lauantai 21. maaliskuuta 2015

Tarkkala johtaa Päijänneajoa

80. Päijänteen ympäriajo käynnistyi Marko Tarkkalan komennossa. MM-sarjan ammattilaisuuden pari vuotta taakseen jättänyt Tarkkala ajoi aamupäivän aikana pohjat neljälle maastokokeelle. Kahdeksan maastokokeen jälkeen hän on minuutin ja 49 sekuntia Eemil Pohjolaa edellä.

Marko Tarkkala otti Auttoisen maastokokeella kammolipat. Siitä huolimatta hän ajoi pätkän pohja-ajan. Kuva: Virpi Miettinen.


Kolmannella sijalla aamupäivän ajanut vasta 21-vuotias Eemil Pohjola ajoi kotinurkille päästyään Hassin pätkälle pohjat ja kiilasi Antti Hellstenin ohi. Vuoden 2013 mestari Roni Nikander on jäänyt Tarkkalalle vajaa kaksi minuuttia, mutta on iskuetäisyydellä Pohjolan perässä.

Jämsän huollon jälkeen kuljettajilla on vielä neljä maastokoetta, ennen kuin matka kääntyy Jyväskylästä takaisin kohti Vierumäkeä. Lauantaina ajetaan yhteensä 18 maastokoetta.

- Aamupäivä on mennyt ihan ok, Auttoisissa kaaduin rajusti, mutta siitäkin huolimatta ajoin pohjat, joten ei sekään huonosti mennyt. Olkapää on nyt vähän kipeä. Kuhmoinen oli pitkän asfalttitiesiirtymän jälkeen vähän kankea. Itse olen tiennyt, että vauhtini on hyvä ja ei ajotaidot mihinkään häviä. MM-vuosinakin ajoin paljon Suomen maastoissa. Yhtään ei vielä väsytä, kunto on rautaa, Marko Tarkkala kertoo rauhallisesti.

- Ensimmäinen pätkä alkoi vähän kankeasti, mutta sen jälkeen on alkanut kulkea. Auttoisissa tuli tyhmä kaatuminen, sellaisessa alamäessä etten meinannut päästä ylös. Nyt on hienoa päästä kotikulmille vetämään, yritän ajaa pohjat seuraavallekin. Keli on hieno, vaikka pakkaset tulikin vasta viikko sitten, joten ihan tällaisessa kelissä ei ole päässyt harjoittelemaan, Eemil Pohjola kertoo.

- Kilpailu on käynnistynyt aika samalla tavalla kuin viime vuonnakin. Muutama kaveri on välillä mennyt vähän kovempaa, mutta vain vähän. Pätkä kerrallaan otetaan Tarkkalaa kiinni. En ole yhtään huolissani, vaikka päivä on puolessa, niin kilpailu ei ole edes puolessa välissä.

Yleiskilpailun kärki 8/29

1 Tarkkala Marko
2 Pohjola Eemil 01:49,98
3 Nikander Roni 01:55,22
4 Hellsten Antti 02:04,95
5 Mattila Jari 03:09,53
6 Tamminen Mika 04:15,38
7 Savo Matias 04:30,70
8 Wiik Alexander 04:43,97
9 Himmanen Henri 04:46,46
10 Tuominen Joni 04:51,07

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti