lauantai 16. lokakuuta 2004

Moottoripyöriä rekisteröity jo 27 % viime vuotta enemmän


päivitetty 17.10.2004
Uusia moottoripyöriä rekisteröitiin vielä syyskuussa 30 % enemmän kuin viime vuonna. Kauden rekisteröintikertymä 7 706 on tuonut 27 %:n kasvun edellisvuodesta. Luku merkitsee samalla 57 %:n kasvua vuoden 2002 kokonaiskertymästä. Viimeiset kolme kuukautta vielä kasvattavat tätä eroa. Pyöräkannan kasvu 140 000 tuntumaan johtuu verotason lisäksi muun muassa mp-harrastuksen myönteisestä kuvasta Suomessa ja mallistojen kehittymisestä.


Moottoripyöräkauppa on kasvanut uudelle tasolle. Tällä on moottoripyöräkantaamme tervehdyttävä vaikutus. Syyskuun loppuun mennessä uusina rekisteröidyt 7 706 kpl ylittävät esimerkiksi vuosien 96-98 kolmen vuoden yhteenlasketut määrät ja vuoden 2002 luvutkin 57 %:lla, vaikka tätä vuotta on vielä kolme kuukautta jäljellä. Markkinamuutokseen on useita syitä. 

Ostovoimaisten ihmisten ja perheiden tarve liikkumiseen vapaa-aikana lisääntyy. Asiakaskentässä on tapahtunut siirtymää käytetyn ostajista uuden hankkijoiksi, mutta myös selvää kokonaiskasvua uusien harrastajien, muun muassa naisten myötä. Uudet mallistot ovat ajo- ja turvallisuusominaisuuksiltaan erinomaisia ja siten uusien harrastajien kannalta mielenkiintoisia. Myös varustetarjonta on monipuolisempi kuin koskaan, ja alan ajokoulutusta on hyvin saatavilla. 

Käytettyjen moottoripyörien yksittäistuonti on samanaikaisesti jäänyt 29 % alle aikaisemman tasonsa.


Mopoja on rekisteröity maassamme syyskuun loppuun mennessä 16 944 kpl, mikä sekin on 42 % edellisvuotta enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti