perjantai 29. tammikuuta 2010

Lauslehto BMW:lle

Tatu Lauslehto siirtyy BMW Superbike Dealer Teamin kuljettajaksi. Toinen kuljettajasopimus on nyt varmistunut ja se julkistetaan 5.-7.2. järjestettävässä Lahden Moottoripyöränäyttelyssä. 

Lauslehto tunnetaan määrätietoisena ja nopeana kuljettajana radalla sekä kyvystä kehittää pyörää ja säätää se nopeaksi radalla kuin radalla. Osoituksena tästä on kotimaisen menestyksen lisäksi muun muassa kovatasoisen Saksan IDM-sarjan kahdeksas sija viime vuodelta ja aiemmilta vuosilta Euroopan Mestaruus sekä 10. sija Supersport-luokan MM-sarjassa. 

Tallin operatiivisesta toiminnasta vastaava Esko Kuparinen voi nyt kuljettajasopimusten varmistuttua keskittyä täysipainoisesti uuden pyörän kehittämiseen ja testaamiseen. 

- Yksi pyörä on rakennettu valmiiksi, sitä testataan ja säädetään jo tehopenkissä. Tallin toinen pyörä valmistui viikko sitten BMW:n tehtaalta, joten sekin saadaan rakennettua kisakuntoon hyvissä ajoin ennen kauden alkua, toteaa Kuparinen tyytyväisenä. 

Helmikuun puolivälissä Espanjassa ajettavien ensimmäisten testien tavoitteet ovat selvät sekä kuljettajalle että tallipäällikölle. 
- Tärkeintä on saada ensin hyvä tuntuma pyörään ja säätää kaikki hallintalaitteet tarkasti omille paikoilleen. Moottori saadaan säädettyä jo tehopenkissä melko tarkasti, joten testien pääpaino on alustan säätämisessä, toteaa Tatu Lauslehto. 

Kuparinen on samoilla linjoilla ja kertoo että säädettävän luistoneston ja ABS-jarrujen hyötyjä aletaan kartoittaa vasta sitten kun pyörän ajettavuus on ensin saatu kuljettajien mieleiseksi. BMW on rakentanut kuljettajan avuksi pyöräänsä runsaasti hienoa elektroniikkaa, jota on aiemmin nähty vain huippukalliissa MotoGP-luokan pyörissä. 

- En ole vielä ajanut metriäkään moottoripyörällä, jossa on luistonestojärjestelmä. ABS-jarrutkin ovat tutut vain autosta, naurahtaa Lauslehto uuden työvälineensä hienouksia. 

Kuparisen mukaan on ensiarvoisen tärkeää päästä aloittamaan uuden pyörän testit mahdollisimman aikaisin, jotta pyörä ehditään kehittää kilpailukykyiseksi toukokuun puolivälissä alkavaan kauteen mennessä. Tallin tavoitteena on voittaa Superbike-luokan Suomen Mestaruus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti