30.07.2007 (Tiedote Kuva: J. Edmunds)
Juha Salmista ei näytä pysäyttävän kukaan eikä mikään enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 1-luokassa. Palkintopallin korkeimman korokkeen kisasta toiseen valloittanut vantaalainen otti jo kauden 12:nnen voittonsa Kanadan Parry Soundin jälkimmäisenä ajopäivänä.
- Ihan hyvä päivä jälleen ilman ongelmia. Rauhallista ajamista, pudotteli Salminen tyytyväisenä.
Salminen kukisti sunnuntain kisassa pahimman uhkaajansa, italialaisen Yamaha-kuljettaja Simone Albergonin 26,35 sekunnilla ja johtaa tätä sarjassa jo 74 pisteellä.
Tämä merkitsee samalla sitä, että Salmiselle riittää kauden neljästä viimeisestä, Slovakiassa ja Ranskassa syyskuussa ajettavasta osakilpailusta 26 pistettä seitsemännen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden sinetöimiseksi. Osakilpailuvoitosta kilahtaa tilille 25 MM-pistettä.
- Nyt ei tarvitse ottaa stressiä loppukaudesta. Voimasuhteet eivät heittele tässä vaiheessa kautta enää suuremmin suuntaan eikä toiseen. Minulla on edelleen kaikki eväät voittoihin, vakuuttaa KTM-kuljettaja Salminen.
Salminen ei muuta taktiikkaansa viimeisiin osakilpailuihin.
- Varmistelu ei kuulu tapoihini. Silloin tässä lajissa voi tapahtua mitä tahansa.
Ahola kukisti Aron riskirajoilla
Enduro 2-luokka kulkee sekin vahvassa suomalaiskomennossa. Samuli Aro voitti KTM:llään ensimmäisen kisapäivän Parry Soundissa, kunnes osat vaihtuivat sunnuntaina Mika Aholan eduksi.
Hondalla kilpaileva Ahola kukisti Aron 7,58 sekunnilla ja kasvatti MM-johtonsa 26 pisteeseen.
- Piste-ero näyttää pahalta, mutta kirvestä ei ole vielä heitetty kaivoon. Kautta on yhä jäljellä ja Kanadan osakilpailut osoittivat, että vauhtini riittää edelleen kärkeen, painotti hallitseva maailmanmestari Aro.
Pitkän ja hienon uransa ensimmäistä henkilökohtaista mestaruutta nälkäisenä jahtaava Ahola myöntää, että tilanne näyttää nyt hyvältä hänen osaltaan.
- Tavallaan minun ei tarvitsisi ajaa enää voitoista, mutta kyllä se on sittenkin parempi vetää täysillä loppuun asti ja pyrkiä vain kasvattamaan piste-eroa.
Ahola raivosi voittonsa Arosta riskirajoja hipoen.
- Kaaduin kaksi kertaa viimeisellä endurotestillä ja sisuunnuin siitä siksi paljon, että ajoin pätkän loppuun puhtaasti apinanraivoilla. On uskomatonta, että hävisin sillä pätkällä Arolle vain kolme sekuntia.
Aholan kaatumiset näyttivät jo hetken kohtalokkailta.
- Vedin ensin lipat hurjasta vauhdista, mutta sain onneksi pidettyä käteni kiinni ohjaustangossa. Siinä rytäkässä takajarruun tarttui kuitenkin lippusiimaa, mikä johti toiseen kaatumiseen.
Aron päiväkään ei sujunut ongelmitta.
- Kaaduin toisen kierroksen crossitestillä, jolloin kytkinkahva murtui ja jarrupoljin vääntyi sillä seurauksella, etten pystynyt enää vaihtamaan pykäliä. Jouduin ajamaan testin loppuun pelkällä 1-vaihteella, mikä söi kaatumisen ohella turhankin paljon aikaa.
Kakkosluokan komeaa suomalaismenestystä täydensi Husaberginsa hienoon vauhtiin piiskannut Valtteri Salonen neljännellä sijalla.
Voittajasta 1,07 minuuttia jäänyt Salonen on MM-sarjassa kuudentena.
Tarkkala taisteli toiseksi
Suurimmassa, eli 3-luokassa mentiin koko viikonvaihde espanjalaisen KTM-kuljettaja Ivan Cervantesin tahdissa.
Cervantes kukisti jälkimmäisenä kisapäivänä suomalaisen tallikaverinsa Marko Tarkkalan 36,10 sekunnilla. Cervantes oli myös koko päivän nopein kuljettaja - tosin vain 0,62 Aholaa kiireisempänä.
Cervantes johtaa sarjaa 28 pisteen erolla Tarkkalaan, joka jäi lauantaina nollille kovan kaatumisen seurauksena.
- Tämäkään päivä ei sujunut ongelmitta. Osuin endurotestillä taas kiveen ja jouduin ajamaan seuraavat kaksi pätkää ilman takajarrua.
Tarkkala myönsi, että lauantain kaatuminen näkyi vielä vauhdissa.
- Kaatuminen oli siksi tuoreessa muistissa, että himmailin turhaankin muutamiin pahimpiin paikkoihin. Cervantes on nyt selvässä johdossa, mutta Kanadan viikonvaihdekin osoitti, että tässä lajissa käänteet voivat olla hyvinkin nopeita. Taistelu jatkuu, julistaa Tarkkala.
Seuraavat MM-osakilpailut ajetaan 1.-2. syyskuuta Slovakian Krompachyssa.
Enduron MM-osakilpailu 12/16, Parry Sound:
Luokka 1:
1) Juha Salminen Suomi, KTM 43.56,35, 2) Simone Albergoni Italia, Yamaha - 26,35, 3) Marc Germain Ranska, Yamaha - 50,64, 4) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha - 1.00,46, 5) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna - 1.26,56, 6) Mike Hartmann Saksa, KTM - 3.26,47
MM-pistetilanne: 1) Salminen 300, 2) Albergoni 226, 3) Germain 215, 4) Guerrero 206, 5) Belometti 196, 6) Oblucki 195.
Luokka 2:
1) Mika Ahola Suomi, Honda 43.34,33, 2) Samuli Aro Suomi, KTM - 7,58, 3) Jonny Aubert Ranska, Yamaha - 47,98, 4) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg - 1.07,48, 5) Fabien Planet Ranska, KTM - 1.18,44, 6) Xavier Galindo Espanja, KTM - 2.31,40.
MM-pistetilanne: 1) Ahola 280, 2) Aro 254, 3) Aubert 227, 4) Planet 196, 5) Merriman 188, 6) Salonen 147.
Luokka3:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 43.33,71, 2) Marko Tarkkala Suomi, KTM - 36,10, 3) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna - 37,89, 4) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg - 1.37,16, 5) Alessandro Botturi Italia, Honda - 1.42,19, 6) Markus Kehr Saksa, KTM - 2.21,34.
MM-pistetilanne: 1) Cervantes 280, 2) Tarkkala 252, 3) Carlsson 220, 4) Guillaume 217, 5) Botturi 195, 6) Anders Eriksson Ruotsi, Husqvarna 151.
Viimeiset osakilpailut: 1.-2.9. Krompachy, Slovakia ja 15.-16.9. Noiretable, Ranska