lauantai 7. heinäkuuta 2001

Auto- ja tiealan valtakunnallisessa museossa Mobiliassa vuoden 2001 näyttelyn teemana on moottoriurheilu. Näyttelyssä esitellään suomalaisen moottoriurheilun menestyjiä ja menestyksen syitä.


Yamaha TD2B vuodelta 1971. 250 ccm3 ja 47 hv. Yamaha oli erittäin suosittu tuotantokilpapyörä. jolla kilpailivat yksityiskuljettajat ja -tallit tehdastallin vetäydyttyä kilpailuista. Jarno "Paroni" Saarinen ja Teuvo "Tepi" Länsivuori ajoivat suomalaisen maahantuojan "Arwidsson Yamahoilla".

Näyttely on totutusta poiketen henkilökeskeinen ja kertoo myös moottoriurheilun taustavaikuttajista.Näyttelyssä on edustettuina ovat lähes kaikki moottoriurheilun lajit. Ralli on ollut suomalaisille menestyksekkäin laji, Suomi johtaa muuta maailmaa maailmanmestaruustilastoissa 12-11.

Kaksipyöräpuolella endurosta on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana rallin kaltainen menestyslaji. Vuosina 1998-2001 suomalaiset ovat saaneet 34 MM-mitalia. Tänä vuonna tuli kuusi mitalia lisää. Esimerkiksi Juha Salminen on varmistanut maailmanmestaruutensa jo ennen viimeistä osakilpailua.



Neliömetreissä mitattuna autot vievät suurimman osan, mutta ihan mukavasti on edustettuna myös eri kilpalajit, joihin suomalaiset moottoriurheilijat ovat osallistuneet moottoripyörillään. Nähtävillä on kilpakalustoa alkaen 60-luvun puolivälistä 90-luvulle asti.


Näyttelyhallista löytyy myös moottoriurheilun ulkopuolelta muutamia kaksipyöräisiä, kuten poliisimoottoripyörä ja vanhempia itäpyöriä. Mopot ovat myös edustettuina näyttelyssä.

Mobilia sijaitsee Kangasalla Tampere-Lahti tien välittömässä läheisyydessä. Näyttely on avoinna touko-elokuussa joka päivä klo 10-20 ja syyskuussa joka päivä 10-16. Lisää tietoa ja ajo-ohjeet museon kotisivuilta http://www.mobilia.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti