sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Seistola kesti kolme kierrosta MM-crossin kärkivauhdissa


Matti Seistola pääsi maistelemaan motocrossin MM-sarjan kärkivauhtia sunnuntaina ahetussa Ruotsin Uddevallan osakilpailussa. Herkkua kesti toisessa erässä vain kolmen kierroksen verran, kunnes kärki karkasi vastustamattomasti omille teilleen. 
- Sain erään todella hyvän startin ja ajoin jo hetken kärjessäkin, kunnes tipuin kolmanneksi. Kaverit tulivat kuitenkin takaa niin lujaa, etten pystynyt vastaamaan enää heidän vauhtiinsa. Hyvä erä silti kaiken kaikkiaan, vaikka haarukassa ollut kuudes sija vaihtuikin lopulta kahdeksanteen, kertoi Seistola.
Seistola piiskasi Hondaansa pitkään kuudentena, kunnes lipsahdus liukkaassa mutkassa kostautui kaatumisena.
- Tipuin siinä vaiheessa kymmenenneksi, mutta pääsin ohittamaan aivan lopussa vielä kaksi kuljettajaa. Tuollaiset lipsahdukset maksavat tietenkin aikaa ja sijoituksia, mutta niitä vain sattuu, kun on kova yritys päällä.
Kolmen vaisummin kulkeneen MM-osakilpailun jälkeen Ruotsissa jälleen omalle tasolleen noussut Seistola ajoi avauserässä sijalle 11.
- Startti oli huono ja ajo oli ensimmäiset 15 minuuttia pelkkää tökkimistä ilman rytmiä. Sain onneksi juonesta kiinni, mutta sitten homma meni taas vaikeaksi, kun takaiskari valutti öljyt ulos. Siihen nähden yllättävänkin hyvä sijoitus.
MX2-luokan erävoittoihin ajoivat britti Tommy Searle KTM:llä ja MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava italialainen Yamaha-kuljettaja Antonio Cairoli, joka tervehti avauserässä ruutulippua toisena.
Cairoli johtaa sarjaa jo 102 pisteen erolla hallitsevaan maailmanmestariin, Kawasakilla kilpailevaan ranskalaisen Christophe Pourceliin.
Ruotsista kahdeksanneksi korkeimmat pisteet kuitannut Seistola on edelleen kokonaistilanteessa yhdeksäntenä.

Remes ja Kovalainen pettyivät
MX1-luokassa Honda-pyörillä ajavien Marko Kovalaisen ja Eero Remeksen osalta Uddevallan sunnuntai oli synkkä.
Kovalainen keskeytti molemmat erät. Kaatumisista kärsinyt Remes kurvaili avauserän puolivälissä suosiolla varikolle ja ajoi toisessa erässä sijalle 24. Tavoitteena olleet MM-pisteet jäivät siis tällä kertaa toteutumatta.
- Ei todellakaan mikään hyvä päivä. Ensimmäisessä erässä irronnut kahvasuoja haittasi ajamista, kaaduin ja ajoin korjailemaan pyörää varikolle. Lähdin vielä uudelleen radalle, mutta katsoin myöhemmin järkevämmäksi jättää erän kesken ja keskittyä seuraavaan, kertoi Remes.
Siinäkään onni ei hymyillyt kauden toista MM-osakilpailuaan ajaneelle Remekselle.
- Kaaduin heti lähdön jälkeisessä kurvissa ja tipuin letkan hännille. Päätin kuitenkin ajaa erän sitkeästi loppuun ja hankkia tärkeää MM-kokemusta. Se olikin sitten ainoa positiivinen asia tältä päivältä.
Remes oli vielä lauantain aika-ajoissa lupaavasti 18. nopein.
- Tällaista tämä motocross vain joskus on, pudotteli Remes pettyneenä.
Isomman luokan ykkönen Ruotsissa oli yllättäen belgialainen Honda-kuljettaja Ken de Dycker, joka voitti ensimmäisen erän ja ajoi jälkimmäisessä toiseksi.
MM-sarjaa edelleen selvästi johtava Uuden-Seelannin Joshua Coppins haluaa unohtaa nopeasti Ruotsin visiittinsä. Tähän mennessä Yamahallaan käytännössä voitosta voittoon ajanut Coppins sai tyytyä Uddevallassa eräsijoihin 4 ja 6.
MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Italian Faenzassa. Alunperin kauden kymmenes osakilpailu piti ajaa Etelä-Afrikassa, jossa taloudelliset resurssit eivät kuitenkaan riittäneet tällä kaudella kisan järjestämiseen.

Motocrossin MM-sarjan 9/15 osakilpailu Uddevalla, Ruotsi: 


Luokka MX1, erä 1:
1. Ken de Dycker Belgia, Honda 38.46,205
2. Tanel Leok Viro, Kawasaki + 6,373
3. Kevin Strijbos Belgia, Suzuki + 8,022
4. Joshua Coppins Uusi-Seelanti, Yamaha + 10,482
5. Steve Ramon Belgia, Suzuki + 11,402
6. David Philippaerts Italia, KTM  + 32,766
Marko Kovalainen Suomi, Honda. Keskeytys.
Eero Remes Suomi, Honda. Keskeytys.

Erä 2: 
1. Ramon 39.17,093
2. De Dycker + 5,236
3. Philippaerts + 7,610
4. Billy Mackenzie Iso-Britannia, Kawasaki + 11,930
5. Leok + 12,878
6. Coppins + 26,942
24. Remes + 1 kierros
Kovalainen keskeytys.

MM-pistetilanne: 
1) Coppins 401, 2) Ramon 312, 3) Philippaerts 257, 4. Jonathan Barragan Espanja, KTM 240, 5) Strijbos 235, 6) Sebastien Pourcel Ranska, Kawasaki 235, 31) Kovalainen 13, 32) Antti Pyrhönen Suomi, Kawasaki 9.
Pyrhönen ei ajanut Ruotsissa.

Luokka MX2, erä 1:

1. Tommy Searle Iso-Britannia, KTM + 39.12,533
2. Antonio Cairoli Italia, Yamaha + 2,840
3. Kenneth Gundersen Norja, Yamaha + 30,446
4. Pascal Leuret Ranska, Honda  + 50,850
5. Jeremy van Horebeek Belgia, KTM + 54,071
6. Davide Guarneri Italia, Yamaha + 54,926
11. Matti Seistola Suomi, Honda + 1.13,440

Erä 2: 
1. Cairoli 39.26,334
2. Pourcel + 23,434
3. Rattray + 35,693
4. Gareth Swanepoel Etelä-Afrikka, Kawasaki + 38,502
5. Searle + 44,576
6. Marcus Schiffer Saksa, KTM + 52,409
8. Seistola + 56,943

MM-pistetilanne:
1) Cairoli 439, 2) Pourcel 337, 3) Rattray 318, 4) Searle 285, 5) Leuret 270, 6) Swanepoel 224, 9) Seistola 160.

Seuraava osakilpailu: 15.7. Faenza, Italia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti