäkin. Tarkista pyttyjen tasainen toiminta pitämällä avointa kämmentä n. 10 cm päässä pakoputken päästä. 

Hallintalaitteet: Tarkista vielä kerran, että tiedät missä kaikki katkaisimet, kytkimet ja muut värkit ovat ja että ne toimivat kuten pitää. 

Paperit mukaan: Ota mukaan oma ajokortti ja pyörän rekisteriote jos vaikka poliisit sattuisivat pysäyttämään. Tarkista omistajalta omavastuun suuruus ja että pyörän vakuutus on ylipäätään voimassa. Sovi koeajon pituudesta ja bensakuluista omistajan kanssa. 

Koeajolla 

 

Ajamisesta: Kuuntele, tunne, maistele, nauti, kiihdytä, jarruta ja testaa pyörää parhaan kykysi mukaan. Tarkkaile kaikkea yllä- ja allamainittua ajon aikana. Aja vähintään 20 km lenkki niin että kone lämpenee normaalisti. Käytä kaikkia sallittuja nopeuksia. Aja kuitenkin rauhallisesti ja siististi sillä antoihan omistaja sinulle rakkaimpansa koeajoon. Parhaan koeajotuntuman saat kun olet ajanut useita samanmallisia pyöriä peräkkäin. Huomioi, että rengastus vaikuttaa erityisesti sporttipyörän käytökseen valtavasti. 

Ripustuksen laakerit: Koeaja pyörää hyvin hitaasti ja tee muutamia tiukkoja käännöksiä (huojuuko pyörä??). Tarkasta kaarrevakavuus sekä hitaissa että korkeissa nopeuksissa. 

Vaihteisto: Varmistu että vaihteet (erityisesti 2-vaihde) pysyvät päällä raskaassakin kuormituksessa (vaikka myyjä hetkeksi takapenkille). Vaihteiden välistä ei saisi löytyä ns. välivapaita. Tarkista että vapaa vaihde löytyy helposti niin liikkeessä kuin paikallaan seistenkin. 

Ajon jälkeen 

 

Öljy- ja muut vuodot: Jos moottoripyörä on likainen ennen koeajoa pyydä omistajaa pesemään se niin, että näet mahdolliset öljy-, jarruneste-, jäähdytysneste- tai bensavuodot. Takavanteessa (vain kardaanivetoiset) ei saa olla koeajon jälkeenkään öljyä, jarrujärjestelmän liitosten ja osien tulee olla nesteestä puhtaita tai moottorissa ei saa näkyä selittämättömiä öljy- tai jäähdytysnestevuotoja. 

Jäähdytysneste: Jäähdytysnesteen tulee olla kirkasta myös koeajon jälkeen. Kermainen neste kielii koneen sisäisestä öljyvuodosta. 

---

Muuta muistettavaa ennen ostamista...

Tyyppiviat: Tarkista mitä tyyppivikoja pyörästä löytyy. Muut motoristit auttavat asian tiimoilta varmasti, muita motoristeja löytyy paljon esimerkiksi sfnet.harrastus.mp -uutisryhmästä. Tarkista myyjältä onko ko. tyyppiviat jo korjattu. Tyyppivioista on olemassa myös suomenkielinen FAQ osoitteessa http://www.lut.fi/~hosia/s-h-m-FAQ-tyyppiviat.html. 

Jälleenmyyjät: Tarkista, että asuinalueellasi on jälleenmyyjä joka voi auttaa osien ja komponenttien hankinnassa. 

Varaosien saatavuus ja hinnat: Joihinkin malleihin voi olla lähes mahdotonta saada varaosia. Aivan tavallisetkin varaosat kuten esimerkiksi alkuperäiset äänenvaimentimet saattavat maksaa maltaita joten tarkista mallin tilanne muilta motoristeilta sekä maahantuojalta. 


Alkuperäinen englanninkielinen dokumentti usedbike.txt kaivettu rec.motorcycles-ryhmästä ja käännetty vapaasti soveltaen. 

Vakuutuksissa hintojen piilonousua - Kilpailuttaminen kannattaa

Moottoripyörien vakuuttaminen, sekä pakollisten liikennevakuutusten että vapaaehtoisten lisävakuutusten osalta, on muutoksen kourissa. Harrastajat ovat laajasti kertoneet uusien sääntöjen aiheuttamista vakuutusten kokonaismaksujen roimista, jopa satojen eurojen nousuista. Toisaalta, toiset ovat kertoneet saaneensa kilpailuttamisen kautta aikaisempaa reilusti halvemmat vakuutuspaketit.

Käsite vakuutusyhtiöiden välillä siirrettävistä boonuksista on poistumassa tai tarkemmin sanottuna poistunut jo. Viime syksynä leivottu ja nyt toukokuun alussa lopullisesti voimaan tuleva liikennevakuutusasetus puhuu boonusten sijaan vahinkohistoriasta jota voidaan siirtää vakuutusten ja yhtiöiden välillä. Tämä vastaa yleiseurooppalaista vakuutuskäytäntöä jossa yksityishenkilö voi siirtää vahinkohistoriansa yhtiöstä toiseen yhtenevän käytännön mukaisesti.

Syksyiseen asetukseen luikerteli kuitenkin rajoitus, joka kieltää vahinkohistorian siirtämisen moottoripyörien ja autojen välillä. Tässä piileekin motoristien kannalta potentiaalinen vakuutuspommi sillä boonuksia on aikaisemmin voinut siirtää ajokauden mukaan autosta prätkään ja toisinpäin. Tästä johtuen monessa perheessä katsellaan vakuutuslaskuja nyt uudessa valossa, vuosittaiset vakuutusmaksut ovat pompanneet pahimmillaan jopa useita satoja euroja.

Kilpailuttaminen kannattaa

Varsinkin suurten moottoripyörien vakuutukset ovat vuositasolla tuhansien eurojen arvoisia. Pienetkin muutokset prätkien vaakuutuksissa voivat siten heilahduttaa motoristiperheen käytettävissä olevaa vakuutuskassaa. Vakuutusyhtiöt ovat selvästi myös huomanneet, että motoristivakuuttajat ovat näiden voimaan astuvien boonusrajoitusten myötä nyt liikkeellä.

Motoristeille on jo suunnattu kampanjoita joissa luvataan aina 20% alkuboonuksia, alennnusprosenttien kertymistä jo 90 päivän yhtäjaksoisen vakuutuskauden jälkeen ja paljon muuta hyvää ja kaunista. Tässä kannattaa pitää pää kylmänä ja laskeskella mitä kokonaisvaltainen vakuuttaminen tapaturma-, koti- ja kaikkine muine vakuutuksineen maksaa. Myös vakuutusehtojen pieni präntti kannattaa tavata tarkkaan, erityisesti korvausehdot esimerkiksi vaikka ajoharjoittelujen omavastuun osalta vaihtelevat yhtiöiden välillä paljon. Halvin ei välttämättä vastaakaan yksilöllistä riskienhallintatarvetta.

On myös hyvä muistaa, että uusia vakuutusehtoja esimerkiski boonusten siirtorajoituksille ei voi kesken vakuutuskauden saattaa voimaan. Uudet vakuutusehdot tulevat voimaan, jos kuluttaja ne hyväksyy, aina uuden vakuutuskauden alusta. Tämän tarkoittaa sitä, että jos vakuutuskautesi on katkolla ennen 1.5.2003 niin saat siirtymäaikaa bonusten siirtorajoituksille aina vuoden 2004 puolelle asti.

Vakuutustoiminta on tarkasti säänneltyä ja valvottua toimintaa

Kuka tahansa ei voi perustaa vakuutusyhtiötä ja toiminnalle on erilaisia lakisääteisiä rajoituksia ja velvoitteita. Säädöksiin on jäänyt myös kilpailua rajoittavia pykäliä joilla hankaloitetaan EU:n sisämarkkinnoilla toimivan vakuutusyhtiön toimintaa Suomessa. Pakollisen liikennevakuutuksen ottaminen EU:n alueella toimivasta yhtiöstä jolla ei ole Suomessa toimivaa asiamiestä on yhä mahdotonta.

Vakuutusyhtiöitä ja vakuutusten tarjontaa sekä hinnoitelua valvoo Suomessa vakuutusvalvontavirasto. Liikennevakuutuslaki (18 §) säätää, että pakollisten vakuutusmaksujen tulee olla kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin. Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan moottoripyörävahinkoja korvattiin vuonna 2002 yhteensä 13 miljoonan euron edestä kun samanaikaisesti vakuutusmaksuja kerättiin moottoripyöräilijöiltä yhteensä 49 miljoonaa euroa. Tilastosta ei selviä onko sekä pakollisten että vapaaehtoisten vakuutusten tuotot laskettu mukaan.

Rekisteröityjen moottoripyörien kanta on viime vuosina kasvanut merkittävästi nopeammin kuin tapahtuneiden moottoripyörävahinkojen lukumäärä. Itseasiassa, kanta on muutamassa vuodessa lähes kaksinkertaistunut samalla kun onnettomuustilastoissa on näkynyt vain hyvin pientä nousua. Tässä valossa moottoripyörien vakuutusmaksuissa ja -perusteissa pitäisi olla tilaa suuriinkiin muutoksiin.

Lisätietoa boonuskuvioiden muutoksista: Muutoksia moottoripyörien vakuuttamiseen - Ei kommentteja (16.12.2002) sekä Vakuutusten lakisääteisen bonusjärjestelmän purku alkaa (2.9.2002).