lauantai 17. maaliskuuta 2018

Päijänneajo käynnistyi 83. kertaa

Päitsi käynnistyi tänään lauantaina. Legendaarinen endurokilpailu ajetaan 83. kerran, ja viime vuoden tapaan kilpailu on myös MM-osakilpailu.

Italian Giacomo Redondi Evon maastokokeella viime vuoden Päitsillä. Hän ajoi yleiskilpailun sijalle 16. Kuva: Urheilukuvat.net / Janne Tervola
Taistelu yleiskilpailun voitosta käydään kuitenkin taas mitä luultavammin suomalaisten kesken, ja voittajaehdokkaiden listalla on mustana lampaana yllättävä nimi, Aleksi Jukola.

- Kunhan saadaan ukon mieli hyväksi ja kaikki rokkaamaan, niin kaikki on mahdollista. Voittamaan lähdetään. Taso on kova, mutta on vain oltava kovempi kuin muut, pohdiskelee 24-vuotias Jukola.

Jukolan alkuvuosi on ollut vaihteleva. Ensimmäiset kilpailut jäivät välistä sairastelun takia, mutta helmikuun lopussa mies nappasi yleiskilpailun voiton Nummisissa ajettavassa Numibia Snow Endurossa. Toiseksi jäi muun muassa viime vuoden Päitsin voittaja Eero Remes.

Ensimmäisessä SM-endurossa Riihimäellä viime viikonloppuna Jukola oli kovassa iskussa ja johti pitkään yleiskilpailua, kunnes kisa keskeytyi tekniseen vikaan.

- Viime vuosina spooriajaminen on alkanut luonnistumaan. Nyt on todellakin laitettu kaikki peliin Päitsiä varten ja valmistauduttu hyvin! Voitonhaluinen Jukola uhoaa.

Päitsi on rankka kisa, kun kahdessa päivässä ajetaan noin 700 kilometriä, ja tänä vuonna maastokokeita on peräti 28.

- Kyllähän välillä potuttaa, jos tulee esimerkiksi kaatumisia. Hyvät tsempparit etenkin huoltotiimissä ovatkin tärkeitä, jotta ajofiilis pysyy hyvänä. Ja perjantai-iltana kun hyvällä porukalla naureskellaan, niin saadaan mieli korkealle kisaa varten.

Kilpailun taso on viime vuottakin kovempi, ja mukana ovat kaikki maailman huiput, joten nuorelle SM-voittoakin tavoittelevalle miehelle riittää haastetta.

Reitti ja aikataulut

Päijänneajossa mitellään niin SM- kuin MM-pisteistä, ja niin SM- kuin MM-luokan kuskit taistelevat Päijänneajon yleiskilpailun voitosta. Kilpailu starttaa lauantaina 17.3. kello 8 Vierumäeltä, ja päättyy sunnuntaina 18.3. iltapäivällä Helsinkiin Malmin lentokentälle. Tuloksia voit seurata Kalkku ry:n reaaliaikaisesta palvelusta osoitteesta live.kalkku.fi

Kilpailun reitti kulkee lauantaina Päijännejärven länsipuolta pohjoiseen. Kuskit oikaisevat Kärkisten sillan kautta Päijänteen itäpuolelle. Lauantain viimeiset maastokokeet ajetaan pimeässä, ja ensimmäiset kuskit saapuvat Vierumäelle yötauolle klo 20 jälkeen.

Sunnuntaina kuskit starttaavat Vierumäeltä klo 8.30 alkaen. Ensimmäiset kuskit saapuvat Malmilla sijaitsevalle viimeisemme maastokokeelle ja maaliin aikaisintaan klo 15.30. Malmilla on tarjolla vauhdikasta yleisöohjelmaa koko perheelle klo 13 alkaen.

Päitsin reitti koostuu pääosin perinteisistä maastokokeista sekä niiden välisistä siirtymistä. Tarkemmat tiedot ajettavista maastokokeista löydät Päijänneajon nettisivuilta.

Päitsissä kilpaillaan MM-luokissa (Enduro1, Enduro2, Enduro3 ja EnduroGP) sekä kansallisissa luokissa (A, B, C, V40, V50 ja V60). Katso kisan lähtöjärjestys.

Päijänneajo ajetaan ns. ralliaikataulua noudattaen, minkä myötä vältetään se, että kuskit joutuisivat ohittelemaan samoja kuskeja useaan kertaan. Renkaita saa vaihtaa vain kokoomatauolla Jämsässä, yötauolla Vierumäellä ja kokoomatauolla Mäntsälässa eli koko viikonlopun kaksipäiväinen kilpailu on pärjättävä neljällä rengasparilla. Kaikkien kuskien on katsastettava pyöränsä Vierumäellä kilpailua edeltävänä perjantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti