lauantai 18. huhtikuuta 2015

Päivärinta sivuvaunujen MM-sarjan johtoon

Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen kaksikko päräytti kakkoseksi kauden toisessakin ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM-osakilpailussa Le Mansin Bugatti-radalla Ranskassa. Toinen peräkkäinen kakkostila takaa suomalaisparille johtopaikan sarjan vetäytyessä kahden kuukauden tauolle.

Kuva Mark Walters


Le Mansin kilpailu sujui tulostavotteiden mukaisesti mutta kilpailussa oli myös huonoa tuuria.

- Meillä oli alusta säädetty samalla tavalla kun Aatun (Adolf Hänni) kanssa, eikä renkaat alkaneetkaan toimia kuin vasta viiden kierroksen jälkeen ja Reeves karkasi jo heti alussa. Meillä oli tarkoitus ampua kaverin imuun, mutta pito ei siihen riittänyt, Päivärinta kertoi.

Sitten irtosi tiedonkeruu antenni ja se aiheutti vääriä havaintoja.

- Sitten loppuajasta kuului kolinaa. Ihan kuin Kirsi olisi koputtanut katteeseen ja minä luulin, että likalla on jotain hankaluuksia ja himmasin vauhtia. Siinä meni Streuer ohi ja minä vilkuilin, että mikä mättää. Kirsi kuitenkin näytti, että anna mennä. Päästiin hollantilaisen ohi, mutta minä mietin koko ajan, että onko Kirsillä taas hanskat rikki, vai mitä,  naureskeli pilotti kilpailun jälkeen.

- Paska fiilis tästä jäi, mutta pyörä kulki nyt hyvin ja ainoastaan Reevesin peli oli hivenen nopeampi. summasi Päivärinta.

Sivuvaunujen hallitseva maailmanmestaripari, brittiläisranskalainen duo Tim Reeves/Gregory Cluze voitti kilpailun reilun kahdeksan sekunnin turvin Päivärinta/Kainulainen kaksikkoon. 

Hollantilaiskaksikko Bennie Streuer/Geert Koerts nousi kolmospallille reilut viisi sekuntia suomalaisparille jääneenä. 

Päivärinnan pyöräkunta johtaa sarjaa 40 pisteellä, Streuer on toisena ja Reeves kolmantena. Sarja jatkuu kesäkuun lopulla Kroatian Rijekasssa ajettavilla kilpailuilla. 

Sitä ennen Päivärinta/Kainulainen duo nähdään mukana SM-sarjan kilpailuissa Jurvassa ja Vetelissä.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut 2/8 MM-osakilpailu Le Mans Ranska tulokset:
1. Tim Reeves/Gregory Cluze, Iso-Britannia/Ranska LCR-Kawasaki 18 kierrosta
2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen, Suomi, LCR-BMW +8.075
3. Bennie Streuer/Geert Koerts, Hollanti, LCR-Suzuki +13.814
4. Uwe Gurck/Manfred Wechselberger, Saksa, LCR-BMW +50.661
5. Phillippe Le Bail/Sebastien Lavorel, Ranska, LCR-Suzuki +1:01.046.

Tilanne sarjassa:

1. Päivärinta/Kainulainen 40
2. Streuer/Koerts 29
3. Reeves/Cluze 25
4. Mike Roscher/Anna Burkard, Saksa/Sveitsi, LCR-BMW 21.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti