keskiviikko 2. huhtikuuta 2003

Aprillipäivän katsastuspakko ja autoveron tarkastuslaskenta veti tuhansia

Tiistaina 1.4.2003 päivätty katsastuspakkouutinen oli siis BajaHill:n aprillivedätys. Kaikkea mitä lukee Internetissä ei kannata automaattisesti uskoa, ainakaan aprillipäivänä.

BajaHill:n saamien luotettavien tietojen mukaan sekä virkamies Hannu Tasento ja pääkatsastaja Ari Rektio ovat aprillipäivän kuluessa kummatkin päättäväisesti puolustaneet uutisen todenperäisyyttä muutamilla keskustelufoorumeilla.

Alkuperäinen uutinen on kokonaisuudessaan oikealla olevassa taulussa. Jutussa ei siis ole päätä eikä häntää vaan se on kirjoitajien, joita siis on enemmän kuin yksi, mielikuvituksen tuotetta. Kirjailijoiden todelliset henkilöllisyydet jääköön lukijan pääteltäväksi.

Tuhannet lukivat jutun

Uutista levitettiin Internetin uutisryhmien, www-pohjaisten keskustelupalstojen ja valikoitujen uutispalstojen kautta. Uutinen löytyi eri keskustelupalstojen lisäksi myös Biken (http://www.bike.se/) ja FinnBiken (http://www.finnbike.com/) sivuilta. Jopa Talouselämä (http://www.talouselama.fi/) viittasi BajaHill:n juttuun omassa aprilliartikkelissansa.

Voidaan arvioida, että juttu tavoitti aprillipäivänä eri kanavien kautta reilusti yli 10000 suomalaista motoristia. Pelkästään BajaHill:n uutissivu käytiin aprillipäivän kuluessa lukemassa 1387:lta eri tietokoneelta. Paljastusartikkeli, joka oli sijoitettu MMAF:n sivujen alle, luettiin 2111 eri tietokoneelta. Luvuissa on mukana vain suorat lataukset eri koneilta, välityspalvelimilta tehdyt lataukset eivät näy ko. luvuissa.

Esimerkin kaltaiset vedätykset ovat jokapäiväisiä tuttuja Internetin Usenet-uutisryhmien, esimerkiksi sfnet.harrastus.mp, kulttuuria tunteville. Aprillipäivänä niitä saattaa sitten esiintyä laajemminkin. Oli harmillista, että muutamilla keskustelufoorumeilla juttu leimattiin heti julkisesti pilaksi ja siten vietiin muilta lukijoilta höynäytetyksi tulemisen ilo.

Lukijoiden kommentteja

  • AAARGH!!! Meinas taju lähtee!!!!!!! Pulssi oli oikeesti 200 kun luin tuota tekstii. Pärkkeles kun edes muistanu koko aprilli päivää (http://www.hdcf.fi/)
  • P..kele et nyt leikittiin vakavilla asioilla!!! Oli muute paskahalvaus lähellä ennenku mutteri pyörähti!!! (http://www.hdcf.fi/)
  • Voi tätä trollien luvattua aikaa.. =) (..ttu ku säikähdi) (sfnet.harrastus.mp)
  • Tää oli paha. Meinas mennä kaffet väärälle miehelle. Alkaa normaali väri jo palautua. (sfnet.harrastus.mp)
  • Ei s##tana! Nyt tämä homma kusee käsiin ja pahasti. Mä muutan ihan justiinsa ulkomaille... (http://keskustelu.suomi24.fi/)
  • Epäkuntoinen moottoripyörä on hengenvaarallinen laite. Itse motoristina olen jo pidemmän ajan ihmetellyt, miksi vuosikatsastuslaki ei ole aikaisemmin tullut voimaan; No, jokatapauksessa ihan hyvä juttu. (http://keskustelu.suomi24.fi/)
  • Jaa mulle tuli jo kutsu katsastukseen (http://www.moottoripyora.org/)
  • ha ha hyvä jekku ... rupes jo kädet vapisee ja tuskanhiki otsassa kun kaivelin rekisteriotetta kattoakseni täsmääkö väri ... heh heh (http://www.moottoripyora.org/)
  • Suolasilli takertui kurkkuun ja kuralätäkötkin ovat jäässä... (http://www.moottoripyora.org/)
  • Huh, hetkeks meni täydestä mutta sitten heräs kymysys et mikä pulju se SMMOTO on? Olipa hyvä et sattu oleen aprillipäivä JUST tänään... (http://www.mp-foorumi.com/)
  • KÄÄK...PAHA!!!! Pitäis moiset aprilia päivät panna verolle. (sfnet.harrastus.mp)
Hitunen tuotuutta?

Suomen virkamiesilmastossa moinen toimintatapa ja idea ei välttämättä olisi mahdoton. Edellisen kerran kun katsastuspakkoa ajettiin moottoripyörille niin taustamotiivina oli nimenomaan prosenttien ja autoverojen tarkastukset. Liikenneturvallisuuden kannalta moottoripyörien vuosikatsastusmenettelylle ei ollut löydettävissä syitä.

Katsastuspakko kuitenkin tulee joskus, silloinkin pääasiassa EU-säännöstön mukaisten päästörajoitusten ja niiden valvomisen motivoimana. Motoristien edunvalvontajärjestöt, SMOTO etulinjassa, seuraavat katsastusasioiden valmistelua tiiviisti.

BajaHill:n tulkinnan mukaan kirjoituksen idea ylittää ns. teoskynnyksen ja sitä suojaa siten tekijänoikeuslaki. Idean plagioiminen lakitekstiin olisi siten vakavahko tekijänoikeusrikkomus. BajaHill harkitsee idean patentoimista, valtiolle tai muille kiinnostuneille tahoille voidaan sitten myydä edullisia ja yksinoikeudellisia "autoveron tarkastuslaskenta" -idealisenssejä.

Hauskaa ajokauden alkua kaikille motoristeille. Ja varokaa jäisiä kuravesi- ja sillilammikoita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti