lauantai 21. maaliskuuta 2015

80. Päijänneajo käynnistyi tänään

Legendaarinen endurokilpailu Päijänteen ympäriajo käynnistyi tänään. Ensimmäinen kilpailija starttasi reitille minuutin yli seitsemän. SM- ja harrastekuljettajien lisäksi reitillä nähdään classic-pyöriä.

Päitsi on yhdeksän osakilpailun SM-sarjan toinen talvikilpailu. Yleiskilpailun voiton lisäksi kuljettajat taistelevat kaksista SM-pisteistä. Kuljettajien tulee selviytyä noin 850 kilometristä ihanneajassa ja täyttä kaasua 29 erikoiskokeella – aamuvarhaisesta sysipimeään, takatalven kurimuksessa kelirikkoisessa maastossa.

Kuvassa vasemmalta Mika Tamminen, Eemil Pohjola, Antti Hellsten, Antti Hänninen, Marko Tarkkala ja edessä Jenni Siekkinen.


Harrastekuljettajat urakoivat varsin vähälumisen reitin hieman helpotettuna ja lyhennettynä. Kilpailijat starttaavat Vierumäeltä, kiertävät Päijänteen länsikautta ympäri ja Vierumäellä vietettävän yötauon jälkeen sinnittelevät vielä 11 maastokokeen kautta Helsinkiin.

Mika Tamminen, Eemil Pohjola, Antti Hellsten, Antti Hänninen, Marko Tarkkala ja edessä Jenni Siekkinen. 

Viime vuoden mestari Antti Hellsten tavoittelee toista kiinnitystä Päijännekilpeen. Edellisvuoden voittajan Roni Nikanderin vakaana aikeena on ajaa ehjä kisa, sekä kaluston että omien luiden puolesta, ja tuulettaa voittoa Vuosaaren maalissa, jonne kilpailijat saapuvat reissussa rähjääntyneinä sunnuntaina iltapäivällä.

Nikander joutui vuosi sitten antamaan muille tasoitusta murrettuaan kaatumisessa kylkiluunsa ja rintalastan. Viime vuoden yleiskilpailun toiseksi ja kolmanneksi ajaneet Jari Mattila ja Joni Kaivolainen, siinä missä tämän vuoden uudetkaan haastajat, eivät aio päästää ennakkosuosikkeja karkumatkalle.

Päijänteen ympäriajo on Suomen rankin endurokilpailu, joka motivoi kuljettajia hyvin eri syistä. Päijännekilpeen kaiverretut nimet muistetaan ja jäävät historiaan, mutta enemmistölle tärkeintä on itsensä voittaminen. Lähtölistalle voi joutua myös pyytämättä ja yllättäen, kuten aktiiviuransa jo päättänyt Jari Mattila, joka saa vilua ja märkää syntymäpäivälahjaksi. 

Järven kierrossa voi viettää myös polttareita, kuten C2-luokan Riku Nyqvist (numerolla 765), parisuhdeviikonloppua pariajoluokan Kaisa ja Jarkko Koskisen tapaan, tai lähes kylmiltään leikkiin ryhtyvä Päitsin nuorin kuljettaja Jennifer Siekkinen – isänsä esimerkin innoittamana.

Kilpailuun starttaavista 170 kuljettajasta kaikki eivät tule saavuttamaan maalia, niin rankka on kaksipäiväinen urakointi kelirikkoisessa maastossa. Sellaiseksi kilpailuksi Päijänteen ympäriajo on aikoinaan suunniteltu ja sellaisena se halutaan säilyttää. 

Päitsi on enduromoottoripyörien luotettavuusajo, joka mittaa kaluston ja kuljettajien kestävyyttä ja sisua. Vuonna 1927 ensimmäisen kerran ajettu kilpailu on jätetty ajamatta ainoastaan sodan takia vuosina 1940-1948.

80. Päijänteen ympäriajo 21.– 22.3.2015

Lähtöpaikka: Vierumäki Areena yläpiha, Kiilukantie 2. Ensimmäinen kilpailija lähtee liikkeelle klo 7.01 ja  kuuma ryhmä lähes heti perään. Viimeisenä matkaan lähtevät Classic-, Kunto- ja Pariajo-luokat.

Yötauko: Vierumäki. Kärki saapuu yötauon huoltoon n. klo 22.00. Kuljettajilla on 20 minuuttia huoltoaikaa.
Maali: Helsinki, Vuosaaren satama, Rahtarinkatu 5, Helsinki. Kärki on maalissa sunnuntaina noin klo 16. 


Kilpailun pituus on noin  850 kilometriä, joista maastokokeina ajetaan noin 220 kilometriä. Maastokokeita on yhteensä 29, niistä kolme on täysin uusia ja kuusi uutta viime vuoteen nähden. Päijänne kierretään länsikautta ympäri.

Tulosseuranta: www.fin-enduro.com/live sekä Päijänneajon Facebook-sivulla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti