sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Mika Kallio selvisi ruhjeilla rajusta onnettomuudesta


Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio joutui kaatui ensimmäisenä testipäivänä lauantai-illalla Qatarissa. Suomalaisen pyörän etujarrusta hävisi puolet tehoista radan pääsuoran päässä, jossa vauhtia on lähes 300 kilometriä tunnissa.

Kallio ajoi onnettomuushetkellä tallikaverinsa Hiroshi Aoyaman takana, kun hän huomasi, ettei pyörän etujarru toiminut normaalisti.

- Ajattelin, että törmään Aoyamaan, kun välimatka lyheni koko ajan mutkaan tullessa. Sain ohjattua pyörän Aoyaman ohi, mutta sitten etujarru löi lukkoon ja se oli menoa. En tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui, mutta ilmeisesti löin hieman päätäni johonkin, sillä menetin muistini, Kallio kertaa illan dramaattisia tapahtumia.

Valkeakoskelainen vietiin heti varikkosairaalaan, jossa häntä pidettiin noin pari tuntia. Kallio selvisi kuin ihmeen kaupalla pahasta tilanteesta pienillä ruhjeilla. Sunnuntaina hänelle tehtiin jälkitarkastus ja annettiin hierontaa.

- Kyynärpää ja molemmat peukalot osuivat kaatumisessa johonkin, sillä ne ovat arkoja, mutta onneksi ei sattunut mitään pahempaa, Kallio sanoo huojentuneena.
Hän aikoo ajaa sunnuntai-illan molemmat testijaksot normaalisti. Qatarin testit kestävät maanantaihin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti