perjantai 27. huhtikuuta 2012

Huomaa motoristi liikenteessä 2012

Suomen Motoristit ry (SMOTO) ja sen jäsenkerhot muistuttavat muita tielläliikkujia huomaamaan motoristit liikenteessä. Moottoripyöräkauden kynnyksellä halutaan herätellä muita tielläliikkujia havaitsemaan liikenteeseen tulleet moottoripyörät. Huomaamista havainnollistetaan useilla paikkakunnilla järjestettävillä Huomaa motoristit liikenteessä -lauantaina 28.4.

Valitettavan moni kuolemaan johtanut mp-kolari on syntynyt siksi, että moottoripyöräilijää ei ole havaittu. Syitä havaitsemattomuuteen voi olla monia aina liikenneympäristön esteistä omaan tarkkaavaisuuteen. Moottoripyörän koko vaikeuttaa havaintoja; liikenteessä pienten kohteiden nopeuden ja omalle kohdalle saapumisen arviointi on vaikeampaa kuin suurten. Havaitsemiseen vaikuttavat paljon myös havaitsijan omat odotukset. Suomessa moottoripyörät ovat liikenteessä vain osan vuotta ja näin keväällä on tärkeää terästää omaa tarkkaavaisuuttaan – moottoripyöräkausi alkaa ja motoristit tulevat liikenteeseen.

Näin lisäämme turvallisuutta ja mukavuutta liikenteessä puolin ja toisin:

  • Pidä riittävä turvaväli – älä roiku takapuskurissa äläkä takarenkaassa.
  • Muista kuolleet kulmat. – Autoilijana älä luota pelkkiin peileihin, vaan käännä päätä ja tarkista, ettei rinnalla ole motoristia. Motoristina vältä ajamista kuolleissa kulmissa.
  • Käytä vilkkua ajoissa, erityisesti kaistanvaihdoissa ja vasemmalle käännyttäessä. – Älä yllätä arvaamattomilla liikkeilläsi muita tienkäyttäjiä.
  • Kurkkaa auton A-palkin taakse. – Motoristia suuremmatkin liikkujat jäävät helposti nykyisten paksujen palkkien katveeseen.
  • Älä käänny eteen. – Muista, että lähestyvän moottoripyörän nopeus arvioidaan usein väärin.
Huomaa motoristit liikenteessä -tapahtumia järjestetään mm. Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Porissa, Tampereella ja Lohjalla. Myöhemmin 12.5. myös Savonlinnassa.

Tapahtumat

Hämeenlinnassa Tiiriön Citymarketin pihassa (järjestäjä: Hämeenlinnan moottoripyöräilijät)
Bändi aloittaa soittamisen n. klo 10:00. Samaan aikaan alkaa hidasajokilpailuun ilmoittautuminen. Hidasajokisa, johon mm. apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo on luvannut osallistua, alkaa klo 11:00. Tapahtuma päättyy noin klo 15.

Kouvolassa (järjestäjä: Roadrunners)
Paraati Poliisin johdolla lähtee Tykkimäen huvipuiston parkkialueelta n. klo 11:30. Paraati päätyy Kouvolan K-Citymarketin parkkialueelle, jossa on ohjelmaa ja kanttiini auki:Kello 12:00 alkaen ilmoittautuminen ja hitain motoristi kilpailu (epävirallinen sm-osakilpailu). Kuolleet kulmat linja-autosta katsottuna, pyöräesittelyjä ja autokouluesittely.

Lohjalla, Lohjan ABC-asemalla (järjestäjä: Ladies´ bike club)
Motoristit kokoontuvat klo 13 - 15 välillä ABC-Lohja liikenne-asemalle (Turun tien varressa). Paikalla SMOTO:n puheenjohtaja Sirpa Heiskanen.

Porissa (järjestäjänä: Konepyöräklubi)
Pyöräilijät kokoontuvat Konepyöräklubin kerholle klo 9:15, josta pyöräletka lähtee 9:45 Prismalle. Prisman pihassa pyöräilijöitä on klo 13:00 asti. Lisää tietoa kerhon Internet sivuilla http://www.konepyoraklubi.fi/

Tampereella (järjestäjä: SMOTO)
HotRod & Rock Show:n yhteydessä. Tarkemmat tiedot tapahtumasta http://www.hotrod-rockshow.com/
Tule treffaamaan meitä SMOTO:n ständille!

Savonlinnan torilla järjestetään 12.5.2012 Turvallisesti kesään -tapahtuma

Lisätietoja: http://www.smoto.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti