maanantai 26. toukokuuta 2014

Vehniäinen hallitsi Superbiken SM-avauksessa

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja alkoi Kari Vehniäisen nimissä. Konneveteläinen voitti viikonlopun molemmat Nordic Superbike-luokan kilpailulähdöt Jurvan Botniaringillä. Myös Moto 3-luokan molempien päivien voittoon ajoi Felix Nässi. Kovatasoisen Superstock 600-luokan paras oli sunnuntaina voittoisa Eemeli Lahti.

Kari Vehniäinen tuulettaa. Kuva: Tuomo Seppänen.


Kari Vehniäisen tuplapotti ei ollut mikään yllätys, eikä myöskään se, että konneveteläiselle tarjosi kovimman vastuksen toinen pitkän linjan pilotti Sami Penna, joka oli kakkonen sekä lauantain sprintissä ja sunnuntain pitkässä kilpailussa. 

Kolmospalli miehitettiin kumpanakin päivänä Tapio Pirilän toimesta. Sama kolmikko miehittää myös sarjan kärjen kahden ajetun startin jälkeen.

Sami Penna valitteli lauantaisen tappion syyksi takarenkaan ennenaikaista kulumista, mutta tunnusti sunnuntaina Vehniäisen nopeammaksi.

- Ei riitä minun paukut tällä hetkellä Karin vauhtiin, kommentoi Penna.
Vauhtikestävyyden puute puhutti myös tuplavoittajaa.

- Kyttäsin tarkoituksella Pennan perässä, sillä kunto ei vielä kestä täysipainosta ajoa. On jäänyt treenit vähälle, joten voitto kyllä maistuu, summasi Vehniäinen viikonloppunsa.

Kovatasoinen Superstock 600-luokan kilpailu tarjosi dramatiikkaa. Lauantaaina suvereeniin tapaan luokan sprinttikilpailun voittanut Niki Tuuli koki sunnuntaina kovia. Ensin lensi liikenteenohjauskeila päin näköä ja kisa päättyi lopullisesti johtopaikalta radan uuden osan päätymutkassa kaatumiseen. 

Lauantainen kakkonen, lahtelaispilotti Eemeli Lahti korjasi Tuulin keskeyttäessä sunnuntain voiton. Edellisten tiimikaveri Kallio Racing Teamista, Valter Patronen oli kakkonen ja Ville Kandelin kolmas. Lahti johtaa sarjaa ja Patronen on toisena, mutta mestaruuteen tai edes mitaleille ei kaksikolla liene asiaa, sillä EM-sarja on molemmille pääasia.

EM-sarjaa johtava imatralainen Niki Tuuli oli kilpailun jälkeen pettynyt, sillä nuorukaisen nilkka murtui kaadossa.
- Sama nilkka on saanut aiemminkin kipeää. Oli huono päivä, ensin tuli keila päin ja täräys oli kova, sitten seuraavalla kierroksella lähti keula alta. Onneksi EM-sarja jatkuu vasta kuukauden päästä, sanaili Tuuli.

Päivän voittaja oli tietenkin tyytyväinen, vaikka olikin välillisesti osallisena tiimikaverinsa epäonneen.

- Ajoin keulilla ja lipsahti keula alta. Jouduin nostamaan pelin pystyyn ja otin kontaktia radan merkkikeilaan, joka lensi Nikin päälle, muisteli Lahti kilpailun avauskierroksen tapahtumia.

Vähäväkisessä Moto 3 luokassa nähtiin päivän ylivoimaisin voittaja. Red Bull Rookies Cupissa viime vuonna vauhtia ammentanut Felix Nässi voitti sekä lauantain Sprintin, että sunnuntain pitkän kilpailun suvereeniin tapaan. 

Varkautelaispilotti Peter Paloranta tienasi kaksi kakkostilaa. Luokan ainoa naispuolinen osanottaja Henna Ylijoki antoi Palorannalla kunnon vastuksen molempina päivinä, mutta pääsi maaliin vain lauantaina. Sunnuntain kisa jäi kesken viimeisellä kierroksella kaatumiseen. Lauantaina kaatunut Mikko Jeminen oli sunnuntain kolmonen.

Hallitseva Suomen mestari oli omaa luokkaansa Sivuvaunujen kilpailuissa. Virolaispari Eero Pärm/Mairon Meius lukeutui myös viikonlopun tuplavoittajiin. Kaksikko pakeni kummassakin kilpailussa muilta näkymättömiin. Markku Artiola/Joonas Salu duo oli kahdesti kakkonen. Lauantaina podiumin täydensi kaksikko Jari Oinonen/Roope Pitkonen ja sunnuntaina Pasi Vepsä/Pasi Ruponen duo.

Kahden isoimman kokoluokan B-luokkien kilpailut käytiin A-luokkien kanssa samassa startissa. Superstock B-luokan ykkönen oli molempina päivinä Pertti Lindegren. Olli Immonen teki saman tempun Superbike B-luokassa.

Kuusi osakilpailua käsittävä SM-sarja jatkuu Vetelin Kemoran radalla kesäkuun toisena viikonloppuna.

Kaikki tulokset löytyvät osoitteesta http://www.srra.fi/content/fi/1/589/Tulokset.html

Ratamoottoripyöräily SM-sarja Botniaring Jurva. Sunnuntain tulokset:
Moto 3
  1. Felix Nässi, HelRC, Honda 23:21.388, 2. Peter Paloranta, VRT, Honda +50,321 jäljessä, 3. Mikko Jeminen, HelRC, Honda +1:01.677.
Tilanne sarjassa:
  1. Nässi 50, 2. Paloranta 40, 3. Jeminen 16.
Nordic Superstock 600
  1. Eemeli Lahti, WCRC, Yamaha 21:41.460, 2. Valter Patronen, TMK, Yamaha +7.190 jäljessä, 3. Ville Kandelin, WCRC, Triumph +19.266.
Tilanne sarjassa:
  1. Lahti 45, 2. Patronen 36, 3. Kandelin 29.
Nordic Superbike
  1. Kari Vehniäinen, KonnMK/UA, BMW 21:22.998, 2. Sami Penna, MC Muoviluoti, BMW +2.216 jäljessä, 3. Tapio Pirilä, MC Muoviluoti, BMW +24.173.
Tilanne sarjassa:
  1. Vehniäinen 50, 2. Penna 40, 3. Pirilä 32.
Sivuvaunut
  1. Eero Pärm/Mairon Meius, Eesti, LCR-Suzuki 23:52.636, 2. Markku Artiola/Joonas Salu, IMK, ASR-Yamaha +28.737 jäljessä, 3. Pasi Vepsä/Pasi Ruponen, KiteeMC, Yamaha +29.130.
Tilanne sarjassa:

  1. Pärm/Meius 50, 2. Artiola/Salu 40, 3. Vepsä/Ruponen 29.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti