sunnuntai 7. toukokuuta 2006

Tatu Lauslehto toipilaana kauden parhaaseensa Monzassa

(Tiedote)

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokassa kisaava järvenpääläinen Tatu 
Lauslehto parantaa otteitaan kauden edetessä. Kauden neljännessä 
MM-osakilpailussa Italian Monzassa 22-vuotias Lauslehto ajoi sijalle 11, 
telottuaan sitä ennen sekä itsensä että ykköspyöränsä aamun warm upissa. 
Viidennestä rivistä startannut Lauslehto nousi Monzan pisteiden turvin 
MM-pistetaulukossa sijalle 17. 
-Olosuhteisiin nähden meni erittäin hyvin. Aamun warmupissa kaaduin 
Ascari- chikaanin ulostulossa 180 km/h vauhdista oikein kunnolla. Jouduin ajamaan kisan kakkospyörällä, jonka moottorissa ei ollut keskialueella aivan yhtä paljon voimaa kuin ykköskoneessa. Tällä hetkellä sattuu joka paikkaan, ja lisäksi peukalossa saattaa olla hiusmurtuma. 

Myös Vesa Kallio pääsi pisteiden makuun ajettuaan maaliin 14:ntenä. Monzan kilpailu oli Kalliolle kauden ensimmäinen MM-koitos. Kilpailun voitti ranskalainen Yoann Tiberio. MM-sarjaa johtaa Monzassa kolmanneksi ajanut Sébastien Charpentier. 

Kanttarin kautta 

Myös itse kilpailussa Monzan kuuluisat chikaanit tarjosivat vuoden 2004 
Euroopan mestarille ohjelmaa. 
-Starttini ei ollut paras mahdollinen, mutta ensimmäisen chikaanin 
ruuhkassa pääsin kuittaamaan pari sijoitusta oikaisemalla kanttarin 
kautta, koska muualla ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Sen jälkeen mentiin muutaman kuskin porukassa, jota johdin koko ajan. Viimeisellä kierroksella italialainen Cruciani meni vielä ohi, mutta en panikoinut koska tiesin pääseväni maalisuoralla uudestaan ohi, kertoo viime vuonna Monzassa kuudenneksi kaasutellut Lauslehto. 
-Ascari-chikaanin ajoin kyllä koko kisan aika rauhallisesti, sen verran 
kaatuminen jäi varoittelemaan mieleen. 

Tiimikaveri Harms palkintopallilla 

Pohjoismaisessa Stiggy Motorsport –tallissa juhlittiin Lauslehdon 
pisteiden lisäksi myös tanskalaiskuski Robbin Harmsin toista sijaa. 
-Tunnelmat ovat erittäin hyvät. Koko tiimi oli hurraamassa palkintojen 
jaossa. Myös omaan suoritukseeni oltiin tyytyväisiä, varsinkin aamun 
kaatumisen jälkeen. 

MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Silverstonen radalla 
Iso-Britanniassa kolmen viikon kuluttua. 
-Ensin menen koti-Suomeen parantelemaan paikkoja pariksi viikoksi. 
Silverstoneen lähden hyvillä mielin. Viime vuonna kisa meni siellä hyvin, vaikken löytänyt mieleisiä alustan säätöjä. Sinne lähdetään parantelemaan sijoitusta ja itseluottamusta. 

TULOKSET / Supersport –luokan osakilpailu 4/13, Monza, Italia 
1. Yoann Tiberio (Ranska), Honda CBR 600 RR, 30.14.618 
2. Robbin Harms (Tanska), Stiggy Motorsport, Honda CBR 600RR (-1.924) 
3. Sébastien Charpentier (Ranska), Honda CBR 600 RR (-4.255) 
4. Massimo Roccoli (Italia), Yamaha YZF R6 (-7.224) 
5. Kenan Sofuoglu (Turkki), Honda CBR 600 RR (-7.499) 
6. Stuart Easton (Iso-Britannia), Ducati 749 R (-9.015) 
7. Broc Parkes (Australia), Yamaha YZF R6 (-9.117) 
8. Johan Stigefelt, Stiggy Motorsport, Honda CBR 600RR (-10.866) 
-- 
11. Tatu Lauslehto, Stiggy Motorsport, Honda CBR 600RR (-25.332) 

MM-PISTETILANNE / Supersport-luokka, 4/13 osakilpailun jälkeen 
1. Sébastien Charpentier (Ranska), 91 p. 
2. Kevin Curtain (Australia), 60 p. 
3. Robbin Harms (Tanska), 52 p. 
4. Yoann Tiberio (Ranska), 48 p 
5. Broc Parkes (Australia), 38 p. 
6. Massimo Roccoli (Italia), 36 p. 
7. Javier Fores (Espanja), 30 p. 
8. Johan Stigefelt (Ruotsi), 28 p. 
-- 
17. Tatu Lauslehto, 8 p. 

TATU LAUSLEHTO 
kotipaikka: Järvenpää 
syntynyt: 19.10.1983 (22-vuotias) 
harrastukset: jäärata, kuntosali, lenkkeily 
saavutukset: 
2005: Supersport -luokan MM 10. 
2004: Supersport -luokan Euroopan mestari 
2003: 250-kuutioisten SM 2. ja EM 8. 
2002: 250-kuutioisten Suomen mestari 
2001: 125-kuutioisten Suomen mestari ja PM 2. 
pyörä: Honda CBR 600 RR 
team: Stiggy Motorsport 

STIGGY MOTORSPORT 
-Yksi kolmesta Hondan tehtaan tukemasta Supersport-luokan tallista 
kaudella 2006 
-kotipaikka Anderstorp, Ruotsi 
-tallipäällikkö Johan Stigefelt 
-kuljettajat Tatu Lauslehto (Suomi), Johan Stigefelt (Ruotsi), Robbin 
Harms (Tanska) 

SUPERSPORT –LUOKAN MM-OSAKILPAILUT 2006 
25.02. Qatar, Doha/Losail 
05.03. Australia, Phillip Island 
23.04. Espanja, Valencia 
07.05. Italia, Monza 
28.05. Iso-Britannia, Silverstone 
25.06. San Marino, Misano 
23.07. Tsekki, Brno 
06.08. Iso-Britannia, Brands Hatch 
03.09. Hollanti, Assen 
10.09. Saksa, Lausitzring 
01.10. Italia, Imola 
08.10. Ranska, Magny-Cours 
22.10. Etelä-Afrikka, rata julkistetaan myöhemmin 
(yhteensä 13 osakilpailua) 

RATAMOOTTORIPYÖRÄILY: SUPERSPORT-LUOKKA 

Supersport –luokan MM-sarjassa kilpureiden tulee perustua katupyöriin, 
toisin kuin MotoGP –sarjan prototyyppipyörien. Pyöriä saa virittää vain 
rajoitetusti. MM-pisteitä saa kunkin osakilpailun 15 parasta. 
Kansainvälisesti ratamoottoripyöräilyn Supersport –luokka on eräs 
seuratuimmista moottoriurheilusarjoista. TV-katsojia Supersport-sarja 
kerää noin 180 miljoonaa osakilpailua kohden. Urheilukanava ja Eurosport 
televisioivat kaikki osakilpailut. 

LISÄTIETOJA 

Tatu Lauslehto p. 045 630 6080 
www.tatulauslehto.com 
www.stiggymotorsport.com (Stiggy Motorsport) 
www.worldsbk.com (Supersport- ja Superbike -luokkien virallinen sivusto) 
www.urheilukanava.tv (Urheilukanavan ohjelmatiedot) 
www.eurosport.com (Eurosportin ohjelmatiedot)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti