lauantai 20. lokakuuta 2012

Salmisella vielä mahdollisuus MM-hopeaan


Juha Salminen taistelee sunnuntaina MM-hopeasta, kun yhteensä 16 osakilpailn endurokausi päättyy Ranskan Brignolesissa. Salmisen pronssimitali on jo varmistunut.

Kuva: www.janneharala.fi 

Salmisen mahdollisuus 14. henkilökohtaiseen mestaruuteen katkesi lauantaina E2-luokan kolmanteen sijaan 27,58 sekuntia voittoon nousseen ranskalaisen Johnny Aubertin takana.

Aubertiakin kovemmat aplodit kotiyleisöltään keräsi kuusi sadasosaa voittajasta jäänyt ja mestaruuden varmistanut Pierre Renet.  Ranskalaiset korjasivat koko potin, sillä Antoine Meo ja Christophe Nambotin olivat juhlineet E1- sekä E3-luokkien mestaruuksia jo edellisessä osakilpailussa Suomessa.

- Se oli jo tänne tultaessa tiedossa, että ajamalla ei Renetiltä enää tässä vaiheessa mestaruutta riistetä. Ei se ollut mitenkään realistista. Kamppailu hopeasta sen sijaan tiivistyi ainakin parilla pisteellä, totesi Salminen.

Salminen saa tosin tehdä sunnuntaina täyden päivätyön, mikäli hän mielii kirkastaa nyt jo plakkarissa varmuudella olevan pronssin hopeaksi.

Brignolesin avauspäivänä Salmisesta 54 sekuntia hyytyneellä ja neljänneksi sijoittuneella espanjalaisella Cristobal Guerrerolla on 11 pisteen etu puolellaan päätöspäivään lähdettäessä.

Salmisen pyörä sammui johtopaikalta

Aamusta lähtien tasaista sekuntitaistelua Aubertin ja Renetin kanssa käynyt Salminen siirtyi kilpailun niukkaan johtoon iltapäivällä, mutta ilo jäi ikävä kyllä lyhytaikaiseksi. Salmisen kohtaloksi koitui lauantain neljänneksi viimeinen pätkä.

- Crossitestistä oli edessä enää kolme mutkaa, kun se tällä kaudella jo turhankin legendaariseksi käynyt tapahtui: pyörä stumppasi ja minulta meni paljon aikaa saada se uudelleen käyntiin. Kyllähän se fiilis sitten siihen katosi, myönsi luokkapohjista ratkaisevat 19 sekuntia jäänyt Salminen.

- Siihen mennessä kaikki sujui aurinkoisessa Brignolesissa tosi hyvin ja virheettömästi. Siitäkin huolimatta, että täältä on kyllä tosiaankin kiviä taatusti niin paljon, että niitä riittää, hymähti Salminen.

Suomalaiskuljettajista Salmisen lisäksi palkintokorokkeellle pääsi E1-luokassa kolmanneksi Meon ja tämän maanmiehen Rodrig Thainin takana ajanut Eero Remes. Matti Seistola oli kuudes ja Antti Hellsten 13:s.

Remeksen 11,12 sekunnilla peitonnut Thain taipui Meolle lukemin 1.22,05. Remes oli puolestaan 26 sekuntia Seistolaa kiireisempi.

Remes on 177 pisteellä neljäntenä. Hopeassa kiinni olevalla Thainilla on koossa 191 ja Oldratilla 179 pistettä. Seistola silmäilee mahdollisuuksiaan viisi pistettä Remeksestä.

Marko Tarkkala ajoi Nambotinin täysin ylivoimaisesti voittamassa E3-luokassa seitsemänneksi. Pisteissä Tarkkala on yhden sijan ylempänä.

Yleiskilpailun nopein kuljettaja Nambotin kukisti toiseksi sijoittuneen ja Viron Aigar Leokin kanssa hopeasta kamppailevan ruotsalaisen Joakim Ljunggrenin peräti 1.58 minuutilla.
Tarkkalan ero kärkeen venähti yli kolmeen minuuttiin.

Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 14/16 osakilpailu, luokka E2. Brignoles, Ranska.

1) Johnny Aubert Ranska, KTM 47.02,07, 2) Pierre Renet Ranska, Husaberg + 0,06 sekuntia jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 27,58, 4) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 1,21,49, 5) Ivan Cervantes Espanja, GasGas + 1.24,37, 6) Julien Gauthier Ranska, Kawasaki + 1.24,04. 

MM-pistetilanne:
1) Renet 245, 2) Guerrero 230, 3) Salminen 219, 4) Cervantes 162, 5) Aubert 142, 6) Alex Salvini Italia, Husqvarna ja Antoine Basset Ranska, Yamaha 116.

Luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, KTM 46.35,08, 2) Rodrig Thain Ranska, Honda + 1.22,05, 3) Eero Remes Suomi, KTM + 1.33,17, 4) Thomas Oldrati Italia, KTM + 1.38,56, 5) Fabien Planet Ranska, Sherco + 1.50,25, 6) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 1.59,54, …13) Antti Hellsten Suomi, TM + 4.25,65.

MM-pistetilanne:
1) Meo 257, 2) Thain 191, 3) Oldrati 179, 4) Remes 177, 5) Seistola 172, 6) Planet 159, …) Hellsten 61.

Luokka E3:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 46.26,74, 2) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 1.57,92, 3) Aigar Leok Viro, TM 5+ 2.24,06, 4) Manuel Monni Italia KTM + 2.37,74, 5) Benoit Fortunato Ranska, GasGas + 3.10,59, 6) Sebastien Bozzo Ranska, Beta + 3.15,78, 7) Marko Tarkkala Suomi, Beta + 3.21,95.

MM-pistetilanne:
1) Nambotin 294, 2) Ljunggren 221, 3) Leok 217, 4) David Knight Iso-Britannia, KTM 169, 5) Oriol Mena Espanja, Husaberg 167, 6) Tarkkala 126.

Täydelliset tulokset:

Viimeinen osakilpailu: 21.10. Brignoles, Ranska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti