maanantai 30. huhtikuuta 2007

Salminen voittoon Espanjassa


30.04.2007 (Tiedote)

Juha Salminen jatkoi voittokulkuaan enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan kolmannessa osakilpailussa 28.4. Espanjan Puerto Lumbrerasissa. Salminen johtaa E1-luokan MM-sarjaa maksimipistein käynnistettyään kautensa maaliskuussa kahdella voitolla Ruotsin Östersundissa.
- Yksi ajovirhe ja sen myötä kaatuminen. Omaan päivääni ei mahtunut oikeastaan muita ylimääräisiä tapahtumia. Pidin reittiä edellisyön kovasta sateesta huolimatta melko helppona, totesi italialaisen KTM-tallikaverinsa Alessandro Belomettin 11 sekunnilla kukistanut Salminen.
Salminen oli repinyt eron Belomettiin jo kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen, kunnes hänen oli käynnistettävä uusi rutistus päivän kymmenennelle erikoiskokeelle osuneen kaatumisen seurauksena.
- Kaaduin kostealla enduropätkällä, joskin aivan kuivassa kohdassa. Ajoin yksinkertaisesti ylikovaa uraan, josta pyörä ei enää kääntynyt. Aivan oma moka, myönsi Salminen.
Vielä Ruotsin osakilpailun jälkeen MM-sarjan toista sijaa hallussaan pitänyt Tomi Peltola kaatui heti lauantain avauserikoiskokeella. Suzuki-pyörän ohjaustanko osui kuljettajan vatsaan ja Peltola vietiin jatkotutkimuksiin sairaalaan.
Ahola toiseksi flunssan kourissa
Enduro 2-luokan voiton kirjasi nimiinsä kokonaiskilpailun nopein kuljettaja Jonny Aubert. Yamahalla ajava ranskalainen Aubert oli kuin kotonaan motocross-tyyppisellä reitillä.
Mika Ahola taisteli koko lauantain ankaran flunssan kourissa, mutta hän ehti silti Hondallaan toiseksi 58 sekuntia Aubertia jäljessä.
- Hyvä, oikeastaan jopa erittäin hyvä päivä siihen nähden, että olo on edelleenkin todella tukkoinen. Minulla oli vielä perjantai-iltana kuumetta ja mielessä ehti käydä jo ajatus siitä, jaksanko ylipäätään ajaa täällä. Onneksi tämä on helppo kisa, kertoi Ahola, joka siirtyi samalla yksin MM-sarjan johtoon 69 pisteellä.
Espanjan osakilpailun avauspäivänä kakkosluokassa viidenneksi ajanut Samuli Aro vaanii Aholaa kuuden pisteen päässä. Päivän voittaja Aubert on jäänyt puolestaan KTM-kuljettaja Arosta kuusi pistettä.
- Ajoin pitkään luokassani kolmantena, kunnes menetin kymppipätkällä minuutin verran aikaa endurotestin mutareikään, totesi Aro harmissaan.
Varikon vierellä sijainnut endurotesti oli todellakin kurjassa kunnossa.
- Se oli kuin uima-allas, heitti Ahola.
Hallitseva maailmanmestari Aro ei saanut missään vaiheessa kiinni kunnon ajorytmistä.
- Lähdin ensimmäisenä reitille ja ajo meni ilman jälkiä pakostakin varovaiseksi. En tiennyt rankkasateen jäljiltä yhtään, mistä löytyy pitävää maaperää. Reitti tosin ehti kuivua päivän mittaan melkoisesti ja jos sää jatkuu tällaisena, niin sunnuntaina on edessä aivan uusi kisa, varoitti Aro lauantain kärkimiehiä.
Jari Mattila täydensi 2-luokan hyvän suomalaismenestyksen ajamalla Betalla kuudenneksi. Valtteri Salonen joutui tyytymään Husabergilla vaikeissa olosuhteissa vaatimattomaan sijaan 20.
Tarkkala täräytti vastapattiin
Suomalaiskuljettajat johtavat kolmen osakilpailun jälkeen MM-sarjan kaikkia luokkia.
Ruotsista täyden pistepotin korjannut Marko Tarkkala käynnisti E3-luokan urakkansa Puerto Lumbrerasissa sijoittumalla toiseksi KTM-tallikaverinsa Ivan Cervantesin jälkeen.
Viime vuonna 1-luokan maailmanmestaruutta juhlinut Cervantes oli kotikisassaan minuutin verran Tarkkalaa kiireisempi.
- Ei mitään hätää. Ajan sunnuntaina taas voitosta, kunhan pienet palaset loksahtavat kohdalleen, lupasi Tarkkala.
Tarkkalan lauantaipäivä ei käynnistynyt veden valtaamalla avauspätkällä suunnitelmien mukaan.
- Ajattelin hypätä kaksoishyppyrin yli, mutta vetisellä alustalla alkoi jännittää juuri ratkaisevalla hetkellä sen verran, että hiljensin ja osuin turvalleni suoraan mutaiseen vastapattiin. Muuten päivä meni ajollisesti ihan hyvin, kertasi Tarkkalakin jo hymyssäsuin aamun tapahtumia.
Kauden neljäs osakilpailu ajetaan Puerto Lumbrerasissa sunnuntaina.
Enduron MM-sarjan 3/16 osakilpailu Puerto Lumbreras, Espanja:
Kokonaiskilpailu:
1) Jonny Aubert Ranska, Yamaha 49.10,52 (E2-luokka/voittaja), 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 43,36 ((E3-luokka/voittaja), 3) Juha Salminen Suomi, KTM + 53,00 (E1-luokka/voittaja), 4) Mika Ahola Suomi, Honda + 58,02 (E2/2.), 5) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.03,55 (E1/2.), 6) Stefan Merriman Australia, Aprilia + 1.23,35 (E2/3.), 7) Simone Albergoni Italia, Honda + 1.34,17 (E1/3.), 8) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha + 1.34,62 (E1/4.), 9) Fabien Planet Ranska, KTM + 1.45,89 (E2/4.), 10) Marko Tarkkala Suomi, KTM + 1.46,60 (E3/2.), 11) Samuli Aro Suomi, KTM + 1.56,55 (E2/5.), ?14) Jari Mattila Suomi, Beta + 2.14,65 (E2/6.).
Luokka 1:
1) Juha Salminen Suomi, KTM, 2) Alessandro Belometti Italia, KTM, 3) Simone Albergoni Italia, Honda, 4) Cristobal Guerrero Espanja, Yamaha, 5) Marc German Ranska, Yamaha, 6) Bartosz Oblucki Puola, Husqvarna.
Tomi Peltola Suomi, Suzuki keskeytys.
MM-pistetilanne (epävirallinen):
1) Salminen 75, 2) Belometti 54, 3) Oblucki 53, 4) Guerrero 46, 5) German 44, 6) Albergoni 40, 7) Peltola 38.
Luokka 2:
1) Jonny Aubert Ranska, Yamaha 49.10,52, 2) Mika Ahola Suomi, Honda + 58,02, 3) Stefan Merriman Australia, Aprilia + 1.23,35, 4) Fabien Planet Ranska, KTM + 1.45,89, 5) Samuli Aro Suomi, KTM + 1.56,55, 6) Jari Mattila Suomi, Beta + 2.14,65, ?20) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 11.38,32.
MM-pistetilanne (epävirallinen)
1) Ahola 69, 2) Aro 63, 3) Aubert 57, 4) Planet 46, 5) Merriman 44, 6) Salonen 40.
Luokka 3:
1) Ivan Cervantes Espanja, KTM, 2) Marko Tarkkala Suomi, KTM, 3) Björne Carlsson Ruotsi, Husaberg, 4) Fred Bolley Ranska, GasGas, 5) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna, 6) Marcus Kehr Saksa, KTM.
MM-pistetilanne (epävirallinen)
1) Tarkkala 72, 2) Cervantes 65, 3) Carlsson 64, 4) Alessandro Botturi Italia, Honda 48, 5) Kehr 40, 6) Anders Eriksson Ruotsi, Husqvarna 34.
Seuraava osakilpailu: 29.4. Espanjan GP, Puerto Lumbreras

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti