sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Päivärinta toiseksi Kroatian MM-lähdöissä

Sivuvaunupari Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen ajoi Kroatian Rijekassa MM-kilpailuviikonlopun molempina päivinä toiseksi. 

Päivärinta/Kainulainen, Gürck/Wechselsberger ja Streuer/Koerts sunnuntain kilpailussa. Kuva: Tuomo Seppänen


Kaksikon vauhti kiihtyi koko viikonlopun ja kaksikko otti ison loikan eteenpäin sunnuntain 18-kierroksisessa Gold Race-kilpailussa parantaen viikonlopun parasta kierrosaikaansa peräti 2 sekuntia. 

Vaikka voittoon ajoi kilpailuja Grobnik-radalla hallinnut brittipilotti Tim Reevesin pyöräkunta, niin Päivärinta/Kainulaisen nousujohteinen ajaminen ruovipintaisella radalla antoi aihetta odotella voimasuhteiden muuttumista kauden edetessä.

Tämän tunnusti myös suomalaisparin 8,5 sekunnilla kukistanut britti.
- Pekka ja Kirsi kehittyy koko ajan ja pelkään pahoin, että voittaminen tulee koko ajan vaikeammaksi. Minulla oli tähän kilpailuun hyvä rengassetti ja se takasi voiton tällä kertaa. Epävarmuutta toi se, että tiesin Pekan tulevan takaa kovaa, kertoi Reeves kilpailun jälkeen.

Time Reevesin pelko oli aiheellinen, sillä Päivärinnan pyöräkunta nipisti britin etumatkasta kymmenyksiä kierros kierrokselta päästyään kisan puolivälissä irti hopeakamppailusta. Pieni kilpailumatkan lisäys olisi ollut suomalaisparille hyväksi.
- Liian lyhyt kisa. olisi pitänyt olla 10 kierrosta lisää, vitsaili Päivärinta lehdistötilaisuudessa.

Suunnuntain kilpailussa viidennestä ruudusta startannut Päivärinta/Kainulainen kaksikko otti hyvän startin ja aloitti matkanteon kolmantena. Reevesin pyöräkunta karkasi heti alussa ylivoimaisen rengassettinsä ansiosta ja veti perässään maanmiesparin Holden/Hawes. 

Brittien karatessa suomalaispari jäi kamppailemaan hollantilaiskaksikko Streuer/Koerts ja itävaltalaisten Gurck/Wechselsberger kanssa. John Holden kuitenkin kaahasi renkaansa loppuun muutamassa kierroksessa ja jäi lopulta suomalaisparin jalkoihin. Myös muut kärkipään kaksikot joutuivat nöyrtymään suomalaisparin puristuksessa ja kolmanneksi ajanut hollantilaiskaksikko jäi Päivärinnasta kahdeksan sekuntia.

Renkaiden kesto oli viikonlopun puheenaihe Grobnikin varikolla ja siihen palattiin myös kilpailun jälkeen.
- En lähtenyt renkaita säästelemään, sillä kärki meni kovaa ja mietiskelin, että jos ne kuluu piloille minulta, niin kuluu ne muiltakin. Odotin ratkaisupaikkoja, että pääsin kavereista ohi. Sitten oli ajokin helpompaa. Uskon, että myös Kirsillä oli helpompaa, sillä meillä oli hyvä rytmi ja vedin menemään kuin viimeistä päivää. Totta puhuen mentiin varman päälle. En lähde hulluttelemaan, sillä mieluummin ajan varoen maaliin, kuin rupean rikkomaan Kirsin, Päivärinta kertoi.

Kaksi kakkostilaa viikonlopun MM-starteissa piti suomalaisparin sarjan kärkipaikalla. Viikonlopun voittaja Tim Reeves/Gregory Cluze kuitenkin kavensi piste-eron viiteen. Streuer/Koerts jatkaa sarjaa kolmantena jo selvästi kärkipareille jääneenä. Seitsemän kisaviikonloppua käsittävä MM-sarja rantautuu ensi viikonloppuna Unkarin Pannoniaringille, jossa on vuorossa jälleen kaksi tiukkaa vääntöä.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut 2/7 MM-osakilpailu Rijeka Kroatia

Gold Race 18 kierrosta:
1. Tim Reeves/Gregory Cluze, Iso-Britannia/Ranska, LCR-Kawasaki 29:02.300, 2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen, Suomi, LCR-BMW +8.517, 3. Bennie Streuer/Geert Koerts, Hollanti, LCR-Suzuki +16.376, 4. Uwe Gürck/Manfred Wechselsberger, Itävalta, LCR-BMW +17.285, 5. John Holden/Ashley Hawes, Iso-Britannia, LCR-Suzuki +46.546.

Tilanne sarjassa:


1.       Päivärinta/Kainulainen 80, 2. Reeves/Gluze 75, 3. Streuer/Koerts 61.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti