Hollannissa Assenin maineikkaalla RR-radalla kuultiin Maamme-laulu kahdesti lauantaina. Ensimmäisen version kuunteli Mika Kallio 125-kuutioisten luokan voiton kunniaksi. Toisen kerran sama laulu kuultiin, kun korkeimmalle korokkeelle kiipesivät sivuvaunuluokan voittaneet Tero Manninen ja Pekka Kuismanen. Pekka Päivärinta ja Timo Karttiala tekivät heille seuraa, sillä pari ajoi kilpailussa kolmanneksi.
Päivärinta ja Karttiala saivat unelmastartin ja pääsivät viiden kärkiparin joukkoon. Mannisen ja Kuismasen lähtö epäonnistui ja he jäivän kymmenensiksi. Sieltä alkoi armoton takaa-ajo. Kuusi kierrosta ennen maalia suomalaiset olivat nousseet jo toisiksi ja lähtivät tavoittamaan neljän sekunnin päässä olevaa kärkiparia.
Englannin Andy Laidlowin ja Patrick Farrancen he ohittivat toiseksi viimeisellä kierroksella. Se vaati pientä riskinottoa, joka kannatti. Suomalaiset ajoivat ruutulipulle voittajina. MM-pisteissä Manninen ja Kuismanen ovat edelleen toisina, mutta tavoittivat pistejohdossa oleviaTim ja Tristan Reevesiä, jotka jäivät nyt neljänsiksi.
Päivärinta ja Karttiala parantelivat asemiaan kilpakumppaneidensa syyllistyessä virheisiin. He olivat kolmansina kaksi ja puoli kierrosta ennen maalia, kun kaarteessa kone röpelsi. Se oli merkki polttoaineen vähäisyydestä. Vauhtia oli pakko hiljentää ja kun renkaatkin olivat jo kehnossa kunnossa eikä virheisiin ollut varaa, he tyytyivät varmistelemaan kolmannen sijansa. MM-pisteissä pari on neljänsinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti