perjantai 21. joulukuuta 2007

Pyrhönen motocrossin MM-sarjaan

Antti Pyrhönen, 29, ajaa ensi kaudella motocrossin MM-sarjan MX1-luokassa tshekkitiimin Suzukilla. Vuoden 2000 Euroopan mestari Pyrhösen ja Delta Racing Teamin sopimus kattaa kauden 2008. 
- Pistän kaiken peliin ja asetan tavoitteet korkealle. Aion ajaa urani parhaan kauteni MM-sarjassa, Pyrhönen kerttoo. 
Hän on sijoittunut MM-yhteispisteissä korkeimmillaan kahdeksanneksi vuonna 2003. Pyrhösellä riittää ajo- ja menestysnälkää, sillä viime kausi jäi italialaisessa Medei Kawasaki-tiimissä turhauttavan lyhyeksi. 
Hyvinkääläinen teloi molemmat ranteensa jo viidennessä  osakilpailussa toukokuun puolivälissä Teutschenthalin radan pöytähyppyrissä Saksassa ja MM-kausi päättyi hänen osaltaan tylysti leikkauspöydälle. 
- Takana on vaikea vuosi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen nyt motivoitunut tekemään todella lujaa töitä ja vaadin samaa myös uudelta tiimiltäni. 
MM-sarjaan vuodesta 2000 lähtien osallistuneen tshekkitiimin omistaja Ervin Krajcovic, suomalaisille motocrossareille tuttu manageri Josef Toman ja Pyrhönen löivät sopimuksesta periaatteellisesti kättä päälle jo hyvissä ajoin syksyllä. 
Jo aiempinakin vuosina Delta Racingin kanssa sopimusta sorvannut Pyrhönen halusi kuitenkin varmistaa, että paketista muotoutuu varmuudella toimiva myös käytännön tasolla. 
- Sain mitä halusinkin palatessani tavallaan ruohonjuuritasolle. Toimimme koko kauden ajan Belgiasta käsin, jossa tiimin mekaanikko on apunani. Meillä on Belgiassa käytössämme kisa- ja treenipyörä, joten pystymme testaamaan ja valmistautumaan mahdollisimman hyvin jokaiseen GP-viikonloppuun, sekä vältämme samalla turhan reissaamisen, painottaa Pyrhönen. 

Mukaan myös MX3-luokan Suomen MM-osakilpailuun 

Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien 15 osakilpailua kattava MM-kausi käynnistyy 6. huhtikuuta Hollannin Valkenswaardista. Pyrhönen hioo sitä ennen ajovirettään ja kilpailukalustoaan Italiassa, sekä kauden kynnyksellä maaliskuussa Belgian hiekkaradoilla. 
Pyrhösen tiiviiseen kisaohjelmaan lukeutuvat myös Heinolassa 17. elokuuta ajettava MX3-luokan Suomen osakilpailu, täysipainoinen kuuden kisan kausi Hollannin mestaruussarjassa, sekä vähintään kaksi osakilpailua Italian sarjassa. 
- Vaikka en kilpailekaan Heinolassa omassa luokassani, niin odotan sitäkin kisaa innolla. Pidän kunnia-asiana ajaa kotimaassani järjestettävässä MM-osakilpailussa. 
Hollannin sarja palvelee Pyrhöstä MM-tavoitteiden toteutumisessa. 
- Se on erinomaista treeniä MM-sarjaa varten. Ajoin viimeksi Hollannin sarjan kokonaisuudessaan vuonna 2002 ja voitin sen. On kiva tehdä come back myös sinne suuntaan. 

Haasteita ja kiireitä uuden pyörän kanssa 
Pyrhönen on testannut uuden työnantajansa kilpailukalustoa viimeiset kaksi viikkoa Lommelissa, joka sijaitsee hänen Belgian asuntonsa läheisyydessä. 
- Ensimmäinen viikko sujui suunnitelmien mukaan, mutta testijakson pari viimeistä päivää jäivät vajaiksi yöpakkasten jäljiltä. Ehdin kuitenkin olla paljon radalla, mikä oli tämän testin päätarkoitus, Pyrhönen kertoo. 
Pyrhönen urakoi Belgiassa kauden 2007 pyörällä. 
- Suzuki on tuonut uudet mallinsa Eurooppaan yleensä jo syyskuun aikoihin, mutta nyt toimitukset ovat myöhässä Japanin suunnalta. Saamme vuoden 2008 kisapyörän käyttöömme vasta tammikuun lopulla, mikä tuo meille kieltämättä lisää haastetta ainakin MM-sarjan alkua ajatellen. 

www.moottoriliitto.fi 
www.motocrossmx1.com

1 kommentti: