sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Enduro- ja krossivalmennusryhmien valintaleirit joulukuussa

Suomen Moottoriliitto etsii enduro- ja motocrossvalmennettavia, jotka aikovat ajaa kansainvälisiä kilpailuja ja edetä urallaan kansainvälisten sarjonen kärkisijoille saakka. Valintaleirit järjestetään Vierumäen urheiluopistolla 19.-20.12.

Vaikka valintaleirit järjestetään samaan aikaan samassa paikassa, pyörivät leirit erillisinä. Ryhmiin pyrkiviltä odotetaan riittävää taitotasoa lajissa ja kovaa motivaatiota kehittyä eteenpäin. Lisäksi odotetaan valmiuksia toteuttaa huipulle tähtäävää harjoittelu- ja kilpailutoimintaa sekä tavoitteellista urasuunnitelmaa.

Valmennusryhmien päätavoitteena on auttaa kuljettajia kehittymään kansainväliselle tasolle. Valmennusryhmien toiminta painottuu valmennusleireihin sekä harjoittelun ohjeistamiseen. 

Enduro-valmennusryhmään etsitään 15-23 -vuotiaita kuljettajia. Valintaleirin ohjelmassa on oheisharjoittelua, haastatteluja, keskustelua ryhmien toiminnasta sekä fyysisen kunnon testausta. Leirillä on myös ajoharjoittelua, mikäli kelit on suosiolliset. 

Motocross-valmennusryhmiin etsitään 10-18 -vuotiaita kuljettajia. Tämän hetken valmennusryhmien lisäksi leirille voivat ilmoittautua muutkin. Ilmoittautuneista osa valitaan leirille mukaan siten, että maksimissaan osallistujamäärä on noin 40-50.

Ryhmävalinnat tehdään kerran vuodessa, mutta kuljettajia voidaan kutsua leireille myös kesken kauden kilpailusuoritusten perusteella.

Valintaleirin ohjelmaan kuuluu sääoloista riippuen ajoharjoittelua ja Vierumäellä haastatteluja, keskustelua ryhmien toiminnasta sekä fyysisen kunnon testausta. 

Sekä enduro- että MX-valmennusleirin majoituksen voi hoitaa joko itse tai SML:n varaamana, jolloin majoitus ruokailuineen 90 euroa. Leiri alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntaina noin klo 15-16.

Molempien valmennusleirien ilmoittautumiset ja tavoitekartoitus on tehtävä 27.11. mennessä sivulla https://moottoriliitto-fi.directo.fi/valmennus/valmennusleirit/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti