maanantai 26. elokuuta 2013

Kovalainen MM-pisteille Englannin osakilpailussa

Motocrossin MX3-luokan Englannin MM-osakilpailussa Marko Kovalainen oli varsin hyvässä vauhdissa ja ajoi jälleen pistesijoille molemmissa kisalähdöissä. Hyvinkääläinen saavutti 15. ja 20. sijat, mutta järjestäjien sähläys sääntöjen kanssa heikensi hänen lopputulostaan.



Yamaha-kuljettaja ylsi aika-ajossa sijalle 12 ja oli silloin ajallisesti lähempänä kärkeä kuin kertaakaan tämän kauden aikana.

- Aika-ajon hyvää vauhtia en saanut taaskaan siirrettyä kisaan. Yhdellä nopealla kierroksella vauhti on tosi hyvällä tasolla, mutta täytyy miettiä myös treenatessa, että kuinka sen vauhdin pystyy säilytettyä pidemmissä vedoissa, Kovalainen selvitti.

- Molemmissa starteissa olisi sijoitukseni ollut 15 nipussa, mutta järjestäjien sekaannus keltaisten lippujen kanssa muutti toisen lähdön tulokset aivan päälaelleen.

- Ennen hyppyriä heiluivat keltaiset liput. Ajoin kisassa sijalla 14. Himmasin reilusti ja ajoin hyppyrin maata pitkin. Kisan jälkeen sain aikasakon, kun minäkään en kuulemma hiljentänyt hyppyriin.


- Siinä järjestäjä teki virheen, mutta en halunnut alkaa protestoimaan asiasta. Vastaavia virheitä kun oli toisessa lähdössä useampia. Tilanteen teki epäreiluksi se, että muutamat hyppyristä kunnolla hypänneet eivät saaneet aikasakkoa, Kovalainen vertaili.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti