maanantai 11. heinäkuuta 2005

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän keräyspotti 1900 €

(Tiedote)


Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän 2005 järjestelytoimikunta kävi tiistaina 21.6. luovuttamassa Käpylän Kuntoutuskeskukselle Kevätpäivänä 21.5. kertyneen hyväntekeväisyyslahjoituksen.

Saattue kokoontui Ruskeasuolla, josta lähti letkassa kohti Töölöä yhdeksän moottoripyörää ja perillä ryhmään liittyi vielä lisää motoristeja. Invalidiliiton Synapsia-kiinteistön pihalla saattuetta oli vastaanottamassa Kuntoutuskeskuksen henkilökuntaa ja asukkaita, johtaja/ylilääkäri Hannu Alarannan johdolla. Kuntoutuskeskuksen potilaat ja henkilökunta olivat ilahtuneita vierailusta, jota oli kuulemma kovasti odotettu. Kaiken lisäksi motoristit kutsuttiin mukaan nauttimaan maistuvia grilliruokia, joita oli tarjolla viljalti.

Hannu Alaranta kertoi sekä Invalidiliiton toiminnasta että Synapsia-uudisrakennuksesta, jossa toteutuu kolmen y:n yhtälö: yksilöllisyys, yksityisyys, yhteisöllisyys. Kuntoutusprosessit suunnitellaan yksilöllisesti; asiakkaan yksityisyys ja intimiteettisuoja huomioon ottaen. Samalla uudisrakennuksessa on kuitenkin varmistettu yhteistiloin mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin. Sijainti kuntoutuskeskuksella on mitä mainioin - Helsingin sykkeessä, kuitenkin metsän siimeksessä.

Alaranta vastaanotti HMKP:n 1900 € lahjoituksesta kertovan taulun yhdessä liikunnanohjaaja Ilona Björklundin kanssa, jonka jälkeen Ilona Björklund puolestaan kertoi motoristeille Kuntoutuskeskuksen liikuntarajoitteisille tarkoitetun kuntosalin toiminnasta ja laitteista. Tämä Synapsian sali on liikuntavammaisille liikunnan harrastajille esteettömän kulun takia erittäin tärkeä ja sali onkin kovassa käytössä aina ulkopaikkakuntia myöten useita kertoja viikossa. Kevätpäivässä kerätty potti on tarkoitus käyttää seuraavan uuden laitteen hankintaan.

Järjestelytoimikunnassa olleiden kerhojen edustajat kertoivat lyhyesti omasta kerhostaan ja Nummelan Moottorikerhon Heikki Penttilä vielä LC Entertainment Ltd:n osuudesta HMKP:n järjestelyissä. SMOTO:n edustaja kertoi kattojärjestön toiminnasta painottaen ennalta ehkäisevän työn tärkeyttä siinä, että vammautumiseen johtavia moottoripyöräonnettomuuksia voitaisiin vähentää.

Grillijuhlaa viettäneet Kuntoutuskeskuksen asukkaat kyselivät kiinnostuneina moottoripyöristä ja moottoripyörätoiminnasta - pääsipä eräs potilaan omainen pikku ajelullekin! Tilaisuudesta muodostui erittäin lämminhenkinen keskustelutilaisuus, joka sai hymyn huulille ja kelikin oli todella kohdallaan!

Nummelan Moottorikerhon Heikki Penttilä luovuttamassa
Kevätpäivän keräyspotista kertovaa muistotaulua.

Lahjoituspottia vastaanottamassa ylilääkäri
Hannu Alaranta ja liikunnanohjaaja Ilona Björklund.

Moottoripyörät Synapsia-rakennuksen edustalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti