Tulevana lauantaina Imatran Saarlamen kartingradalla tullaan näkemään kovaa taistelua, kun vuoden 2013 supermoton kolmen luokan kovimmat kuljettajat selvitetään.
Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen johtaa S1-luokkaa 20 pisteellä ennen SM-sarjan viimeistä osakilpailua. |
- Imatra valmistautuu päätöskisaan jännittyneellä mielellä. Kyseessä on kuitenkin uusi kisa, uusi rata ja uusi laji Imatran Moottorikerholle järjestettäväksi. Vielä tässä vaiheessa askarruttaa myös millainen sää on. Mutta positiivisella asenteella mennään kohti kauden finaalikisoja, Jyri Paunonen Imatran Moottorikerhosta toteaa.
Ennen kauden päätöskoitosta pitää S1-luokassa kärkipaikkaa halussaan 227 pisteen voimin Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen, joka nappasi viime lauantain Hyvinkään osakilpailusta neljännen sijan. Toisena 20 pisteen päässä Torosesta on Konneveden Moottorikerho/UA:n Ville Jauhiainen, joka sijoittui Hyvinkäällä viidenneksi.
Taistelu SM-pronssista tulee olemaan erityisen tiukkaa, sillä Hyvinkään kotiradallaan Mauno Hermusen taakse toiseksi sijoittunut Ari Åstedt ja Vantaan Moottorikerhon Jari Ojala ovat vain kolmen pisteen päässä toisistaan. Viidettä sijaa SM-listalla pitää parhaillaan EM-sarjaa kiertävä Asseri Kingelin, jota ei kuitenkaan Imatralla tulla näkemään.
Open-luokassa mestaruus on jo taputeltu Imatran Moottorikerhon Perttu Martikaiselle, joka 231 pisteellään varmisti kirkkaimman mitalin jo Hyvinkäällä. Saman kerhon mies Jani Karttiala on vahvasti kiinni hopeassa 186 pisteellä. Luokan pronssia tulleeviemään Hyvinkään Moottorikerhon Tomi Kaartinen, joka on 164 pisteellään 15pistettä edellä Karhulan Moottorikerhon Jimi Lammista.
ATV Supermoto -luokassa mestaruuden tulee mitä todennäköisemmin viemään lajin kaksinkertainen Suomen mestari Karhulan Moottorikerhon Timo Lehto, joka johtaa 150 pisteellä. Toisena on Etelä-Pohjanmaan Maastomotokerhon Jaakko Mäkynen 128 pisteellä ja kolmantena 112 pisteellä Kouvolan MC:n Teemu Kuva, joka ilman teknisiä murheita tulee viemään pronssia ennen Nita Korhosta, jolla on hallussaan 100 pistettä.
Aikataulu Supermoto SM Imatra 14.9.2013
AIKA-AJOT
10:20-10:35 OPEN
10:35-10:50 S1
10:50-11:05 ATV
1. KISALÄHDÖT
12:30-12:50 OPEN
13:00-13:20 S1
13:30-13:50 ATV
2. KISALÄHDÖT
14:30-14:50 OPEN
15:00-15:20 S1
15:30-15:50 ATV
SUPERMOTO SM S1 2013 - Viisi parasta ennen kauden päätöskisaa
1. Kalle Toronen KarMK Honda 227
2. Ville Jauhiainen KonnMK/UA Yamaha 207
3. Ari Åstedt HyMK KTM 186
4. Jari Ojala VMK TM 183
5. Asseri Kingelin JMU TDS 150
SUPERMOTO Suomen Cup Open 2013 - Viisi parasta ennen kauden päätöskisaa
1. Perttu Martikainen IMK Honda 231
2. Jani Karttiala IMK Suzuki 186
3. Tomi Kaartinen HyMK Honda 164
4. Jimi Lamminen KarMK Kawasaki 149
5. Teemu Ojala HamSMK KTM 142
SUPERMOTO ATV Suomen Cup 2013 - Viisi parasta ennen kauden päätöskisaa
1. Timo Lehto KarkMK Yamaha 150
2. Jaakko Mäkynen E-PMMK Suzuki 128
3. Teemu Kuva KMC Honda 112
4. Nita Korhonen KonnMK/UA Yamaha 100
5. Jukka Oittinen PiMoKe KTM 92
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti