30.07.2007 (Tiedote)
Ajo Motorsport Junior Project -koulutusohjelma jatkui viikonloppuna Valenciassa ajetulla CEV-sarjan osakilpailulla. Sunnuntaina ajetun osakilpailun jälkeen takana on neljä sarjan kaikkiaan seitsemästä osakilpailusta.
Valmistautumisen Valencian kilpailuun kuljettajat aloittivat testeillä viikkoa ennen kilpailua. Testeissä kuljettajat ajoivat koko suunnitellun testiohjelman, mutta itse kilpailuviikonloppu ei alkanut aivan yhtä positiivisesti. Erno Kostamo kaatui perjantain harjoituksissa ja loukkasi kätensä joutuen valitettavasti jättämään viikonlopun kilpailun väliin. Kostamo pääsee kuitenkin todennäköisesti osallistumaan jo seuraaviin testeihin.
Kovatasoisten aika-ajojen jälkeen sekä Teemu Mattila että Patrik Hvitfelt selviytyivät tavoitteiden mukaisesti sunnuntain loppukilpailuun. Mattila lähti kilpailuun ruudusta 30 ja Hvitfelt ruudusta 32. Sunnuntain tiukassa kilpailussa Hvitfelt onnistui nousemaan hienosti sijalle 22. Valitettavasti Mattilan hyvässä vauhdissa ollut kilpailu päättyi tällä kertaa kaatumiseen.
Aki Ajo: "Valmennusohjelman painopiste on ollut nyt CEV-sarjassa, jossa harjoitusajat ovat suhteellisen lyhyet. Suomessa keskitymme entistäkin enemmän henkilökohtaiseen työskentelyyn, käyttäen CEV-sarjasta tähän mennessä saatuja kokemuksia valmennustyön apuna. Seuraavat kilpailut SM-sarjan radoilla ovat varmasti mielenkiintoisia niin kuljettajakolmikollemme kuin muillekin."
CEV-sarjan kesätauon aikana Junior Project -koulutusohjelma jatkuu Suomessa, missä kuljettajat saavat valmennusta ja koulutusta, sekä osallistuvat ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan osakilpailuihin Räyskälässä ja Motoparkissa. CEV-sarja jatkuu Albaceten radalla 7.10. ajettavalla osakilpailulla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti