maanantai 18. kesäkuuta 2007

Moottoripyöräilijöille vaarallisia pikipaikkauksia 3-tiellä

(Tiedote, SMOTO)

Suomen Motoristit Ry (SMOTO) varoittaa moottoripyöräilijöitä erittäin vaarallisesta tieosuudesta 3-tiellä. Vaarallinen tieosuus on 3-tiellä (Tampereen moottoritie) välillä Kehä1 – Riihimäki.
Tiellä on tehty ns ”pikipaikkauksia” eli tien keskiviivan kohdalla on korjattu kestopäällysteen halkeamia menetelmällä, joka muuttaa kohdan erittäin liukkaaksi ja moottoripyörälle vaaralliseksi.

SMOTOn saamien tietojen mukaan maanantaina 18.6.2007 on tieosuudella kaatunut ainakin kaksi moottoripyörää. Toisessa onnettomuudessa moottoripyörän kuljettaja menehtyi.

Motoristijärjestöt ovat jo pitkään yrittäneet vaikuttaa tiehallintoon, että se valvoisi tienpitoa tarkemmin, koska kyseiset vaaralliset paikkausmenetelmät ovat tiehallinnon ohjeiden vastaisia. SMOTO kysyy, montako motoristia on vielä kuoltava ennen kuin moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuus otetaan myös tienpidossa tosissaan. SMOTO pyytää viranomaisia selvittämään, onko tienpidossa syyllistytty määräysten tai lain vastaiseen menettelyyn ja kuolemaan johtaneen onnettomuuden aiheuttamiseen.

SMOTO kehottaa kaikkia motoristeja välttämään Tampereen moottoritien käyttöä, kunnes vaarallinen osuus on korjattu.

SMOTO toivoo myös motoristeilta tietoja vastaavista vaarallisista tien kohdista muualla Suomessa.

Lisätietoja:
Juha Liesilinna, puh.040 501 2587
Jarmo  Jokilampi, puh. 0400 636 397
Ari Tiensuu, puh. 040-7228942

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti