Talvi-iltojen tee-se-itse projekti: Kaasarikoneesta ruiskuksi

Yamaha XJ900 (1983) >> XJ900i, lyhyt oppimäärä

Elettiin vuotta 1995, kun mitta alkoi täyttyä tuolloin noin 140 000 kilometriä ajetun pyöräni kaasareiden kanssa. Kone veti 6,8 - 7,5 litraa sataselle kakkua, käynti oli epätasaista ja muutenkin veto alamaissa. Syynä edellä mainittuihin olivat puhki kuluneet kaasuttimien luistien alipainekalvot. Olin paikkaillut noita samaisia kalvoja jo useita kertoja. mutta nyt kun paikkoja oli jo yhteensä seitsemän, minulle rupesi riittämään. Siihen aikaan kalvo/luisti -yhdistelmä maksoi noin 500 markkaa kappale, eli edessä olisi ollut parin tonnin remppa.

Kerran paikkoja hieman järkkäillessä tuli vastaan aiemmin autossani ollut Bosch L-jetronic ruiskusetti; ja syystalven myötä ruiskuidea lähti muhimaan. Ja niinpä talvella 1995 ryhdyin värkkäämään satsia pyörään sopivaksi. Ensin päätin, että en tee uutta ilmanputsari/imukoteloa vaan alkuperäinen saa kelvata. Murjaisin kaasuttimet pois ja sorvasin niiden pituus- ja halkaisijamittojen mukaan umpitangosta läppärungot, jotka sopivat suoraan kaasuttimien tilalle. Projekti oli siinä mielessä melko mittava, että läppärungoissa ei ole suuttimia lukuun ottamatta mitään valmista, vaan kaikki on itse tehtyä.

Rungot tein 6082 T6 alumiiniseoksesta, läppäakselit messinkitangosta ja kaasuläpät 1,6 millimetrin paksuisesta titaanilevystä. Sulkeutumiskulmaksi tuli 5,5 astetta. Päädyin läppien kanssa titaaniin, koska se materiaalina on jäykkää ja siksi siitä sai tehtyä ohuemmat läpät. Synkronointi- eli säätöosat jyrsin haponkestävästä teräksestä. Työ piti tehdä erittäin tarkasti, koska muuten vierekkäisten kurkkujen akselit eivät olisi olleet samalla linjalla ja se johtaisi akseleiden jumiutumiseen kokoonpanovaiheessa.

Toinen iso kohde oli ilmamäärämittari. Tuossa L-jetronicissa se on läppätyyppinen ja moottoripyöräkäyttöön melko suuri. Päätin sijoittaa sen alkuperäisen ilmansuodattimen tilalle. Sitä piti ensin lyhentää ja madaltaa jyrsinkoneella, jotta sen sai sopimaan tilaansa. Ilmamäärämittarin liikkeitä saatiin muuteltua tekemällä vaimennusläppään kierteet ja kiinnittämällä siihen polttoainesuutin. Suuttimen kokoa vaihtelemalla voidaan muuttaa läpän reagoimisherkkyyttä imusarjan alipaineeseen. Mattotyyppinen ilmansuodatin taas löysi uuden paikkansa alkuperäisen kotelon kannen paikalta.

Ohjainboksi oli vaikea saada käsittämään, että moottori voi todellakin pyöriä yli 7000 kierrosta minuutissa.

Ruisku vaatii myös tiedon moottorin sytytykseltä. Autossa se on helppo ottaa puolalta, mutta pyörässä kahden erillisen puolan vuoksi jouduin tekemään sytytysboksin oheen pienen TAI-piiriin perustuvan summaimen eli mixerin, joka sai ohjauksensa päätetransistoreiden kannoilta. Projektin jälkeen sittemmin talvella 1998 tein itse koko sytytyksen, johon oli valmiiksi integroitu tuo summain. Itse ohjainboksiin piti tehdä pieni muutos säiliökondensaattoriin, koska ohjainboksi oli vaikea saada käsittämään, että moottori voi todellakin pyöriä yli 7000 kierrosta minuutissa.

Laitteistosta karsin pois "turhia" osia, kuten kylmäkäynnistyssuutin ja lisäilmaluisti. Lisäilmaluistin korvasin säädettävällä magneettiventtiilillä -käyttö tapahtuu entisen ryypyn kahvalla. Näin saadaan nostettua kylmälle koneelle riittävä 1700 kierroksen tyhjäkäynti.

Koneen säätäminen toimintakuntoon tarkoitti sitten melkein kahden kuukauden ajelua takalaukun varusteina 12V kolvi, komponenttisatsi ja oskilloskooppi. Sillon ei ollut käytössä lambda-anturia, joten säätäminen täytyi tehdä perstuntuman mukaan. Seoksen säätäminen tapahtui käytännössä muuttamalla ilmamääränmittarin ohjainlaatikolle kertomia arvoja. Kun sopivat arvot eri olivat löytyneet, voitiin purkaa säätövastushässäkkä ja korvata se kiinteillä vastuksilla.

Teet-se-itse, kaasuttimesta ruiskukoneeksi Työtunteja paloi projektiin arviolta yhteensä noin tuhat. Loppujen lopuksi työ kannatti, koska koneesta tuli paremmin vääntävä ja kaasuherkempi kuin koskaan ennen. Kulutus laski matka-ajossa 4,3-4,7 litraan sataselle. Olen nyt ajanut tuolla ruiskukoneella jotakuinkin 70 000 kilometriä, ollut tyytyväinen ja tietenkin säästyneet markatkin mieltä lämmittävät.

Tästä käykin ilmi, miksi kokoontumisajojen ilmoittautumislapussa lukee pyörän tyyppinä Yamaha XJ900i.

© Repe Puuska, 2001, coyote@mbnet.fi