maanantai 10. maaliskuuta 2008

Mika Kallio kolmanneksi Qatarissa


MotoGP-sarjan avauskilpailu sujui Mika Kallion osalta loistavasti. Hän nousi taistelun jälkeen palkintopallille Qatarin keinovaloissa ajetussa iltakilpailussa.

Kyseessä oli Kallion uran 100. MM-osakilpailu, joista hänelle on kertynyt yhdeksän voittoa ja kaikkiaan 28 palkintopallisijoitusta.

- Fiilis on mahtava. Tämä podium-sija oli meidän tallille kuin voitto, kun muistetaan meidän vaikeudet Qatarin testeissä ja tämän viikonlopun harjoituksissa, Kallio iloitsi.
- Pyörän ajettavuus ja eturenkaan tuntuma ei ollut tällä Losailin radalla aivan huipputasolla. Tuntui, että olimme Aprilia-tallin kuskeja treeneissä hieman perässä. Kisatilanteessa pysyin kärkiryhmässä, kun ajoin aivan riskirajoilla. Alussa putosin reilun neljän sekunnin päähän, mutta pystyin kaventamaan eroa lopussa.

Riskinotto onnistui
Mika Kallio oli 250-kuutioisten luokassa ainoa kuski, joka pystyi haastamaan luokkaa vuosikausia hallinneet Aprilia-kuskit.

Kauden avauskilpailuun eturivin neljännestä ruudusta kiihdyttänyt Kallio myönsi, että maksimaalinen yritys oli pelissä koko kisan ajan.

- Ainahan sitä kisassa vedetään täysillä eli sen verran mitä vehkeet ja renkaat antavat myöden. Mutta tällä kertaa jouduin menemään koko ajan riskillä. Onneksi riskinotto onnistui. Meidän tallin odotukset varmasti täyttyivät, kun pystyin olemaan kisassa näin kilpailukykyinen, Kallio hehkutti.
Voittoon ajoi Italian Mattia Pasini ennen Espanjan Hector Barberaa. Kallion ero voittajaan oli 1,029 sekuntia.

Kaksi muuta KTM-tallin kuskia ei yltänyt lähellekään kärkivauhtia, kun Espanjan Julian Simon oli 11:s ja Japanin Hiroshi Aoyama vasta 16:s

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti