sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vesa Kallio voitti SM-avauksen lähdöt molempina päivinä

Vesa Kallio jatkoi ratamoottoripyöräilyn SM-sarjaa siitä mihin lauantaina jäi. 31-vuotias pilotti voitti sunnuntaina Virtasalmen Motoparkissa lauantain tapaa Nordic Superstock 600 ja Nordic Superbike -luokan kilpailut.
Vesa Kallion pystyi haastamaan 600-luokassa sunnuntaina vain Valter Patronen parin ensimmäisen kierroksen ajan.
Kuva: Tuomo Seppänen.
Pienimmän, Moto3-luokan voittoon ajoi MotoGP-sarjan RedBull Rookies Cupissa kokemusta hankkinut Felix Nässi. Sivuvaunujen startin vei nimiinsä Petri Makkula/Timo Karttiala duo.

Superstock 600-luokan sunnuntainen kilpailu oli kamppailu kokemus vastaan nuoruus. 17-kesäinen naantalilainen, Triumphia kyytivä Valter Patronen pisti Yamahaa käskevän konkari Kallion koville. Kilpailua jokusen kierroksen johtanut Patronen menetti pelin isoon virheeseen.

- Omaan töröilyyn tuo peli ratkesi. Peli lähti lapasesta hevosenkenkämutkassa, kun ahnehdin etupään alta. Kaatuminen oli siinä enemmän kuin lähellä, kuvaili nuorukainen ratkaisupaikkaa.

Kallio voitti kuussataset ja johtaa sarjaa maksimipistein ennen molempina päivinä toiseksi ajanutta Patrosta. Imatralaispilotti Juha Kallio Suzukeineen on sarjassa kolmantena kaasuteltuaan sunnuntain kilpailussa neljänneksi pari pyörän mittaa kisan kolmoselle, Jani Rätölle hävinneenä.

Superbikekilpailu kuin lauantaina

Superbike-luokan kilpailu oli toisinto lauantaisesta sprinttilähdöstä, paitsi huomattavasti tiukempi. Kärkikolmikko Vesa Kallio (KTM), Sami Penna (Yamaha) ja Kari Vehniäinen (BMW) saavutti ruutulipun sekunnin sisään. Konkarikolmikko miehittää sarjakärjen samassa järjestyksessä.

Viimeisestä lähtöruudusta startannut Vesa Kallio sai tehdä täyden työn voittonsa eteen.
- Sami hengitti niskaan koko ajan. Näyttötaululla näytettiin koko ajan nollaa, joten ei ollu varaa virheisiin. onneksi niitä ei sitten tullut tehtyä.

- Startti oli hyvä ja kipusin kolmoseksi jo ensimmäisellä kierroksella. Keulaan pääsin sitten Samin ohi pitkän suoran päässä, muisteli Kallio kilpailun alkuasetelmia.

Sami Pennalla oli jo ohituspaikka katsottuna, mutta takarengas loppui ennen sitä.
- Otetiin riski ja lähdettiin kisaan pehmeällä renkaalla. Se riski kannatti, mutta kumi loppui pari kierrosta ennen maalia. Olin takasuoralla nopeampi Vesaa ja kävin muutaman kerran jo rinnalla ja siinä piti peli ratkaista, mutta kun pito hävisi lopussa, kertoi 37-vuotias nokialainen.

Kolmanneksi jätetty Kari Vehniäinen manasi huonoa starttiaan.
- Epäonnistuin kytkimen kanssa. Siitä pitää painaa löysät pois muutama hetki ennen starttia, mutta myöhästyin siinä ja peli kimposi pystyyn, kertoi 37-vuotias konneveteläinen, joka oli Pennan kannassa päätöskierroksella.

-Kierros vielä ja olisin yrittänyt Samista ohi pienellä riskillä.

Kauden ensimmäisen Moto3-luokan SM-startin jälkeen palkintopallilla ei seisoskellut kokemus, vaan nuoruus. Voittoon tässä pienimmässä luokassa kaasutteli Felix Nässi (14). Toiseksi kiilasi Sami Laaksonen (16) ja kolmas oli neitokainen Henna Ylijoki (15). Kaikki kolme kuuluvat Aki Ajon masinoiman Ajo Motorsport Junior Projektin ajajiin.
Moto3-luokan kärkikolmikko. Vasemmalta kakkonen Sami Laaksonen, voittaja Felix Nässi ja kolmaneksi ajanut Henna Ylijoki. Kuva: Tuomo Seppänen.

Sivuvaunutkin aloittivat mestaruuskamppailun Virtasalmella. Kolmipyöräisten ykköseksi päräytti MM-sarjassakin kymmenen parhaan joukossa majaileva kaksikko Petri Makkula/Timo Karttiala. Toinen oli luokan hallitseva mestaripari Tapio Mustonen/Kim Friman.

Ratamoottoripyöräily SM-sarja, 1. kilpailuviikonloppu, sunnuntain tulokset:

Nordic Superstock 600
1. Vesa Kallio ValkMK, Yamaha 11:41.215, 2. Valter Patronen TMK, Triumph +2.615, 3. Jani Rättö HelRC, Kawasaki +7.475, 4. Juha Kallio IMK, Suzuk 8.398i, 5. Joel Vinnikainen FMS, Yamaha 10.628.
Tilanne sarjassa:
1. V. Kallio 37,5, 2. Patronen 30, 3. J. Kallio 24, 4. Rättö 24.

Nordic Superbike
1. Vesa Kallio ValkMK, KTM 17:08.613, 2. Sami Penna MC Muoviluoti +0.990, Yamaha, 3. Kari Vehniäinen KonnMK, BMW +1.051, 4. Erno Kostamo KiteeMC, Yamaha +17.924, 5. Toni Torpakko JMU BMW +19.749
Tilanne sarjassa:
1. Kallio 37,5, 2. Penna 30 , 3. Vehniäinen 24.

Moto3
1. Felix Nässi HelRC, KTM 15:55.785, 2. Sami Laaksonen HelRC, Honda +8.202, 3. Henna Ylijoki HelRC Honda +22.484, 4. Sammy Ahonen IMK, Honda +24.626, 5. Peter Paloranta VRT Honda +24.484.

Sivuvaunut

1. Petri Makkula/Timo Karttiala OriMk/IMK 8:46.100, LCR BMW, 2. Tapio Mustonen/Kim Friman HelRC/KiteeMC, Suzuki 1000 +9.168, 3. Markku Artiola/Joonas Salo IMK, ASR-Yamaha +41.297.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti