perjantai 24. kesäkuuta 2005

Supersport 600-luokan MM-kausi jatkuu Misanossa

(Tiedote)


Sami Penna uusin eväin pistejahtiin
Ratamoottoripyöräilyn Supersport 600 -luokan kauden kuudes MM-osakilpailu (6/12) ajetaan sunnuntaina Misanon radalla Italiassa. Ajo Promotion -talli on käyttänyt kuukauden kestäneen kisatauon hyväkseen ajamalla ahkerasti testejä Motoparkin radalla Virtasalmella. Kuljettaja Sami Penna, 29, keskittyi jarrutusten hiomiseen ja Honda CBR 600 RR -pyörän jousituksen kehittämiseen. Uusia eväitä ajamiseen löytäneen Pennan tavoitteena Misanossa on MM-pistetilin avaaminen.

- Neljän testipäivän jälkeen on aika luottavainen mieli. Tutulla radalla pääsin ensimmäistä kertaa todella keskittymään pyörän säätöihin. Monia tärkeitä juttuja löytyikin. Takapyörän jousitusta saatiin sellaiseksi, että nyt voin ensimmäistä kertaa laittaa alle pehmeämmän renkaan. Sen pitäisi ilman muuta näkyä vauhdissa. Myös jarrutusta ja mutkista ulostuloa saatiin hiottua. Uskon, että nyt se MM-pistetili vihdoin aukeaa, Penna kertoo.

- Nyt on menty ihan oikeasti eteenpäin - ja reilusti! Jännä tietysti nähdä, miten se näkyy kilpailutilanteessa. Neljän testipäivän aikana Samin vauhti parantui merkittävästi. Suurin ero vanhaan on jarrutuksissa. Laskin, että sekunnin verran kierroksella pitäisi parantua jo pelkästään tämän ansiosta. Misano on Samille ja meille kaikille toki jälleen uusi tuttavuus, mutta todella hyvillä mielin matkaan lähdetään, tallipäällikkö Esa Ajo kertoo.

- Oli erinomainen asia, että saatiin testipäiviä tähän väliin.. Tietoa ja kokemusta tuli rutkasti lisää. Jarrutuspaikkoja haettiin; kysehän on siitä, miten pitkälle voi mennä niin että pystyy myös selvittämään kaarteen kunnialla. Sami sai paljon harjoitusta ja meni varmasti eteenpäin. Saa nähdä, miten teoria siirtyy käytäntöön radalla, joka ei ole ennalta tuttu, kilpailutoiminnan päällikkö Juha Berner kertoo.

Supersport 600 -luokan MM-sarjassa kilpailevat myös Tatu Lauslehto ja Topi Haarala. Urheilukanava näyttää kaikki MM-osakilpailut suorina lähetyksinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti