Enduron viides osakilpailu käynnistyi
perjantai-iltana Tohmajärvellä. Illalla ajettiin kaksi kierrosta
supertestiä. Kilpailu jatkuu lauantaina.
![]() |
Henric Stigell Supertestillä perjantaina. |
Hallitseva maailmanmestari Eero Remes
oli nopein Tohmajärven tiilitehtaalla, mutta minuutin aikasakko
tiputti puolen minuutin etumatkan puolen minuutin takamatkaksi ja Remeksen sijalle 18.
Lauantain kilpailuun starttaa kärkipaikalta Helsingin moottorikerhon Henric Stigell. Toisena jatkaa reilun sekunnin päässä Jiri Leino ja kolmantena Marko Tarkkala. Tarkkala on reilun kolmen sekunnin päässä kärjestä.
Aikasakot eivät vielä ratkaise
kilpailua, sillä lauantaina SM- ja V40 -luokat ajavat 12
maastokoetta. Kärkiviisikko on seitsemän sekunnin sisällä
toisistaan. Mikäli Remeksen vauhti pysyy perjantain tasolla, ero on
kurottu kiinni kahden maastokokeen jälkeen.
Remeksen lisäksi minuutin aikasakko
lisättiin 20 kuljettajalle, koska he eivät pysähtyneet
aikatarkistusasemalle. Aikatarkistusasemalle pysähtyminen on
pakollista. Säännön tarkoitus on taata AT-asemalla
työskentelevien turvallisuus.
Rangaistusten saajien joukossa oli myös
Tohmajärven enduroseuran B-luokassa puolen minuutin pohjat ajanut
Roni Ratinen. Aikasakko tiputti Ratisen luokassaan kuudenneksi.
Lauantaina starttaavat reitille myös C- ja
V50-luokat, jotka ajavat kahdeksan maastokoetta.
Yleiskilpailun viiden kärki kahden
maastokokeen jälkeen
1 Stigell Henric HMK TM 09:49,53
2 Leino Jir TSMU KTM 09:50,76
3 Tarkkala Marko RiMPKK Husqvarna
09:52,88
4 Savo Matias JSMK Sherco 09:54,35
5 Hellsten Antti VMK Husqvarna 09:56,10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti