(Tiedote, Kuvat: Urheilukuvat.net)
MM enduron hopeamitalisti Marko Tarkkala oli omaa luokkaansa sunnuntaina ajetulla XXXIV Kärhän lenkillä. Kilpailu oli SM enduron viimeinen osakilpailu, joka kokosi joukon nimi ajajia kisoihin.
Ensimmäisellä tauolla Tarkkala myönsi tulleensa mitalia hakemaan ja asettamaansa tavoitteeseensa hän pääsi kirkaasti.
Toiseksi tullut Roni Nikander hävisi Tarkkalalle yli puoli toista minuuttia.
- Keli ei ollut helppo. Joutui ajamaan tarkasti ja varomaan syviä uria ja niiden pohjalla olevia kiviä ja puiden juuria. Kaaduin pari kertaa, mutta onneksi pääsin jatkamaan, Tarkkala kertoi maalissa.
Entenkin maastokokeet jotka ajettiin toiseen kertaan olivat vaikeita, sillä syksyn sateet ovat pehmittäneet niin metsämaaston kuin pellot.
- Eihän tämä mitenkään outoa ole. Ulkoimailla ajetaan samat maastokokeet kolmeenkin kertaa, jolloin ne jo ovat kuluneita ja vaikeita ajaa, Tarkkala totesi.
Sunnuntaiaamun tiheä sumu hälveni aamupäivän aikana, mutta kasteli niin puut kuin maaston, joten reitti oli liukas ja vaativa ajaa. Tätä vakuuttelivat kaikki kilpailijat.
Tarkkala voitti myös nelitatahtiluokan. Hän sai 25 nousupistettä, mutta ne eivät epävirallisten laskemien mukaan ihan riittäneet mestaruuteen, sillä kolmanneksi tullut Petteri Silvan sai 16 pistettä ja saa mestaruuden 3,5 pisteen erolla. Kolmanneksi jäi SM-sarjassa Kärhän lenkillä toiseksi tullut Roni Nikander.
SMa-luokan mestaruuden oli varmistanut Leif Holm. Hän voitti luokkansa ja kasvatti johtoaan. Samoin varmisti SM hopean Antti Hellsten NMK,
Myös SMY-luokan mestaruus oli jo ennen kilpailua varma. Vaikka Janne Suominen voitti sarjan kärjessä olevan Heikki Timosen, eivät pisteet muuta SM-sijoitusta.
Lady Cupin voiton varmisti mäntsäläläinen Marita Nyqvist. Hän ajaa Tuusulan Moottorikerhon riveissä.
- Tänne oli tultuva varmistamaan voitto, Nyqvist totesi maalissa tyytyväisenä. Sirkku Kannisto oli ennen Kärhän lenkkiä toisena ja jos Nyqvist olisi jäänyt kisasta, olisi Kannistolla ollut mahdollisuudet voittoon. Nyt hän jäi toiseksi.
Veteraani Cupin voitti Marko Laaksonen, joka samalla vahvisti mestaruuden.
Jämsän Moottorikerholla on Suomen paras endurojoukkue, sillä seura voitti Mäntsälässä mestaruuden.
XXXIV Kärhän Lenkki SM 30.09.07
Luokka Yleis:
1) Tarkkala Marko RiMPKK KTM 1:26:20,38
2) Nikander Roni NMK KTM ero 01:34,8
3) Silvan Petteri J-SMK Suzuki 03:06,93
4) Suominen Janne J-SMK Suzuki 04:56,80
5) Nikander Riku NMK KTM 04:58,47
6) Timonen Heikki SsMK 05:13,82
7) Holm Leif OriMK KTM 05:51,89
8) Mattila Jari TuMK Beta 06:09,07
9) Laaksonen Jani TuMK KTM 06:53,21
10) Riiheläinen Riku P-BMK Husaberg 08:00,43
11) Wiik Simon SiMK Husqvarna 08:51,31
12) Peltonen Toni MäntsMK KTM 09:47,11
13) Hellsten Antti NMK Husqvarna 10:07,60
14) Jauhiainen Ari SsMK KTM 10:45,07
15) Salonen Tomi KaMoKe KTM 11:19,59
16) Pulkkinen Jari NMK KTM 11:37,52
17) Mellin Miko MäntsMK KTM 11:38,26
18) Aaltonen Miska TMK Husqvarna 12:11,85
19) Tontti Mikko SsMK Husqvarna 12:22,39
20) Heikkonen Jussi HlMK KTM 12:52,55.
Luokka SMa:
1) Holm Leif OriMK KTM 1:32:12,27, p. 25
2) Peltonen Toni MäntsMK KTM ero 03:55,22, p. 20
3) Hellsten Antti NMK Husqvarna 04:15,71 p 16
4) Jauhiainen Ari SsMK KTM 04:53,18,p.13
5) Mellin Miko MäntsMK KTM 05:46,36, p 11
6) Koskinen Tero RiMPKK KTM 07:01,61, p. 10
7) Pulkkinen Jari NMK KTM 07:25,63, p 9
8)Kimari Aku J-SMK Suzuki 08:45,98 p 8
9) Ahola Niki RiMPKK KTM 09:24,00 p. 7
10) Varis Janne K-SMK Kawasaki 09:29,07, p 6
11) Kaseva Mika RiMPKK KTM 09:33,32; p.5
12) Michelsson Markus TMK KTM 09:56,36, p. 4
13) Varis Ville K-SMK KTM 10:01,21 p. 3
14) Marila Mika MäntsMK KTM 1:44:53,06 p. 2
15) Halmela Mika P-BMK KTM 14:11,72
Luokka SMy:
1) Suominen Janne J-SMK Suzuki 1:31:17,18, p. 25
2) Timonen Heikki ero 00:17,02,p. 20
3) Nikander Riku NMK KTM 02:01,66 p. 16
4) Tontti Mikko SsMK Husqvarna 07:25,58, p13
5) Heikkonen Jussi HlMKKTM 07:55,74 p. 11
6) Enjala Santeri KeMS Honda 09:29,68 p. 10
7) Niittymäki Simo RiMPKK KTM 10:40,41 p. 9
8) Mikkonen Henri MSMK Kawasaki 1:42:21,18 11:03,99 p. 8
9) Tirkkonen Juha-PekkaKeMS Kawasaki 13:13,82 p. 7
10) Hintikka Kimmo KaMoKe KTM 1:45:05,19 13:48,01 p. 6
11) Brunou Ari MäntsMK KTM 14:47,32 p 5
12) Viirret Jukka VMK KTM 15:57,86, p 4
13) Enjala Sasu KeMS Honda16:21,95 p 3
14) Lindqvist Jan MP-Tuki Gas Gas 16:22,03 p. 2
15) Jortikka Jussi TuMK KTM 18:01,03,p. 1
Luokka SM4t:
1) Tarkkala Marko RiMPKK KTM 1:26:20,38 p. 25
2) Nikander Roni Antti HelssNMK KTM ero 01:34,81, p 20
3) Silvan Petteri J-SMK Suzuki 03:06,93, p 16
4) Mattila Jari TuMK KTM 06:09,07 p 13
5) Laaksonen Jani TuMKKTM06:53,21, p 11
6) Riiheläinen RikuP-BMK Husaberg 08:00,43,p. 10
7) Wiik Simon SiMK Husqvarna 08:51,31 p. 9
8) Salonen Tomi KaMoKe KTM 11:19,59, p.8
9) Aaltonen Miska TMK Husqvarna 12:11,85 p. 7
10) Karma Mika RiMPKK Yamaha 12:57,75,p. 6
11) Halttunen Veli J-SMK Honda 113:08,30, p. 5
12) Salonen Lauri KaMoKe Honda 14:21,69 p. 4
13) Erkkilä Antti.NRT Husaberg15:43,89p. .3
14) Koli Sami MäntsMKKTM17:17,69, p 2
15) Pahlberg NikoTMK KTM :19,86, p.. 1.
Joukkue SM:
1) Jämsän MK 04:40:13,17
2) Nummelan MK I04:40:51,94
3) Riihimäen moottoripyöräkerho kahvakopla 1 04:47:19,87
4) Salpausselän MK I 04:47:22,44
5) Tuusulan MK 1 04:55:01,27
6) Mäntsälän MK 1 04:57:44,21
Ladycup: Luokka D
1) Nyqvist Marita TuMK KTM 1,44.38,05
2) Koskinen Taru RiMPKK Husqvarna ero 10,26,92
3) Kannisto Sirkku HäMK Skyteam 3.55.51,90
4) Tamminen Eeva HelRC Husqvarna 4.39.33,60
Veteraani cup, luokka V
1) Laaksonen Marko SiMK Yamaha 1:13:09,22
2) Svinhufvud Tero TuMK KTM ero 10:25,05
3) Nuuttila Juha SsMK Husqvarna 12:10,47
4) Heinonen Erkki MäntsMK Honda 18:09,40
5) Punkki Juha HyMK KTM 18:09,64
6) Pahkamäki Jukka-Pekka P-KMK Husqvarna 20:20,32
Luokka B4t
1) Koli Sami MäntsMK KTM 1:43:38,07, np
2) Laaksonen Asko SiMK Yamaha ero 08:19,94, NP
3) Valkonen Teemu EMK KTM 09:23,42, NP
4) Kyytsönen Tuomas MäntsMK KTM 09:33,61, NP
5) Katila Jarkko VMK KTM 09:46,96
Luokka By
1) Brunou Ari MäntsMK KTM 1:46:04,51,NP
2) Enjala Sasu KeMS Honda ero 01:34,63, NP
3) Koskinen Janne TMK KTM 03:30,09 NP
4) Rämö Mika SsMK KTM 04:10,67, NP
5) Wallenius Kari OriMK KTM 05:39,88, NP
6) Kirjavainen Harri K-SMK KTM 09:39,88, NP
7) Tanska Juha RCK Gas Gas 09:45,09 NP.
Luokka Ca:
1) Niskala Janne RiMPKK KTM 1:41:46,22
2) Kohilo Aaro OriMK Husqvarna ero 03:10,55
3) Wikström Janne HaRT KTM 05:48,53.
Luokka Cy:
1) Tolvanen Jarmo KarMK KTM 1:34:43,27
2) Nikula Marko RaMK KTM ero 02:08,86
3) Aalto Juha K-SMKKTM 02:27,05
Luokka C4t:
1) Räsänen Petri KaMoKe KTM 57:39,03
2) Aatsinki Kai MäntsMK KTM 01:01,23
3) Lehto Jani FireMX KTM 03:01,11
sunnuntai 30. syyskuuta 2007
Marko Tarkkala XXXIV Kärhän lenkin nopein
torstai 27. syyskuuta 2007
Suomi puolustaa Chilessä enduron MM-joukkuekultaa
Suomen Moottoriliitto on valinnut miesten ja nuorten joukkueet 12.-17. marraskuuta Chilen La Serenassa ajettavaan enduromoottoripyöräilyn kuuden päivän mittaiseen MM-joukkuekisaan.
Viime vuonna Uudessa-Seelannissa ylivoimaisesti voitettua miesten maailmanmestaruutta puolustavat enduro 1-luokassa ajavat Juha Salminen, Jari Mattila ja Eero Remes, 2-luokan kuljettaja Petri Pohjamo, sekä 3-luokassa kilpailevat Marko Tarkkala ja Valtteri Salonen.
Suomen nuorten joukkueen Chilen Sixillä muodostavat enduro 1-luokan kuljettajat Olli Turma, Roni Nikander, Antti Hellsten ja 2-luokassa ajava Patrick Wikman.
Arolta jää Sixi väliin polvileikkauksen takia
Uuden-Seelannin Lake Taupossa vuosi sitten mestaruutta juhlinut miesten maajoukkue on kokenut kaksi merkittävää muutosta, kun enduro 2-luokan MM-sarjassa uransa ensimmäisen henkilökohtaisen mestaruuden syyskuun puolivälissä voittanut Mika Ahola ja saman luokan hopeamitalisti Samuli Aro jäävät pois Chilestä.
- Ahola on ilmoittanut jo hyvissä ajoin ajavansa silloin hallienduroa Las Vegasissa. Arolla on puolestaan edessään polvileikkaus, kertoo Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.
Aro loukkasi polvensa kauden toiseksi viimeisessä MM-osakilpailussa Slovakian Krompachyssa.
- Polvesta on lohjennut kierukka ja eturistiside on revennyt, joten leikkaus on väistämätön. Leikkauksen ajankohta on vielä avoin, mutta selviö on, että minun pitää jättää Sixi väliin, jos aion ajaa ensi kaudella täysipainoisesti kilpaa, painottaa Aro.
Aron tilalle miesten joukkueeseen on nostettu motocrossin MM-sarjassa menneellä kaudella aina tilaisuuden tullen vieraillut Eero Remes. Hänen lisäkseen myös Salonen lukeutuu joukkueen uusiin nimiin viime vuoteen verrattuna.
Remeksen piti ajaa alkuperäisen suunnitelman mukaan nuorten joukkueessa, jonne Hellsten nousee hänen paikalleen.
Konttisella vahva usko menestykseen
Valmennuspäällikkö Konttinen myöntää, että Suomi joutuu luonnollisesti antamaan tasoitusta muille maailmanluokan kuljettajien Aholan ja Aron hahmoissa.
- Tietenkin olisin toivonut, että Ahola olisi osallistunut joukkuekisaan, mutta ymmärrän samalla hänen henkilökohtaisen ratkaisunsa.
Konttisella on silti vahva usko Suomen menestykseen.
- Kahden näinkin kovan kuljettajan puuttuminen ei vie meiltä mestaruusmahdollisuuksia. Meillä on onneksi laaja enduromiesten taso ja pitää muistaa, että aina arvaamattoman Sixin menestys pohjautuu nimenomaan koko joukkueen yhteiseen suoritukseen. Kuuden päivän kisa on niin kova, että siinä on oltava osittain myös onnea mukana matkassa.
Suomen kautta aikojen seitsemäs joukkuemestaruus irtosi viime vuonna Uudessa-Seelannissa peräti yli 15 minuutin erolla Ranskaan. Pronssia Lake Taupossa ajoi Espanja. Suomen aiemmat mestaruudet olivat vuosilta 1996, -98, -99, 2002, -03 ja -04.
Nuorten mestaruutta Chilessä puolustaa USA:n joukkue. Suomen nuoret sijoittuivat viime vuonna seitsemänneksi.
Suomen Moottoriliitto on valinnut seuraavat joukkueet Six Days Enduroon Chileen 12.-17.11.2007:
Miehet:
Juha Salminen E1 Jari Mattila E1 Eero Remes E1 Petri Pohjamo E2 Marko Tarkkala E3 Valtteri Salonen E3 Vara-ajaja: Tomi Peltola
Joukkueenjohtaja: Peter Wikman
Nuoret:
Olli Turma E1 Roni Nikander E1 Antti Hellsten E1 Patrick Wikman E2 Vara-ajaja: Jari Pulkkinen
Joukkueenjohtaja: Pekka Kulju
Lisätietoja:
www.moottoriliitto.fi
http://www.isde2007.cl/en/

sunnuntai 23. syyskuuta 2007
Ranseder taisteli jalkapöytä murtuneena MM-pisteille
Suomalaistalli Ajo Motorsportin itävaltalainen Derbi-kuljettaja Michael Ranseder, 21, näytti todellisen taistelijan luonteensa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan Japanin osakilpailussa.
Ranseder ajoi jalkapöytä murtuneena Motegin märällä radalla 125-kuutioisten luokan kisan yhdeksännelle sijalle ja samalla MM-pisteille.
- Ihan hyvä suoritus Ransederilta. Hän ajoi välillä varsin kovia kierrosaikoja, mutta malttoi silti itsensä, eikä lähtenyt hulluttelemaan, kehaisi tallipäällikkö Aki Ajo suojattinsa taktiikkaa.
Lauantain vapaissa harjoituksissa kohtalokkaasti kaatunut ja toiset aika-ajot vamman vuoksi väliin jättänyt Ranseder starttasi kisaan 21. lähtöruudusta nousten välittömästi jo ensimmäisellä kierroksella 13:nneksi.
- Jalka on kipeä, mutta olen todella tyytyväinen tähän suoritukseen Halusin nimenomaan ajaa maaliin asti tässä kisassa, korosti Ranseder.
Ranseder oli vielä lauantaina kahden vaiheella, lähteäkö kisaan vai ei.
- Keskustelimme pitkään asiasta hänen kanssaan ja teimme tämän päätöksen, jota ei tarvinnut katua.
Ransederin 16-vuotiaan tallikaverin Robert Muresanin vauhti oli myös kohdallaan Motegissa. Muresan nousi jo pisteiden tuntumaan sijalle 16, kunnes matkanteko päättyi ohitustilanteessa kaatumiseen.
- Muresan osui hänen eteensä kaatuneen Lorenzo Zanettin pyörään. Joka tapauksessa hyvä nousu nuorukaiselta siihen mennessä. Muresan ajaa hyvin sadekelillä, sanoi Ajo.
Japanin kisan ylivoimaisen voiton vei nimiinsä paalupaikalta liikkeelle lähtenyt italialainen Aprilia-kuljettaja Mattia Pasini, jolle ykkössija oli kauden neljäs.
Samalla pyörämerkillä ajava unkarilainen Gabor Talmacsi sijoittui toiseksi ja kasvatti samalla MM-johtonsa yhdeksään pisteeseen. Ranseder on sarjassa sijalla 11.
MM-sarja jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua Phillip Islandin radalla ajettavalla Australian osakilpailulla.
- Tauko tulee hyvään rakoon kuljettajieni kannalta. Heillä on nyt aikaa pistää itsensä kuntoon. Ransederin osalta tilanne ei ole kovinkaan paha. Jalkapöydän luussa on murtuma, mutta hänen oikeasta jalastaan ei ole onneksi mitään muuta rikki, kertoi Ajo.
Japanin GP, Motegi.
125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 14/17:
1. Mattia Pasini Aprilia 46.29,906
2. Gabor Talmacsi Aprilia + 2,985
3. Hector Faubel Aprilia + 22,405
4. Mike di Meglio Honda + 33,751
5. Joan Olive Aprilia + 37,351
6. Simone Corsi Aprilia + 39,062
7. Pablo Nieto Aprilia + 44,488
8. Sergio Gadea Aprilia + 48,901
9. Michael Ranseder Derbi + 50,672
10. Andrea Iannone Aprilia + 56,674
11. Dominique Aegerter Aprilia + 1.03,588
12. Lukas Pesek Derbi + 1.10,334
13. Danny Webb Honda + 1.14,579
14. Tomoyoshi Koyama KTM + 1.19,549
15. Stefan Bradl Aprilia + 1.23,255
sunnuntai 16. syyskuuta 2007
Salminen ja Ahola ajoivat MM-kultaa
16.09.2007 (Tiedote, Kuvat J. Edmunds)
Juha Salminen ja Mika Ahola varmistivat enduromoottoripyöräilyn maailmanmestaruutensa toiseksi viimeisessä osakilpailussa lauantaina Ranskan Noiretablessa. Salminen juhli enduron 1- ja Ahola 2-luokan MM-kultaa.
Suomen kahden muun mitalin väri sinetöityy sarjan päätöspäivänä sunnuntaina, kun viime vuoden mestari Samuli Aro varmistelee hopeaa kakkos- ja Marko Tarkkala kolmosluokassa.
Salmiselle, 30, mestaruus oli jo seitsemäs henkilökohtainen. Pitkän uran ajaneelle Aholalle, 32, henkilökohtainen kulta oli toisaalta vasta ensimmäinen laatuaan.
- Erivärisiä mitaleita riittää miltei kasapäin, joten kyllä tämä kulta on nyt kerta kaikkiaan mahtava juttu. Se maistuu enemmän kuin makealta, sillä kyllä tätä on jo odotettukin, iloitsi Ahola kirkkainta kruunuaan, joka irtosi loppujen lopuksi hänen 12. MM-kaudellaan.
Tiesin, että kyllä se joskus minullekin natsaa!
Aholan mukaan hän tiesi jo 11 vuotta sitten MM-osakilpailuista otettujen ensimmäisten päivävoittojen myötä, että vauhti riittää jossain vaiheessa myös mestaruuteen.
- Mutta en silti uskonut, että minun pitää odottaa sitä näin kauan, naureskeli mestari.
Aholan ensimmäinen henkilökohtainen mestaruus jäi vuonna 2001 vain vaivaisen 0,06 sekunnin päähän.
- Se otti silloin siksi paljon päähän, että päätin ajaa vielä vaikka 20 vuotta sillä ajatuksella, että kyllä se joskus vielä minullekin natsaa. Nyt se sitten natsasi.
Koko sarjan nopein kuljettaja Ahola varmisti mestaruutensa kaasuttelemalla Hondallaan lauantaina luokassaan neljänneksi ranskalaisten Jonny Aubertin ja Fabien Planetin, sekä Aron jälkeen. Ahola jäi myös yleiskilpailun voittaneesta Aubertista reilut 41 sekuntia.
- En muista itse koko kisasta oikein mitään. Tuntui kuin olisin seurannut omaa ajoani aivan jostain ulkopuolelta. Mielessä pyöri hirveitä kauhukuvia kaatumisesta ja miehen sekä pyörän rikkomisesta. Pystyin kuitenkin pitämään pääni kylmänä, joten siltäkin osin taktiikka osui nappiin.
Salminen palasi sarjaan voittajana
Viiden viikon takaisesta solisluuleikkauksestaan sopivasti kauden huipentumaan toipunut Salminen täydensi MM-kultamitaliensa määrän jo tusinaan, kun mukaan lasketaan aiemmin jaossa olleet viisi yleismestaruutta.
Viimeisimmässä mestaruudessa oli silti mukana myös ripaus uutuuden viehätystä, sillä Salminen palasi täksi kaudeksi MM-sarjaan kahden Yhdysvalloissa voitetun GNCC-mestaruuden jälkeen.
- Ainahan näitä mestaruuksia on kiva käydä voittamassa. Se kertoo, että työ on tehty hyvin, totesi KTM-pyörällään lauantaina varmasti kolmanneksi ajanut Salminen.
Ykkösluokan voiton vei isäntämaan Yamaha-kuljettaja Marc Germain ennen samalla pyörämerkillä ajavaa italialaista Simone Albergonia. Salminen jäi voittajasta 18,7 sekuntia.
Salminen käynnisti kautensa 12 peräkkäisellä voitolla ennen loukkaantumistaan.
- Alkuvuosi näytti siltä osin jo tavallaan tylsältä. Tuo loukkaantuminen toi loppuun vähän draamaa.
Salminen myöntää, ettei hänellä ollut ennen lauantaita harmainta aavistustakaan siitä, miten ajo kulkee neljän viikon tauon jälkeen.
- Päivä käynnistyi yllättävänkin hyvin, mutta kyllä matkaan mahtui kieltämättä tyhmiäkin virheitä hosumisen vuoksi. Se jäi vähän kaivelemaan, sillä olen tottunut ajamaan aina vain voitosta.
Salmisella ja Aholalla on mestaruuksien varmistumisesta huolimatta vielä paljon panosta sunnuntaina.
- Ratkaisemme extreme-testeillä BMW-kisan voiton. Voittoauto tulee Suomeen, mutta vielä on epävarmaa se, kumpi sillä ajaa, Juha vai minä, virnisti Ahola.
Aro kaatuili tärkeitä sekunteja
Samuli Aro johtaa ennen päätöspäivää Jonny Aubertia 13 pisteellä. KTM:llä kilpailevalle Arolle riittää MM-hopeaan seitsemäskin sija, jos Yamahalla ajava Aubert tuulettaa jälleen kotiyleisönsä edessä voittoa.
- Minähän voitan huomenna, latasi Aro vetäen samalla suunnitelmiaan vähän takaisin.
- Tärkeintä on nyt varmistaa MM-hopea, mutta muistaa ajaa samalla riittävän lujaa.
Aro taisteli lauantaina viimeiselle extreme-testille asti voitosta, kunnes kohtalo iski kaatumisten muodossa ilkeästi mukaan matkantekoon.
- Kaaduin sillä pätkällä kaksi kertaa ja lisäksi onnistuin vielä sammuttamaan pyöräni. Siihen kaikkeen tuhraantui puolisen minuuttia, kertoi Aubertille 24 sekunnilla hävinnyt Aro.
Aro loukkasi edellisessä osakilpailussa Slovakiassa polvensa, joka vaivaa edelleen. Lisäksi hän potee myös ihosta kivuliaasti kuoriutunutta käsivarttaan.
- Tähän kauteen on mahtunut näitä kolhuja, niin fyysisiä kuin henkisiäkin, viittasi Aro mestaruuden menettämiseen.
- Kun minä en sitä voittanut, niin hyvä että Mika (Ahola) teki sen. Kyllä hän sen vihdoinkin ansaitsi. Tietysti itseäni harmittaa. En minä haluaa ajaa neljän mestaruuteni jälkeen tietenkään enää muista mitaleista.
Tarkkala tarvitsee pisteen MM-hopeaan
Enduron MM-sarjan kaikkien kolmen luokan mestaruudet ratkesivat jo perjantaina, kun Marko Tarkkalan espanjalainen KTM-tallikaveri Ivan Cervantes varmisti itselleen 3-luokan kullan. Vuosi sitten sama mies juhli vielä ykkösluokan maailmanmestaruutta.
Sebastien Guillaume täydensi Husqvarna-pyörällään Noiretablen avauspäivänä rankalaistriplan voittamalla suurimman luokan 7,7 sekunnin erolla Cervantesiin. Kolmanneksi sijoittunut Tarkkala jäi voittajasta 16,5 sekuntia.
- Jos Guillaume voittaa vielä sunnuntainkin kisankin, niin tarvitsen edelleen yhden pisteen MM-hopean varmistamiseksi. Riittää kun ajan maaliin, suunnitteli 24 pistettä Guillaumea edellä oleva Tarkkala rauhallisesti taktiikkaansa.
Tarkkala aloitti kisan terävästi ja samalla kärkivauhtia.
- Ajollisesti ihan hyvä päivä. Guillaume ja Cervantes pääsivät minusta ohi siinä vaiheessa, kun en uskaltanut nojata tarpeeksi kapeissa stooreissa.
Noiretable, Ranska Enduron MM-osakilpailu 15/16:
Luokka 1:
1) Marc Germain Ranska, Yamaha 49.51,44, 2) Simone Albergoni Italia, Yamaha + 2,62, 3) Juha Salminen Suomi KTM + 18,71, 4) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna + 24,68, 5) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 34,94, 6) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.06,07.
MM-pistetilanne: 1) Salminen 320, 2) Albergoni 295, 3) Germain 282, 4) Guerrero 267, 5) Belometti 245, 6) Oblucki 229.
Luokka 2:
1) Jonny Aubert Ranska, Yamaha 49.48,35, 2) Fabien Planet Ranska, KTM + 18,15, 3) Samuli Aro Suomi, KTM + 24,11, 4) Mika Ahola Suomi, Honda + 41,61, 5) Emmanuel Albepart Ranska, Honda + 50,48, 6) Xavier Galindo Espanja, KTM + 59,12, …13) Jari Mattila Suomi, Beta + 2.56,16, …15) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 8.32,02.
MM-pistetilanne: 1) Ahola 345, 2) Aro 312, 3) Aubert 299, 4) Planet 249, 5) Merriman 239, 6) Galindo 175.
Luokka3:
1) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 50.01,31, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 7,70, 3) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 16,49, 4) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg + 44,77, 5) Jean-Francois Goblet Ranska, KTM + 1.07,77, 6) Anders Eriksson Ruotsi, Husqvarna + 1.11,34.
MM-pistetilanne: 1) Cervantes 352, 2) Tarkkala 310, 3) Guillaume 286, 4) Carlsson 274, 5) Alessandro Botturi Italia, Honda 240, 6) Vita Kuklik Tshekki, KTM 185.
Viimeinen osakilpailu: 16.9. Noiretable, Ranska.

Päivärinnnalle ja Karttialalle MM-hopeaa
Pekka Päivärinta ja Timo Karttiala ajoivat sunnuntaina Ranskan Le Mansissa ratamoottoripyörien sivuvaunuluokan viimeisessä MM-osakilpailussa kolmansiksi. Suomalaiset ottivat päättyneellä kaudella viime vuoden tapaan MM-hopeaa.
Kilpailun voittoon ajoivat Englannin Tim Reeves ja Patrick Farrance, jotka ottivat luokan maailmanmestaruuden nimiinsä toistamiseen. Reeves/Farrance keräsi kauden aikana 235 mm-pistettä. Päivärinnan ja Karttialan pistesaalis oli 180 ja pronssille yltäneiden Itävallan Schlosserin ja Hännin 145 pistettä.
Le Mansissa suomalaiset saivat kohtuullisen lähdön neljännestä ruudusta. Kilpailu keskeytettiin kuitenkin jo kahden ajetun kierroksen jälkeen, kun villillä kortilla kisaan päässeet kolaroivat ja yksi pyörä kaatui katolleen keskelle rataa.
- Uusintastarttiin saimme hyvän lähdön ja pääsimme Reevesin imuun.
Kun viisi kierrosta kisaa oli ajamatta. oli joku laskenut öljyä radalle ja me ajauduimme siihen lähtösuoralle tultaessa. Siinä vaiheessa Bischallin veljekset pääsivät meistä ohi. Loppu kilpailu ajettiin sitten peräkanaa, Timo Karttiala kertoi. Suomalaiskaksikolle Le Mansin rata oli uusi kokemus eikä sen kanssa päästy oikein sinuiksi viikonlopun aikana.
Tarkkala ja Aro ajoivat enduron MM-hopeaa
16.09.2007 (Tiedote, Kuvat J. Edmunds)
Marko Tarkkala ja Samuli Aro täydensivät komean suomalaismenestyksen ajamalla enduromoottoripyöräilyn MM-hopeaa kauden päätöskilpailussa sunnuntaina Ranskan Noiretablessa. Mika Ahola ja Juha Salminen olivat juhlineet päivää aiemmin Noiretablessa maailmanmestaruuksia.
Nelinkertainen maailmanmestari Aro ajoi hopeaa Aholan hallitsemassa 2- ja Tarkkala 3-luokassa, jonka mestaruus meni jo lauantaina hänen espanjalaiselle tallikaverilleen Ivan Cervantesille.
Aron hopea oli tuskien takana
KTM:llä kilpaileva Aro, 32, varmisti MM-hopean ajamalla luokassaan kuudenneksi. Kakkosluokan ja samalla yleiskilpailun voitti lauantain tapaan ranskalainen Yamaha-kuljettaja Jonny Aubert, joka pystyi pitämään Hondalla kisaavan mestari Aholan takanaan 20 sekunnilla. Aubertin loppujen lopuksi neljällä pisteellä kukistanut Aro jäi kärjestä reilut kaksi minuuttia.
- Sunnuntain suorituksen perusteella hopeakin vaikuttaa voitetulta mitalilta. Tämä taisi olla koko endurourani huonoin ajopäivä. Melkoista tuskien taivalta, myönsi kivuliasta polveaan poteva Aro.
Aron hopea oli uhattuna vielä sunnuntain viimeisellä erikoiskokeella.
- Jouduin ajamaan koko viimeisen pätkän ilman etujarrua. Rikoin etujarrulevyn kivikkoisessa nousussa siirtymällä. Etupyörä oli jo hetken kokonaan jumissa, mutta onneksi sain korjattua sitä sen verran, että pääsin jatkamaan matkaa. Tosi tiukoillehan tuo hopea meinasi mennä.
Aron sopimus KTM:n kanssa umpeutuu tähän kauteen.
- Jatkan lähes varmasti oranssiväreissä, mutta vielä en tiedä, missä ja mitä ajetaan. Vakaa tarkoitus on, että tuohon kilpeen saadaan vielä numero 1 takaisin ennen kuin lopetan urani.
Tarkkalan ei tarvinnut ajaa hampaat irvessä
Tarkkalalle, 25, riitti hopean varmistamiseen enää yksi piste. Tarkkala hoiti mitalin kokoelmiinsa tyylikkäästi sijoittumalla suurimmassa luokassa viidenneksi.
Luokkavoittoon ajoi Tarkkalan KTM-tallikaveri Cervantes, josta suomalainen jäi puolitoista minuuttia.
- Köröttelin maaliin, totesi uransa toisen henkilökohtaisen MM-hopean ajanut Tarkkala vaatimattomasti. Hopeiden lisäksi hänellä on palkintokaapissaan myös kaksi MM-pronssia.
Tarkkalalla olisi ollut rahkeissa varaa kovempaankin vauhtiin, mutta kaatuminen aamun extreme-pätkällä taltutti suurimmat menohalut.
- Muut pääsivät siinä vaiheessa jo sen verran karkuun, että päätin ajella loppupäivän varman päälle. Eihän minun tarvinnut riehua reitillä muutenkaan hampaat irvessä.
Tarkkala on tyytyväinen tähänastiseen kauteen.
- Varsinkin alkukausi kulki hienosti. Tietenkin se Kanadan kisan keskeytys vähän harmittaa. Mestaruus karkasi käytännössä silloin Cervantesille. Lähdetään siitä, että ensi kaudella on sitten minun vuoroni, viittasi Tarkkala MM-kullan suuntaan.
Ahola vei nimiinsä kaiken mahdollisen
Aholalle, 32, MM-kausi oli täydellinen menestys, sillä hän voitti kaiken mahdollisen. Ahola oli paitsi luokkansa, myös koko sarjan nopein kuljettaja. Lisäksi hän oli ykkönen myös extreme-testien tulosten perusteella ajetussa kisassa, jonka pääpalkintona oli BMW-moottoripyörä.
- Ei tosiaankaan enää paremmin olisi voinut mennä. Mestaruuden myötä taakka putosi harteilta jo lauantaina ja pystyin todellakin nauttimaan rennosti ajamisesta päätöspäivänä oikeastaan ensimmäistä kertaa koko kaudella.
Italialaistiimin Hondalla ajavan Aholan ensi kauden sopimuskuviot ovat vielä auki. Kysyntää riittää viimeistään mestaruuden jälkeen.
- Haluaisin jatkaa Hondalla, mutta tarjouksia on toki tullut muiltakin talleilta. Honda esittää sopimuspaperinsa minulle ensi viikonvaihteessa, kertoo Ahola.
Kakkosluokan suomalaismenetystä täydensi Noiretablen jälkimmäisenä kisapäivänä Betalla ajava Jari Mattila, joka oli kymmenes.
Husabergilla kilpailevan Valtteri Salosen matkanteko päättyi keskeytykseen.
Salminen palasi taas voittajaksi
Salminen, 30, päätti henkilökohtaisen MM-sarjan 1-luokan voittajana. Hän nappasi luokkavoiton 7,6 sekunnin erolla MM-hopeaa ajaneeseen italialaiseen Yamaha-kuljettajaan Simone Albergoniin.
- Kivahan tämä sarja oli päättää voittoon, mutta ei ajaminen vieläkään ollut parasta mahdollista. Kaaduin kerran aamulla ja tämä oli muutenkin enemmän sellaista ajelua.
Salmisen solisluuleikkausta on kulunut viisi viikkoa.
- Eihän tuo olkapää voi ollakaan vielä aivan kunnossa. Se väsyy ja vetää välillä jumiin. Mieshän on muuten kovassa kunnossa, korosti Salminen.
- Mutta ajotauko, se kieltämättä vielä näkyy.
Salmisella on Tarkkalan tavoin vielä ensi kauden kattava sopimus itävaltalaistalli KTM:n kanssa.
Noiretable, Ranska
Enduron MM-osakilpailu 16/16:
Luokka 1:
1) Juha Salminen Suomi, KTM 51.46,07, 2) Simone Albergoni Italia, Yamaha + 7,62, 3) Marc Germain Ranska, Yamaha + 18,60, 4) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 1.05,54, 5) Maurizio Micheluz Italia, Yamaha + 1.10,67, 6) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.28,11.
MM-loppupisteet: 1) Salminen 345, 2) Albergoni 317, 3) Germain 302, 4) Guerrero 285, 5) Belometti 261, 6) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna 244.
Luokka 2:
1) Jonny Aubert Ranska, Yamaha 50.43,14, 2) Mika Ahola Suomi, Honda + 20,01, 3) Fabien Planet Ranska, KTM + 1.40,91, 4) Stefan Merriman Australia, Aprilia + 1.54,01, 5) Xavier Galindo Espanja, KTM + 1.54,82, 6) Samuli Aro Suomi, KTM + 2.17,75, …10) Jari Mattila Suomi, Beta + 3.01,65.
Valtteri Salonen Suomi, Husaberg. Keskeytys.
MM-loppupisteet: 1) Ahola 367, 2) Aro 328, 3) Aubert 324, 4) Planet 269, 5) Merriman 257, 6) Galindo 192.
Luokka3:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 51.36,33, 2) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna + 50,16, 3) Alessandro Botturi Italia, Honda + 1.23,52, 4) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg + 1.27,34, 5) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 1.31,17, 6) Jean-Francois Goblet Ranska, KTM + 1.34,08.
MM-loppupisteet: 1) Cervantes 370, 2) Tarkkala 327, 3) Guillaume 308, 4) Carlsson 292, 5) Botturi 260, 6)Anders Eriksson Ruotsi, Husqvarna 197.
www.moottoriliitto.fi
http://www.fim.ch/en/
www.abc-wec.org/

tiistai 4. syyskuuta 2007
Aholan enduromestaruus enää sinettiä vaille valmis
04.09.2007 (Tiedote)
Enduromoottoripyöräilijä Mika Aholan uran ensimmäinen henkilökohtainen maailmanmestaruus alkaa olla enää sinettiä vaille valmis. Ahola johtaa 2-luokkaa 35 pisteellä ennen Ranskassa ajettavaa kauden viimeistä osakilpailua.
Ahola teki Hondallaan lähes täysosumatyötä kauden toiseksi viimeisessä osakilpailuviikonvaihteessa Slovakian Krompachyssa , josta hän haki 2-luokan voiton ja toisen sijan. Sunnuntaina luokan kiireisintä vauhtia piti ranskalainen Yamaha-kuljettaja Jonny Aubert, joka kukisti Aholan 48,1 sekunnilla.
- Viikonvaihde meni jopa paremmin, mitä osasin odottaa. Ensisijainen tavoitteeni oli ajaa molempina päivinä kolmen parhaan joukkoon, iloitsi Ahola.
Aholalla on vankka johto pisteissä toisena tulevaan Samuli Aroon, joka ehti sunnuntaina polveaan aristellen neljänneksi jo lähes kaksi minuuttia voittajan takana.
Tämä tietää samalla sitä, että Aholalle riittää 15 pistettä mestaruuden varmistamiseksi kahden viikon kuluttua Ranskan Noiretablessa.
- En onnittele Mikaa (Ahola) vielä maailmanmestaruudesta, mutta kyllä nyt näyttää siltä, että lähden varmistelemaan Ranskassa lähinnä MM-hopeaa, myönsi KTM-kuljettaja Aro.
Ahola korostaa tässä tilanteessa riskittömän suorituksen merkitystä. Riskinotto on nyt täysin muiden kuljettajien harteilla.
- Pidetään yllä edelleen hyvää vauhtia varmalla ajolla.
Aro kaatui lauantaina kohtalokkaasti loukaten oikean jalan polvensa. Hallitsevan maailmanmestarin terävin vauhti oli sen myötä kateissa sunnuntaina.
- Kipu hoitui lääkityksellä, mutta polvi oli turvonnut nesteestä. Jalkaa ei voinut oikein kunnolla pistää maahan ja kaikki kurvit oikealle olivat melkoista käärmeilyä. Paino oli koko ajan vasemmalla jalalla ja pyörä sinkoili minne sattui. Selkeitä ajovirheitä kipeän jalan vuoksi, tilitti Aro.
Betalla kisaava Jari Mattila täydensi kakkosluokan suomalaismenestystä yhdeksännellä sijalla.
Tarkkala migreenin kourista kolmanneksi
Marko Tarkkalan espanjalainen KTM-tallikaveri Ivan Cervantes on matkalla vauhdilla kohti 3-luokan mestaruutta. Sunnuntaina myös yleiskilpailun ennen Aubertia ja Aholaa voittanut Cervantes johtaa Tarkkalaa 40 pisteellä ennen viimeistä kisaviikonvaihdetta.
- Onhan se iso johto, mutta ei heitetä vielä lusikkaa nurkkaan. Enduro voi olla arvaamaton laji, totesi kolmanneksi ajanut Tarkkala, joka jäi Cervantesista jo 1,47 minuuttia.
KTM-kaksikon väliin ehti Ranskan Sebastien Guillaume Husqvarna-pyörällään. MM-hopeassa tukevasti kiinni oleva Tarkkala johtaa sarjassa kolmantena olevaa Guillaumea 29 pisteellä.
Tarkkalan lauantai oli Tatran vuoristomaisemissa vielä täyttä takkuamista.
- Syy siihen selvisi toisen kisapäivän aamuna. Minulla oli luultavasti migreeni, sillä näkökin alkoi jo sakkaamaan. Lääkitys helpotti oloa ja ajokin tuntui heti paremmalta. Cervantesin kyytiin ei tosin tällä kertaa kenelläkään ollut mitään asiaa.
Salminen tarvitsee 23 pistettä mestaruuteen
Enduro 1-luokan voittoon ajoi Slovakiassa italialainen Yamaha-kuljettaja Simone Albergoni.
Pienimmän luokan MM-sarjaa johtava Juha Salminen toipuu solisluuleikkauksestaan ja hän jätti suosiolla kauden toiseksi viimeisen osakilpailun ajamatta.
Salmiselle riittää MM-kauden viimeisestä viikonvaihteesta 23 pistettä seitsemännen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden sinetöimiseksi.
Mestarikandidaatti seurasi Slovakian tapahtumia tyynenä Vantaalta käsin.
- Leikkauksesta on kulunut kolme viikkoa ja Ranskan kisaan on aikaa vielä kaksi viikkoa. Kuntoutumisen osalta kaikki näyttää ihan hyvältä. Olkapää kuvataan vielä maanantaina ja tarkoitus on, että pääsisin aloittamaan ajoharjoittelun jo loppuviikolla.
Voittamattomana MM-sarjaan palannut Salminen on pystynyt pitämään itsensä hyvässä kunnossa, vaikka ajaminen onkin saanut vielä odottaa.
- Saliharjoittelu on pitänyt miehen kunnossa ja kyllähän sitä on tullut ajeltua jo aiemmin ihan kylliksi, heittää Salminen.
Krompachy, Slovakia
Enduron MM-osakilpailu 14/16:
Luokka 1:
1) Simone Albergoni Italia, Yamaha 58.10,51, 2) Marc Germain Ranska, Yamaha + 10,20, 3) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 26,41, 4) Maurizio Micheluz Italia, Yamaha + 1.29,59, 5) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.49,48, 6) Mike Hartmanm Saksa, KTM + 2.19,57.
MM-pistetilanne: 1) Juha Salminen Suomi, KTM 300, 2) Albergoni 273, 3) Germain 257, 4) Guerrero 251, 5) Belometti 232, 6) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna 211.
Luokka 2:
1) Jonny Aubert Ranska, Yamaha 57.17,37, 2) Mika Ahola Suomi, Honda + 48,13, 3) Stefan Merriman Australia, Aprilia + 1.25,21, 4) Samuli Aro Suomi, KTM + 1.48,47, 5) Fabrizio Dini Italia, Yamaha + 2.01,30, 6) Fabien Planet Ranska, KTM + 2.11,46, …9) Jari Mattila Suomi, Beta + 2.57,84.
MM-pistetilanne: 1) Ahola 327, 2) Aro 292, 3) Aubert 274, 4) Planet 227, 5) Merriman 226, 6) Xavier Galindo Espanja, KTM 160, 7) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg 147.
Luokka3:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM 57.01,60, 2) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna + 1.37,75, 3) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 1.47,65, 4) Alessandro Botturi Italia, Honda + 1.52,58, 5) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg + 1.58,88, 6) Marcus Kehr Saksa, KTM + 2.04,08.
MM-pistetilanne: 1) Cervantes 330, 2) Tarkkala 290, 3) Guillaume 261, 4) Carlsson 256, 5) Alessandro Botturi Italia, Honda 208.
Viimeinen osakilpailu: 15.-16.9. Noiretable, Ranska.

maanantai 3. syyskuuta 2007
Tuleeko Suomeen uusi Supertwins-luokka kaudelle 2008?
03.09.2007 (Teksti:Janne Leiman)
Tähän kauteen loppuvan Ducati SS-cupin tilalle on keskusteltu mahdollisuudesta perustaa uusi sarja. Sarjassa ajettaisiin kaksisylinterisillä nelitahtikoneilla. Säännöt on tarkoitus kirjoittaa niin, että myös H-D ja Buell pystyvät tasaväkiseen kilpailuun muuten melko Italiailaispainotteisen kaluston kanssa. Tätä kirjoitettaessa sääntöehdotus on matkalla kohti Moottoriliittoa.
Ideana on ajaa yksi tai kaksi kisaa SM-skabojen yhteydessä, esimerkiksi Jurvan ja Kemoran kilpaulut. Loput kapinat ajoitetaan Jokamiesluokan viikonloppujen yhteyteen. Siellä kaksikin lähtöä per viikonloppu olisi mahdollista.
Luokan muodostaminen edellyttää paitsi sääntöjen hyväksyntää niin myös kiinnostusta kilpailijoilta. Jos kilpailu kiinnostaa ja haluat mukaan tämän luokan suunnitteluun ota yhteyttä Janne Leimaniin j.leiman@suomi24.fi tai puhelimitse 050-3079168.

Seistola ajoi kahdeksanneksi motocrossin MM-sarjassa
03.09.2007 (Tiedote)
Matti Seistola, 24, sijoittui kahdeksanneksi sunnuntaina päätökseen ajetun motocrossin MM-sarjan MX2-luokan yhteispisteissä. Sijoitus on vuonna 2004 Euroopan mestaruutta juhlineen kangasalalaisen MM-uran paras.
- Tietenkin muutamassa kisassa jäi parantamisen varaan, mutta olen kokonaisuudessaan tyytyväinen tähän kauteen ja loppupisteisiin. Kehitystä on havaittavissa, sillä olin viime vuonna sarjassa sijalla 17, muistutti Seistola.
Seistola viimeisteli kautensa komeasti Lieropin hiekkaradalla Hollannissa, jossa hän ajoi ensimmäisessä erässä viidenneksi. Jälkimmäinen erä päättyi harmittavasti keskeytykseen ja palkintopallipaikka jäi odottamaan vielä ensi kauteen.
- Ensimmäinen erä kulki kaikilta osin ihan ok ja olin jälkimmäisessäkin seitsemäntenä ennen keskeytystä. Kiersin eteeni kaatunutta kaveria ja otin siinä pienet lipat. En saanut sen jälkeen pyörää enää millään käyntiin. Harmi juttu, että kauden viimeistä erästä jäi tällainen maku suuhun.
Tiimineuvottelut yhä käynnissä
Italialaisessa SRS-tiimissä ajanut Seistola jatkaa ensi kaudella samassa luokassa.
- Tiimineuvottelut ovat edelleen käynnissä, enkä pysty sanomaan sen osalta vielä mitään varmaa.
Tavoitteet siintävät silti jo nyt kirkkaana mielessä.
- Vakiinnutin tällä kaudella paikkani kymmenen nopeimman joukkoon. Ensi kaudella vauhtia on tarkoitus nostaa viiden nippuun.
Italian Antonio Cairoli tervehti Lieropin ruutulippua molempien erien ykkösenä.
Cairoli varmisti Yamahallaan pienemmän luokan maailmanmestaruuden jo kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa Pohjois-Irlannissa.
Brittikuski Tommy Searle ajoi KTM:llä hopeaa ja viime kauden mestari, loukkaantumisista kärsinyt ranskalainen Kawasaki-kuljettaja Christophe Pourcel pronssia.
Ramonista MX1-luokan maailmanmestari
Motocrossin MX1-luokan valtikka säilyy visusti Belgiassa, vaikka legendaarinen Stefan Everts päättikin viime kaudella komean aktiiviuransa kymmenenteen mestaruuteen.
Vuoden 2007 mestarin nimi ratkesi heti Lieropin ensimmäisessä erässä, kun belgialainen Steve Ramon ajoi maanmiehensä Kevin Strijbosin tuntumassa toiseksi. Kauden viimeisen osakilpailun voittanut Strijbos oli jälkimmäisessä erässä toinen ja Ramon kolmas. Erän ykkönen oli hollantilainen Yamaha-kuljettaja Marc de Reuver.
Ramon vei mestaruuden 33 pisteen erolla niin ikään Suzukilla kilpailevaan Strijbosiin. Olkapäävamman vuoksi mahdollisuutensa loppukaudella menettänyt Uuden-Seelannin Yamaha-kuljettaja Joshua Coppins korjasi himmeimmän mitalin talteen.
Hondan kaasukahvaa kääntävän Marko Kovalaisen osalta Lieropin molemmat erät päättyivät keskeytykseen.
Motocrossin MM-sarja, 15/15 osakilpailu Lierop, Hollanti:
Luokka MX1, erä 1:
1. Kevin Strijbos Belgia, Suzuki 40.12.396
2. Steve Ramon Belgia, Suzuki + 11,238
3. Marc de Reuver Hollanti, 19,430
4. Ken de Dycker Belgia, Honda + 39,931
5. Billy Mackenzie Iso-Britannia, Kawasaki + 52,146
6. Manuel Priem Belgia, TM + 58,104
Marko Kovalainen Suomi, Honda, keskeytys.
Erä 2:
1. De Reuver 41.27,025
2. Strijbos + 5,705
3. Ramon + 49,502
4. De Dycker + 1.02,256
5. Mackenzie + 1.05,169
6. Priem + 1.27,380
Lopullinen MM-pistetilanne: 1) Ramon 508, 2) Strijbos 475, 3) Joshua Coppins Uusi-Seelanti, Yamaha 452, 3) Strijbos 428, 4) Sebastien Pourcel Ranska, Kawasaki 439, 5) De Dycker 421, 6) David Philippaerts Italia, KTM 419, …36) Kovalainen 13, 37) Eero Remes Suomi, Honda 9, 38) Antti Pyrhönen Suomi, Kawasaki 9.
Remes ja Pyrhönen eivät ajaneet Lieropissa.
Luokka MX2, erä 1:
1. Antonio Cairoli Italia, Yamaha 39.35,785
2. Gareth Swanepoel Etelä-Afrikka, Kawasaki + 4,990
3. Kenneth Gundersen Norja, Yamaha + 41,299
4. Tommy Searle Iso-Britannia, KTM + 41,382
5. Matti Seistola Suomi, Honda + 1.06,116
6. Marcus Schiffer Saksa, KTM + 1.10,830
Erä 2:
1. Cairoli 42.13,317
2. Erik Eggens Hollanti, Suzuki + 5,024
3. Rui Goncalves Portugal, KTM + 7,934
4. Swanepoel + 8,714
5. Nicolas Aubin Ranska, Yamaha + 29,402
6. Xavier Boog Ranska, Yamaha + 1.10,620
Seistola, keskeytys.
Lopullinen MM-pistetilanne: 1) Cairoli 660, 2) Searle 510, 3) Christophe Pourcel Ranska, Kawasaki 436, 4) Tyla Rattray Etelä-Afrikka, KTM 371, 5) Swanepoel 364, 6) Aubin 358 … 8) Seistola 276.
Lisätietoja:
http://www.moottoriliitto.fi
http://www.fim.ch/en/
http://www.motocrossmx1.com/

Laaksonen vesikelin ykkönen
03.09.2007 (Teksti ja kuvat: Marko Vihriä)
Enduron SM-sarjan kolmanneksi viimeinen osakilpailu ajettiin 2.9. Sipoossa. Päivän kovinta kyytiä piti yllä nelitahtiluokan Jani Laaksonen, joka otti samalla kauden ensimmäisen SM-voittonsa. Laaksonen oli suhteellisen selvä ykkönen mutaisella ja liukkaalla reitillä. Tuusulan Moottorikerhon Laaksonen oli ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen sijalla kuusi, mutta mies paransi nopeasti vauhtiaan ja kellotti neljännellä pätkällä pohja-ajan. Enempää ykköstiloja Laaksoselle ei
kirjattu, mutta miehen tasaisuus riitti silti lähes kahdenkymmenen sekunnin marginaalilla voittoon. Aika ajoin kaatosateessakin käydyssä kilpailussa ajettiin kahteen kertaan neljä erikoiskoetta, joiden lisäksi extreme-osuus kierrettiin vielä kertaalleen.
- Erikoiskokeet menivät alusta lähtien hyvin ja päivän ainoa virhe tuli toisella kierroksella, jolla kaaduin kerran. Viimeisen pätkän jälkeen huomasin, että voitto tuli lopulta helposti, tyytyväinen Laaksonen kertasi.
- Ainakin tänään tuntui tämä keli sopivan minulle. Juurakot ja kivikot näyttivät kaivautuvan aika syviksi. Oli hyvä päivä, pyörä pelasi hienosti ja ajoni kulki.
Yleiskilpailun toiseksi ajoi järjestävän kerhon Simon Wiik, joka kirjasi saldokseen peräti kolme nopeinta aikaa viimeiseltä neljältä erikoiskokeelta. Petri Pohjamo ylsi kolmanneksi, vaikkei Hämeenlinnan miehelle pohja-aikoja tullutkaan.
- En tiedä, oliko kotimaisemista hyötyä, koska keli oli tällainen Mutta ajollisesti minulla ei ollut mitään ongelmia, vaikka kerran sammutinkin pyörän. Alussa kädet vähän puutuivat, mutta toisella kierroksella meni jo paljon paremmin, Wiik summasi päivänsä.
- Täällä oli tänään todella hyvät erikoiskokeet. Kelillehän ei kukaan voinut mitään. Olen todella tyytyväinen ajooni ja sijoitukseeni.

Maaliskuussa leikattu ristiside vaivaa edelleen enkä uskalla laittaa jalkaa ajon aikana maahan, kertoi puolestaan Pohjamo.
Sipoossa palkinnot jakoi kansanedustaja Leena Harkimo, jonka mielestä myös moottoripyöräily sopii kaupunkikuvaan. Sipoon Moottorikerhon SM-enduron yksi erikoiskoe ajettiin aivan Nikkilän keskustassa koulun vieressä.
- On hienoa, että täällä Sipoossa on paljon erilaisia tapahtumia ja että ollaan aktiivisia. Liikuntaa tarvitaan ja huippu-urheilulla on ehdottomasti paikkansa. Hyötyliikuntaa ja huippu-urheilua ei pidä asettaa vastakkain, vaan kumpaakin tarvitaan. Minulle moottoriurheilu on aina ollut lähellä sydäntä ja olen ollut muun muassa Juuso Pykälistön kartanlukijana SM-rallissa.
Tulokset (yleiskilpailu):
Yleiskilpailu:
1. Jani Laaksonen
2. Simon Wiik
3. Petri Pohjamo
4. Petteri Silvan
5. Jari Pulkkinen
SM 4t:
1. Jani Laaksonen
2. Simon Wiik
3. Petri Pohjamo
SMy:
1. Oskari Kantonen
2. Riku Nikander
3. Heikki Timonen
SMa:
1. Jari Pulkkinen
2. Leif Holm
3. Niki Ahola
SM-pistetilanne löytyy osoitteesta: http://www.fin-enduro.com/tilanne.php

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)