maanantai 21. heinäkuuta 2014

RR-viikonloppu Jurvassa: Vehniäinen vahvisti johtoaan Superbikessa

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan neljännen kisaviikonlopun jälkimmäinen päivä Jurvan Botniaringillä tarjosi lauantain tapaan nautittavaa kilvanajoa ja yllätyksiä. Päivän päälähdössä, Nordic Superbike-luokassa viime vuoden tonnisten B-luokan kunkku Mika Hautala oli kukistaa koko köörin. Superstock kuussatasissa Joel Vinnikainen teki sen ja voitti uransa ensimmäisen SM-startin.

Superbiken sunnuntain lähdössä peräkkäin Hautala, Penna, Vehniäinen ja Pirilä. Kuva: Tuomo Seppänen.


Lauantain sadekelikisassa Superbiken kolmoseksi ajanut Mika Hautala osoitti vauhtia löytyvän myös kuivalla. Nokialainen Hautala onnistui startissa ja veti joukkoa suurimman osan 12 kierroksista kilpailua. Lopulta Kari Vehniäisen ja Tapio Pirilän rutiini tuli esiin ja Hautala jätettiin kolmanneksi. Samassa yhteydessä ajetun Nordic Superbike B-luokan ykköseksi kaasutteli Jere Lipponen.

Mika Hautalan yllätysvoitto tyrehtyi virheisiin.
- Aika paljon lipsui takapyörä, muttei homma siihen kaatunut. Omasta virheestä kaverit rokotti. Viimeisellä kierroksella tein niitä kaksi ja siinä ratkesi hopea ja pronssi, muisteli viikonlopun yllättäjä.

Kari Vehniäinen kuittasi lauantain epäonnen voittamalla sunnuntaina. Ilman kolaria ei konneveteläinen urakasta kuitenkaan selvinnyt. 

- Samille tuli pyörään joku vika enkä pystynyt väistämään. Onneksi en kaatunut kun osuin kaverin takapyörään. Samalla Pirilä kolautti minun perään, kertoi Vehniäinen, joka vankisti otettaan kauden mestaruudesta Pennan tekniikkamurheiden myötä.

Vehniäinen johtaa sarjaa 42 pisteen erolla Sami Pennaan, joka jätettiin sunnuntain kilpailussa yhdeksänneksi miehen piipahdettua ratavarikolla kiristämässä irronneen kaasukapulan. Viikonloppuna kaksi kakkostilaa ajanut Tapio Pirilä on sarjassa kolmantena kivuten jo kolmen pisteen päähän Pennasta. Hautala kipusi sarjassa neloseksi.

Nordic Superstock 600 luokassa voitto ratkesi vasta muutama mutka ennen maalia, kun uransa ensimmäisen arvokisavoiton ottanut forssalaispilotti Joel Vinnikainen ohitti sarjajohtaja Ville Kandelinin sisäkautta. Vinnikainen kävi jo muutama mutka aiemmin rinnalla, mutta ohituspaikka tarjoutui Kandelinin virheen myötä.

- Kävin jo kertaalleen rinnalla kurkkimassa, muttei kaveri silloin antautunut. Ville jarrutti varikkosuoran pitkäksi ja pääsin sisältä ohi, kertoi forssalainen, jolla oli iskun paikka katsottuna.

- Minun piti iskeä vasta viimesessä mutkassa, jossa olin selkeästi nopeampi. Paikka tulikin sitten jo yhtä mutkaa aiemmin.

Aika-ajossa suvereenia vauhtia osoittanut Vesa Kallio täydensi kuussatasten podiumin. valkeakoskelaiskonkari oli ajamassa kohti ylivoimaista voittoa, kun mies ajoi kikkamutkan jarrussa pitkäksi ja tipahti kauas kärjestä. Hurja kiri nosti miehen palkinnoille.

Superstock 600 B-luokka kisasi A-luokan mukana ja luokkavoittoon karautti neljäntenä ruutulippumiehn työllistänyt Henri Ukonaho.

Moto3-luokassa ajava Felix Nässi jatkoi voittokulkuaan. Startista kärkipaikan valloittanut nuorukainen nykäisi kymmenen sekunnin kaulan ja kurvaili rauhassa voittoon. Samalla nuorukainen kavensi sunnuntain kilpailussa kakkoseksi ajaneen Peter Palorannan sarjajohdon 20 pisteeseen. Päivän kolmonen oli juniori-ikäinen Peetu Paavilainen. Paavilainen on sarjassakin kolmantena.


Viikonlopun toinen tuplavoittaja löytyy sivuvaunuista. Hallitseva Suomenmestaripari Eero Pärm/Mairon Meius jatkoi ylivoimaisia esityksiään vankistaen sarjajohtonsa jo 38 pisteeseen. Markku Artiola/Marko Mustaniemi oli toinen ja Jari Oinonen/Roope Pitkonen kaksikko kolmas. 

Lauantaina Vehniäinen ja Penna kolaroivat

Kilpailuviikonlopun ensimmäinen kilpailupäivä tarjosi vaihtelevia olosuhteita, yllätyksiä ja dramatiikkaa. Vaihtelevista olosuhteista piti huolen vesisateet. Yllätyksestä vastasi Nordic Superstock 600-luokan voittoon ajanut Jani Rättö. Dramatiikkaa puolestaan kolariin päättynyt Nordic Superbike-luokan voittokamppailu.

Espanjan CEV-sarjan Superstock 1000-luokassa tällä kaudella kilpaileva Eeki Kuparinen ilmestyi Jurvassa Nordic Superbike-luokan starttiruudukkoon tarkoituksenaan hakea oppia hitaiden mutkien ajamiseen. Oppia tuli ja samalla osakilpailun voitto. 

Sprinttikisan toiseksi viimeiselle kierrokselle kolmantena lähtenyt Kuparinen peri voiton Sami Pennan ja Kari Vehniäisen kolaroidessa. Starttinsa totaalisesti missannut Tapio Pirilä kiri kakkoseksi ja kolmanneksi Mika Hautala. Samassa yhteydessä ajetun Nordic Superbike B-luokan voitti Jere Lipponen. 

Voittaja Kuparinen seurasi aitiopaikalta sarjan kärkiparin kolarointia.
- Wehnä väänsi Samista ohi, mutta siltä lipsahti keula alta ja hän keilasi Samin mukaansa. Minä pääsin lujahtamaan sisältä ohi, muisteli Kuparinen kerraten kisatapahtumia.

- Nopeilla osuuksilla kaverit oli tientukkoja, mutta hitailla pätkillä jäin. Hitaiden mutkien ajamista täällä oltiinkin opiskelemassa, tunnusti Kuparinen kilpailun jälkeen.

Kari Vehniäinen nilkutti kolarin jälkeen maaliin yhdentenätoista kihottaen sarjajohtonsa kolaripaikalle juuttuneeseen Sami Pennaan jo 23 pisteeseen.
- Kisaa johtanut Sami teki uuden osan viimeisessä nopeassa pienen virheen ja pääsin puristamaan rinnalle kikkamutkaan. Olin kuitenkin pois linjalta ja etunen lipsahti alta, kuvaili konneveteläinen.

Sami Penna oli onnettomuudessa ottava osapuoli, vaikka selvisikin hässäkästä lähinnä henkisin vaurioin.
- Minusta ei päässyt ohi kuin väkisin ja tönimällä. Eeki kolautti katteeseen ensin uuden osan paluusuoran alussa. Kuittasin sen, kun Eeki veti paluusuoran jarrussa leveäksi. Kierros myöhemmin tunki Wehnä rinnalle, kun valuin hiukan leveäksi siinä uuden osan nopeassa vasurissa. Tultiin siitä kikkamutkaan rintarinnan ylikovaa. Wehnältä lipsahti peli alta eikä minulla ollut mahdollisuuksia, kun olin siinä ulkopuolella, kuului Pennan versio tapahtuneesta.

Vesa Kallio oli yllätysnimi Nordic Superstock kuussatasten startissa. Jälki-ilmoittautuneena kisaan osallistunut luokan hallitseva mestari näytti muille närhenvärkit kellottamalla kahden sekunnin pohjat aika-ajossa. Märällä asfaltilla ajettu kisa olikin sitten toinen juttu. Salolaispilotti Jani Rättö oli siinä omaa luokkaansa ja kakkoseksi lipsutellut Kallio jäi reippaat 7 sekuntia. Ville Kandelin kipusi takaisin sarjakärkeen kiilaamalla kolmoseksi. Superstock 600-B-luokan voittajaksi kukitettiin totuttuun tapaan Mikko Uski.

Voitto oli Rätölle uran ensimmäinen SM-tasolla.
- Renkaat pelasivat hyvin, eikä minulla ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Ainoa hankaluus oli se, ettei kukaan ollut lähellä ja oli vaikeuksia pitää ajatukset kurissa, summasi voittaja kilpailun jälkeen.

Vesa Kallio menetti pelin rengasvalintaan.
- Ajettiin ihan uusilla renkailla, eikä niistä ollut kokemusta. Itse asiassa sitä oltiin täältä hakemassa. Limiitillä tulin koko ajan, mutta liian pehmeät renkaat tahtoi sulaa kuivuvalla radalla, kertasi Kallio.

Felix Nässi ajoi Moto3-luokan voittoon molempina kilpailuviikonlopun päivinä. Kuva: Tuomo Seppänen. 


Felix Nässi jatkoi voittokulkuaan Moto3-luokassa. Voittomarginaali jäi sadekelissä ajetussa kilpailussa totuttua niukemmaksi. Sarjakärki Peter Paloranta saavutti ruutulipun reilut 5 sekuntia Nässin jälkeen. Starttinsa toheloinut ja hyvän nousun tehnyt Paloranta säilytti sarjajohtajan tittelin ja Nässi on vielä 25 pisteen päässä. Tehottomalla Moriwakilla ajava Vili Virtanen kiusasi kärkiparia, mutta joutui antautumaan voittajalle seitsemällä sekunnilla. Sarjassa kolmantena majaileva Peetu Paavilainen oli kilpailussa viides. 

Sivuvaunujen hallitseva Suomen mestariduo, virolaiskaksikko Eerö Pärm/Mairon Mieus vankisti sarjajohtoaan ylivoimaisella voitolla. Sarjassa toisena jatkavalla Markku Artiolalla oli kyydissään varapurkkiorja Marko Mustaniemi ja se hieman hidasti menoa, mutta silti kaksikko oli päivän kakkonen. kolmanneksi kaasutteli ruotsalais-latvialainen pari Tomas Axelsson/Artis Neilands.

Kilpailun täydelliset tulokset osoitteessa http://www.srra.fi/content/fi/1/589/Tulokset.html

SM-sarjan pistetilanne http://www.roadracing.eu/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti