tiistai 3. huhtikuuta 2007

Seistola 12. motocrossin MM-avauksessa


3.04.2007 (Tiedote)

Matti Seistola
Kaksi kaatumista koituivat Matti Seistolan kohtaloksi motocrossin MM-sarjan avauskisassa Valkenswaardin hiekkaradalla Hollannissa.
Seistolan vauhti oli kohdallaan molemmissa MX2-luokan erissä, mutta kaatumiset söivät tarjolla olleet sijoitukset kymmenen nopeimman joukkoon. Kolmannen kautensa MM-sarjassa käynnistänyt Honda-kuljettaja ajoi avauksessa sijat 12 ja 13.
- Jouduin aloittamaan avauserässä kovan takaa-ajon letkan hänniltä kaaduttuani ensimmäisessä mutkassa kolaroinnin seurauksena. Se ei ollut vielä oma ajovirheeni, mutta tuo toinen kaatuminen menee jo täysiin piikkiini. Ottaa päähän ja paljon, Seistola kertoo.
Seistola ajoi toisessa erässä kahdeksantena, kunnes kohtalo puuttui peliin yhdeksännellä kierroksella.
- Ilman tuota ajovirhettäni olisin taistellut erän kuudennesta sijasta. Vauhtini riittää tosiaankin tukevasti kympin sakkiin, mutta siinä ei ole suinkaan vielä kaikki. Pitää myös pysyä pystyssä. Keskittyminen on saatava ehdottomasti paremmalle tasolle seuraavassa osakilpailussa.
MX2-luokan molempiin erävoittoihin kaasutteli italialainen Yamaha-kuski Antonio Cairoli. Etelä-Afrikan Tyla Rattray oli puolestaan KTM:llä kummassakin erässä toinen.
Erien kolmannet sijat kuittasivat nimiinsä Rattrayn maanmies Garreth Swanepoel ja hallitseva ranskalainen maailmanmestari Christophe Pourcel. Swanepoel ja Pourcel kilpailevat Kawasakin kalustolla.
Cairoli keräsi Hollannista täydet 50 MM-pistettä. Seistolan 17 pistettä oikeuttavat sarjan 12. sijaan.

Pyrhösellä sysimusta päivä
MX1-luokan MM-avaus ei sujunut Valkenswaardissa suomalaisilta suunnitelmien mukaan.
-  Eihän näihin sijoituksiin voi olla tyytyväinen, mutta paljoakaan ei ollut tehtävissä. Erot kasvoivat tällä radalla hirveiksi kärkeen, jossa kuljettajat ovat huippukunnossa ja kalusto samoin huippuluokkaa, kertoo Kovalainen.
Hän sijoittui Hondallaan sijoille 20 ja 18.
Antti Pyrhösen ja hänen uuden Medei Kawasaki-tiiminsä päivä oli sysimusta: keskeytys molemmissa erissä.
- Ensimmäisessä erässä hiilikuituiseen bensatankkiin oli tullut jostain ihmeen syystä reikä ja menovesi yksinkertaisesti loppui puolivälissä kisaa, pyöritteli Pyrhönen päätään.
Toinen erä tuonut yhtään lohtua Pyrhösen päivään.
- Otin huonon lähdön ja löysin itseni toisen mutkan kasasta alimmaisena. Joku ajoi pyöräni yli ja rikkoi äänenvaimentimen. Pystyin nilkuttamaan sen jälkeen vielä viitisen kierrosta, kunnes kaikki oli ohi.
Suomalaiskuljettajan italialaistiimi analysoi tapahtumat tarkkaan, mutta Pyrhönen itse haluaa unohtaa Hollannin kisan mahdollisimman nopeasti.
- Turha tässä on jäädä tuleen makaamaan. Ei muuta kuin pää pystyyn ja tähtäin tiukasti seuraaviin kisoihin.
Uuden-Seelannin Joshua Coppins tervehti Yamahallaan kuninkuusluokan ruutulippua avauserän ylivoimaisena voittajana ennen belgialaisia, Suzukilla kilpailevaa Steve Ramonia ja kisaan Hondalla uransa ensimmäiseltä paalupaikalta startannutta Ken De Dryckeriä.
Toisessa erässä  voittoon ajoi hieman yllättäen espanjalainen Kawasaki-kuljettaja Jonathan Barragan ennen Coppinsia ja Yamahalla kilpailevaa hollantilaista Marc de Reuteria.
Coppins korjasi Hollannista MM-kärkeen oikeuttavat 47 pistettä.
MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Bellpuigin radalla Espanjassa.

Motocrossin MM-sarja, 1/15 osakilpailu Valkenswaard, Hollanti:

Luokka MX1, 1. erä:
1. Joshua Coppins Uusi-Seelanti, Yamaha 41.01,884
2. Steve Ramon Belgia, Suzuki - 16,953
3. Ken De Drycker Belgia, Honda - 25,222
4. Kevin Strijbos Belgia, Suzuki - 35,705
5. Jonathan Barragan Espanja, Kawasaki - 58,269
6. Marc de Reuver Hollanti, Yamaha - 1.03,069
…20. Marko Kovalainen Suomi, Honda - 1 kierros
Antti Pyrhönen Suomi, Kawasaki keskeytys.

2. erä:
1. Barragan 41.44,389
2. Coppins - 10,386
3. De Reuver - 21,442
4. Strijbos - 28,440
5. Manuel Priem Belgia, TM - 38,574
6. Ramon - 52,584
…18. Kovalainen - 1 kierros
Pyrhönen keskeytys.

MM-pistetilanne (epävirallinen): 1) Coppins 47, 2) Barragan 41, 3) Ramon 37, …Kovalainen 4.

Luokka MX2, 1. erä:
1. Antonio Cairoli Italia, Yamaha 41.41,618
2. Tyla Rattray Etelä-Afrikka, KTM - 7,537
3. Garreth Swanepoel Etelä-Afrikka, Kawasaki - 10,919
4. Kenneth Gundersen Norja, Yamaha - 16,115
5. Nicolas Aubin Ranska, KTM - 20,211
6. Erik Eggens Hollanti, Suzuki - 31,436
…12. Matti Seistola Suomi, Honda - 1.18,060

2. erä:
1. Cairoli 39.58,304
2. Rattray - 8,354
3. Christophe Pourcel Ranska, Kawasaki - 27,872
4. Eggens - 34,476
5. Gundersen - 39,353
6. Swanepoel - 43,755
…13. Seistola - 1.44,678

MM-pistetilanne: 1) Cairoli 50, 2) Rattray 44, 3) Swanepoel 35, 4) Pourcel 34, 5) Eggens 34, 6) Gundersen 34, …12) Seistola 17.

Seuraava osakilpailu: 15.4. Bellpuig, Espanja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti