keskiviikko 21. joulukuuta 2005

Liikenneturvasuunnitelma vuosille 2006-2010

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) on julkaissut uuden liikenneturvallisuussuunnitelman vuosille 2006-2010. Edellinen suunnitelma muistetaan kuripakettina, tällä kertaa kurittamista ei ole ainakaan korostettu. Tavoitteena on vähentää liikenteessä menehtyneiden määrä 250 henkeen vuoteen 2010 mennessä. Nykyään liikenteessä kuolee noin 400, joista noin 25 on motoristeja. Suunnitelmassa etsitään keinoja tavoitteiden toteuttamiseksi, suunnitelma ei aseta itse tavoitteita.

Suunnitelma ehdottaa keskikaiteita kaikille kaksikaistaisille pääteille. Keskikaiteet parantavat autoilijoiden turvallisuutta vähentämällä kohtaamisonnettomuuksia. Motoristien huolena on, että tämä tapahtuu moottoripyöräilijöiden turvallisuuden kustannuksella. Ajoväylälle tai sen välittömään läheisyyteen sijoitetut tolpat, korokkeet ja muut esteet ovat motoristeille aina vaarallisia.

Onko oikein, että liikenneympäristöä muutetaan yhdelle käyttäjäryhmälle turvallisemmaksi toisen kustannuksella?

Kauemmas kaistan reunasta tai esimerkiksi siltojen kohdalle harvakseltaan sijoitetut kaiteet eivät ole ongelma, koska niihin osuminen ei ole niin todennäköistä. Tosin niihin on viime vuosina menehtynyt muutama moottoripyöräilijä.

Suunnitelma tuo esiin myös ajokorttiuudistukset ja -vaatimusten tiukentamiset. Positiivisena ehdotuksena suunnitelma tarjoaa puuttumista lahjaksi annettuihin ajo-oikeuksiin. Henkilöauton ajokortin kylkiäisenä saaneilta lahja A -korttilaisilta tullaan edellyttämään todisteita siitä, että moottoripyörällä on ajettu, jotta ajo-oikeus säilytetään.

Myös piikkikorttien ja mopolla ajelun ikärajoja ehdotetaan nostettaviksi. EU:ssa on pitkään pyritty harmonisoimaan ajokorttivaatimuksia niin, että EU-ajokortilla voisi vapaasti ajella missä tahansa EU-maassa. Tällaiset muutokset ajokorttiluokkiin pitäisi siis tehdä EU:ssa.

Suunnitelmassa puhutaan tietenkin myös nopeuksista: "nykyisenlaiset nopeusrajoitusten rikkomiseen ja valvontaan liittyvät ongelmat on mahdollista poistaa teknisin keinoin esimerkiksi älykkäiden nopeuden säätöjärjestelmien (ISA) avulla"... " Ensi vaiheessa järjestelmiä tulisi saada käyttöön tapauksissa, joiden valvonta on muuten vaikeaa (esimerkiksi moottoripyörät)".

"Aion elää ikuisesti, ja toistaiseksi menee hyvin..."

Vuosittain menehtyy moninkertainen määrä ihmisiä monen muun vapaa-ajan harrasteen parissa. Tapaturmaisesti kuolee vuosittain tuhansia. Vaikka yhteiskunta kuinka yrittää tavoitella "tarpeettomien kuolemien" nollalinjaa ennustamme, että se ei ole kovin realistista. Lopullinen kuolleisuusprosentti on takuuvarmasti 100.

Yksi monen harrastuksen vetovoiman salaisuuksista on se, että on olemassa ihan oikea vaara, jota vastaan voi asettaa omat taitonsa ja kykynsä. Tätä tekijää ei voi sulkea pois, niin kauan kuin kuka tahansa saa ajo-oikeuden. Voidaan tietenkin ottaa oppia lentoliikenteestä ja rajoittaa rajusti henkilöitä, joille ylipäätään luovutetaan ajokortti.

ISA:n (eli Intelligent Speed Adaptation) puolesta motoristit voivat nukkua vielä muutaman vuoden rauhassa. Moottoripyöriin sijoitettavaa, kaikkien sarjavalmisteiden kannalta kaupallisesti mielekästä ja turvallista ISA teknologiaa ei tänä päivänä ole olemassa. Autoihin näitä jo tehdään, mutta moottoripyöriin sellaista tuskin on saatavilla vielä vuonna 2010. Tämän lisäksi näitä vaatimuksia säädetään EU:ssa ja niiden kansallinen vaatiminen on kustannusten takia melko toivotonta.

Suunnitelman ehdottama promillerajan pudottaminen - jotta annettaisiin selkeämpi ja paheksuva signaali - on samaa luokkaa kuin jos pudotettaisiin yleinen kattonopeus 78 km:iin tunnissa, jotta annettaisiin selvempi signaali ylinopeuksien paheksunnasta.

Haluammeko todellakin elää yhteiskunnassa jossa yksilöllä ei ole mitään vastuuta vaan kaikesta säädetään tarkkaan jotta mitään vahinkoja ei vaan voisi sattua?

Totuus on kuitenkin se, että tällainen liikenneturvallisuussuunnitelma on melkoinen toiveiden tuubi josta etsitään keinoja älyttömien tavoitteiden saavuttamiseksi. Suunnitelmaa ei kukaan odotakaan toteuttavansa, ainakaan kohta kohdalta. Tämän takia kritiikki pitää kohdistaa tavoiteaseteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti