keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Remeksen kisa uudessa tiimissä epäonninen

Motocrossajaja Eero Remeksen, 22, avauskilpailu ei sujunut suunnitelmien mukaan slovakialaisen Eurotank Racing Teamin MX2-luokan Hondalla. 
Viikon kuluttua Tshekin Loketissa ajettavaan MM-osakilpailuun valmistautuva Remes ehti sunnuntaina Slovakian Sverepecin radalla ensimmäisessä EM-erässä sijalle 19. Jälkimmäinen erä päättyi järvenpääläiskuljettajan osalta jo alkuvaiheessa keskeytykseen. 
- Eipä olisi tämä viikonvaihde voinut paljoakaan huonommin mennä, myönsi lauantain aika-ajoissa 16:nneksi nopeimman kierroksen kaasutellut Remes. 
Tiimisopimusta MM-sarjaan sorvaava Remes ehti testata uutta kalustoaan paripäivää Slovakiassa ennen EM-osakilpailua. 
- Minulla ei ole vielä täyttä luottamusta tähän pyörään, joka on melko erilainen omaani verrattuna muun muassa tehoalueen osalta. 
Eurotankin tiimipäällikkö Igor Liptak ehti saada kuitenkin jo Sverepecissäkin tuntumaa suomalaisen kisavauhtiin. 
- Nousin ensimmäisen erän startissa jo seitsemänneksi, kunnes jouduin kurvaamaan ratavarikolle vaihtamaan ajolaseja. Siinä menivät samalla mahdollisuudet kunnon sijoitukseen. 
Jälkimmäisessä erässä Remes koki kohtalon hetkensä välittömästi ensimmäisissä kurveissa. 
- Olin kymmenentenä, kun kaveri kaatui edelläni. En voinut välttää osumaa hänen pyöräänsä ja siinä samalla oma Hondani meni keskeytyskuntoon, kertoi Remes harmissaan. 
Eurotank Racing Team ja Remes tekevät lopullisen päätöksen mahdollisesta tiimisopimuksesta Tshekin MM-osakilpailun jälkeen. 
- Ihan hyvältä tämä tiimi vaikuttaa, mutta en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa sopimustilanteesta sen tarkempaa. Katsotaan sitä siiten Loketin jälkeen, kuten jo alunperin oli suunniteltukin, korosti Remes. 
Slovakian EM-osakilpailun erävoittoihin ajoivat ranskalainen Honda-kuljettaja Gautier Paulin ja samalla pyörämerkillä kilpaileva italialainenDeny Philippaerts.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti