lauantai 19. toukokuuta 2001

Suomalaiset RR-kuljettajat avanneet kauden hyvin

Alastaron radalla 16. toukokuuta kotimainen Road Racing -väki esittäytyi tiedotusvälineille. Tilaisuus järjestettiin ensimmäisen kerran ja tällä on tarkoitus lisätä lajin tunnettuutta yleisön keskuudessa.

Suomalaisten kuljettajien kausi on lähtenyt hyvin käyntiin, Mika Kallio pokkasi pronssia satapiikkisten ensimmäisessä EM-kilpailussa ja Tatu Lauslehto voitti samassa luokassa ensimmäisen Scandinavian Open -kilpailun. Sivuvaunuissa villillä kortilla MM-lähtöön päässyt Team Karttiala keskeytti konerikon takia viidenneltä sijalta viimeisimmässä kilpailussa. Tästä loistavasta esityksestä johtuen FIM on antanut Team Karttialalle mahdollisuuden osallistua Doningtonin MM-osakilpailuun jälleen villillä kortilla.

Superbikeen sääntöuudistus

Erkka KorpiahoErkka Korpiaho
Supersportin Suomen mestari Erkka Korpiaho ajaa Yamaha R6:lla H2Racing tiimissä.
Kaudella 2001 kotimaassa ajetaan neljässä pääsarjassa A- ja B-luokissa, 125, 250, Supersport 600 ja Superbike 750. Kaksi ensimmäistä luokkaa ovat kaksitahtisia, Supersportiin saa osallistua korkeintaan 600-kuutioisella nelisylinterisellä tai enintään 750-kuutioisella kaksisylinterisellä.

Superbike-luokka muuttui viime kaudesta, siitä poistuivat kuutiorajoitukset. Aikaisemmin kuutiorajat olivat 750 nelisylinterisillä pyörillä ja 1000 kuutioita kaksisylinterisillä. Tällä muutoksella on pyritty saamaan lisää osanottajia luokkaan.

Luokassa virittäminen on melko vapaata, joten kilpailukykyisen pyörän rakentamiseen on saanut upotettua paljon rahaa. Nyt vastaavanlaiseen tulokseen pääsee lähes kaupan hyllyltä otetulla 900-1000 -kuutioisella sporttipyörällä. Muualla maailmassa kuutiorajat ovat vielä voimassa, mutta suunnitelmia kuutiorajojen nostamisesta on ollut.

Free For All on nimensä mukaan todella vapaa luokka, kuutiotilavuus on oltava välillä 125-1300. Turbo ja ilokaasu on kielletty, rajoituksia työtahtien määrällä ja sylintereillä ei ole. Luokkaan saa osallistua ilman aikaisempaa kilpailukokemusta, A-luokan kilpailijat luonnollisesti eivät saa osallistua. Free For All luokan lähdön voi voittaa kaveri nakkikioskin kulmalta 1100 Ärrä Suzukilla, itsetehdyin polvipaloin. Kaikkien luokkien ensimmäinen SM-osakilpailu ajetaan Vetelin Kemorassa 26.-27.5.

Hyvä maa harjoitella

- Moottoripyöräilyn harrastajamäärä on parin viime vuoden aikana räjähdysmäisesti kasvanut. Suomalaisten kuljettajien menestys vetää toivottavasti uusia kuljettajia lajin pariin samalla tavoin kuin autourheilussa on tapahtunut jo pitemmän aikaa. Kynnys aloittaa kilpaileminen on tehty matalaksi Free For All -luokassa, siihen voi osallistua tavallisella katupyörällä, kertoi Suomen Road Race Ajajat ry:n puheenjohtaja Tero Kiira.

- Suomi on erittäin hyvä paikka harjoitella, täällä on ratoja yksi kappale miljoonaa asukasta kohti, kun luku esimerkiksi Saksassa on yhden suhde 15 miljoonaan. Voitte kuvitella miten kalliiksi muualla maailmassa testaaminen tulee, kun rata-aika on kortilla ja jos varattuna ajankohtana sää on kehno, Siukola Motorsportin Erkki Siukola kertoi Suomesta harjoittelupaikkana.

Reinikainen väännöllä peliin

Marko Reinikainen
Marko Reinikainen
MR-Power Racing Teamissa ajavan Marko Reinikaisen viimevuotinen seiskapuolikas Ärräsussu on vaihtunut TL1000R-malliin. Vuodesta 1990 kilpaillut Reinikainen on harrastanut lähes kaikkia kaksipyöräisiä moottoriurheilulajeja. Superbiken palkintosijoista hän on taistellut vuodesta 1997. Suurimman osan viime kaudesta vei toipuminen loukkaantumisesta.

- Tällä pyörällä tulen pärjäämään väännöllä ja ajettavuudella Suomen mutkaisilla radoilla. Lähes vakiokuntoinen moottori tuottaa 137 hevosvoimaa mukavalla tehoalueella. Kurvista ulos tultaessa pito säilyy helpommin kun räjähtävällä rivinelikolla, kertoilee Reinikainen kulkupelistään.

Kallio pikavisiitillä

Mika KallioMika Kallio
Mika Kallio keskittyy EM- ja Saksan 125-kuutioisten luokkaan.
EM- ja Saksan sarjoihin 125-kuutioisten luokkaan täysipainoisesti keskittyvä Mika Kallio kävi kauden avajaisissa kertomassa tunnelmiaan. Taskussa on pronssia ensimmäisestä EM-lähdöstä ja seitsemäs sija Saksan mestaruuskilpailussa.

Molemmat sarjat käsittävät kahdeksan osakilpailua. Varsinkin EM-sarja menee päällekkäin kotimaisten kilpailujen kanssa niin, ettei Kalliota Suomessa nähdä kuin yhdessä osakilpailussa.

- Taso on kotimaista kovempi. Kisat ovat tiukempia ja siellä taistellaan kyynärpäätuntumalla loppuun asti. Tänä vuonna osallistutaan Suomessa vain Virtasalmen kisaan, Kallio kertoi. http://www.ajo.fi/

Hopeaa Tanskasta

Toista kautta A-kaksipuolikkaissa ajavan Topi Haaralan kausi on alkanut vauhdikkaasti. Tanskan Scandinavian Openissa tuli hopeaa. Samassa kilpailussa ollut Ari Matikainen oli kolmas ja hallitseva Suomen mestari Hannu Möttönen oli viides.

Topi HaaralaTeemu Tanttu
Topi HaaralaTeemu Tanttu
Yllätysuutisena tuli jälkikäteen EM-piste Ranskan Le Mansin osakilpailusta. Hylkäyksen johdosta 16. sija nousi yhdellä. Vuoden 2001 Hondalla ajava Haarala aikoo osallistua neljään EM-kapinaan. http://www.saunalahti.fi/haarala/

Opistoupseeri mopon selässä

Team Tantun kuljettaja Teemu Tanttu kilpailee piikkiluokan jälkeen A-kaksipuolikkaissa toista kautta. Paras sijoitus viime kaudelta Räyskälässä, maaliin tultiin neljäntenä. Vuonna 1993 kilpailemisen aloittanut Karjalan Prikaatin opistoupseeri ajaa alunperin 1995-mallisella Honda 250 RS:lla. Runkoa on nykyaikaistettu, esimerkiksi keulakulmasta on tehty säädettävä. Tänänkautena on jo keretty osallistua tanskan Scandinavian Openiin, sieltä irtosi kolme pistettä.http://kotisivu.mtv3.fi/oma/tanttu/

Kallulle kuutioita

Superbiken hallitseva Suomenmestari Juha "Kallu" Berner lähtee kaudelle 2001 jahtaamaan neljättä mestaruutta. Ajopeli on kasvanut seiskapuolikkaasta 900 -kuutioiseksi Kawasakin ZX-9R -malliksi.

- Viime vuosina 900-1000 -kuutioisia pyöriä on kehitetty paljon rajummin kuin seiskapuolikkaita. Esimerkiksi tämän kauden pyörä tuottaa lähes vakiona saman verran tehoa kuin viime vuotinen lähes viimeisilleen viritetty 750-kuutioinen. Spesiaaliosista rakennettu mylly joudutaan pahimmillaan aukaisemaan 300 ajetun kilometrin jälkeen. Tämän kanssa pärjää, kunhan muistaa laittaa bensaa tankkiin, Berner kertoo.

Juha BernerJuha BernerJuha Berner
Juha Berner on moninkertainen RR:n Suomenmestari. Juha puolustaa mestaruuttansa kaudella 2001 Kawasakin satulasta.

- Tottakai tällä pyörällä jäädään kurveissa vielä viimevuotiselle pyörälle jo suurempien pyörivien massojen takia. Sääntömuutoksen myötä kilpailukykyisen pyörän rakentaminen on tähän luokkaan on edullisempaa. Pienissä maissa Superbiken kustannukset ovat liian rajuja, ja porukkaa on siirtynyt paljon kuussatasiin.

Superbiken virittelysäännöt ovat melko vapaat. Esimerkiksi moottorista alkuperäistä tarvitsee olla vain kuoret. Jousituksen ja vanteiden vaihto on sallittu sekä runkoa saa vahvistaa.

Bolognan ihme

Toista kautta 748R Ducatilla A-Supersportissa ajava Miika Salo oli tyytyväinen päivän harjoituksiin.

Miika SaloMika Itkonen
Miika SaloMika Itkonen
- Jo nyt pääsin viime vuoden aikoihin, vaikka radalla oli paljon öljyä. Tällä kaudella jatkamme pioneerityötä merkin parissa. Paljon on opittu. Alusta tuli viime vuoden loppukaudesta kuntoon, nyt suurimmat ongelmat on moottorin ohjauksen kanssa. Soppa ei tahdo riittää ja harvinaiseen pyörään osien saanti on aina hitaampaa, Salo tuumaili. http://www.srra.fi/ducati/

"Niin pitkälle kuin rahat riittää"

Totesi Free For All ja B600 -luokkaan tällä kaudella osallistuva Mika Itkonen. West Racing Teamissa ajavalla Itkosella on kilpailukokemusta viime vuodelta kahdesta kilpailusta. Ajopelinä toimii ZX6 Kawasaki, joka on jousituksen hienosäätöä, putkiston ja katteiden vaihtoa lukuunottamatta jätetty vakioksi.

- Ajan niin paljon kuin rahaa riittää, paljon kuluista menee oman lompakon kautta. Nyt on tarkoituksena saada vain paljon kilometrejä alle. A-luokassa ajava Vesterisen Janne neuvoo tarpeen mukaan, myhäili Itkonen.

Nelossijalta ykköseksi

Antti ViinamäkiAntti Viinamäki
Viinamäen konttori. Säätöputikalla voi muuttaa systytysennakkoa. Oikealla Lambda-näyttö.
Antti Viinamäki
Team Data-Apexin tavoite kaudelle 2001 on yksinkertainen. Supersport 600 -luokan voitto. Antti Viinamäen SM-pronssista jäi viime kaudella uupumaan kolme pistettä. Pyöränä on edelleen viimevuotinen Yamaha R6 piristettynä tämän vuotisella moottorilla. Pyörää on tarkoitus kehittää edelleen niin, että sillä pärjää SO-kapinoissakin.

Ammattitiimi motocrossista Road Racingiin

Suomessa pyörivistä tiimeistä ammattimaisin on Hannu Heinosen luotsaama H2Racing. Heinonen luopui motocross-tallin vetämisestä ja aloitti RR:n parissa viime vuonna. Tuloksena Supersportin Suomen mestaruus kuljettajana Erkka Korpiaho. Korpiahon ajokkina on Yamahan R6.

- Tällä kaudella jatketaan samaa hyvää työtä samalla miehistöllä. Ajamme koko Suomen sarjan ja osallistumme Scandinavian Openiin aikataulun salliessa, Heinonen visioi. http://www.h2racing.fi/

Pidä kiinni

Tiedotustilaisuudessa tarjoutui wannabe-racerille tilaisuus päästä sivuvaunun kyytiin. Kyytipelinä toimi SideCar Manninen Racingin LCR/Kawasaki ZX12R. Kawan kone puskee kunnioitettavat 187 hevosvoimaa ja kyydittää 250-kiloista runkoa parhaillaan 270 kilometrin tuntivauhdilla.

Sivuvaunupyörän kilpailumiehistö on viime vuoden SM-nelospari eli kuljettaja Tero Manninen ja matkustaja Mikko Lauttanen. Tämän kauden tavoitteena on Suomen mestaruus ja Eurocupin Ruotsin osakilpailussa viiden parhaan joukkoon sijoittuminen.

Ennen lähtöä saan perusohjeet kyydissä pysymisestä -kyllä, tavoitteena on nimenomaan vain pysyä kyydissä. Painonsiirrot ja roikkumiset tällä reissulla saa unohtaa. Kauhutarinat puutuneista käsistä pulpahtavat kummasti mieleeni. Saankin ohjeet, ettei kannata puristaa liikaa ja mitä tehdään, jos rupeaa voimat loppumaan tai kakki puskemaan housun puntista ulos.

Mikko Lauttanen (vas) ja Tero Manninen (oik)Tero Manninen ja Mikko Lauttanen. Tätä kytiä pääsi myös toimittaja kokeilemaan...
MC BajaHill:n toimittaja kävi purkkiorjana Tero Mannisen (oik) ja Mikko Lauttasen (vas) pyörässä. Tero Manninen vei toimittajaa koko rahalla.

Matkustusasento ei ole mitenkään tavallinen. Lullassa istutaan oikealla kankulla ja oikea jalkaterä on vaunusta ulkona. Nilkan ja jalkaterän avulla saa tuettua itseään paikalleen. Vasen jalka tulee eteen, jotta saadaan tukea jarrutuksissa. Vasemmalla kädellä painetaan hötkyilevä vasen jalka kuriin ja pidetään suoraan edessä olevasta tangosta. Oikealla kädellä pidetään katteen aukosta kiinni.

Ensimmäinen kierros oli pelkkää lämmittelyä, toisella kierroksella Tero rupesi antamaan happea koneelle. Kiihtyvyys tuntui järkyttävältä. Välillä tuntui, että olen kyydissä pelkästään käsien varassa. Vielä pääsuoran viimeisessä ylöspäin vaihdossa tuntui, ettei kiihtyvyydellä ole loppua.

Jarrutuksissa huomasi mainion hidastuvuuden, vaikka sainkin jälkeenpäin kuulla, että olisin ollut läskillä vuorattu torpeedo, jos oltaisiin jarrutettu kisatyyliin. Kurveissa oleminen ei tuntunut lainkaan hassummalta, vaikken painonsiirtoa kyennyt tekemäänkään. Puutteellisen painonsiirron takia vasemmalle kääntyvissä kurveissa sisäpyörä pyrki tietysti ilmaan. Oikealle käännyttäessä taas vetopyörä pyrki kirjoittelemaan.

Laskujeni mukaan neljä kierrosta tuli täyteen, enkä menisi lupaamaan, että kierrosta-kahta pidempään olisin kyydissä pysynytkään. Kokemus ei ollut niin kauhea kuin olin kuvitellut. Uskalsin jopa katsoa menosuuntaan, mikä kieltämättä helpotti kyydissä pysymistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti