maanantai 21. lokakuuta 2013

Kullas jatkaa kauttaan Saksan Supercross-sarjassa

Syyskuun alussa päättynyt motocrossin MM-sarja oli Harri Kullakselle jo neljäs kausi motocrossammattilaisena. Kaudella 2013 hän oli lopputuloksissa 15. Parhaan tuloksen KTM-kuljettaja saavutti kotikisassa Hyvinkäällä, jossa hän oli viikonlopun yhteistuloksissa kuudes. Ensi kaudelle ajokuntoa parannetaan Saksan Supercross-sarjaa ajamalla.

Kullaksen tavoitteena on ajaa kaudella 2014 täyden MM-sarjan lisäksi myös motocrossin SM-sarjaa sekä MX1- että MX2-luokassa. Lisäksi hän kilpailee Viron mestaruussarjassa ja saksalaisen KTM-tiimin kutsumana myös neljän osakilpailuviikonlopun pituisen Saksan Supercross-sarjan.

- Lomani jää tänä vuonna lyhyeksi, sillä Saksan Supercross-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajetaan jo 8.-9. marraskuuta. Olen innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta, sillä tietojeni mukaan sikäläiset radat ovat todella hienoja. Lähden tosissani tavoittelemaan sarjassa maksettavia rahapalkintoja, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Saksan supereissa on kova taso, Kullas kertoo.

Belgian kodissa asuessaan Kullas tulee ajamaan harjoituskisoina myös ohjelmaan sopivia paikallisia mestaruuskisoja muun muassa Belgiassa ja Ranskan rantakisoja.

Kullas haluaa jatkaa MM-sarjassa vielä pari vuotta pienellä pyörällä MX2-luokassa, jossa ikäraja on 23 vuotta. Viron ja Suomen osakilpailuja hän ajaa todennäköisesti myös 350-kuutioisella KTM:llä, sillä iso pyörä tuntuu sopivan helsinkiläiselle hyvin.

Kullaksella on nyt koko ajan oma kilpailupyörä käytössä, joten hän voi mekaanikkonsa ja KTM-Sahkar Racing -tiimin kanssa kehittää pyörää saumattomasti eteenpäin.

Kullas jatkaa yhteistyötä valmentajansa Jussi Vehviläisen kanssa. Tukijoukkoihin on liittynyt myös moninkertainen enduron maailmanmestari ja moottoripyöräilyn superlahjakkuus Juha Salminen.

- Uskon, että tämän parivaljakon rautaisella ammattitaidolla ja Juhan tuomalla tuoreella näkemyksellä ja kokemuksella minulla on entistä paremmat edellytykset tulevalla kaudella, Kullas toteaa.

- Olen enimmäkseen tyytyväinen myös vauhtiini, joka useassa kisassa olisi oikeuttanut kierrosaikojen perusteella kymmenen parhaan sakkiin. Ensi kaudella tavoitteeni on parantaa aika-ajotuloksiani ja parantaa siten asemiani starteissa.

Suomessa Kullas nähdään tämän vuoden puolella vielä Supercrossin SM-finaalissa Tampereella 25.–26.10. Realistinen tavoite on ottaa SM-hopeaa, mikä on paras mahdollinen tulos, sillä Kullas ei ajanut kauden ensimmäistä osakilpailuviikonloppua tammikuussa.

- Kokeilin Heinolassa Cross Countrya, mutta se ei tuntunut lainkaan minun lajiltani. Endurotyyppinen reitti oli minusta jopa vaarallisen tuntuinen, sillä en voi riskeerata ammattilaisuraani ottamalla turhia riskejä. Kärme Kustaalle olisin voinut lähteä vielä rypemään, mutta onneksi Supercross-kisa osuu sen kanssa päällekkäin, helpottunut Kullas nauraa.

Kullaksen MM-ura jatkuu nuorten kuljettajien MX2-luokassa 1. maaliskuuta Qatarissa 2014. Edessä on jälleen 18 osakilpailun tiivistahtinen MM-sarja, jonka kruunaa 28.9. ajettava joukkueiden MM-kilpailu.

MM-sarja 2014
1.3. Qatar Losail
9.3. Thaimaa Si Racha
30.3. Brasilia Beto Carrero
13.4. Trentino Arco di Trento
20.4. Ilmoitetaan myöhemmin
4.5. Hollanti Valkenswaard
11.5. Ilmoitetaan myöhemmin
25.5. Iso-Britannia Matterley Basin
1.6. Ranska St Jean d’Angely
15.6. Italia Maggiora
22.6. Saksa Teutschenthal
6.7. Ruotsi Uddevalla
13.7. Suomi Hyvinkää
27.7. Tsekki Loket
3.8. Belgia
17.8. Ukraina, Dimitrov
31.8. Brasilia, Goiania
28.9. Kegums, Latvia. Joukkue-MM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti